PCO

Heips! Olisin tiedustellut teiltä joilla on PCO,oma kohtaisia kokemuksia alkuraskaudesta ja raskaudesta yleensä!? Millaisia oireita ja kuinka vaikea raskaus jne.
Mulla todettii 1,5 v sitten PCO ja olen syönyt Teroluttia kahteen eri otteeseen nyt kierto kunnossa, ollaan mieheni kanssa lapsettomuustutkimuksissa. Toinen munasarjani ovuloi, miestäni tutkitaan vielä että onko sillä kaikki ok. Olemme yrittäneet saada lasta 2,5 vuotta ja voimat alkaa loppumaan. Lääkäriltäni en ole saanut paljon tietoa ja parhaiten kai PCO tautia sairastava osaa toista neuvoa. Kiitos jo etukäteen :)!
92228
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Miulla todettiin PCO helmikuussa -05. Mutta 9kk:n yrityksen jälkeen tulinkin raskaaksi, hoitoihin olisin päässyt 12kk:n yrityksen jälkeen. Mulla ei toi PCO ole vaivannut millään tavalla. Alkuraskaus meni hyvin eikä mitään kipujakaan ole ollut. En kyllä ole vasta kuin Rv 13 1 mutta tähän asti kaikki on ollut ok ja vauvakin on kasvanut ihan normaalisti ja voi ihan hyvin. Lääkäri totesi vaan että tämä minun PCO ei ole ollut niin "paha". Mutta toivon todella että teillekin se vauva pian tulisi.

Äänestä
  • Voi kiitos sinulle paljon kun jait tiedon kanssani :)! Meillä jatkuu tutkimukset parin vkon päästä ja sitten selviää enemmän. Lääkäri kuulosti kyllä siltä että toivoa on ja paljon :), panikoin ehkä hieman liikaa.
    Toivotan teille paljon onnea ja hyvää vointia, olen onnellinen puolestasi ja se tuo minullekkin varmuutta asiaan :).

    Äänestä

Osaako kukaan kertoa tai onko kellään omakohtaista kokemusta siitä että on tullut raskaaksi muttei apteekin testillä näy? Itselläni on selviä raskaus oireita mut apteekin testi näyttää negaa. Voiko esim sairastamani PCO estää testin oikeen näyttämistä? En viitsi turhaankaan mennä lääkäriin ku luuleevat vainoharhaiseksi :).

Äänestä
  • Mie taas..

    Miun mielestä tolla PCOlla ei ole mitään tekemistä raskaushormoonin eli hcg:n kanssa. (korjatkoon viisaammat jos olen väärässä) mutta ovulaatiotestien kanssa voi olla ongelmia koska PCOssa voi toi Lh-arvo olla korkealla eli ovistestit saattavat näyttää plussaa koko ajan. Mie käytin acon merkkistä testiä joka on erittäin herkkä ja plussaa näytti silloin kun kuukautisten olisi pitänyt alkaa. Raskaushormonin erittyminen on aika yksilöllistä. Testaile muutaman päivän päästä uudestaan. Tsemppiä!

    Äänestä

pco. Kyllä olen ollut sekaisin tuon sanahirviön kanssa. Lääkäri antoi ymmärtää, että pco on kovin yleinen naisilla ja kuukautiset voivat olla epäsäännölliset muutenkin kuin vaan pco:sta johtuen. En vielä tänä päivänäkään ole täysin kärryillä asiasta, mutta enemmän kuitenkin.

Söin clomeja tasan kaksi kiertoa ja kummallakin kerralla tikutin oviksen aconin testeillä ( kp 13 näytti ettei vielä ja kp 14 näytti että ovis tapahtuu) ja nyt olen siis raskaana ja tänään eka neuvola. Täytyy vain toivoa, että kaikki on hyvin. Mitään pahoinvointeja ei ole, ainakaan vielä, vain rinnat arat ja tuntuu, että ovat tulleet vieläkin aremmiksi. Turvottaa ja iho rasvottuu, samoin hiukset tuntuu rasvoittuvan herkemmin ja karheammat( jooo tosi kiva!) ja tietty sitä valkovuotoa tulee ja aikasemmin vielä enemmän oikein "lorisemalla". Täytyy kirjoittaa sitten kuulumisia enemmän myöhemmin.

Äänestä

minulla on todettu pco pari vuotta sitten. Raskaaksi tulin tammikuussa, ilman hoitoja, eli olen jo rv 34, reipas kuukausi jäljellä. En tiedä olenko oikeassa, mutta käsitykseni mukaan pco aiheuttaa kohonneen alkuraskauden keskenmenoriskin, muusta en ole kuullut. Itselläni on kaikki mennyt hyvin. Vauva kasvaa normaalisti ja oma vointini on ollut todella hyvä.

Äänestä
  • että olet tullut raskaaksi "ihan itsestään"! Kai sitä tosiaan voi ovuloida, vaikka onkin pco. Ja varmaan riippuu pco:n vaikeusasteestakin, että ovuloiko ilman avitusta. Menikö teillä kauan ennenkuin tulit raskaaksi?

    Hyvät jatkot!

    Äänestä

  • July kirjoitti:

    että olet tullut raskaaksi "ihan itsestään"! Kai sitä tosiaan voi ovuloida, vaikka onkin pco. Ja varmaan riippuu pco:n vaikeusasteestakin, että ovuloiko ilman avitusta. Menikö teillä kauan ennenkuin tulit raskaaksi?

    Hyvät jatkot!

    Suurin piirtein kaksi vuotta. Varsinaiset hoidot olisi aloitettu kesällä, valmistuttuani. Todella onnellinen olen, kiitollinen. Kaikkea hyvää sinulle, ja Onnea raskaudesta. Nyt otat oikein rauhallisesti tämän ensimmäisen kolmanneksen.

    Äänestä

  • maaria kirjoitti:

    Suurin piirtein kaksi vuotta. Varsinaiset hoidot olisi aloitettu kesällä, valmistuttuani. Todella onnellinen olen, kiitollinen. Kaikkea hyvää sinulle, ja Onnea raskaudesta. Nyt otat oikein rauhallisesti tämän ensimmäisen kolmanneksen.

    Olen tosiaan onnellinen ja hyväntuulinen ja yritän parhaani mukaan ottaa rauhallisesti. Lääkäriaika on ensi kuussa ja tietty sitten vasta tietää enemmän. Kieltämättä vähän jännittää, että onkohan kaikki hyvin. Sitten vasta osaa ottaa vielä rauhalisemmin. Jäin muutes työttömäksikin tos kesän kynnyksellä, että omaa aikaa on eikä tartte ainakaan työkuvioista stressata! Niin ja minähän en koskaan jäänyt selvittämään,et olisko mulla ovuloinut ilman clomeja, kun olin jo kärsinyt tarpeeksi. Hyviä vointeja!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nora kirjoitti:

Heips! Olisin tiedustellut teiltä joilla on PCO,oma kohtaisia kokemuksia alkuraskaudesta ja raskaudesta yleensä!? Millaisia oireita ja kuinka vaikea raskaus jne.
Mulla todettii 1,5 v sitten PCO ja olen syönyt Teroluttia kahteen eri otteeseen nyt kierto kunnossa, ollaan mieheni kanssa lapsettomuustutkimuksissa. Toinen munasarjani ovuloi, miestäni tutkitaan vielä että onko sillä kaikki ok. Olemme yrittäneet saada lasta 2,5 vuotta ja voimat alkaa loppumaan. Lääkäriltäni en ole saanut paljon tietoa ja parhaiten kai PCO tautia sairastava osaa toista neuvoa. Kiitos jo etukäteen :)!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu