Tapasin naisen junassa

londhi

Kirjoitanpa tässä erään tapauksen, kun tutustuin erääseen mukavaan nuoreen naiseen ihan extempore junamatkalla.

Kaikki alkoi kun löysin istumapaikkani, jossa istui tämä noin parikymppinen nainen. Sanoin kohteliaasti, että ei tarvitse lähteä pois, onhan juttuseurassa aina mukavampaa matkustaa, ja istuuduin hänen viereensä. Keskustelumme virkesi hetimmiten mitä monipuolisimpiin svääreihin, ja sain jonkin ajan kuluttua naisen jopa kikattamaan hauskasti. Nainen oli selvästi hieman ihastunut minuun ja minä häneen. Olimme matkanneet noin puoli tuntia, kunnes takaa murahti eräs kaljupäinen ja sänkipartainen, iso ja tukeva mies, iältään noin 4-kymppinen.

Hän tuli saarnaamaan minulle sormi ojossa, että ei sinulla poika ole oikeutta mennä puhumaan ventovieraalle noin vain ja yrittää väkisin iskeä häntä, ja ettei se ole soveliasta. Menimme molemmat suu ymmyrkäiselle, kunnes onnekseni nainen pani tuon karjun häpeämään sanojaan. Nainen sanoi tuolle karjulle, että kuule minun ikäinen nainen saa jutella ihan kenenkä hyvänsä kanssa, ja minua ei kukaan iske väkisin. Muutkin vaunussa olevat hieman hiljenivät, kunnes karju vaihtoi vaunua, huomattuaan mitä oli suustaan päästänyt. Kysyinkin naiselta oliko tuo karju hänen isänsä, ei ollut.

En tiedä mikä mielenhäiriö tuolla karjulla oli, oliko hänellä joku ihme kieroutunut suojeluvaisto, vaiko yksinäisyyden tuoma katkeruus ihastuneita kohtaan. No, jatkoimme keskustelua naisen kanssa lähinnä huvittuneessa mielessä, toki tuo kiehtova ihastuneisuuden jännite katosi tilanteen takia tiehensä, eikä jutusta tullut sen koommin mitään.

Harmi :(

16

4764

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mies30

      Aloin jutella ja vitsailla erään nuorehkon tytön kanssa(luultavasti n.15-17 vuotias).Juttua riitti musiikista yms.,sillä satun olemaan muusikko.
      Jonkin ajan päästä alkoi läheiseltä penkiltä kuulua tarkoituksellisen äänekäs sanan vaihto kahden keski-ikäisen naisen välillä.Ja heidän keskustelu käsitteli provosoivasti alaikäisten häirintää,seksuaalisia poikkeavuuksia,pedofiliaa jnejnejne.. välillä sain tuomitsevia katseita osakseni.
      SE jos mikä oli siinä tilanteessa sairasta.Onko teidän tanttojen mielestä väärin jos aikuinen juttelee rennosti ja samanarvoisesti nuoren kanssa???
      Ei ihme jos nuoriso ei tule toimeen aikuisten kanssa kun tällaisia ikämuureja rakennetaan vaikka väkisin.

      • mies30

        Juttunihan ei tietystikään ollut mikään romanssi mutta halusin vain ihmetellä sitä mikä oikeus kenelläkään on puuttua toisten asioihin.Tai millään tavalla tuomita ilman järkevää syytä.

      • Anoppi
        mies30 kirjoitti:

        Juttunihan ei tietystikään ollut mikään romanssi mutta halusin vain ihmetellä sitä mikä oikeus kenelläkään on puuttua toisten asioihin.Tai millään tavalla tuomita ilman järkevää syytä.

        No kun sitä seksiä tulee nykyään muutenkin joka tuutista. Kyllä minä tiedän, ensin jutellaan mukavia ja seuraavaksi ollaan kaksistaan junan vessassa hommissa. Sehän tuollaisessa lepertelyssä on kumminkin aina takana. Ja sivulliset kärsivät: junan vessa on loppumatkan varattu, nelikymppisiä miehiä hatuttaa kun ei itse ensin ehtinyt apajalle, ja naisia harmittaa kun ei tällaista Before Sunrise -romanssia koskaan sattunut omalle kohdalle.

      • derty
        Anoppi kirjoitti:

        No sekö auttaa harmitukseen, jos yrittää estää muiden romanssin??? Ai niin, ei miehen ja naisen jutustelu tarkoita ehdottomasti sitä, että 5 minuutin päästä ollaan vessassa hommissa. Kieroutunut mielikuvitus teillä 4-kymppisillä.

        Ja sehän on itsestä kiinni, saako niitä romansseja vai ei. Ei oman huonouden takia pidä muita syyttää. Ette löydä sitä unelmanne prinssiä/prinsessaa puuttumalla muiden seurusteluun. Lisäksi voisin kysyä että kuuluvatko muka parikymppiset tytöt 4-kymppisten "apajille"??

      • Äimistynyt
        derty kirjoitti:

        Parikymppiset on aikuisia ja tekevät itse omat päätöksensä.Jos 4-kymppinen pokaa ja höylää 2-kymppistä niin mitä siinä on kellään sanomista???HÄH???Eikö siis 3-kymppiset kuulu 5-kymppisten apajille jne.Mikä sinusta on se "hyväksyttävä" ikäero???Äläkä nyt ala sitä perinteistä "parikymppinen on vielä lapsi".Millon vitussa ihminen on sitten aikuinen??
        Voi jestas teidän ahdasmielisten kanssa.

      • Nimimerkki.
        mies30 kirjoitti:

        Juttunihan ei tietystikään ollut mikään romanssi mutta halusin vain ihmetellä sitä mikä oikeus kenelläkään on puuttua toisten asioihin.Tai millään tavalla tuomita ilman järkevää syytä.

        Ja myös velvollisuus.

      • Tiina

        Onneksi edes jotkut jaksavat välittää muidenkin lapsista. Eli kyllä on paras jos 30-v mies ei tunge itseänsä lasten (alle 18v) seuraan. Tyttö on voinut hyvin olla nuorempi kuin arvioit ja ei ehkä itse kehdannut lähteä pois/sanoa ettei kiinnosta juttelu. Mitä juttelemista sinunikäiselläsi miehellä voisi olla teinin kanssa?? Halusit vain päästä pöksyihin, myönnä pois.

      • Sir Mickey
        mies30 kirjoitti:

        Juttunihan ei tietystikään ollut mikään romanssi mutta halusin vain ihmetellä sitä mikä oikeus kenelläkään on puuttua toisten asioihin.Tai millään tavalla tuomita ilman järkevää syytä.

        Luepa laki kunnianloukkauksesta. Loukatakseen yksityishenkilön kunniaa, ei ole pakko sanoa asioita suoraan. Vihjaus, ollessaan näinkin selvä(äänekäs), luultavasti täyttää kunnianloukkauksen tunnusmerkistön. Ainakin nuo muorit olisivat asiasta tietämättömänä säikähtäneet kuoliaaksi, jos olisit sanonut, että muusikkona sinulla on aina sanelukone taskussa, johon voit hyräillä musiikillisia ideoita ja jolla nyt nauhoitit heidän sanailunsa. Housuun olisivat paskantaneet moiset tylsimykset.

      • Marsu
        Anoppi kirjoitti:

        No kun sitä seksiä tulee nykyään muutenkin joka tuutista. Kyllä minä tiedän, ensin jutellaan mukavia ja seuraavaksi ollaan kaksistaan junan vessassa hommissa. Sehän tuollaisessa lepertelyssä on kumminkin aina takana. Ja sivulliset kärsivät: junan vessa on loppumatkan varattu, nelikymppisiä miehiä hatuttaa kun ei itse ensin ehtinyt apajalle, ja naisia harmittaa kun ei tällaista Before Sunrise -romanssia koskaan sattunut omalle kohdalle.

        Todella törkeästi kirjoitettu Anopilta. Mielestäni on todella typerää olettaa, että pienen juttelun jälkeen oltaisiin jossakin kopissa hommissa. Kyllä nämä nykypäivän nuoretkin jotain tajuavat, eivätkä ryntää heti ensimmäisenä vessaan panemaan.

      • minä

        Istuin erään täysikäisen miehen vieressä ravintolavaunussa perjantaina (itse olen myös täysikäinen). Me joimme siinä siideriä kaikessa rauhassa, kunnes vastapuolellamme olleet naiset ja miehet alkoivat puhua kuinka miehet juottavat nuoret tytöt humalaan ja tekevät niille mitä tahansa.... Alkoi vituttaa kun ei saa juoda rauhassa! Mikä näillä mummoilla ja ukeilla on vikana?? (Heilläkin oli kaljatuopit käsissä)

      • avarattavarat
        Marsu kirjoitti:

        Todella törkeästi kirjoitettu Anopilta. Mielestäni on todella typerää olettaa, että pienen juttelun jälkeen oltaisiin jossakin kopissa hommissa. Kyllä nämä nykypäivän nuoretkin jotain tajuavat, eivätkä ryntää heti ensimmäisenä vessaan panemaan.

        Ei ne mitään tajua. Kyllä ne on aika huolettomia tavarastaan.
        Aivot on haarovälissä.

      • kuu9
        derty kirjoitti:

        No sekö auttaa harmitukseen, jos yrittää estää muiden romanssin??? Ai niin, ei miehen ja naisen jutustelu tarkoita ehdottomasti sitä, että 5 minuutin päästä ollaan vessassa hommissa. Kieroutunut mielikuvitus teillä 4-kymppisillä.

        Ja sehän on itsestä kiinni, saako niitä romansseja vai ei. Ei oman huonouden takia pidä muita syyttää. Ette löydä sitä unelmanne prinssiä/prinsessaa puuttumalla muiden seurusteluun. Lisäksi voisin kysyä että kuuluvatko muka parikymppiset tytöt 4-kymppisten "apajille"??

        Hassu juttu, mutta juuri näin pääsi käymään minulle nelikymppiselle miehelle ja parikymppiselle tyttelille. Jutusteltiin pikkuisen Tampere-Turku -junassa ja puoli tuntia myöhemmin oltiin vessassa hommissa. Mutta kyllä tekikin terää, viime kerrasta oli päässyt kulumaan jo kokonainen viikko!

    • jooseppi.

      Ja sait ansiosi mukaan.

      • londhi

        Mikä sitten on mielestäsi törkeyttä?

    • annek.

      Noin minullekkin kävi muutamia vuosia sitten junareissulla. Viereeni tupsahti komea, minun ikäiseni mies. Aloimme juttelemaan ja meillä oli oikein hauskaa. Kävimme kahvilla ja Helsinkiin tultaessa, hän jäi kyydistä Pasilassa ja jo ulos mentäessä, tuli takaisin ja kysyi puhelinnumeroa, jotta voisi soittaa. Annoin ja hän soittikin muutaman päivän sisällä. Tapasimmekin kerran ja soittelimme, mutta hänellä oli työkiireitä ja joutui komennuksille vähän kauemmas Länsi- Suomeen ettei kannattanut yhteysiä pitää enää. Harmin paikka, koska tämä herra oli oikein miellyttävä. Terkkui hänelle, jos sattuu lukemaan tämän. Kotoisin Forssasta.

      • Tiedoksi

        Forssa on persseestä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      4
      2447
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1617
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1356
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      156
      1181
    5. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1095
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      113
      1082
    7. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      105
      1044
    8. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1041
    9. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      909
    10. Vaikutat mukavalta ja

      hyväsydämiseltä ihmiseltä. Oltais oltu hyvät kaverit. ❤️
      Ikävä
      60
      882
    Aihe