Olenko oikeutettu saamaan korvauksia henkisistä kärsimyksistä tapauksessa jossa rikollinen on uhannut tappaa minut ja yrittänyt toteuttaa uhkauksensa käytännössä tavalla, jonka syyttäjä katsoo olevan erityisen törkeä, mutta vain onnella olen säilynyt hyökkäyksestä, joka syyttäjän mukaan olisi voinut johtaa kuolemaan lähes vahingoittumattomana.
Ongelmani on se, että tapauksesta on kulunut puolitoistavuotta aikaa johtuen Suomen oikeusjärjestelmän uskomattomasta hitaudesta. Vaikka tekijä saatiin välittömästi kiinni.
Olen yrittänyt saada lääkärintodistusta henkisistä kärsimyksistäni, mutta lääkärini ei sellaista kirjoita koska en muka ole hakeutunut hoitoon kärsimystini takia tänä aikana, joka oikeusprosessin käynnistymisessä on kestänyt.
Fyysisistä vammoistani minulla on lääkärintodistukset, mutta koska vammat ovat jääneet hyvän onnen takia lieviksi en voi hakea niistä korvauksia. Suomalaisen oikeuskäytännön mukaan en todennäköisesti saa korvauksia henkisistäkään kärsimyksistä ilman lääkärin todistusta?
Mitä tälläisessä tilanteessa kannattaisi tehdä?
Ongelmani on se, että tapauksesta on kulunut puolitoistavuotta aikaa johtuen Suomen oikeusjärjestelmän uskomattomasta hitaudesta. Vaikka tekijä saatiin välittömästi kiinni.
Olen yrittänyt saada lääkärintodistusta henkisistä kärsimyksistäni, mutta lääkärini ei sellaista kirjoita koska en muka ole hakeutunut hoitoon kärsimystini takia tänä aikana, joka oikeusprosessin käynnistymisessä on kestänyt.
Fyysisistä vammoistani minulla on lääkärintodistukset, mutta koska vammat ovat jääneet hyvän onnen takia lieviksi en voi hakea niistä korvauksia. Suomalaisen oikeuskäytännön mukaan en todennäköisesti saa korvauksia henkisistäkään kärsimyksistä ilman lääkärin todistusta?
Mitä tälläisessä tilanteessa kannattaisi tehdä?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ole vain tyytyväinen, että tekijä on kiinni ja sinä hengissä. Nyky maailmassa kaikilla vaan kiinnostaa paljon minä saan rahaa.
Haluan vain käyttää hyväkseni kaikki lailliset oikeuteni. Minulle itselleni on sekä että sama vaikka en ikinä näkisi latiakaan kunhan nilkille tulee mahdollisimman paljon maksettavaa. Pidän huolen siitä, että oikeudenkäyntikuluni ovat mahdollisimman isot, koska niihin voin vaikuttaa ne lankeavat syyllisen niskoille ja korvauksia vaadin vaikka niitä ei määrättäisikään.
Onneksi tällä hetkellä näyttää, että nilkin lasku tulee olemaan jotain 5000 - 10 000 euron välillä.
Sinällään en pelkää mitään kostotoimia sillä jos minut löydetään jostain kuolleena poliisi kyllä tietää henkilön jota ensimmäiseksi epäillään, sillä hän on tehnyt itsestään merkatun miehen ja hän jää kyllä kiinni ja kaiken lisäksi osaan kyllä puolustaa itseäni monilla keinoilla muuten en olisi enään elossa, jos sille linjalle mennään.
Aion tehdä parhaan henkilökohtaisen suorituksen imeäkseni syyllisen kuiviin oikeusteitä. Ei minua raha kiinnosta pätkääkään. Vaan se, että olen käyttänyt kaikki lailliset oikeuteni.
vakavasti harkita itsesi lopettamista?
Tuo sinun tapauksesi ei välttämättä edes ole sellainen, josta myönnetään henkisiä korvauksia. Yleensä kyseessä on silloin henkirikos.
Ja toisekseen korvauksia saa aina vaatia, mutta se on eri asia saatko niitä ja lisäksi miten voit sanoa, että nilkin lasku tulee olemmaan 5000-10000?
Ja täällä ei kannata puhua lauseesta "Pidän huolen siitä, että oikeudenkäyntikuluni ovat mahdollisimman isot, koska niihin voin vaikuttaa ne lankeavat syyllisen niskoille" mikäli vastapuolen asianajaja saa tämän selville, niin voi hyvinkin olla, että maksat itse omat laskusi. Ja se, että sinun kulusi olisivat vaikka 10000e ei tarkoita sitä, että oikeus ne hyväksyisi, oikeus voi ihan hyvin hyväksyä vaan 5000e, jolloin sinun maksettavaksi jää varmasti tuo toiset 5000e.
"Ja toisekseen korvauksia saa aina vaatia, mutta se on eri asia saatko niitä ja lisäksi miten voit sanoa, että nilkin lasku tulee olemmaan 5000-10000?"
Oikeuden pöytäkirjoista, joista näen muiden asianomistajien vaatimukset ja vakuutusyhtiöiden vaatimukset ja lisäksi lisäämällä summaan arvioidut sakot ja oikeudenkäyntikulut.
Asianajajani ja myös esitutkintavaiheessa poliisin mukaan näyttö rikoksesta on erittäin selvä.
Todistusaineisto vastaajaa kohtaan on erittäin hyvä ja kaikkien 5 todistajan lausunnot ovat yhteneväiset tapahtumien kulusta ja omiin lausuntoihini nähden. Lisäksi tapauksessa on käytössä teknistä todistusaineistoa todistajan lausuntojen lisäksi.
Yksikään todistajanlausunto ei ole yhteneväinen vastaajan eli syytetyn näkemyksiin tapahtumien kulusta.
Jos vastaaja ei saa tuomiota tällä perusteella niin minulla on kaikki perusteet valittaa ylempiin oikeusasteisiin, koska oikeusturvaani loukattaisiin silloin törkeästi. Minä pidän huolen siitä, että tapaus käsitellään viimeistä pilkkua myöten omaa oikeusturvaani noudattaen.
Ei ainakaan vielä ensin haluan nauttia oikeudestani saada oikeutta.
Mutta mikään korvaus ei ole Suomessa rangaistus. Se, että saa rangaistuksen ei tarkoita sitä, että joutuu myös korvaamaan. Todennäköisesti tietenkin joutuu, mutta kuinka paljon ja vastapuolellasi on varmasti asianajaja, joka kyllä osaa työnsä.
Henkisistä kärsimyksistä en usko, että saat mitään.
Lievistäkin vammoista voi hakea korvausta kipu ja särky 100-200e.
Työttömältä on sitten aika paha saada mitään rahoja. Joten rahallisesti voit ihan hyvin hävitä koko jutun.
Mutta onnea kuitenkin!