Monet ovat sitä mieltä, että jokainen kokee sydämen särkymisen jossain vaiheessa. Se kuulemma kuuluu siihen kehittymisprosessiin, joka edeltää sitten tätä oikeaa ja onnistunutta perisuhdetta. Mitä hevonkukkua!
Totta kai sellainen kokemus kasvattaa, mutta mitäs jos se ensimmäinen ihastus kolahtaa kertaheitolla, ja on ikuinen? Miten kaikki isovanhempamme ovat selvinneetkään elämästä, jos ei olla seurusteltu ja erottu ja seurusteltu ja erottu? No, jotkut varmasti tekivät niinkin, mutta ei samassa mittakaavassa kuin nykyään.
Ihmettelen vain, kun tällaisia uusia hienoja "sääntöjä" kehitellään, joskus tuntuu melkein että niillä yritetään oikeuttaa sitä nuoruuden yritys-erehdys-oppimista. Se onkin hyvä tapa oppia, mutta miksi muut tavat olisivat vääriä? Hassua.
Totta kai sellainen kokemus kasvattaa, mutta mitäs jos se ensimmäinen ihastus kolahtaa kertaheitolla, ja on ikuinen? Miten kaikki isovanhempamme ovat selvinneetkään elämästä, jos ei olla seurusteltu ja erottu ja seurusteltu ja erottu? No, jotkut varmasti tekivät niinkin, mutta ei samassa mittakaavassa kuin nykyään.
Ihmettelen vain, kun tällaisia uusia hienoja "sääntöjä" kehitellään, joskus tuntuu melkein että niillä yritetään oikeuttaa sitä nuoruuden yritys-erehdys-oppimista. Se onkin hyvä tapa oppia, mutta miksi muut tavat olisivat vääriä? Hassua.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tokihan siinä on eroa, tapaako ensimmäisen seurustelukumppanin 14-vuotiaana vai parikymppisenä. Jos on jo parikymppinen, sen ekan mies/naisystävän kanssa voi hyvinkin pysyä koko loppuelämän! Ainakin isoäitini oli noin parikymppinen ja hänen miehensä 25, kun he tapasivat ensimmäisen kerran. Ja siitä seurasi 30 vuoden ONNELLINEN avioliitto. Joten ei niitä huonoja kokemuksia (eroja) tarvitse olla yhtäkään välttämättä.
Itse olen 19-vuotias nainen, enkä ole vielä täysin valmis parisuhteeseen. Kertaakaan en ole seurustellut, mutta luulen että muutaman vuoden päästä olisin valmis seurustelemaan. Tietenkin täytyisi löytyä samankaltainen mies. Tarkoitan tuossa vain ja ainoastaan luonnetta. Ei tarvitsisi olla samannäköinen kuin minä (pitkä & tummahiuksinen =D), kunhan vain luonne olisi lähestulkoon sama. Ei ulkonäkö kuitenkaan niin paljoa minulle merkitse.
Kiva, että täällä palstalla on joku toinenkin tyttö, joka ajattelee tuosta kokemattomuudesta samanlailla. Ja muuten, ihan hemmetin terävästi ilmaisit asian!
Ajatuksemme ovat melkolailla samoilla linjoilla, paitsi että minä en erottele 14-vuotiasta ja 20-vuotiasta. Toki jälkimmäinen on kaiken järjen mukaan kypsempi suhteeseen, mutta jos 14-vuotiaana sattuu tapaamaan sen oikean, niin ei kai tuota kannata roskakoppaankaan heittää? Mummoni tapasi ukkini kun oli 14-vuotias =) Äitini taisi alkaa seurustella isäni kanssa 16-vuotiaana...
arvannutkaan! Onpa harvinaista, tosiaan.
Saanko kysyä minkä ikäinen itse olet? Jos voin sen verran udella.... :)
Ikää on 19 vuotta. Saman miehen kanssa olen itsekin ehtinyt olla jo viisi vuotta, mutta sitä en viitsinyt ottaa tuohon esimerkiksi, koska näkemykseni meidän yhteisestä tulevaisuudesta on melko subjektiivinen =) Ainahan sitä saa kuitenkin toivoa?
joskus on niin hyvä kun en seurustele mutta ikävä tosiasia on,että ei sitä elämästä opi mitään jos ei joskus saisi kunnon kolhua..
kyllähän sitä voi sydän särkyä, vaikkei seurusteliskaan ja näin. tai siis esim ystävät voi särkee sydämen tekemällä pahasti (itse kokenut tuon) tai sitten sydän voi särkyä kun rakas sukulainen kuolee tai vastaavaa. luulen että jokaisen sydän särkyy ainakin kerran eläissään. ellei sit oo joku tunnevammanen, joka ei oo ikinä rakastanu ketään tai ollu kehenkää kiintyny. joop, tuskimpa näinkään...
Olet muuten tasan oikeassa. En ihan riittävän tarkasti selittänyt, mutta tarkoitin nyt juuri tällaista rakastumiseen liittyvää sydämen särkymistä, parisuhteen opettelua jne...