posiolle pystykorvan kanssa

Ensimmäistä kertaa posiolle pystykorvan kanssa ja ei minkänlaista kuvaa mihin kannattais suunnata? Pienikin vinkki tai kokemus olisi tarpeen ettei menis koko viikko opetellessa aluetta. Ja kun sais vielä kämpän vuokralle VP:lan alueelta 15-21.9 ajaksi.
21681
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

On aika rikkonaiset alueet valtion mailla,mutta ainakin viime vuonna löysin lintuja kaikista käymistäni maastoista.Korouoman vaellus alueilla ei saa sulan maan aikana metsästää,mutta se alue on todella suuri joten tilaa ja lintuja löytyy.Itse lähden pystärieni kannssa 17.sta päivä samoille seuduille.

Äänestä

Posiolla on tullut metsästettyä kolmena viime vuotena pystykorvan kanssa. Riistaa on ollut paikoittain erittäin hyvin. Metsästäjien suuri määrä ajattaa kuitenkin tänä vuonna pohjoisempaan. Parhaana paikkana voi pitää Palotunturin reuna alueita. Joka syksy on ollut ainakin kolme metso poikuetta. Myös hyvä, mutta hieman vaikea selkoinen alue on Mouruvaarat. Korouoman alue on tosiaan laaja joten kannattaa yrittää muutamilla pistoilla löytää lintuja. Meillä se onnistui ensimmäisenä vuonna yllättävän hyvin.
Eipä muuta kuin metsästysonnea ja kannattaa vetää mättään takaa aina vähän päätä alaspäin :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mm77 kirjoitti:

Ensimmäistä kertaa posiolle pystykorvan kanssa ja ei minkänlaista kuvaa mihin kannattais suunnata? Pienikin vinkki tai kokemus olisi tarpeen ettei menis koko viikko opetellessa aluetta. Ja kun sais vielä kämpän vuokralle VP:lan alueelta 15-21.9 ajaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu