Koirista.

Onko Suomenmaassa luvallista pitää koiraa ulkona aitauksessa päiväsaikaan taajaman ulkopuolella siitäkin huolimatta, että se saattaa silloin tällöin haukkua?

Naapurimme on sitä mieltä, että meidän pitäisi pitää koiramme (2 kpl) ympäri vuorokauden sisällä. Koirat ovat aitauksessa vain satunnaisesti pari kolme tuntia päivässä. Eivät koskaan yöllä, aikaisin aamulla tai myöhään illalla. Aitauksessa ollessaan eivät hauku taukoamatta, vain silloin kun jotain jossain näkevät.

Alkuun naapuri valitti, että he eivät saa öisin nukuttua koiriemme haukunnan tähden. Eikä uskonut, että meidän koirat nukkuu sisällä yöt. Silloin sanoi, että yöllisten haukuntojen pitää loppua, mutta päivällä saa sitten haukkua niin paljon kuin lystää.

Nykyisin, kun yksikin haukahdus kuuluu, naapuri ryntää raivoamaan. Eilenkin se oli jo tulossa valittamaan, kun näki minut avonaisessa ikkunassa, mutta minä laitoin vain ikkunan kiinni, kun en enää jaksa sen kanssa keskustella. Naapuri jäi sitten tonttiemme rajalle aitauksen lähelle sehlaamaan provosoivasti edestakaisin. Ja siitähän koirat sitten vasta innostuukin, kun vieras ihminen on melkein reviirillä. Ja sitten se karjui siellä välillä "hiljaa". Naapurien normaaliin pihassa liikkumiseen koiramme eivät reagoi, mutta tuollainen edestakainen sehlaaminen rajalla ja välillä meidänkin puolella saa ne tottakai hermostumaan ja haukkumaan.

Poliisilta olen tiedustellut asiasta, ja päivällä koirat saavat haukkua. Naapuri voi kyllä poliisin soittaa paikalle katsomaan, mutta jos koirat ovat hyvin hoidettuja, mitään ongelmaa ei silloin ole.

Mutta mistähän voisin saada oikein mustaa valkoisella, että koiriemme pito päivällä aitauksessa on ihan luvallista? Kun en usko, että muuten saamme naapuria rauhoittumaan. Ei ole mukavaa, kun aina pihalla ollessa saa olla varpaisillaan, kun ei tiedä mistä nurkan takaa naapuri ilmestyy.

Ihme kyllä, toisen naapurin koira ei häiritse tätä naapuria ollenkaan. Ja siellä sentään koira on kesät talvet yötä päivää aitauksessa. Ja öisinkin räksyttää usein pari kolme tuntia putkeen.
153445
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Meillä päin koirat asuu aina omassa tarhassaan, ne on ajokoiria, eikä niitä koskaan oteta sisälle edes yöksi. Koiratarhassa on isot lämmitetyt kopit, joihin koirille viedään ruoka. Ne saavat itse valita, ovatko ulkona tarhassa vai sisällä kopissa. Yleensä ovat päivällä ulkona ja yöllä sisällä kopissaan. Jos koirat huomaa jotain vierasta liikettä, niin ne tulee kopista ulos ja haukkuu - on sitten yö tai päivä.

Naapurilla on lampaita, joita koirat toisinaan haukkui kesäisin ihan turhaan. Naapuri ei siitä häiriintynyt, mutta kuitenkin käänsimme koiratarhan niin päin, että tarhasta ei ole suoraa näköyhteyttä lammaslaitumelle. Näin, koiratarhaa kääntämällä tai rakentamalla näköesteen tarhan yhdelle sivulle, voi hyvin välttää sen etteivät koirat hauku "väärille" ihmisille ja asioille.

Sama auttoi (ainakin meillä) myös siihen, että koirat ovat yöllä hiljaa ja nukkuvat kaikessa rauhassa.

Mielestäni koira toki saa päiväsaikaan ulkona haukkua, kunhan ei jatkuvasti räksytä. Koirien jatkuva sisällä pitäminen on haitaksi koirien terveydelle, siihen puuttuu jo eläinsuojeluvalvojakin, jos koira ei saa ulkoilla.

Mutta kannattaisiko kokeilla mainitsemaani koira-aitauksen sijainnin muuttamista tai näköestettä?

Sitten voisit vielä piruuttasi laittaa sinne naapurin rajalle pari kylttiä; "varo vihaista koiraa" !

Äänestä
  • on jo aitauksessa näköeste tielle päin, etteivät tiellä liikkujia haukkuisi (vaikka eivät ennen estettä kaikkia edes haukkuneet), mutta se ei auta, koska naapurissa koira haukkuu kaikkea mikä liikkuu ja siitä meidänkin koirat tietävät, että tiellä joku kulkee.

    Mutta nyt lähinnä haluaisin tietää, mistä voisin saada jonkinlaisen kirjallisen lausunnon, että päiväsaikaan koirat saavat olla ulkona aitauksessa taajaman ulkopuolella siitä huolimatta, että saattavat jonkun äännähdyksen pitää.

    Äänestä

  • mitä tehdä? kirjoitti:

    on jo aitauksessa näköeste tielle päin, etteivät tiellä liikkujia haukkuisi (vaikka eivät ennen estettä kaikkia edes haukkuneet), mutta se ei auta, koska naapurissa koira haukkuu kaikkea mikä liikkuu ja siitä meidänkin koirat tietävät, että tiellä joku kulkee.

    Mutta nyt lähinnä haluaisin tietää, mistä voisin saada jonkinlaisen kirjallisen lausunnon, että päiväsaikaan koirat saavat olla ulkona aitauksessa taajaman ulkopuolella siitä huolimatta, että saattavat jonkun äännähdyksen pitää.

    Hae netistä hakusanalla järjestyslaki. Lue kyseinen laki kokonaisuudessaan ja toimi sen mukaan.

    Äänestä

  • No etkös sää vittupää voi opettaa niitä kusisia rakkejas olemaan hiljaa ?
    Justiinsa tänään käväisin vasaran kanssa naapurin koira-aitauksessa, ei räkytä rakki enään. Käräjäreissu tulossa tietenkin ja sakot korvaukset rakista. MUTTA, onpas hiljaista naapurin pihalla !!

    Äänestä

No mustana valkoisella voit tarjota naapurillesi seuraavat pykälät:

JÄRJESTYSLAKI

4 luku

Eläimet

Koirakuri

Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden säilymiseksi koiran omistajan tai haltijan on:
1) pidettävä koira taajamassa kytkettynä;
2) pidettävä huolta siitä, ettei koira pääse kytkemättömänä kuntopolulle tai muulle sen kaltaiselle juoksuradalle eikä lainkaan yleiselle uimarannalle, lasten leikkipaikaksi varatulle alueelle, toriaikana torille taikka yleiseen käyttöön kunnostetulle ladulle tai urheilukentälle, jollei se ole erikseen sallittua;
3) pidettävä huolta siitä, että koiran uloste ei jää ympäristöön hoidetulla alueella taajamassa.
Mitä 1 momentin 1 ja 2 kohdassa säädetään, ei koske virantoimituksessa käytettävää valtion omistamaa koiraa, vartiointitehtävässä olevaa vartijan koiraa, palvelutehtävässä olevaa koulutettua pelastuskoiraa, liikuntavammaisen avustajakoiraa eikä näkövammaisen opaskoiraa.
Mitä 1 momentin 1 kohdassa säädetään, ei koske suljettua pihaa, koirien harjoituspaikkaa eikä erityisesti osoitettua aidattua jaloittelualuetta. Koiran tulee kuitenkin näissäkin paikoissa olla omistajansa tai haltijansa valvonnassa.
Mitä 1 momentin 2 kohdassa säädetään, koskee myös kissaa. Mitä 1 momentin 1 ja 2 kohdassa säädetään, koskee myös hevosta sekä soveltuvin osin muuta koti- tai lemmikkieläintä.

ELÄINSUOJELUASETUS

21§
Koira

Koiraa saa muuten kuin tilapäisesti pitää ulkona tietylle paikalle kytkettynä vain asuttuna olevan rakennuksen välittömässä läheisyydessä.
Alle vuoden ikäistä koiraa saa vain tilapäisesti pitää ulkona tietylle paikalle kytkettynä.
Ulkona muutoin kuin tilapäisesti kytkettynä pidettävällä koiralla sekä koiratarhassa pidettävällä koiralla on oltava mahdollisuus päästä asianmukaiseen koppiin tai muuhun tarkoituksenmukaiseen lepopaikkaan, jossa sillä on riittävä suoja sääoloja vastaan. Koiratarhan koossa on otettava huomioon koiran tai koirien rotu, koko ja lukumäärä.
Koiran liikunnantarpeen tyydyttämisestä on huolehdittava.

Äänestä
  • hyvä, mutta haukkumista tuossa ei mainita.

    Minä vähät välitän enää naapurisovusta tuon naapurin kanssa. On se ihmeellistä, että toisen naapurin koira saa räksyttää miten tahansa yötä päivää ja toinen naapuri saa huudattaa ulkona humppaa stereoista täysillä ilman, että tämä valittajanaapuri häiriintyisi. Mutta kun meidän koirat pari kertaa haukahtavat keskellä kirkasta päivää, niin johan menee hermot.

    Ja itse tämä naapuri myrkyttää tonttimme vieressä olevaa peltoa kovalla tuulella niin, että myrkyt pöllyää meidän puolelle. Kasvimaalta ei uskalla syödä mitään ja kuusiaidan taimetkin ovat vaarassa. Ja tämä naapuri toteaa vain, että meidän pitää sitten vain ostaa uudet taimet, jos nuo sattuvat heidän myrkytyksiensä takia kuolemaan.

    Ehkä pitää vain sanoa, että hankkikaa kuulosuojaimet.

    Äänestä

  • mitä tehdä? kirjoitti:

    hyvä, mutta haukkumista tuossa ei mainita.

    en millään löydä sulle mustaa valkoisella siitä, miksei koira sais haukkua. tosiaanhan sitä saa! omalla pihalla ja päiväsaikaan tehdä lähes mitä haluaa. Sano sille k...pää naapurille, että ostaa kuulosuojaimet! Naapuruussuhteita säädellään jollain lailla ainakin Laissa eräistä naapuruussuhteista 13.2.1920/26. Ikivanha.... Muutoin menetellään järjestyslain ja perustuslain takaamien perusoikeuksien mukaan.

    Tiedän muuten tunteen tuosta peltojen myrkyttämisestä aiheutuvasta haitasta. Meillä naapuri pöllyttää myös.

    Äänestä

Oletko todella halukas tämän ongelman saamaan kuntoon.Mieti ensin miksi sinun koirasi on kiinnostunut naapurin elämään. Ovat turhautuneet. Ovatko koirasi yksin ,ehkä liian kauan.Päästätkö koirat ovesta pihalle aitaukseen 3tunniksi?. Jos yrittäisit omalta kohdaltasi parantamaan käytöstapojasi,niin uskoisin sinun koirien myös muuttuva.Eläimissä ei ole vika vaan meissä ihmisissä.Minun koirat eivät hauku aidan takana. Mikään varoitustaulu ei auta koiran omistajaa velvollisuudesta korvauksiin jos vahinko sattuu.Jos mahdollista on vielä tee sovinto naapurisi kanssa. Jos minulle valittaisi naapurit koirista tekisin kaikkeni että asia korjaantuisi.

Äänestä
  • Et tainnut lukea aiempia viestejäni kunnolla...

    Koiramme eivät ole kiinnostuneet naapuriemme elämästä. Paitsi silloin, kun naapuri provosoivasti alkaa tuossa tontin rajalla ja hieman meidän puolellakin kulkea edestakaisin, jotta saisi koiramme hermostumaan ja hän pääsisi valittamaan. Ja ainoastaan silloin tällöin haukkuvat hetken, jos jossain muualla näkevät liikettä. (Ja tämä on aivan normaalia ja luontaista toimintaa koiralle.)

    Turhautuneita koirat eivät ole. Lenkkeilemme 3-4 tuntia päivässä. Leikimme, etsimme, käymme metsällä, pyöräilemme, uimme ym. Koirat ovat yksin ainoastaan silloin, kun käymme kaupassa (jos emme ota niitä mukaan) tai jos käymme jossain, mihin niitä ei saa ottaa. Minä olen päivisin vallan kotona.

    Koirat ovat siis satunnaisesti ulkona aitauksessa. Pienissä pätkissä pari kolme tuntia päivässä. Ja usein on päiviä, jolloin eivät ole aitauksessa ollenkaan. Niinkuin tänäänkin ovat pitkän aamulenkin jälkeen olleet vain sisällä, kun ulkona sataakin ja minäkin teen sisätöitä.

    "Mikään varoitustaulu ei auta koiran omistajaa velvollisuudesta korvauksiin jos vahinko sattuu."

    Tarkoitatko siis, että jos koirani nyt ihan vahigossa sattuu keskellä kirkasta päivää haukahtamaan, niin minä olen sen velvollinen korvaamaan? Jos tuollaisesta joutuu naapureille jotain korvaamaan, niin miten täällä vielä voi niin monessa pihassa olla koira haukkumassa?

    Sovinto naapurin kanssa olisi hieno asia, mutta minkäs teet, kun hänen kanssaan ei pysty asiallisesti keskustelemaan, kun hän ei meidän kantaamme kuuntele, vaan hänelle kelpaa ainoastaan se, että me joko hävitämme koirat pois tai sitten pidämme ne 24 tuntia vuorokaudessa sisällä. Ei kai naapuri voi määrätä saatko pitää koiraasi omassa pihassasi vai et?!??!

    Ja mitään varoitustaulua en edes olekaan aikeissa laittaa, vaan haluaisin jostain mustaa valkoisella, että koira saa haukkua satunnaisesti päiväsaikaan, että saisin naapurille näyttää hänen valittavan turhasta, ja ehkä hän sitten ymmärtäisi jättää meidät rauhaan.

    Muilta naapureilta olen kysellyt, onko meidän koirien haukunta tosiaankin niin häiritsevää silloin tällöin kun se tapahtuu, että vallan täytyisi alkaa sisällä pitää, mutta ei kuulemma ole.

    Koita nyt, Iita lukea tämä ja aiemmat viestini ajatuksella. Jos kykenet.

    Äänestä

  • mitä tehdä? kirjoitti:

    Et tainnut lukea aiempia viestejäni kunnolla...

    Kuvaamasi tilanne kuulostaa tutulta, naapurimme 300 metrin päästä valittti että koiramme estävät häntä nukkumasta öisin. Ei siis raja naapurit. No, ei siinä muuta vikaa, mutta kun koirat olivat usein sisällä ja välillä noin 1 500 km päässä hänestä. Erinomainen kuulo, sanon minä. Samoin hän väitti, että ainostaan meidän koirat haukkuvat, ei muiden. Niinpä, nytkin kylällä haukkuu jonkun rekku ja meidän madamet nukkuvat olohuoneessa. Kai se sitten minulla on dementia?
    Mies meillä ensin hermostui tähän naapuriin ja sanoi suorat sanat. Jääköön julkaisematta, mutta sisältö oli seuraavaan verrattavaa.
    Eli kun seuraavan kerran naapurisi valittaa ja provosoi, soita poliisit paikalle kotirauhan häiritsemisestä. Ja mielellään todistajia, kun häirintä tapahtuu, kai teille joku tulee kahville, kun koirat ovat ulkona?
    Jos naapuri provosoi tilannetta, hän on syyllistynyt kotirauhan rikkomiseen. Ja sitten ihan poliisilta kysyttyä, ei-taajamassa on eri desibelirajat ja säännöt kuin taajamassa, joten koirat voivat haukahdella ihan surutta päivällä. Mekin tarjouduimme asentamaan heidän ja meidän pihaan tietokoneohjatun login, joka rekisteröi kaikki äänet/desibelit sekä sinetöimään koko höskän kuukaudeksi. Ei kelvannut, vaikka olisi tullut vedenpitävä todiste meidän koirien "taukoattomasta" haukkumisesta. No, toisille ei käy mikään. Nyt ei sitten ole vuoteen tullut valituksia meidän koirista, ainakaan meille. Muille toki on voinut valittaa.

    Äänestä

Mitä mieltä itse olisit jos et sietäisi
kovaa meteliä ja rakastaisit luonnonrauhaa, mutta ympäristösi olisi melusaasteen vallassa.

Eikö mielestäsi ole ymmärrettävää että ihmiset haluavat asua sellaisessa ympäristössä johon toisen ihmisen omaisuus tai harrastus ei vaikuta.

Koirien haukunta kuuluu satojen metrien päähän.

Niin monen ihmisen elämään vaikutat.

Tämä on se lähtökohta joka täytyy ymmärtää ei lakikirja

Äänestä
  • luonnonrauhaa niin kovin, niin sitten olisi parempi muuttaa johonkin korpeen. Paha vain, että siellä saattaa susien ulvonta häiritä.

    Tässä vieressä kulkee pikatie. Siitä tulee aikamoista melua. Yksi naapuri kuuntelee lähes joka päivä pihalla humppaa niin täysillä, että kuuluu kilometrien päähän. Hänelle naapuri ei valita. Toisen naapurin koira on kesät talvet yötä päivää ulkona ja öisin haukkuu taukkoamatta pari kolme tuntia ja päivisin haukkuu aikalailla (joskus jopa 9 tuntia, koko sen ajan, kun omistajat on töissä). Näille naapuri ei valita. Miksi siis meille, kun meiltä sitä meteliä kuuluu vähiten?

    Muilta naapureilta on kysytty onko niin häiritsevää, että meidän täytyisi koirat pitää vallan sisällä. Ei ole. Että ei meidän tarvitse yhden ihmisen pillin mukaan alkaa tanssimaan.

    Naapurin omassa pihassa lapsenlapset usein rääkyvät isoon ääneen. Ei sitäkään ole mitenkään mukava kuunnella. Pitäisikö minun puolestani mennä sinne raivoamaan, että saatteko pidettyä ne kakarat hiljaisina? Ja kolmekymppinen aikamiespoika ajelee yökaudetkin maasturilla, josta lähtee semmoinen jyrinä, että siihen aina herää. Mutta ei minulle ole tullut mieleen mennä tuollaisista valittamaan. Ne ovat luonnollisia elämisen ääniä. Kuten myöskin koiran haukunta.

    Mutta nyt jätän tämän aiheen tähän. Sain viralliselta taholta lisää tietoa. Meille ei tästä aiheudu mitään ongelmia. Poliisit eivät sakota eikä mitään. Koirien olot saattavat tarkistaa, mutta kun kerran kunnossa ovat, niin se siitä. Jos naapuri haluaa käräjille, niin heikoilla on ja joutuu vielä käräjöintikulutkin maksamaan.

    Äänestä

Mitä ihmettä te kaikki jauhatte koirista ?
Eihän tällä asialla ole mitään tekemistä koirien kanssa.

Kyse on kotirauhan häirinnästä. Ei sillä ole merkitystä millä kotirauhaanne häiriköivä naapuri häiriön aiheuttaa; huutamalla kännissä kurkkusuorana, huudattamalla streoitaan, prätkäänsä, autoaan tai haukkuvilla koirilla.

Jos naapuri ulvottaa autonsa moottoria tuntitolkulla päivittäin niin eihän sitä soiteta katsastusmiestä tarkistanaan onko auto hoidettu hyvin ja onko se kunnossa !
Selvittäessään kotirauhanhäirintää ei poliisia kiinnosta sen enempää katsastus- kuin eläinsuojeluviranomaisen-todistukset.

Se on koti- ja/tai yö-rauhan häirintää ja rikoksen tekijä on melun aiheuttaja. Kun koira haukkuu niin melun aiheuttaja ei ole KOIRA vaan koiran OMISTAJA.

P.S. Vasaran kanssa naapurin koirahäkillä käynyt; Ei sinun niitä koiria olisi kuulunut lyödä, vaan niiden omistajaa.

Äänestä

Luin järjestyslakia. koirakurikin koskee muuta kuin suljettua pihaa, ja siis teillä on oma piha.
Kerrot naapurisi huutavan ja käyvän jopa teidän tonttinne puolella. Kuvasitko toimintaa? kyllä koira saa olla tarhassaan, omistajiensa omalla tontilla, ihan rauhassa, on yö tai päivä.
Miksei naapurisi valita toisen naapurinsa koirahommien äänistä, heille? Oletteko silmätikkuja? Oletteko keskustelleet hänen kanssaan, miksi nimen omaan teidän koiranne häntä häiritsevät, yksinomaan?
Soitat poliisille ellei tilanne rauhoitu.

Äänestä

Kannattaa olla varuillaan tuon tyyppisten naapureiden kanssa. Meidän samojedi haukkui joskus ulkotarhassa. Joku (naapureista?) kävi päästämässä/hakemassa sen salaa tarhasta. Sen koommin koiraa ei ole näkynyt.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mitä tehdä? kirjoitti:

Onko Suomenmaassa luvallista pitää koiraa ulkona aitauksessa päiväsaikaan taajaman ulkopuolella siitäkin huolimatta, että se saattaa silloin tällöin haukkua?

Naapurimme on sitä mieltä, että meidän pitäisi pitää koiramme (2 kpl) ympäri vuorokauden sisällä. Koirat ovat aitauksessa vain satunnaisesti pari kolme tuntia päivässä. Eivät koskaan yöllä, aikaisin aamulla tai myöhään illalla. Aitauksessa ollessaan eivät hauku taukoamatta, vain silloin kun jotain jossain näkevät.

Alkuun naapuri valitti, että he eivät saa öisin nukuttua koiriemme haukunnan tähden. Eikä uskonut, että meidän koirat nukkuu sisällä yöt. Silloin sanoi, että yöllisten haukuntojen pitää loppua, mutta päivällä saa sitten haukkua niin paljon kuin lystää.

Nykyisin, kun yksikin haukahdus kuuluu, naapuri ryntää raivoamaan. Eilenkin se oli jo tulossa valittamaan, kun näki minut avonaisessa ikkunassa, mutta minä laitoin vain ikkunan kiinni, kun en enää jaksa sen kanssa keskustella. Naapuri jäi sitten tonttiemme rajalle aitauksen lähelle sehlaamaan provosoivasti edestakaisin. Ja siitähän koirat sitten vasta innostuukin, kun vieras ihminen on melkein reviirillä. Ja sitten se karjui siellä välillä "hiljaa". Naapurien normaaliin pihassa liikkumiseen koiramme eivät reagoi, mutta tuollainen edestakainen sehlaaminen rajalla ja välillä meidänkin puolella saa ne tottakai hermostumaan ja haukkumaan.

Poliisilta olen tiedustellut asiasta, ja päivällä koirat saavat haukkua. Naapuri voi kyllä poliisin soittaa paikalle katsomaan, mutta jos koirat ovat hyvin hoidettuja, mitään ongelmaa ei silloin ole.

Mutta mistähän voisin saada oikein mustaa valkoisella, että koiriemme pito päivällä aitauksessa on ihan luvallista? Kun en usko, että muuten saamme naapuria rauhoittumaan. Ei ole mukavaa, kun aina pihalla ollessa saa olla varpaisillaan, kun ei tiedä mistä nurkan takaa naapuri ilmestyy.

Ihme kyllä, toisen naapurin koira ei häiritse tätä naapuria ollenkaan. Ja siellä sentään koira on kesät talvet yötä päivää aitauksessa. Ja öisinkin räksyttää usein pari kolme tuntia putkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu