Mitä mieltä olitte uuden kirjan ensimmäisestä luvusta: The Other Minister?
Se oli kyllä aika turha. Ensinnäkin se oli tylsää luettavaa ja toiseksi sillä ei ollut sitten mitään merkitystä minkään kanssa.
Voi olla niin, että Rowling on kirjoittanut sen luvun kertaukseksi. Siinähän on taas se selostus kuinka kaikki alkoi...
The Other Minister
10
1169
Vastaukset
- emiliaon
Olihan se ehkä hieman "turha", mutta oli kyllä ihan kiva kappale. Itse odotin että ensimmäisessä kappaleessa tapahtuisi jotain suurta, jännittävää ja hurjaa.
Mutta olihan se kaiken kaikkiaan ihan mukava kappale... :) - Demez
Kerrohan Smaug mitä luvussa sitten kerrottiin tai mitä tapahtui?
- ...
Minusta se oli hyvä tapa esitellä uusi Taikaministeri. Ja mielenkiintoista nähdä miten velhot&noidat ottavat jästien ministeriin yhteyttä, ja miten he reagoivat siihen.
Ja olipa siinä erilainen alku kirjoihin kuin yleensä. ja kun 2. kappaleessakaan ei päästy vielä Potteriin..Se tuo vaihtelua. - Twil
Olihan se mielenkiintoista, nähdä pääministerin ja taikaministerin kommunikointitapoja, ja lukea jästiministerin reaktioita.Jokatapauksessa, musta oli hauskaa saada kaksikin lukua, jotka ei ole laisinkaan Harryn näkökulmasta kerrottuja. Mutta niin.Mun mielestä siihen käytettiin turhan paljon tilaa, ja hyppäsin sen yli kokonaan toisella lukemisella.
mielestäni se oli Rowlingin pohjanoteeraus. Ihan kuin kirjailijalla olisi ollut joku taantumakausi sitä kirjoittaessaan. Se oli lapsellisesti ja naiivisti kirjoitettu ja se oli pelkkää kerrontaa. Kirjailijan pitäisi osata näyttää, ei kertoa, mutta tuo kappale oli kyllä puhdasta selontekoa.
- ironista...
..että luvusta, jollaista Rowling on yrittänyt ujuttaa Potteriin toisensa jälkeen (kustannustoimittajan asiasta aiemmin innostumatta), tuli niin monen lukijan mielestä huono ja turha. Kyseisen luvun hautomisesta mainitsi siis R. nettisivuillaan.
En tykännyt luvusta itsekään suuremmin, ainakaan aloituksena. - miiumi...
Olin aika pettynyt ensimmäiseen lukuun. Se jäi jotenkin irralliseksi vaikka esittelikin uuden hahmon ja kirjan juonen aloittaminen tuntui kestävän ja kestävän. Ihmettelen, miksi juuri tämä alku on kummitellut Rowlingin mielessä. Kenties viimeinen kirja avaa kuitenkin alun merkityksen, jos se on kirjalijalle niin tärkeä...
- miiumi
Olin aika pettynyt ensimmäiseen lukuun. Se jäi jotenkin irralliseksi vaikka esittelikin uuden hahmon ja kirjan juonen aloittaminen tuntui kestävän ja kestävän. Ihmettelen, miksi juuri tämä alku on kummitellut Rowlingin mielessä. Kenties viimeinen kirja avaa kuitenkin alun merkityksen, jos se on kirjalijalle niin tärkeä...
- Seldo
..siinä kappaleessa sanottiin. En osaa englantia juuri ollenkaan, mutta lmeisemmin siinä tulee jonkinmoinen velhoyhdyskunnan johtajan ja jästien pääministerin yhteinen juttutuokio??? Mitä siinä kerrotaan???
ihmeellistä kerrota. Toffee kertoo Jästien pääministerille Voldemortista ja pojasta nimeltä Harry Potter.
Sitten sitä varoitetaan, että Voldemort on palannu jne.
Aika paljon myös katsotaan asiaa ja velhoja yleensä jästi pääministerin näkökulmasta.
Luvussa tutustutaan myös uuteen taikaministeriin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen markka otettiin käyttöön vuonna 1860
Suomi käytti vuoteen 1840 asti rahayksikkönään rinnakkain Ruotsin riikintaalareita ja Venäjän ruplaa. Tämän jälkeen oli439398"Mä elän vieläkin"
Ikurin turbiini vetäisi taannoin lainabiisin Topin (RIP också) ja kumppaneiden kanssa. Toivottavasti on yläkerrassa kunn503992Kaivatullesi viesti ensi vuoteen?
Kerro meneekö naiselle vai miehelle ja vähintään yksi tunniste, esim. kirjain.412970Pate Mustajärvi on kuollut
Ihan pari tuntia sitten. Että sellaista. https://www.is.fi/viihde/art-2000011715177.html1282622Yksityinen sektori aiheuttanut Suomen taantuman
Investointien sijasta nostaneet voitot osinkoina omistajille. Ehdotan korjausliikkeenä yksityisen sektorin sosialisoimi1022529Kylläpä asiat onkin nyt hyvin verrattuna Sannan aikaan
Sannan aikana aähkön alv oli 10%, nyt 25,5%. Ajatelkaa nytkin pörssisähkö on ilmaista, keskellä talvea! Bensan hinta on271987Miten ikinä kelpaisin sulle
Sinä saat niiltä muilta naisilta paljon enemmän, mitä minulta... Tai mihin minä olisin valmis. Enkä edes olisi niin tait161665Edes vitamiinit eivät taanneet loputonta elämää
Nimittäin niistä rahaa itselleen taikonut tohtori siirtyi tuonpuoleiseen.331477- 711297
Esko ja Martina viettävät joulua
Entisen avioparin joulunvietto on ylittänyt IS uutiskynnyksen1791194