Rakkaus satutaa. Varsinkin silloin kun sen menettää. Kaikkein pahinta lienee se, että tajuaa menetyksensä vasta kun on liian myöhäistä, ilman että pystyy enää korjaamaan aiheutamaansa vääryyttä ja mielipahaa, varsinkin jos se on tahattomasti aiheutettua.
Masennus on kavala vieras. Se tulee hiipien, se ei ilmoita tulostaan. Sitä ei huomaa kun se tulee, sen huomaa usein vasta kun se on jo poissa. Silloin on jo liian myöhäistä. Masennus on jo ehtinyt aiheuttaa tuhoa ja pahimmassa tapauksessa se on varmasti ehtinyt tuhota ihmissuhteitakin, tuhota välit rakastavaisten kesken.
Masentuneen on erittäin vaikea puhua ongelmistaan, hänestä tuntuu siltä kuin kaikki olisi häntä vastaan, hänestä tuntuu siltä, että häntä yritetään muuttaa väkisin kun ystävät ja rakkaat vain koittavat auttaa. Masentunut ei tajua tätä itsekään, ennen kuin on liian myöhäistä. Usein vahinko on jo tapahtunut parantumisen alettua. Haavat ovat jo jääneet ihmissuhteisiin, masennuksesta parantunutta ihmistä verhoaa tämän jälkeen epätietoisuus ja häneen kohdistetaan epäilyksiä, epäilyksiä siitä että hän olisi oikeasti sellainen henkilö, sulkeutunut ja avuton, elämäniloton ihminen joka vain istuu katsomassa televisiota, tietokoneella, miten kukakin siitä selviää.
Masennus on psyykkinen pahoinvointitila, joka on myös sairaus. Ainakin sitä yleisesti käsitellään sellaisena. Masentuneella tunnetilalla tarkoitetaan hetkellistä masennuksen tunnetta. Masentunut mieliala merkitsee pysyvämpää masentunutta tunnevirettä. Masennustiloista puhutaan, kun masentuneen mielialan lisäksi esiintyy myös muita masennukseen liittyviä oireita. Pahimmillaan masennus voi olla elämää uhkaava monioireinen sairaus. Masennustilat kestävät keskimäärin puolisen vuotta, mutta kesto saattaa joskus venyä vuosiksi. Ne jaotellaan lieviin, keskivaikeisiin ja vaikeisiin. Masennukseen saattaa liittyä jopa psykoottisia oireita kuten harhaluuloja ja aistiharhoja.
Masennustilat alkavat useimmiten lievillä esioireilla, jotka kestävät muutaman viikon tai kuukauden ajan ja pahenevat. Tyypillisiä masennusoireita ovat masentunut mieliala, kyvyttömyys kokea mielihyvää, uupumus, itseluottamuksen ja itsearvostuksen menetys, kohtuuton itsekritiikki ja perusteeton syyllisyydentunne, kuolemaan liittyvät ajatukset ja itsetuhoinen käytös, päättämättömyys ja keskittymiskyvyttömyys, toimintojen hidastuminen tai ahdistuksesta johtuva kiihtyneisyys, unihäiriöt sekä ruokahalun ja painon muutokset.
Ihminen on kokonaisuus, joka voi oireilla sekä fyysisesti että psyykkisesti. Masennukseen liittyy sairauden eri vaiheissa monenlaisia oireita, joista yleisimpiä ovat seuraavat:
Keskeinen oire on jatkuvasti masentunut mieliala. Masennukseen liittyvät usein myös ahdistus, ärtyneisyys, kiihtyneisyys tai selvä hidastuneisuus.
Kiinnostuksen puute
Aloitekyky kärsii, mitään ei saa aikaiseksi eikä juuri mikään tuota mielihyvää. Myös seksuaalinen mielenkiinto ja seksuaaliset toiminnot voivat heiketä.
Unihäiriöt
Nukahtaminen on vaikeaa, uni on levotonta ja siitä herää ahdistuneena vähän väliä; uni jää liian lyhyeksi. Unen jälkeenkään ei ole levännyt olo. Toisilla tilanne voi olla päinvastainen. Masennukseen liittyvä väsymyksen ja voimattomuuden tunne on niin voimakas, että mieluiten lepää ja nukkuu koko ajan.
Muutokset ruokahalussa
Yleensä ruokahalu kärsii, paino putoaa ja ummetuskin voi vaivata. Toisaalta joidenkin ruokahalu voi kasvaa huomattavastikin ja paino nousta. Suun kuivuminen voi olla ongelma.
Keskittymisen vaikeudet
Lukeminen ja television seuraaminen voi olla mahdotonta. Usein masentuneet ihmiset kertovat muistamisen häiriöistä ja voivat jopa pelätä dementoituvansa eli tulevansa vanhuuden-höperöiksi.
Itsetunnon heikkeneminen
Masentuneen itsetunto ja itseluottamus ovat kovilla. Lisäksi masentunut voi kokea voimakastakin syyllisyyden tunnetta.
Kuolemanajatukset
Kun masennus on vaikea, saattaa masentuneelle tulla kuolemantoiveita tai jopa itsemurha-ajatuksia. Hän saattaa kokea koko elämänsä arvottomaksi.
Todellisuuden vääristyminen
Vaikeassa masennuksessa esimerkiksi syyllisyysajatukset voivat olla muiden mielestä kohtuuttomia tai järjettömiä. Ihminen voi myös kuulla ääniä tai nähdä näkyjä. Tällaista tilannetta kutsutaan psykoottiseksi masennukseksi.
Muita oireita
Masennukseen voi liittyä muun muassa selittämättömiä kiputiloja tai särkyjä.
Löytyisikö sinusta voimaa antaa anteeksi masentunelle kumppanillesi ja tahtoa ymmärtää ja nähdä hänen passiivisuutensa taakse, ettei hän ole välttämättä satuttanut tai ollut välinpitämätön sinua kohtaan tarkoituksella?
Masennus on kavala vieras. Se tulee hiipien, se ei ilmoita tulostaan. Sitä ei huomaa kun se tulee, sen huomaa usein vasta kun se on jo poissa. Silloin on jo liian myöhäistä. Masennus on jo ehtinyt aiheuttaa tuhoa ja pahimmassa tapauksessa se on varmasti ehtinyt tuhota ihmissuhteitakin, tuhota välit rakastavaisten kesken.
Masentuneen on erittäin vaikea puhua ongelmistaan, hänestä tuntuu siltä kuin kaikki olisi häntä vastaan, hänestä tuntuu siltä, että häntä yritetään muuttaa väkisin kun ystävät ja rakkaat vain koittavat auttaa. Masentunut ei tajua tätä itsekään, ennen kuin on liian myöhäistä. Usein vahinko on jo tapahtunut parantumisen alettua. Haavat ovat jo jääneet ihmissuhteisiin, masennuksesta parantunutta ihmistä verhoaa tämän jälkeen epätietoisuus ja häneen kohdistetaan epäilyksiä, epäilyksiä siitä että hän olisi oikeasti sellainen henkilö, sulkeutunut ja avuton, elämäniloton ihminen joka vain istuu katsomassa televisiota, tietokoneella, miten kukakin siitä selviää.
Masennus on psyykkinen pahoinvointitila, joka on myös sairaus. Ainakin sitä yleisesti käsitellään sellaisena. Masentuneella tunnetilalla tarkoitetaan hetkellistä masennuksen tunnetta. Masentunut mieliala merkitsee pysyvämpää masentunutta tunnevirettä. Masennustiloista puhutaan, kun masentuneen mielialan lisäksi esiintyy myös muita masennukseen liittyviä oireita. Pahimmillaan masennus voi olla elämää uhkaava monioireinen sairaus. Masennustilat kestävät keskimäärin puolisen vuotta, mutta kesto saattaa joskus venyä vuosiksi. Ne jaotellaan lieviin, keskivaikeisiin ja vaikeisiin. Masennukseen saattaa liittyä jopa psykoottisia oireita kuten harhaluuloja ja aistiharhoja.
Masennustilat alkavat useimmiten lievillä esioireilla, jotka kestävät muutaman viikon tai kuukauden ajan ja pahenevat. Tyypillisiä masennusoireita ovat masentunut mieliala, kyvyttömyys kokea mielihyvää, uupumus, itseluottamuksen ja itsearvostuksen menetys, kohtuuton itsekritiikki ja perusteeton syyllisyydentunne, kuolemaan liittyvät ajatukset ja itsetuhoinen käytös, päättämättömyys ja keskittymiskyvyttömyys, toimintojen hidastuminen tai ahdistuksesta johtuva kiihtyneisyys, unihäiriöt sekä ruokahalun ja painon muutokset.
Ihminen on kokonaisuus, joka voi oireilla sekä fyysisesti että psyykkisesti. Masennukseen liittyy sairauden eri vaiheissa monenlaisia oireita, joista yleisimpiä ovat seuraavat:
Keskeinen oire on jatkuvasti masentunut mieliala. Masennukseen liittyvät usein myös ahdistus, ärtyneisyys, kiihtyneisyys tai selvä hidastuneisuus.
Kiinnostuksen puute
Aloitekyky kärsii, mitään ei saa aikaiseksi eikä juuri mikään tuota mielihyvää. Myös seksuaalinen mielenkiinto ja seksuaaliset toiminnot voivat heiketä.
Unihäiriöt
Nukahtaminen on vaikeaa, uni on levotonta ja siitä herää ahdistuneena vähän väliä; uni jää liian lyhyeksi. Unen jälkeenkään ei ole levännyt olo. Toisilla tilanne voi olla päinvastainen. Masennukseen liittyvä väsymyksen ja voimattomuuden tunne on niin voimakas, että mieluiten lepää ja nukkuu koko ajan.
Muutokset ruokahalussa
Yleensä ruokahalu kärsii, paino putoaa ja ummetuskin voi vaivata. Toisaalta joidenkin ruokahalu voi kasvaa huomattavastikin ja paino nousta. Suun kuivuminen voi olla ongelma.
Keskittymisen vaikeudet
Lukeminen ja television seuraaminen voi olla mahdotonta. Usein masentuneet ihmiset kertovat muistamisen häiriöistä ja voivat jopa pelätä dementoituvansa eli tulevansa vanhuuden-höperöiksi.
Itsetunnon heikkeneminen
Masentuneen itsetunto ja itseluottamus ovat kovilla. Lisäksi masentunut voi kokea voimakastakin syyllisyyden tunnetta.
Kuolemanajatukset
Kun masennus on vaikea, saattaa masentuneelle tulla kuolemantoiveita tai jopa itsemurha-ajatuksia. Hän saattaa kokea koko elämänsä arvottomaksi.
Todellisuuden vääristyminen
Vaikeassa masennuksessa esimerkiksi syyllisyysajatukset voivat olla muiden mielestä kohtuuttomia tai järjettömiä. Ihminen voi myös kuulla ääniä tai nähdä näkyjä. Tällaista tilannetta kutsutaan psykoottiseksi masennukseksi.
Muita oireita
Masennukseen voi liittyä muun muassa selittämättömiä kiputiloja tai särkyjä.
Löytyisikö sinusta voimaa antaa anteeksi masentunelle kumppanillesi ja tahtoa ymmärtää ja nähdä hänen passiivisuutensa taakse, ettei hän ole välttämättä satuttanut tai ollut välinpitämätön sinua kohtaan tarkoituksella?
Vastaukset 19
Vanhimmat
Osoititko tämän jollekkin vai ihan yleisesti..?
Mielestäni kaiken pahan lähtökohta on ihmisten mieletön minäitse-keskeisyys..
Kun ei tunneta omia osaamisen ja kyvykkyyden rajoja niin saattaapi sattua kun maahan putoo.
Luullaan että kiireellä saavutetaan tavoitteet parhaiten..
Ja jälleen kerran se iloinen positiivinen elämän asenne..
Kumppanista en pysty sanomaan mitään mutta hyvää ystävää taatusti yrittäisin piristää tavalla tai toisella..
Tähän minulla ei ole mitään lisättävää, aivan täyttää asiaa kaikki.
Itse useampaa masentunutta läheltä seuranneena olen huomannut, että kaikki masennuspotilaat
oireilevat eri tavoin, samoja oireita toki on, mutta potilaat kokevat asiat eri tavoin ja nostavat eri oireita tärkeämmäksi kuin toiset. En kirjoita mistään lievistä enkä keskivaikeista masennuksista vaan syvistä masennuksista, jotka ovat vaatineet osastohoitoa. Mielestäni masennus sanaa käytetään aika paljon väärin. Kaikki alakulo ei ole masennusta, sillä syvästä masennuksesta toipuminen saattaa viedä vuosia avohoidossa. Joillakin oireena on pelkkä vetämättömyys, kun ei jaksa enää mennä töihin, ei nousta aamulla sängystä kun on niin väsynyt, mutta väsymys on todella niin pohjatonta, ettei potilas jaksa edes pukeutua itse, ei jaksa syödä, ei huolehtia itsestään millään tavalla. Toiset taas oireilevat itsetuhoisesti, nämä ajatukset on otettava aina vakavasti. Suuri prosentti itsetuhoajatuksia hautovista potilaista päätyy itsemurhaan, jollei saa apua ajoissa. Minä kannatan psykoterapiaa ja lääkehoitoa. Lääkehoito auttaa nostamaan ihmisen elävien kirjoihin, vähentää ahdistuneisuutta ja psyykkistä pahoinvointia parissa kuukaudessa. Nykyiset masennuslääkkeet tehoavat vieläkin nopeammin, jopa kolmessa viikossa. Lääkehoidossa 6 kuukautta on lyhyt aika, hoitoa tulisikin jatkaa 9-12 kuukautta, jopa pidempään, vuosia, vaikka potilas tuntisikin olonsa parantuneeksi jo aikaisemmin. Lievään alakuloon en suosittelisi lääkehoitoa, mutta en sitä täysin tyrmäisikään. Lumelääkkeet saattavat, siis saattavat, auttaa blacebovaikutuksen takia aivan yhtä hyvin lievässä masennustilassa. Syvässä masennuksessa psykoterapialla on suuri vaikutus. Yhdistettynä lääkehoito ja psykoterapia, annetaan potilaalle hyvät mahdollisuudet parantua. Vaikeassa masennuksessa psykoterapiaa kuitenkin tulisi jatkaa vuosia, vaikkakin moni jättääkin sen kesken kustannussyistä. Kunnallisella puolella tähän ei ole mahdollisuuksia juuri korkeiden kustannusten takia, ja potilas ohjataankin yleensä yksityiseen psykoterapiaan. Psykoterapia on raskas prosessi ja houkutus sen keskeyttämiseen on suuri ilman suuria kustannuksiakin.
Vaikeastakin masennustilasta voi parantua, mutta sen uusiminen on melko todennäköistä. Yleensä masennukseen sanotaan olevan tunnollisten ja huolehtivaisten ihmisten sairaus, sairastuneista naisia on enemmän. Masennuksen syytä ei tarkasti voi selvittää kovinkaan monessa tapauksessa. Serotoniinin vajaus on yksi masennuksen aiheuttajia ja lääkityksellä siten helposti korjattavissa. Hoitoaika myös tässä 9-12 kuukautta, jolloin saadaan usein pysyvä vaikutus.
En sitten tainnut vastata kysymykseesi millään tavalla.
9-12 kuukautta on erittäin optimistinen arvio... Nyrkkisääntönä masennuksen lääkehoidossa pidetään sitä, että lääkityksen tulee kestää vähintään 2 x masennuksen kestoaika. Hyvin suurella osalla vaikeasti masentuneista masennus on eritasoisena seurannut mukana lapsuudesta asti, ja kun se lopullinen rysäsys sitten tulee, se tietää useimmiten koko loppuiän kestävää lääkitystä.
"Masennuksen syytä ei tarkasti voi selvittää kovinkaan monessa tapauksessa. Serotoniinin vajaus on yksi masennuksen aiheuttajia ja lääkityksellä siten helposti korjattavissa."
Masennus ei tule kuin salama kirkkaalta taivaalta.
Masennus ei tule yllätyksenä ja sattumanvaraisesti kelle tahansa.
Masennuksella on aina SYY.
Masennus on siis SEURAUS ei sairaus. Kuten alkoholismi on seuraus liiasta ryyppäämisestä eikä suinkaan sairaus. Masennus on seuraus jostain, todennäköisesti lapsuuden tunnetraumoista, niitä lähes kaikilla riittää.
Psykoterapiasta ei ole apua ellei psyyken defenssikerrosta päästä ohittamaan. Tietysti juttelu asiantuntijan kanssa auttaa jaksamaan ja tekee erittäin hyvää, muttei se riitä. Terapeutin pitää olla koulutettu lukemaan alitajunnan viestejä, mitä kautta päästään pikkuhiljaa käsittelemään ongelman ydintä - traumaa joka henkisenä taakkana ei jätä ihmistä rauhaan vaan vaatii tulla käsiteltäväksi. Vaatii niin kauan kun asialle tehdään jotain.
Olen käynyt nuorena psykologilla 2 vuotta, psykiatrilla vuoden (kumpikin 2 x viikossa) ja nyt aikuisena psykologisessa vyöhyketerapiassa (luontaishoitoa) kerran kk neljän vuoden ajan.
Nuoren psykologitytön luona käynti oli pelkkää ajanhukkaa. Se oli kiltti rikas tyttö eikä ymmärtänyt edes ammatillisesti mun itsetuhoista käytöstä yhtään. Psykiatri tähtäsi defenssikerroksen ohittamiseen ja oli tehokasta. Mutta vasta psykologinen vyöhyketerapia vapautti mut traumoista. Vasta se kohteli mua psykofyysissosiaalisena kokonaisuutena ja pystyi hoitamaan kropan ja mielen terveeksi.
kirjoitus! Tuo pitäisi jokaisen masentuneen ja hänen läheisen saada lukea.
Itse olen aina suhtautunut skeptisesti kemiallisiin lääkkeisiin ensisijaisina hoitoina,
mutta olen myöskin hyvin jäävi, sillä en paljon
muutamaa aspiriinia enempää ole koskaan joutunut
käyttämään mihinkään.
...sen verran että vaikeassa masennustilassa oleva ihminen ei pysty enää elämään normaalisti. Jo sängystä nouseminen aamulla tuntuu ylivoimaiselta urakalta. Näissä tapauksissa on hyvä aloittaa psyykelääkkeillä jotta ihminen saadaan hereille. Se toimii myös itsemurhan ehkäisykeinona. Eräänlainen pelastusrengas puolihukuksissa olevalle. Mutta kukapa pärjäisi loppuelämänsä pelastusrenkaan varassa avomerellä??
vaan välillä keskitytään pelkästään lääkehoitoon.
Ymmärrän, että ne ovat myös tarpeellisia.
Niinhän itsekin totesit, että pelastusrenkaana.
Ainakin minä tunnen tapauksia, joissa käydään kerran vuodessa hakemassa masennuslääkkeet
eikä muuta hoitoa ole.
kertoa enemmän tuosta psykologisesta vyöhyketerapisasta asia kiinnostaa. ja missä sitä saa ja kuinka paljon maksaa olisin kiitollinen vastauksetasi.
http://www.vyohyketerapeutit.fi/hoitomuoto/psykologinen.html
http://www.terveysklinikkalonglife.fi/vyohyketerapia.htm
Maksaa 50e kerta.
Jos pahoja ongelmia aluksi 2kk 2xkk, sitten 1xkk riittää mainiosti.
määrättiin aikoinaan zoloftia puolikas tabletti alkuun ja must tuli täys törppö liikenteessä.
Ihme ku pellit ei rytissy, vaikka lähellä oli monta kertaa.
Lääkärit patisti jatkamaan, mut mä kysyin kannatteko vastuun tulevista kolareista?
Määräsivät Citriumia tilalle ja se olikin ihan siedettävää.
Piti lukea oikeen ajan kanssa tuo kirjoitus. Kiinnosti koska on omakohtaisia kokemuksia masennuksesta..
Ja kohta taas on se paha aika edessä jolloin pitäisi ymmärtää toisen oireilua ennenkuin on liian myöhäistä. Silmät auki hyvät ihmiset ja rohkeutta kysyä muutakin kuin että kuinka menee..
sanoa jaksaisinko ja kuinka kauan, on se aika raskassoutuista tuo masennus katsellakin.
Auttaa tietysti pyrkisin ainakin jonkunaikaa,
anteeksihan on hyvä kaikki antaa ja uskon, että
siihen pystyisin.
Kyllä luulen, että yksi syy masennuksiin on
aikalailla ihmisten vuorovaikutuksen puute ja
tuo mielettömän yksilöllisyyden/yksityisyyden
korostus. Varsinkin me suomalaiset ollaan siinä erityisen "hyviä". Meidän sukujen sosiaaliset suhteet on aika levällään, ei usein uskalleta puhuakaan vieraille ja vähitellen sulkeudutaan jokainen omiin koppeihimme asustelemaan.
Ei haluta "häiritä" muita ja ollaan epäluuloisia
muita kohtaan. Ihan tyhmä idea ja ajatustapa mun mielestä. Ihminen kun tarttee toisia ihmisiä ja vaikka itse olen suhteellisen sosiaalinen ja valmis tutustumaan monenlaisiin ihmisiin ja ainakin juttelemaan, niin kyllä tähän törmää.
Ei täällä kukaan kuitenkaan yksin jaksa.
Jo esim. naapuruus-suhteiden luominen ei enää ole mikään itsestäänselvyys. Saati sitten, että voisi joskus ihan apuakin pyytää. Apuahan kaikki kuitenkin tarvitsee ja olis hyvä sitä myös osata antaa - molemmista kun saa hyvän mielen.
Syksy tulee varmasti, muttei vielä moneen viikkoon. Vaikka onkin sitten kiva sateen ropistessa lueskella sohvalla suklaata syöden,
niin ei hautauduta sinne kokonaan. Muistetaan
elää yhteisönä muiden ihmisten kanssa - keitä
siinä näkösällä sattuukaan olemaan. Katsoa heitä silmiin ja vaihtaa muutama sana, uskaltautua elämään. Virheitä tekee myös kaikki, niitä on turha pelätä. Aurinko-elokuuta!
...Ringin, mutta mun on pakko tähänkin laittaa eriävä mielipide ;)) vaikka otin positiivisen palautteesi toiseen viestiin oikein mielelläni vastaan, kiitos.
Jos ajatellaan ihmisen henkistä hyvinvointia on tietysti ystävät, naapurit ja sosiaalisuus tärkeää. Mutta ihminen on kuitenkin loppujen lopuksi täysin yksin tässä elämässä. Hyvät naapurit voi muuttaa kauas pois, paras ystävä voi kuolla liikenneonnettomuudessa, lapset muuttaa pois kotoa toiselle puolelle maapalloa, puoliso löytää uuden ja lähtee seikkailemaan, saat potkut töistä kun firma menee nurin, koti tuhoutuu tulipalossa ja asut äitisi olohuoneen nurkassa. Entä sitten? Mihin silloin perustuu hyvinvointisi? Onko tällaisessa tilanteessa ainoa vaihtoehto vahva psyykelääkitys tai vuodehoito?
Onnellisuutta on kahdenlaista. Sisäsyntyistä ja ulkoapäin tulevaa. Kuten ihminen voi olla sisältäpäin tai ulkoapäin (materialismi, toisten odotukset) ohjautuva. Jos olet sisäsyntyisesti onnellinen, ei hyvä olo ole riippuvainen mistään, riittää että olet olemassa juuri tällaisena, juuri nyt, juuri tässä tilanteessa. Sisäsyntyinen onnellisuus on äärettömän joustavaa, se ei ole riippuvainen mistään ulkoisesta. Eteen tulevat ongelmat hoituu ajallaan, kuukaudessa kertyvä raha riittää mainiosti kaikkeen mitä tarvitset, varsinkin kun tarvitset niin vähän - et ole materialisti etkä saa onnellisuutta ulkoisista asioista.
Nyt tää alkaa kuullostaa vähän siltä että ikään kun oisin joku kultalusikka suussa syntynyt sunnuntailapsi ;)) Asia on aivan päinvastoin!
paljon samaa mieltä, ehkä olen ilmaissut itseni huonosti.
Yksin sitä jokainen vastaa teoistaan ja toimistaan
ja kohtaa kuoleman yksin. Itsenäinen tietysti pitää olla ja kaikkia noita kuvaamiasi asioita tietysti tapahtuu. Tarkoitankin, että voi olla kanssakäymisissä vaikka joka päivä uusien ihmisten kanssa. On valmis kohtaamaan ihmisiä ja tutustumaan niihin, kyllä sieltä ystäviäkin joskus löytyy, mutta ne muutkin kohtaamiset on tärkeitä. Nykypäivän Suomessa lokeroidutaan niin helposti omiin koppeihin, eikä tavata ketään muita kuin ehkä niitä vanhoja ystäviä.
Eihän se sosiaalisuus tarkoita, että on ulkoapäin ohjautuva tai materialistinen, vaan ettei sulje
muita ihmisiä kokonaan ulkopuolelle.
Vaikee mun on kuitenkin kuvitella olevani onnellinen, jos en tapaa muita ihmisiä ja ole heidän kanssaan vuorovaikutuksessa. Ihminen myös
oppii vuorovaikutuksessa esim. lapsi ei opi kävelemään, jollei näe muiden kävelevän.
Tunnen sitäpaitsi itse olevani vähän tollanen sunnuntailapsi (olen syntynyt muuten sunnuntaina), vaikka ongelmia on tietysti ollutkin eikä rikkautta ole siunaantunut.
Se on varmaan vaan asenne.
Sori vaan Ringin, mutta minusta tuntuu, että sinulla ei ole kokemusta taudista nimeltä "masennus". Olen seurannut läheiseni joutumista tähän kuiluun voimatta itse auttaa, vaikka tosissaan yritinkin. Kaikki vaan kääntyi minua vastaan. Masennus ei ole selkeää syy-seurausjuttua, vaan ehkä sana irrationaalinen kuvaa asiaa paremmin.
itse ollut masennuksen kourissa, se on totta.
Kokemuksia läheisistä kyllä on, muttei mitään
kuolemaan asti johtanutta.
Toisen auttaminen on tosi vaikeeta.
Ja tämä Animuksen kirjoitus syy-seuraus jne
jutuista oli mielestäni hyvä lisä, josta vähemmän
tullaan keskustelluksi.
Näyttäisi, ettet itsekään ole kärsinyt masennusta,
vaan mielestäni saat mielellään kirjoittaa tänne
oman näkemyksesi - oli kokemusta tai ei.
Itseasiassa mietin tuota omaa kysymystäni itsekin, paljonkin. se herätti minussakin yllättävän suuria tunteita, mutta myös kysymyksiä.
voisin kuvitella, että jos suhde olisi ollut pidempi ja kumppani olisi nähnyt toisen normaalina pidempää ja tajuaisi ettei kaikki ole nyt hyvin kun toinen masentuu, sitä yrittäisi varmasti kaikkensa saadakseen toisen jaloilleen, niin raskasta kuin se olisikin. mutta jos toinen masentuisi suhteen alkuaikoina, tulisi siitä väistämättä tunne, että toinen on vain flegmaattinen ja saamaton perusluonteeltaan, jonka jälkeen itsekin - valitettavasti - nostaisin kytkintä. paljon riippuisi luonnollisesti myös siitä toisesta, asiat eivät ole niin mustavalkoisia kuin ne paperilla näyttävät.
vaikea asia kaikenkaikkiaan. toivottavasti sain edes muutamia ihmisiä ajattelemaan asiaa kirjoituksellani ;)
Viestiketju on täynnä asiaa, joten ajattelin lisätä oman lusikkani soppaan kertomalla omakohtaisista kokemuksistani.
Olen itse toistuvasta masennuksesta kärsivä alle 30-vuotias. Liian kauan odoteltuani hain lopulta vajaa 2 vuotta sitten apua pahaan olooni. Siihen asti olin pärjännyt milloin mitenkin, milloin kehenkin ripustautuen, milloin sinnitellen minuutista toiseen yksinäisyyteen vetäytyneenä, kauhuissani toiveesta päästä pois täältä.
Silloinen pitkäaikainen kumppanini oirehti myös toisinaan, aluksi lähinnä psykosomaattisilla tuntemuksilla, sittemin pahenevalla ahdistuksella ja masennuksella.
Ongelmaksemme muuten niin hyvässä ja kaikin puolin tyydyttävässä suhteessa muodostui liian vahva riippuvuus välillämme, molempiin suuntiin. Ei ollut minua ja sinua, vaan Me. Halusimme pelastaa toisemme pahalta ololta ja olimme keinottomia suojaamaan itsemme. Loikimme vuorotellen yhä syvemmälle suohon, näkemättä suuntaa, sinnikkäästi vain yrittäen tehdä parhaamme toisen auttamiseksi.
Vajaan vuoden terapian jälkeen kypsyin hahmottamaan tilanteen ja aikamme sätkittyämme yrittäen opetella erilaisia suhtautumistapoja, keskustelimme pitkään ja tulimme siihen tulokseen, että ainoa keino oppia löytämään omat voimamme ja rajamme, omat kannattelevat jalkamme, olisi eroaminen. Päätös sai aikaan suunnatonta tuskaa ja surua, olimmehan olleet kymmenisen vuotta yhdessä ja tunneside oli äärettömän vahva.
Jonkin aikaa poismuuttoni jälkeen oma elämäni sujui kipuillen, mutta kaikesta huolimatta ihan hyvin. Nautin siitä tunteesta, että olin vastuussa vain itsestäni ensisijaisesti. Sain myös säästelemättä itkeä illat kenenkään mielialaa mihinkään hetkauttamatta kodissani, olin vapaa. Opettelin itseäni ja se teki hurjan hyvää.
Kunnes - edelleen parhaana ystävänäni säilyneellä - entisellä kumppanillani pääsi pintaan suurempi masennus kuin vielä ikinä tähän mennessä. Hän tahtoisi takaisin vanhoihin hyviin aikoihin, on suojaton, yksinäinen, lohduton ja hyvin ahdistunut. Rohkaisin häntä jo isoon elämänmuutokseen, ja olen ollut niin läsnä kuin ikinä vaan pystyn puhelimessa ja huomannut jälleen hypänneeni sille uhrautumisen linjalle jonka tiedän satuttavan meitä molempia vain enemmän. Tunteja puhelimessa, pitkiä matkoja toiseen kaupunkiin keskellä yötä, tunteja etsien netistä hänelle apua... Uusi kumppaninikin kärsii varmasti tilanteesta. Tunnen yhä olevani vastuussa exäni elämästä, vaikka järjellä tiedän että tietenkään näin ei ole.
Haluan palavasti auttaa, en millään malttaisi odottaa sitä päivää kun kuulen hänellä olevan hyvä olla, rukoilen hänelle jaksamista, voimia, iloa, välittäviä ihmisiä lähelle... Ja ahdistun itse pahoin lähes joka kerta kun olemme yhteyksissä. Oireideni lista tuntuu kasvavan viikko viikolta pidemmäksi enkä tahtoisi jatkaa samaa mutta en osaa muutakaan. Olen avuton.
Hän on koittanut hakea ammattitahoilta apua, mutta ei ole lääkitystä kummempaa saanut, eikä niistä ole riittävästi apua.
Koittakaa hyvät kanssakulkijat pitää huolta ettei teidän auttamisenhalun järjelliset rajat häily ja häviä kokonaan... Pidä huolta itsestäsi.
Jos jollain on ehdotuksia, auta...
Kiitos sinulle tuosta viestistä, aivan uskomattoman totta. Olen yksi joka tunteen tuon turhan läheltä, tekstisi kautta ymmärsin että se täytyy hoitaa.
Kiitos !