(Seuraavassa en kysy mitään. Kerronpahan vain jutunpoikasen CD-R levyn poltosta.)
Olen joskus ihmetellyt kun CD-R levyä kutsutaan kertapolttolevyksi, eli on annettu ymmärtää, että minkä kirjoitin sen kirjoitin.
Mulla oli ennen HP cd-writer 9100, jonka poltto-ohjelmalla voin polttaa uusiksi R-levylle vaikkapa koko tiedoston. Edellytys oli, että tiedoston nimeä ei saanut muuttaa.
Nykyisen Liteon DVD-aseman mukana tullut Nero toimii täysin samalla tavalla polttaessani sillä romppuja HP cd-writer asemassa. Poltto-ohjelma kertoo, että täällä on jo saman niminen tietosto. Korvataanko se uudella? Kun vastaan kyllä, poltta Nero tiedoston uusiksi korjatussa/muutetussa muodossa.
Tuota HP cd-writer 9100 :n omaa poltto-ohjelmaa en saanut enää toimimaan sen jälkeen kun vaihdoin käyttiksen Win98 -> Win2000. Ei löytynyt ajuria Win2000 varten. Olisi kuulemma pitänyt tilata ajuri postitse!! Jäipähän tilaamatta koska Nero tuntui olevan yhtä nero.
Olen joskus ihmetellyt kun CD-R levyä kutsutaan kertapolttolevyksi, eli on annettu ymmärtää, että minkä kirjoitin sen kirjoitin.
Mulla oli ennen HP cd-writer 9100, jonka poltto-ohjelmalla voin polttaa uusiksi R-levylle vaikkapa koko tiedoston. Edellytys oli, että tiedoston nimeä ei saanut muuttaa.
Nykyisen Liteon DVD-aseman mukana tullut Nero toimii täysin samalla tavalla polttaessani sillä romppuja HP cd-writer asemassa. Poltto-ohjelma kertoo, että täällä on jo saman niminen tietosto. Korvataanko se uudella? Kun vastaan kyllä, poltta Nero tiedoston uusiksi korjatussa/muutetussa muodossa.
Tuota HP cd-writer 9100 :n omaa poltto-ohjelmaa en saanut enää toimimaan sen jälkeen kun vaihdoin käyttiksen Win98 -> Win2000. Ei löytynyt ajuria Win2000 varten. Olisi kuulemma pitänyt tilata ajuri postitse!! Jäipähän tilaamatta koska Nero tuntui olevan yhtä nero.
Vastaukset 13
Vanhimmat
kertomus!
tuleeko sille jatko-osa? :)
Hei Qwerty! - Ei kaivanne jatkoa. - Sepustukseni ei ollut tarkoitettu Teille Neroille! Ajattelin ihan metä tavallisia tallaajia. Moi!
Kyllä noin hyvää juttua voi jatkaa!
Noinhan se toimi aikanaan ME:ssäkin Adaptecin poltto-ohjelman DirectCD(Roxio kai nykyään).
Entisien "päälle" sai tallentaa ja jopa pelkästään poistella tiedostoja. Mutta ei se vapaa tila lisääntynyt vaikka tiedostoja poisteli. Käytetty mikä käytetty, tiedostolistasta ne poistui, tallennustila pysyi edelleen varattuna. Kärjistettynä voi esimerkin muodossa esittää, että vaikka pyyhkii kaikki pois miltei täydestä levystä, tilaa on jäljellä edellen yhtä vähän.
Juu, näinhän se menee: r-levyltä tilaa ei voi vapauttaa, vaikka sieltä jotain "poistaakin". Esim. Roxiolla ja cdrw-levyllä voi toimia sitten niin, että tiedostoja voidaan oikeasti päivittää ja poistetut fileet vapauttavat myös käyttämänsä tilan.
Kun tuota pakinaani kirjoittelin, olin kyllä tietoinen siitä, että todellinen poisto ei onnistu. CD-R levyilläni on "tiedostoja", jotka ovat täysin tyhjiä, eli vain käytetty tila on jäljellä. Jätin tämän mainitsematta, sillä ajattelin, ettei tälle palstalle sovi kirjoitella kovin pitkiä juttuja.
Tarkoitukseni oli auttaa jotenkin vasta alkutaipaleella olevia. Tiedän näet varmuudella, että tämä CD-R levylle kirjoitetun datan korjaamismahdollisuus on hyvin monille täysin tuntematon asia.
Itsellenikin on epäselvää se, mitä polttoprosessissa todella tapahtuu silloin, kun esimerkiksi 50% tiedoston tekstistä pannaan uusiksi. Näkyvä lopputulos on se, että polton tuloksena tiedoston nimen alta löytyy uusittu/korjattu teksti. Vanhasta alkuperäisestä tiedostosta ei näy jälkeäkään. Ei edes tiedoston nimeä. Kysymys kuuluukin, onko tuo vanha tiedosto jäänyt näkymättömänä levylle? Sitä, miten korjaus on vaikuttanut levyn tilan käyttöön, en ole tullut tutkineeksi; sehän selvittäisi asian.
Palaan ehkä joskus myöhemmin "hp cd-writer 9100" ajurijuttuun (-> Win2000), joka mulla on edelleen hakusessa. - Nyt MM-keihäskisaan .. Moi!
"Tarkoitukseni oli auttaa jotenkin vasta alkutaipaleella olevia. Tiedän näet varmuudella, että tämä CD-R levylle kirjoitetun datan korjaamismahdollisuus on hyvin monille täysin tuntematon asia."
Minulle se on täysin tuntematon asia, joten annappa ohjeita sitten kun kerkeät. Siis tuohon korjaamismahdollisuuteen liittyen.
Osaan kyllä polttaa multisessiona niin kauan kunnes levy on täynnä, mutta en tuolla tavalla.
Vai olenko ymmärtänyt asian väärin?
Teenpä sinulle ensin selväksi, että tietoni näissä hommissa ovat melko vähäiset. Koetan silti vastata kysymykseesi.
Poltettavan tiedostokansion siirrän Neron poltettavaksi aivan yksinkertaisesti raahaamalla ykkösellä kansion Neron avoimena olevaan ikkunaan ja aloitan normaaliin tapaan polton.
Jos nyt myöhemmin teen korjauksia tai lisäyksiä alkuperäisen kansion sisältämään dataan ja haluan siirtää tehdyt muutokset CD:lle poltettuun kansioon, raahaan tämän korjatun kansion jälleen Neron avoimeen ikkunaan, jossa ennestään näkyy edellinen levylle poltettu kansio. Heti kun pudotan kansion Neron ikkunaan, ilmoittaa ohjelma, että täällä on jo sama kansio; Korvataanko uudella kansiolla. OK ja homma hoituu.
Jutun onnistuminen edellyttää, että kansion nimeä ei ole mitenkään muutettu.
Tässäpä tätä tarinaa taas tuli niin paljon, että siitä riittää eräillä aihetta "vittuiluunkin".
JK.
Olis kiva kuulla toimiiko sinun Rooman polttajasi edellä kertomallani tavalla.
Tottahan tuota kokeilen kun tässä vain kerkeän!
Nyt olen kokeillut, aivan pikaisesti.
Näytti toimivan, eikä tavumäärä näyttänyt
lisääntyvän ainakaan kaksinkertaisesti,
kuten oletin. Tällöin lisäsin vain pienen
tiedoston lisää sekä koko muun saman
kansion tiedot.
Minä olen aloittelija näissä tietokonehommeleissa
ja olen olettanut että tuolla tavalla ei voi
lisätä tietoja (kuten varmaan moni muukin).
Olen lukenut joitakin tietokonekirjoja ja uusimmat
tietokonelehdet, mutta niissä ei ole mitään
tämänkaltaista opastettu.
Kiitos tästä tiedosta! Kokeilen asiaa
edelleen isommilla tietomäärillä.
Nyt urheilun pariin!
Lisäys: kyseessä oli tosiaan cd-r levy.
Poistaminen cd-r levyltä ei taida onnistua!
Nyt kokeiltuani tuota juttua enemmän, totean olleeni
oikeassa. Tuolla tavalla poltettaessa levytila pienenee koko ajan.