Timosenkodissa kummittelee

jpp

Oulun heikinharjussa sijaitsevassa timosenkodissa kummittelee varmasti, sillä olen kuullut sen luotettavalta työntekijältä.

Kyseessä on noin 1800 luvulta peräisin oleva vanha tila, jossa on nykyisin Oulun kaupungin hoitokoti. Vanhassa päärakennuksessa on kuulemma ollut vanha sairaala, joten historia lienee hyvin mielenkiintoinen.

Päärakennuksen yläkerrassa ovat työntekijöiden pukukopit. Timosenkodin naiset eivät uskalla mennä sinne illalla ja yöllä vaan sulkevat yläkertaan johtavavat portaat sovinnolla.

Yläkerrassa illalla siivoamassa ollut nainen säikähti pahanpäiväisesti kun keskusradio pauhasi hetken aikaa kovalla äänellä ja hiljeni itsestään.

Pieniä esineitä on pudonnut esim. pöydältä lattialle.

Moni työntekijä on tuntenut jonkun läsnäolon, vaikka paikalla ei ole ollut ketään muuta.

34

5110

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • en usko

      Nyt eletään vuotta 2012. Kymmeniä vuosia talossa työskelleenä pidän kummitusjuttuja huu haana. Kaikille kolinoille ja keskusradioin "pauhaamisille" on aina löytynyt selitys. Keskusradion hehku saattoi joskus liikahtaa ja ääni pamahti päälle. En ole tuntenut kenenkään läsnäoloa, siis näkymättömän tietenkin. Kyllähän se vanha puutalo paukkuu ja ääntelee riippuen säästä. Yksin yöllä valvoessa voi melikuvitus saada vallan. Tiedän,että moni henkilökunnasta viettää yöllä aikaa yläkerrassakin. Tosin en ole kuullut koskaan, että tavaroita tippuu itsestään pöydältä lattialle. Toki olemme erilaisia, joten jos jollakin on ollut yhteyksiä tuonpuoleiseen, niin lahjahan se on sekin.

      • 2. en usko

        Onhan Timosenoti ollut aika monena 1800- luvulta saakka. Siellä on asunut tilallinen, se on ollut kunnalliskoti, naisten ensisuoja, kulkutautisairaala, hoitokoti, vuokra-asuntola mm. Viereiseen Kalimenojaan on hukkunut ihmisä Timosenkodin kohdalla. joku sanoi joskus, että pimeänä syysyönä ikäänkuin joku huutelee ojasta. Joku kertoo, että yläkerrasta kuuluu kiikkutuolin narina. Radio menee päälle ja sammuu. Näitä juttuja kyllä riittää. En usko minäkään, olkoon nyt vaikka itse Timosenko - ei ole näkynyt eikä havaittu mitään.

      • ehap
        2. en usko kirjoitti:

        Joo, yläkerrassa liikkuu haamut, alakerrassa kuuluu askelia, pihalla vilahtelee joku ja Kalimenojasta kuuluu huutoa. Joku kiikkuu keinutuolissa yöllä vintissä. Ikkunat pamahtelevat auki ja kiinni. Näin se vain on.

      • nojmeS
        ehap kirjoitti:

        Marsalkka Semjon Timosenko (1895–1970) siellä rymistelee !

    • Marsalkan poika

      Marsalkka Semjon Timosenko (1895–1970) kummittelee Timosenkodissa.

      • C.G.E.Mannerheim

        Tämä on totta !

    • haamukaapunti

      Tiedän useita kohteita Oulussa joissa kummittelee. Franzenin puiston lähistöllä mm. on 4 taloa joissa tapahtuu kummmittelua.
      Mäntylän pkssa kummittelee myös, se on entinen sotasairaala. Kuusiluodon koululla. Siinä vanhassa Malllajuoman kartanossa.
      Hiirosen vanhainkodilla. Tuirankartanossa. Onhan noita paikkoja Oulussa. Tuosta Timosen kodista en ollut kuitenkaan kuullut.

      • kaapuntilainen

        Et varmaankaan ole kuullut, koska Timosenkodissa ei kummittele.

      • nojmeS
        kaapuntilainen kirjoitti:

        Et varmaankaan ole kuullut, koska Timosenkodissa ei kummittele.

        Kyllä siellä marsalkka Semjon Timosenko (1895–1970) kummittelee.
        Hänen piti aikoinaan miehittää Suomi, ja epäonnistuttuaan siinä, yrittää sitä vielä nytkin henkimaailmasta käsin.

      • historyoitsija
        nojmeS kirjoitti:

        Kyllä siellä marsalkka Semjon Timosenko (1895–1970) kummittelee.
        Hänen piti aikoinaan miehittää Suomi, ja epäonnistuttuaan siinä, yrittää sitä vielä nytkin henkimaailmasta käsin.

        Näin on ! Mottona on: Oulun kohdalta Suomi poikki !

        Jos valloittaminen jää vain Timosenkotiin, niin valloitettu alue ei ole todellakaan iso.

        Toivotaan, että Semjon Timosenko henkimaailamsta käsin voi vielä vaikutta

        Korvenkylään. Jospa sielu senjälkeen saa rauahan. Joopa joo!!!!!!!

      • tuill
        historyoitsija kirjoitti:

        Näin on ! Mottona on: Oulun kohdalta Suomi poikki !

        Tämä menee hauskaksi. Timosenkodin kummitusmummo, joka yläkerrassa kiikkuu

        öiseen aikaan on nyt muuttunut marsalkaksi. Arvokasta seuraa henkimaailamsta,

        herra marsalkka. Yes.

      • _eteenpäin
        ehap kirjoitti:

        Jos valloittaminen jää vain Timosenkotiin, niin valloitettu alue ei ole todellakaan iso.

        Toivotaan, että Semjon Timosenko henkimaailamsta käsin voi vielä vaikutta

        Korvenkylään. Jospa sielu senjälkeen saa rauahan. Joopa joo!!!!!!!

        Valloitettu alue ei ole iso, mutta ehkä se on vain sillanpääasema, josta valloitus jatkuu.

      • kenraali Kepponen
        _eteenpäin kirjoitti:

        Valloitettu alue ei ole iso, mutta ehkä se on vain sillanpääasema, josta valloitus jatkuu.

        Tämä on mahdollista. Henkistä maanpuolustusta on tehostettava !

      • mikäpä siinä
        kenraali Kepponen kirjoitti:

        Tämä on mahdollista. Henkistä maanpuolustusta on tehostettava !

        Näin täytyy tehdä kun maalliset rahat loppuvat. Antaa henkien hoitaa homma.

      • rev vänr.
        mikäpä siinä kirjoitti:

        Näin täytyy tehdä kun maalliset rahat loppuvat. Antaa henkien hoitaa homma.

        Aivan ensimmäiseksi hengille on järjestettäväö enemmän kertauharjoituksia !

      • läppää
        rev vänr. kirjoitti:

        Aivan ensimmäiseksi hengille on järjestettäväö enemmän kertauharjoituksia !

        Kuka kutsuu henget koolle ja kuka haluaa johtaa kertausharjoituksia? Näkymättömät asemiin. Helppo nakki!

      • res.ltn.
        läppää kirjoitti:

        Kuka kutsuu henget koolle ja kuka haluaa johtaa kertausharjoituksia? Näkymättömät asemiin. Helppo nakki!

        Ektoplasmaakin olisi hankittava harjoitusleireille, jotta saataisiin materiaalisia tuloksia.

      • nuori
        res.ltn. kirjoitti:

        Ektoplasmaakin olisi hankittava harjoitusleireille, jotta saataisiin materiaalisia tuloksia.

        Hui noita kirjoituksia, en uskalla kohta mennä töihin.

    • kenen koti

      Kukas se tää Timone ollenkka onkaa?

      • enomit

    • aave

      Ei takuulla kummittele vaikka kuka sanoisi mitä. Ilmanaikuista höpötystä. Minä olen ollut siellä 40 vuotta töissä, eikä mitään yliluonnollista ole tapahtunut ikinä, eikä kukaan henkilökunnasta ole niin sanonut.

      • osuvanimimerkki

        Jos sinä olet se aave. Kukaan henkilökunnasta ei sano sinulle mitään eikä huomaa sinua. Käyt vain "toissä" siellä vuosikymmeniä.

    • Myrpeeyökkönen

      Huh huuu ? Noh eipä ole kummitellut ainakaan viimevuosina. Liekö säikähtäneet Mörökölliä kunmituksiset ? Mutta ei hätää nyt on viimeinen yö menossa ja sitten kunmitukset saavat taas temmeltää rauhassa.

    • triplefacepalm

      Eikö olekin mielenkiintoista, että kummitustarinoita on tonnikaupalla, mutta kun pitää saada ne konkretisoitua videoille, niin yksi ja toinen narahtaa feikkaamisesta. Kuinka monta tuhatta vuotta pitää vielä sietää tätäkin kansanperinnettä? Jumalauta on vuosi 2018 ja edelleen öyhkätään kummitustarinoiden parissa. Voi hyvä isä tätä myötähäpeää...

    • tiituska

      onkohan oululaiset ajatelleet sitä, että pahat henget ovat nähneet oululaisten uskottomuuden. sielläpäin kun ei uskota Jeesukseen vaan ollaan enimmäkseen ateisteja.on helppo kummitella ja esittää pahoilla hengillä muka vainaja henkiä, kun ne tietää, että eivät usko Jeesukseen.

      • gtfjhgfgj

        Samanlaista satua jeesuksesi on kuin kummituksetkin ovat. Oulussa ja pohjoisessa teitä jeesususkovia muuten vasta onkin, eli et taida olla ihan kartalla maailman menosta.

    • Case_Closed_

      2005-luvun kummitukset ovat jo kuolleet.
      Case Closed !

    • Kummitusjutut

      Osa kummituksista on ihmisten pelkojen aikaan saamaa, jos pelkää oikein tosissaan niin voi kuulla, nähkä kokea harhoja, jopa aineellistaa jonkin kummituksen näköisen olion. Lisäksi pelko voi vetää henkiä puoleensa jopa kaukaakin. Henkimaailmassa ei ole aikaa ja tilaa niinkuin fyysisessä maailmassa. Ylipäätään henkimaailman asioita on vaikea ymmärtää täysin ja tieto voi vääristyä helposti. Tässä joitakin selvännäkijöitä sähläämässä http://proutscandinavia.blogspot.com/2018/05/whether-to-trust-psychics.html

    • Anonyymi

      Viestiketjun aloittaja on itse henkisesti heikko ja arka. Eipä juuri yövuoroja yksin tehnyt. Höpö, höpö koko kummitukset.

      • Anonyymi

        Samaa mieltä edellisen kanssa. Aloittajalla oli aina eräs henkilö yövuorossa mukana. Ei uskaltanut yksin olla. Provosoi itseään noilla jutuilla. Mikään kummitusjuttuja ei ole totta.

    • Anonyymi

      Paras työpaikka ikinä. Ihana luonto ympärillä. Naurettavia nuo kummitusjutut. Se joka on noita jakanut on itse äärimmäisen arka ja heikko persoona. Samaa työtä teki aikoinaan kuin muutkin työntekijät. Pelokas ihminen joka tarvi yövuoroon aina sukulaisen mukaan. Siinä rikottiin salassapito velvollisuutta. Hoito oli asiakkaille hyvää kummituksista huolimatta.

    • Anonyymi

      Se on tuo ihmismieli niin hauska. Yksin kun yöhoitajana valvoit ja kiertelit paikasta toiseen niin mielikuvitus teki tepposia. Vanha puutalo paukkuu ja ääntelee tuulen ja pakkasen mukana mm. Ei siellä ole kummitellut koskaan. Höpö puhetta täysin. En ole kuullut mitään yliluonnollista. Oma mielikuvitus on se kummitus.

    • Anonyymi

      En oo koskaaan ollut tuolla talossa ilman vaippoja. Aina lurahtaa lusikallinen ku outoja ääniä kuuluu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      256
      8728
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      296
      5974
    3. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      176
      1935
    4. Vihjeitä kaivatusta

      Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)
      Ikävä
      76
      1820
    5. Niin pettynyt

      Olen suhun ja siihen ettet koskaan kohdannut reilusti
      Ikävä
      190
      1392
    6. Rakas mussukka

      anna joku merkki itsestäsi. Pyydän.
      Ikävä
      78
      1344
    7. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      1237
    8. Verinen koira

      Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?
      Imatra
      62
      1233
    9. Martina Jeopardyssa

      Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy
      Kotimaiset julkkisjuorut
      219
      1063
    10. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      109
      1061
    Aihe