Onko elämäni kirottu?

Synkkä

Voiko olla mahdollista, että päälleni on langetettu jonkinlainen kirous.
Olen jo lähe 50-vuotias ja elämäni on täynnä pelkkää tuskaa.
Lapsuudessa olin perheeen kolmesta lapsesta se huonoin, rumin ja tyhmin. Näin sain oppia.
Koulunkäynti vailla itsetuntoa oli yhtä helvettiä. Menestys oli surkea, olin koulukiusattu. Minulla ei ollut ystäviä, eikä ole nytkään. Naimisissa olen kolmen lapsen isä.
Nuorin tosin kuoli elettyään vaikeasti vammaisen elämän. Hänen syntymäänsä ja kuolemaansa sairaalassa liittyy lääkäreiden hoitovirheet.
Menetin ammattini 10 vuotta sitten. Työpaikalla olin vihattu, mutta yritin pitää puoleni kunnes luhistuin.
Lapsuudenkodissani tapahtui selittämättömiä. Vaistosin siellä olevan pahuuden ja sen kohdistuvan minuun. Paikassa oli tehty paljon ennen syntymääni veritekoja ja sitä pidettiin yleisesti kummitustalona.
Itse olen tuntenut myöhemminkin pahaa energiaa eräissä paikoissa ja joissakin ihmisissä.
Nykyisessä kodissani raskas kukkamaljakko putosi itsekseen kirjahyllyn päältä jääden lattialle oikein päin pystyyn ja ehjäksi. Myös vaimoni näki tämän.
Tällä hetkellä olen menettänyt kiinnostukseni kaikkeen. Vähän aikaa sittten jaksoin vielä harrastaa jotakin. Nyt minulla on tunne, että
en elä enää kovin pitkään. En tiedä ajaako jokin minua kohti itsemurhaa. Onko se jokin omassa päässäni vai kuuluuko päälleni langetettuun kiroukseen.
Olen alkanut käymään uimassa ja uin ylipitkiä matkoja ja viimeksi kesken matkan menetin jotenkin ajan ja paikan tajun, olin syvässä vedessä eivätkä jalkani totelleet. Olisi pitänyt potkia, mutta käsky ei mennyt jotenkin hetkeen perille. Sain kiskottua itseni rannan lähelle ja olo normalisoitui.
Minulla on tunne, että tulen kuolemaan juuri hukkumalla. Omituista on sekin, että ennen inhosin uimista. Viime kesänä innostuin siitä valtavasti ja aloin harrastaa näitä ylipitkiä uintiretkiä. Olen ajatellut, että jotakin itsetuhoista siinä on. Mutta lähteekö se itsestäni vai ulkopuolisesta pahuudesta.
Pitkä juttu ja puolet jäi kertomatta.

24

3343

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • I.C.

      joka on aiemminkin täällä jollain palstalla, ellei peräti tällä Magia-palstalla, kirjoittanut? Nimittäin muistan hyvin miten joku kovasti kuvaili lapsensa kärsimyksiä ja kuolemaa.

      Jos olet tuo sama, niin pakko kysyä että mitä oikein odotat tältä Magia-osastolta saavasi että tulet taas uudestaan samaan murheen kanssa kyselemään oletko kirottu? Ei mikään palsta, foorumi, ei mikään Internetissä voi sinulle tuoda parempaa oloa. Suosittelisin että hakeutuisit jo ammattiauttajan pakeille. Ja tämä EI nyt ole mitään pottuilua ja ivaa, vaan ihan aiheellinen asia pohdittavaksesi!

      • synkkä

        En ole.
        Vastauksesi kertoi minulle kuitenkin paljon sinusta.

      • I.C.
        synkkä kirjoitti:

        En ole.
        Vastauksesi kertoi minulle kuitenkin paljon sinusta.

        Yritän aina auttaa parhaani mukaan, ja korostan edelleen että tässä keississä ei oikein mielestäni hyödytä noita magioita pohdiskella.

        Kuka sinut muka olisi kironnut? Millä perusteella?

    • Gon-Sah

      Voi olla että olet kirottu, mutta oletko yrittänyt edes tehdä asialle mitään? Keinoja kyllä löytyy, mutta mahdatkohan ymmärtää, vai oletko todellakin niin rajoittunut omaan pieneen mieleesi?

      • Rennot suosikit

        Kyllä tämä kuuluu magian piiriin. Tosin haiskahtaa vähän trollaukselle. Olen itse ajatellut joskus olevani kirottu.
        Suhtautuminen tapahtumiin tietysti ratkaisee. Jälkeläisten sairaudet ovat äärimmäisen arkoja.
        Ammattiauttajiin turvautuminen saattaa auttaa, jos hyvän löytää.
        Magiasta on apua, tosin melkein aina pätevä psykologi pystyy auttamaan parhaiten.

      • synkkä
        Rennot suosikit kirjoitti:

        Vaan kun ei ole. Onni on kyllä muistanut potkia minua piikkikengällä koko elämäni.

        Saattaa kuulostaa höpöltä, mutta toissayönä tunsin "voiman". Nimenomaan hyvän. Ja tämä sen jälkeen kun rukoilin "hyvää" ja suojelua, sekä voimia olla vahva "pahuutta" vastaan.

        Aamulla asiat menneisyydestä tuntuivat yhdentekeviltä. Miksi tuhlaisin energiaani vihaan ja kaunaan vanhojen asioiden vuoksi? Parempi yrittää elää hyvä loppuelämä ja koettaa olla hyvä myös lähimmäisille.

        P.S. Tunsin myös, että kun 'kirous' ja pahuus alkaa tuntua ahdistavalta 'hyvä' auttaa minua, kun siihen uskon ja turvaan.

    • Ulospääsy

      On vain yksi, joka voi vapauttaa kaikista kirouksista ja ulkopuolisesta pahuuden kahleista. Se on Jeesus Kristus. Et sä todellakaan tuossa tilanteessa menetä mitään, jos vaikka joku päivä polvistuisit, rukoilisit ja sanoisit "Jeesus Kristus, tule sinä minun elämääni. Jumala, pyydän syntejäni anteeksi Jeesuksen ristityön vuoksi. Tule sinä tänne."

      Sulla ei todellakaan ole mitään menetettävää.. etenkin kun Jeesus voi vapauttaa kaikista kirouksista ja kahleista. Jeesus sanoo, että hän on tullut julistamaan ilosanomaa ja vapauttamaan kahlittuja sekä vangittuja. Suosittelen, että käy jossain seurakunnassa: helluntaiseurakunta, vapaakirkko, ev. lut.. ja jotain voi tapahtua.

      • Jos olet tosissasi..

        Ev. lut kirkon papille puhuttaessa tälläisistä asioista hän toteaa että mene psykiatrille. Ev. lut kirkko on niin maallistunut. Ystäväni sai apua ortodoksipapilta joka otti hänet vakavasti. Mielestäni sinun kannattaisi vain rohkeasti kokeilla samaa asiaa. On vielä eräs toinen vihje, mutta se maksaa, jos papin siunauksesta ym. karkotuksesta ei ole mitään apua, kokeilisin sinuna Reiki kurssia.

        www.reikisivut.net

        tietoa mm. tuolta kurssin hinnat vaihtelevat 100-250e.

      • SIIS MITÄ!?
        Jos olet tosissasi.. kirjoitti:

        Tuo Reiki on aivan pimeydestä.. Siinä yritetään avata vain lisää portteja, ohjata energiaa - ja se tulee kyllä suoraan saatanasta.. Kyllähän saatana mielellään pitää otteessaan ja riepottelee ties minne. Jeesus vain voi sinua auttaa.. Tosin.. auttaa kyllä jos puhut jollekin papille, joka on uskossa.. sinänsä on sama mistä seurakunnasta hän on, kunhan on elävässä uskossa. Ehkä sitten suosittelen jotain vapaakirkkoa tai helluntaiseurakuntaa. Ev. Lut:ssakin on palavia uskovia pappeja, muttei välttämättä sellainen heti satu eteen..

      • Rennot Suosikit
        SIIS MITÄ!? kirjoitti:

        Helppoahan tuo reikihoito on tuomita. Energiahoidosta on ollut apua ihmisille, kuten rukouksetkin ovat auttaneet.
        Itse olen kerran saanut energiahoitoa ja se auttoi paremmin kuin yksikään perinteisellä lääkärillä/psykiatrilla käynti. Siis ahdistuneeseen oloon ja ahdistavaan elämäntilanteeseen.

      • ..mitään..
        Rennot Suosikit kirjoitti:

        Helppoahan tuo reikihoito on tuomita. Energiahoidosta on ollut apua ihmisille, kuten rukouksetkin ovat auttaneet.
        Itse olen kerran saanut energiahoitoa ja se auttoi paremmin kuin yksikään perinteisellä lääkärillä/psykiatrilla käynti. Siis ahdistuneeseen oloon ja ahdistavaan elämäntilanteeseen.

        ..merkitystä, että mikä ihmisen parantaa? Kyllähän saatana aluksi esittää todella anteliasta. Energiaa löytyy niin "ylisevuotavasti" muka, että sitä on suorastaan loputtomasti. Mutta sitten kun on ottanut vähän vastaan, niin totuus muuttuukin aivan toiseksi.. kohta ollaankin sitten orjana ja saatana pompottaa, potkii maahan ja nauraa.

        Kyllä mun mielestä kannattaa vaan tarkkaan harkita, mistä sitä energiaa alkaa ottamaan vastaan.. Jumalan Pyhä Henki on ainoastaa hyvä. Kyllähän Raamattu osoittaa kuinka Jeesus ajoi vain yhdellä sanalla legioonan henkiä ulos ihmisestä, joka oli riivattu. Miksi hakea energiaa ja voimaa tuollaisilta hengiltä, jotka Jeesus vain yhdellä sanalla heitti ulos ihmisestä ja vapautti. Kannattaa todellakin turvata Jumalaan, eikä mihinkään pimeyteen.. Tosin: Saatana pukeutuu kyllä valkeuden enkeliksi.. tarjoaa hyviä palveluksi, terveyttä ja ties mitä.. ainoa ongelma on siinä, että saatana on oikeasti valehtelia eikä anna mitään hyvää, eikä pidä mitä sanoo..

      • Jawamies
        SIIS MITÄ!? kirjoitti:

        Tuo Reiki on aivan pimeydestä.. Siinä yritetään avata vain lisää portteja, ohjata energiaa - ja se tulee kyllä suoraan saatanasta.. Kyllähän saatana mielellään pitää otteessaan ja riepottelee ties minne. Jeesus vain voi sinua auttaa.. Tosin.. auttaa kyllä jos puhut jollekin papille, joka on uskossa.. sinänsä on sama mistä seurakunnasta hän on, kunhan on elävässä uskossa. Ehkä sitten suosittelen jotain vapaakirkkoa tai helluntaiseurakuntaa. Ev. Lut:ssakin on palavia uskovia pappeja, muttei välttämättä sellainen heti satu eteen..

        Reikillä ei voi tehdä mitää pahaa, se on käytössä Englannissa ja Ruotsissa leikkaustenjälkeisessä hoidossa, lääkärien hyväksymänä.
        Kaikki uusi ja outo pelottaa, se on vanha juttu!
        Uskoo sitten mitä hyvänsä, se toimii ja aina oikein!! Reikikurssittaja sanoikin ettei Reiki ole uskosta kiinni.

    • Kaltio

      keskustele avoimesti sisaruksiesi kesken.

    • Gon-Sah

      Ainakin olet kiinnostunut uimisesta. :D

    • ---

      >Naimisissa olen kolmen lapsen isä.

      Elikä sitä rakkautta ei enää riitä vaimolle ja elossa oleville lapsille, ja tämä riittämättömyys täytyy sitten sälyttää jonkinlaiselle huuhaataholle.

      Vaikka millaisen syypukin löytäisit koettelemuksillesi, sinun siltikin pitää repiä itsestäsi se motivaatio ja toiminta joka palauttaa perheellesi kykysi rakastaa heitä niin paljon että et hukuta itseäsi (murheisiisi).

      Mielenterveystoimisto on ilmainen. Muutakin terapiaa on, jos rahaa löytyy.

    • Emppu

      ...taannoin, mutta sitten käännyin Jeesuksen Kristuksen puoleen, nyt olen onnellisesti uskossa.

      Jos vain mahdollista, koita sinäkin vastata Herramme sanaan positiivisesti :) Sillä Hän auttaa ja rakastaa...

      • synkkä

        Olen herännyt uskomaan samaan asiaan.
        Hyvyys, tuli sitten uskontomme tai jonkin muun kautta auttaa pahuutta vastaan.

        Huomasitko muuten millaisen reaktioryöpsähdyksen kertomukseni sai aikaan.
        "kuka sinut muka olisi kironnut"
        "mene mielenterveystoimistoon"

        Viestini ylläpuolella joku kyseli samaa, mutta häntä eivät palstan maagit naulanneet niin totaalisesti kuin minut. Miksi häneltä ei kysytty: "kuka sinut muka olisi kironnut".
        Ev.lut. srk:n pappi sanoi minulle kerran, että kaikesta kokemastani huolimatta minua ympäröi hyvyyden kilpi. Se saa täällä liikuskelevat itseään noidiksi luulevat ja myös saatanaan uskovat ja hänelle kumartavat hermostumaan. Samoin kun minut muuten kohtaavat alan harrastajat. Olen tuntenut kadulla liikkuessani ventovieraiden ihmisten osalta käsittämättömän suurta pahaa energiaa. Aivan kuin vihainen kissa, joka sähisee ja nostaa karvansa pystyyn.

        Saatoin jo aikaisemmin tässä ketjussa kertoa, että heräsin eräänä yönä ja tunsin, että minua suojellaan. Se rauhoitti. Rukoilin silloin ja kiitin tästä hyvien voimien tuesta. Sen jälkeen en ole enää pelännyt.

        Rukoilisitko puolestani minulle ja perheelleni lisää voimia pahuutta vastaan.

        Kiitos vielä kerran.

      • Tota

        Luulen että kärsit ainakin lievästä skitsofreniasta, kannattaa tiedustella siihen hoitoa.

      • synkkä
        Tota kirjoitti:

        Luulen että kärsit ainakin lievästä skitsofreniasta, kannattaa tiedustella siihen hoitoa.

        Luuletko etten ole joutunut turvautumaan mielenterveyspalveluihin.

        Skitsoa ei ole löytynyt. Vain kova masennus.

      • I.C.
        synkkä kirjoitti:

        Olen herännyt uskomaan samaan asiaan.
        Hyvyys, tuli sitten uskontomme tai jonkin muun kautta auttaa pahuutta vastaan.

        Huomasitko muuten millaisen reaktioryöpsähdyksen kertomukseni sai aikaan.
        "kuka sinut muka olisi kironnut"
        "mene mielenterveystoimistoon"

        Viestini ylläpuolella joku kyseli samaa, mutta häntä eivät palstan maagit naulanneet niin totaalisesti kuin minut. Miksi häneltä ei kysytty: "kuka sinut muka olisi kironnut".
        Ev.lut. srk:n pappi sanoi minulle kerran, että kaikesta kokemastani huolimatta minua ympäröi hyvyyden kilpi. Se saa täällä liikuskelevat itseään noidiksi luulevat ja myös saatanaan uskovat ja hänelle kumartavat hermostumaan. Samoin kun minut muuten kohtaavat alan harrastajat. Olen tuntenut kadulla liikkuessani ventovieraiden ihmisten osalta käsittämättömän suurta pahaa energiaa. Aivan kuin vihainen kissa, joka sähisee ja nostaa karvansa pystyyn.

        Saatoin jo aikaisemmin tässä ketjussa kertoa, että heräsin eräänä yönä ja tunsin, että minua suojellaan. Se rauhoitti. Rukoilin silloin ja kiitin tästä hyvien voimien tuesta. Sen jälkeen en ole enää pelännyt.

        Rukoilisitko puolestani minulle ja perheelleni lisää voimia pahuutta vastaan.

        Kiitos vielä kerran.

        Taisin muistaakseni esittää sinulle mielenterveystoimistoa. En sen vuoksi että pottuilisin, vaan sen vuoksi että puhuit itsesi tappamisesta.

        Moni ihminen on ollut jopa mielisairaalassa asti hoidettavana kun mieli on väsynyt epätoivoon asti. Onhan näitä julkisuuden ihmisiäkin, ei viitsi tässä alkaa nimiä luetella kumminkaan ettei taas joku hauku minut siitä että mustamaalaan täällä ihmisiä. Nimittäin kun tässä junttimaassa vielä eletään jotain keskiaikaa ja ei ymmärretä että mielen problematiikassa ei ole mitään mystistä, hävettävää eikä salailtavaa verrattuna kehon sairauksiin.

        Jos sinulla olisi jalka poikki, eikö olisi syytä kehottaa menemään lääkäriin? Jos sinulla on mieli "poikki" pitääkö sinulle tyrkyttää ENSISIJAISESTI pappia, poppaukkoja, manausta, taikatemppuja ja sen sellaista?

        Turha loukkaantua kuten teit. Kuhunkin ongelmaan kannattaa aina etsiä ihan tämän länsimaisen yhteiskuntamme tarjoamia apuja ensisijaisesti. Sitten kun havaitset että psykiatrian palvelut eivät itsemurhahalujasi vähennä, sitten voidaan seuraavaksi tarkastella näitä vaihtoehtohoitoja.

        Mikäli keskusteluapu on se mitä ensijaisesti kaipaat, toki tavallinen pappikin voi sitä tarjota luulisin. En vain ole tietoinen siitä onko papeilla psykiatrisen alan pätevyyttä tai koulutusta.

    • Anonyymi

      Kuulostaa samalta kuin minun elämä:(

      • Anonyymi

        Ihan samat fiilikset täälläkin.Ei jää kuin kysymys "Miksi".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan samat fiilikset täälläkin.Ei jää kuin kysymys "Miksi".

        Onko kulkenut suvussa? Voi olla ikävänsorttinen sukua seuraava henki kyseessä joka kylvää epäonnea. "Familial spirit" tai "generational curse" ulkomaan kielellä:

        https://www.youtube.com/watch?v=BlqmQJKu-WU

        Noistakin voi vapautua. Ensimmäinen askel on tunnistaa ikävät asiat jotka seuraavat sukua. Seuraavaksi mindsettiä pitää muuttaa niin ettei ajaudu samaan synkkien ajatusten umpikujaan kuin suvussa on totuttu menemään. Esimerkiksi alkoholismi, köyhyys yhdistettynä hampaiden kiristelyyn "porvareille" tai alitajuinen hakeutuminen rikollisten psykopaattien vaikutuspiiriin ovat tällaisia toistuvia tragedioita.

        Asiat pitää tehdä täysin päinvastoin kun suvussa on totuttu menettelemään jos joku tollanen on rasitteena. Näin näistä pääsee eroon. Lähtisin omien rajojen tunnistamisesta ja asettamisesta: opettelee sanomaan ei, jos joku esim. pyytää sulta palveluksia mutta ei anna vastineeksi mitään. Ei oo pakko mennä dokaamaan jos se ei hyvältä tunnu. Eikä oo mikään pakko päästää narsisti-mulkkuja elämään. Toinen on muuttaa mindsettiä niin ettei enää ota mitään tosissaan. Sillon ei enää jännitä tilanteita ja oma autenttinen persoona pääsee loistamaan.

        Kyllä tuollakin varmaan osuutensa.Mutta ei enää merkitystä kun vanhempi polvi jo hautuumaalla.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3710
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      72
      1944
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1598
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      82
      1243
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1057
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      998
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      898
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      853
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      844
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      778
    Aihe