REPElle

PKK on uusimmassa tiedotteessaan luvannut olla tappamatta tai haavoittamatta Turkissa lomailevia turisteja. Iskut Turkin lomakohteisiin eivät siis tule jatkumaan, vaan jatkossa kohteena ovat muut paikallisten asuttamat paikat. Tämä siis ihan vaan noista iskuista nousseen kohun ja niiden PKK:lle tuottaman huonon julkisuuden takia. Niin se vaan on, että keskivertoturkkilaisen henki on halvempi kuin keskivertoturistin. Länsimaat eivät puutu asiaan niin kauan kuin uhreina on "vain" turkkilaisia. Mutta on se hyvä ettei ainakaan turistina tarvitse Turkissa enää pelätä. Lisää "kurdipakolaisia" vaan Suomeen ja sitä PKK:n rahallista tukemistakin voisi vähän lisätä.
7642
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

useita niissä iskuissa. Entäs PKK itsenäiset solut sekä muut terrorijärjestöt ihan tarpeeksi on kuollut jo turistejakin. Uskon ulkoministeriötä enemmän ja siinä kaikki!!!

Äänestä
  • mutta ei kuole enää. Näin sanoo PKK, joka on nuo aiemmat turisteja tappaneet iskut kaikki tehnyt. Eli ole vaan huoletta ja hyvillä mielin, jatkossa turkkilaiset naiset ja lapset kuolevat sinun ja muiden turistien sijasta.

    Äänestä

Kyselen vaan siksi että ollaan oltu kahden vaiheilla lähteäkkö vai ei. Vaikka järki sanoo et sinne vaan niin omien lasten kannalta sitä aina pelkää... kuitenkin. No tehtiin jo hetken aikaa sitten päätös että sinne mut kuitenkin! Yhtään vähättelemättä turkkilaisia ihmisiä, ei kai meidän kenenkään henki ole toistaan kalliimpi!?

Äänestä
  • Aloitusteksti on ihan täyttä paskanjauhantaa. Mikäköhän on takana? et tollasta valehtelee

    Äänestä

  • luin. Saa olla suomalainen onnellinen että ylipäätään on valinnanvapaus lähteäkö vai ei. Se on vaan niin valitettavaa miten länsimainen media (tai sitten tämä REPE) ei ole yhtään kiinnostunut asiasta ennen kuin yksi turisti kuolee tai haavoittuu. Nytkin PKK ilmoitti olevansa tappamatta lisää turisteja ihan vaan saadakseen länsimaisen median tuen taas taakseen. Ihan kuin se turkkilaisen henki tosiaankin olisi vähän halvempi :(

    Äänestä

  • Kirjoitus kirjoitti:

    Aloitusteksti on ihan täyttä paskanjauhantaa. Mikäköhän on takana? et tollasta valehtelee

    mikäköhän on takana että yrität vähätellä turkkilaisten kärsimyksiä ja suurennella turistien vastaavia?

    Äänestä

  • lehdestä kirjoitti:

    luin. Saa olla suomalainen onnellinen että ylipäätään on valinnanvapaus lähteäkö vai ei. Se on vaan niin valitettavaa miten länsimainen media (tai sitten tämä REPE) ei ole yhtään kiinnostunut asiasta ennen kuin yksi turisti kuolee tai haavoittuu. Nytkin PKK ilmoitti olevansa tappamatta lisää turisteja ihan vaan saadakseen länsimaisen median tuen taas taakseen. Ihan kuin se turkkilaisen henki tosiaankin olisi vähän halvempi :(

    PKK saattaa luvata mitä vaan mutta pommit saattavat kuitenkin räjähtää vahingossa missävain. Al Qaida on myös uhkaillut iskuilla mm. Turkkiin joten ei se PKK ole ainoa pommiuhka siellä. Jokainen saa minun puolesta matkustaa minne haluaa mutta itse en ainakaan veisi perhettäni sinne vaikkei pommeista olisi mitään uhkaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


ja muille kirjoitti:

PKK on uusimmassa tiedotteessaan luvannut olla tappamatta tai haavoittamatta Turkissa lomailevia turisteja. Iskut Turkin lomakohteisiin eivät siis tule jatkumaan, vaan jatkossa kohteena ovat muut paikallisten asuttamat paikat. Tämä siis ihan vaan noista iskuista nousseen kohun ja niiden PKK:lle tuottaman huonon julkisuuden takia. Niin se vaan on, että keskivertoturkkilaisen henki on halvempi kuin keskivertoturistin. Länsimaat eivät puutu asiaan niin kauan kuin uhreina on "vain" turkkilaisia. Mutta on se hyvä ettei ainakaan turistina tarvitse Turkissa enää pelätä. Lisää "kurdipakolaisia" vaan Suomeen ja sitä PKK:n rahallista tukemistakin voisi vähän lisätä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu