Ollilan eroilmoitus synnytti oitis huhumyllyn
Nokian myynnistä. Ostajakin on jo valmiina.
Miten käy Suomen SAMMON ?
Nokian myynnistä. Ostajakin on jo valmiina.
Miten käy Suomen SAMMON ?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Sampohan on ollut myynnissä takavuosina. Ei mennyt kaupaksi. Norjalaisille ja saksalaisille olisi mielellään myyty. Ne eivät olleet kiinnostuneita.
Kalevalan Sampoon mielsin tuo vertauksen suomalaisesta sammosta ja tietysti seppänä Seppo Ilmarinen on mielestäni edelleen
takoja vailla vertaa.
-Nokia maksaa yli 1/5 kaikista Suomen yritysveroista.
- Amerikkalaiset eläkeläiset omistavat Nokiaa enemmän kuin kaikki suomalaiset.
- Suomalaiset omistavat Nokian osakkeista alle kymmenen prosenttia.
- Nokia on suomalainen vain, koska pääkonttori ja johto on ollut tähän saakka Suomessa. Nimitetty pääjohtaja on vain siirtymävaiheen ajan.
Pankki nimeltä Sampo, joka myös vakuutusyhtiönä tunnetaan käy edelleen ostokohteena, jos hinnoista sovitaan.
Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että parhaat viedään päältä myös yrityskaupoissa.
Luuolen, että Nokiasta kiinnostuneita on enemmän kuin annetaan ymmärtää ja amerikkalaiset mummot ja paapat tietävät, että
- kauppa sen on joka kannattaa !
Suomalaiset poskisolistit ovat tässäkin asiassa täysin statisteja !
Jorma Ollila tietää kuten Mietaan Juhakin, mitä tarkkootan kun sanon täs Nokia jutussa kuin tv-kommentaattori moukarinheitossa;
- SE ON NYT KINTAHALLA !
Puulaukkuuselle toteaisin, että joku voisi sanoa tähän, että
- Se on Nakkilan kirkon vaiheilla !
Nokia lienee rankattu aika ylös maailan ranginglistalla.
Vaikka sillä olisi enää alle 20% suomalaisomistusta, yrityshän on yhä jättiläisten sarjassa.
Suomen Sampo se on ollut. Teillä Nokia, meillä öljy sanoi norjalainenkin.
Kohteliaisuutta; Norja ei ainoastaan velaton vaan sillä on satojen mrd:n
pesämuna pahan maailmanlaman varalta.
Suomalaisilla "huru-ukoilla" eikä muuten juuri muillakaan ole osaa ei arpaa Nokian kohtalossa.
Pelkästään amerikkalaiset eläkeläiset näyttävät
suomalaisille milloin tahansa missä kaappi seisoo.
Jos 300.000 asukkaan islantilainen voi ostaa
halutessan suomalaisen laajakaistamarkkinain johtavan yrityksen Elisa&Saunalahden tai Almamedia menee tänään tänne ja huomenissa taas tuonne niin kukapa osaa sanoa kuka tekee huomenissa Turun sinappia, kenen leipää syöt kun paketiss lukee "Vaasan leipää".
Eipä ole näkkileipäpaketissa edes nimeksikään kotimaista ruista.
Kirjoittelemme palstalle, jonka nimenä on
- Suomi24.fi vaan ei ole kotimainen.
Ostamme pitkäripaisesta Suomi-vodkaa vaan taitaa sekin olla pullotettu Svea-mamman maassa ?
P. Väyrynen
E. Seppänen
L. Lehtinen
?
Suomalaiset ovat Nokian asioissa Ollilan jälkeen täysin äänettömiä yhtiömiehiä. "Paperin" taanoiset toilaukset eivät asiaa muuta yhtään miksikään.
- Suomalaiset hoitavat asioita vain "turpakäräjillä" ja se vain pahentaa tilannetta.
Jo olisi aika hälytyskellojen soida kun marjastajat ja sienestäjätkin on etsittävä kaukoidästä vaikka maassa on satojatuhansia työttömiä ja metsään kykeneviä eläkeläisiä.
Nonet yritykset kertovat ostavansa kaikki kauppakelpoiset tuotteet, joita metsästä saadan talteen. Siis"... jos metsään haluat mennä nyt niin takuulla yllätyt..."
- Haluatko ?
Marjan- sienten poimintaoikeus on myös ulkomaalaisilla ja viranomaiset puuttuvat asiaan vain, jos heille ei makseta tuotteista käypää hintaa.
Nokian osakkeita saa myös ostaa kuka tahansa ja luulen
niitten arvon nousevan nyt kun huhu lähti liikkeelle.
sieltä Pohjanmaalta.
Myyntitapahtumassa on aina ensinnä ostohalukkaita ja sitten myyntihalukkaita. Kun heidän asettamansa odotukset ja toiveet kohtaavat niin syntyy kauppa.
Me olemme Nokiasta päätettäessä täydellisisä statisteja. Minulla on edelleen vakaa käsitys, että jopa Nokian pääkonttori siirtyy muualle aivan lähivuosina ja sen esteenä on ollut tähän saakka erinomainen johto.
Keskustelimme äskettäin useitten kansainvälisten yritysten johtotehtävissä olevien kanssa juuri näistä asioista.Nokian pysymiselle Suomessa emme nähneet juuri mitään järjellisiä perusteita
- valitettavasti.
Suomalainen ja pohjalaisten yritteliäisyys elää vain myyttinä kansan suuhun. Se rapisee aivan samalla tavalla kuin nyt urheilijoittemme erinomaisuus ja joudumme siinäkin toteamaan:
- Eihän keisarilla ole edes vaatteita ensinkään!!