diva cup

Ostin DivaCupin ja olen käyttämässä sitä nyt toista päivää. Se tuntuu sisällä vähän, en saa kuppia tarpeeksi ylös (kai?) ja se valuu alas. Tosin sen ei tarvitse ollakaan ihan ylhäällä kuten tampoonin... Antennia en uskalla leikata, lyhensin sitä pikkuisen. Pitäisiköhän sitä leikata kuitenkin hieman?

Kuppi on kuulemma hyvä keksintö, mutta en ole itse siitä niin varma...
2375
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

myöskään uskaltanut antennia leikata alussa. Kun sitten rohkaisin mieleni, sain huomata kaksi asiaa...

1. Antenni on koko kupista ainoa osa, mikä tuntuu, on emättimen herkillä alueilla, joissa on paljon tuntohermoja. Eli ei antennia, ei tuntoa.

2. Kupin asettaminen ja poisottaminen on paljon helpompaa, kun antenni ei enää sohi pitkin herkkiä paikkoja, vaan saa sormilla kiinni suoraan kupin pohjasta.

Suosittelen, että kokeilet ilman antennia, itse en vuoden käytön jälkeen muuhun vaihtaisia, vaikka aluksi olikin hieman hankaluuksia, kun kuppia opetteli käyttämään.

Äänestä

Minulla on ollut Diva Cup n. puoli vuotta, harmi etten hankkinut aiemmin!

Lyhensin antennia muistaakseni ensimmäiseen viivaan asti (n. puolet), riittää minulle. Kupin ei tosiaan tarvitse olla kovin ylhäällä, minulla on juuri ja juuri niin, ettei antenni ylety ulos asti ja hyvin pysyy paikallaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


**** kirjoitti:

Ostin DivaCupin ja olen käyttämässä sitä nyt toista päivää. Se tuntuu sisällä vähän, en saa kuppia tarpeeksi ylös (kai?) ja se valuu alas. Tosin sen ei tarvitse ollakaan ihan ylhäällä kuten tampoonin... Antennia en uskalla leikata, lyhensin sitä pikkuisen. Pitäisiköhän sitä leikata kuitenkin hieman?

Kuppi on kuulemma hyvä keksintö, mutta en ole itse siitä niin varma...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu