Ihmiset, jotka ovat koko ikänsä asuneet jollain paikkakunnalla eivät koskaan koe identiteettiongelmaa. Minulla taas on varaa mistä valita mistä olen kotoisin. Olen syntynyt Helsingissä, lapsuuden vietin Keuruulla, sitten vuosikausia Kuusankoskella, yksi vuosi Lohjalla, sitten vuosikausia taas Helsingissä, nykyisin asun Vantaalla. Joku voisi sanoa, että helsinkiläinenhän minä olen koska olen siellä syntynyt mutta ei niin sillä kun muutin Helsinkiin niin en tuntenut koko paikkaa juuri lainkaan. Olen alle vuoden kun muutin Helsingistä Keuruulle.
Mistäs minun vanhempani on kotoisin? Äiti on syntynyt Viipurissa, isä on helsinkiläinen. Mummo on kainuulainen ja vaari viipurilainen. NO, mummo ja vaari jo kuolleita.
Kaikesta huolimatta, tunnen edelleen Keski-Suomen kotiseudukseni. Aina kun tulen Jyväskylään niin tunnen olevani kotiseudulla vaikka en ole päivääkään siellä asunut. Se bussi- tai junamatka Jyväskylästä Keuruulle sisältää niin upeita maisemia, että ei ole häpeä olla sieltä kotoisin.
Keuruu on kuitenkin aivan liian pieni paikka, että siellä voisi asua ja paikallisten puheista päätellen ei taida edes kannattaa. Hiipuva paikkakunta. Jyväskylä sen sijaan voisi olla jotain. Sitten joskus. Nykyään viihdyn mainiosti täällä pääkaupunkiseudulla ja kyllä mä varmaan täällä loppuikäni eli tilastotodennäköisyyden mukaan 40-45v vielä elelen.
Mistäs minun vanhempani on kotoisin? Äiti on syntynyt Viipurissa, isä on helsinkiläinen. Mummo on kainuulainen ja vaari viipurilainen. NO, mummo ja vaari jo kuolleita.
Kaikesta huolimatta, tunnen edelleen Keski-Suomen kotiseudukseni. Aina kun tulen Jyväskylään niin tunnen olevani kotiseudulla vaikka en ole päivääkään siellä asunut. Se bussi- tai junamatka Jyväskylästä Keuruulle sisältää niin upeita maisemia, että ei ole häpeä olla sieltä kotoisin.
Keuruu on kuitenkin aivan liian pieni paikka, että siellä voisi asua ja paikallisten puheista päätellen ei taida edes kannattaa. Hiipuva paikkakunta. Jyväskylä sen sijaan voisi olla jotain. Sitten joskus. Nykyään viihdyn mainiosti täällä pääkaupunkiseudulla ja kyllä mä varmaan täällä loppuikäni eli tilastotodennäköisyyden mukaan 40-45v vielä elelen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
"Aina kun tulen Jyväskylään niin tunnen olevani kotiseudulla vaikka en ole päivääkään siellä asunut"
Eli tunnet olevasi Hesassa kun tulet Jyväskylään.....
Ja olet kotoisin Hesasta, et muualta, koska siellä olet syntynyt...
En minäkään voi sanoa, että olen kotoisin kiinasta ja australiasta ja venäjältä, vaikka synnyinkin täällä...
Itse olen asunut täällä Jyväskylässä jo 11,5vuotta, ei minulla ole tästä mitään pahaa sanottavaa vaikka olenkin vasta 18v. Olen syntynyt Kuopiossa, josta muutin vanhempieni kanssa pois ollessani 5vuotias, sen jälkeen asuin vanhempieni kanssa 1,5vuotta Karttulassa, maaseudulla omakotitalossa vuokralla. Sen jälkeen muutimme tänne Jyväskylään. Kaiken tämän jälkeen koen Jyväskylän kotipaikakseni, vaikka olen kotoisin Kuopiosta, mutta kun siellä olen niin en kauheasti koe olevani kotona, toisinkuin täällä Jyväskylässä.
Minulla ei ole mikään hinku muuttaa pois täältä Jyväskylästä, täällä on mun mielestä mukava asua, tunnen paikat omasta mielestäni hyvin, paikallistuntemusta on siis kertynyt. Minulla ei ole mitään syytä haukkua mitenkään Jyväskylää, se vain ei kuulostaisi hyvältä jos alkaisin haukkumaan tämän hetkistä kotikaupunkiani jossa viihdyn ja tykkään asua, ei ehkä kuulostaisi uskottavalta jos alkaisin haukkua tähän heti perään.
Jos mietit tänne Jyväskylään muuttamista, niin suosittelen että kannattaa oikeasti harkita jos tämä paikka kiinnostaa. Toki voit kysyä lisää, niin kerron mielelläni.
Minnekkä sitä ihminen kotoaan lähtisi?!?!?!
Minä taas en kovin hyvin Jyväskylää tunne. Keskusta on tieyenkin tuttu mutta siinä ei ole paljon tuntemista. Sanoisimpa, että Touru-joen itäpuoli on mulle jo täysin tuntematonta seutua.
Kun olen Jyväskylässä käynyt niin ihan mukavalta kaupungilta se vaikuttaa. Totta kai sielläkin on ongelmansa mutta ei sellaista utopiaa olekaan jossa ei ongelmia olisi. Komeat järviset maisemat siellä on. Arkkitehtuuria en kuitenkaan kehuisi. Keskusta on jotenkin kalseahkon oloinen arkkitehtuuriltaan.
Jyväskylän eri kaupunginosista en tiedä juuri mitään. Joistakin kuten Kuokkala, Pupuhuhta ja Kangasvuori kuullut enemmän negatiivista kuin positiivista juttua mutta tuskinpa nekään mitään sellaisia on joissa ei asumaan pystyisi.
Kuuleman mukaan ainakin siellä tapahtuu enemmän autovarkauksia ja autoihin murtautumisia kun muissa osissa kaupunkia. Kuokkalassa olen joskus käynyt, tai siis olen joutunut käymään, osittain omasta vapaasta tahdostani ja osittain en. Mutta Kuokkala on Kuokkala, ei sille mitään mahda.
Jokaisessa kaupungissa on omat hyvät puolet ja vähemmän hyvät sellaiset. Käsittääkseni kuitenkin Jyväskylä ei ole pahimmasta päästä mitä tulee rauhattomuuteen vaikka näillä palstoilla toista yritetäänkin väittää. Varmasti jos on tottunut pk-seutuun, niin Jyväskylä ei ole mitenkään paha paikka.
Ei se Kuokkalakaan ole kuulemma kuin tietyillä seuduilla rauhatonta. Järven rannalla on ihan kalliita omakotitaloja ja rikkaita asukkaita mutta onhan se parasta paikkaa Jyväskylässä.
Osaatko sanoa onko Jyväskylässä millaiset liikuntamahdollisuudet? Onhan ne kuulemma hyvät mutta mua kiinostaa uimahallit ja punttisalit. Millaisia on kaupungin salit, onko hyviä vai joutuuko menemään yksityiselle? Entäs uimahallit, onko 50m altaan hallia? Eihän tuollaisista tietenkään tiedä mitään jos ei itse harrasta.
Minä synnyin Jyväskylässä ja muutin Saloon 1 kk:n iässä. Nyt asun Helsingissä, mutta ensi kuussa muutan Jyväskylään ensimmäistä kertaa vauva-aikojeni jälkeen. Äitini on syntynyt Laukaassa ja isäni Viipurissa, kuten myöskin isovanhempani (jo kuolleet) Pelottaa kyllä tämä Jyväskylään muutto aikalailla, vaikka sieltä "virallisesti" olenkin kotoisin; koti minulla aina kuitenkin on ollut muualla...
Asutko vielä vanhempiesi kanssa kun sinua ei selvästikään tunnu ajatus Jyväskylään muutosta kauheasti houkuttelevan? No, ihminen voi asua missä haluaa sen jälkeen kun on täysi-ikäinen.
Jännä juttu miten ihmiset eivät enää nykyään ole oikein mistään kotoisin. Joskus vuosikymmeniä sitten koko suku asui samassa kylässä eikä kukaan koskaan muuttanut pois minnekään. Nykyään ihmisten suvut on hajallaan siellä sun täällä ja yksityinen ihminenkin saattaa elinaikanaan vaihtaa asuinpaikkaa monta kertaa. Siinä on se hyvä puoli, että kotipaikakseen voi vapaasti valita sen missä parhaiten viihtyy. Itsekin asun nykyisin Vantaalla. Silloin tällöin on ajatusta jos muuttaisi takaisin juurille Keski-Suomeen mutta toisaalta taas, mulla on nykyään ihan hyvä olla missä olen eikä ongelmat asuinpaikkaa vaihtamalla parane. Mutta jokainen tekee itse päätökset omasta puolestaan, edellyttäen tietenkin että on täysi-ikäinen.
Voi kuule. Olen 34-vuotias perheellinen nainen ja mieheni työn takia muutamme Jyväskylään pariksi vuodeksi. En voi ihan kaikkia päätöksiä tehdä oman pääni mukaan vaan täytyy ajatella koko poppoon hyvinvointia ja sitä mikä on järkevää (taloudellisesti ja muutenkin).
En tiedä mistä ongelmista puhut, kun mainitsit, etteivät ne asuinpaikkaa vaihtamalla parane; meidän muutossamme kun ei ole kysymys ongelmien pakenemisesta.
Toivottavasti kaikki menee hyvin, tuskinpa on mitään syytä miksi Jyväskylässä ei viihtyisi. Tietenkin jos ei tunne kovinkaan monta ihmistä niin voi olla tylsää mutta kyllä sitä samanmielisiä ystäviä tulee ellei ihan vain kotonaan pelkästään istu. Jos vain kahdeksi vuodeksi muutatte niin eihän se ole ihmiselämässä aika eikä mikään. Voi tosin käydä niin että ei haluaisi kahden vuoden jälkeen enää muuttaa pois mutta senhän näkee sitten kun se on ajankohtaista.
Lapsuus ja teini-ikä on ne ajanjaksot jotka määrittävät mistä kukin katsoo olevansa kotoisin. Syntyähän voi ihan missä tahansa.
Niin... Olen kokoajan ajatellut, että kyllähän me sitten tullaan takaisin tänne Helsinkiin (viihdymme oikein hyvin täällä), mutta eihän sitä koskaan tiedä miten kovasti ihastutaan Jyväskylään :) Aika näyttää!
Toivottavasti kaikki menee hyvin mutta neuvoisin kuitenkin varautumaan pienoiseen "kulttuurishokkiin" sillä jos olet tottunut Helsingin elämänrytmiin niin ainakin aluksi voi Jyväskylä tuntua aivan liian "hitaalta" kaupungilta mutta ajan kanssa totut varmasti ja sitten kun tulet käymään Helsingissä niin olet että hui kun täällä on vilkasta, heh.