kumotkaa

A. Taksinkuljettajan todistajalausunnon mukaan Nils kertoi että puukkoa alkoi tulla telttaan.
1. ei ollut tajuton
2. muisti pelasi
B. Nils tietää missä asennossa murhaaja teki teon - X-asento.
1. Miten sen voi havaita teltasta, jos tainnutetaan
2. Nils ei tuntenut kipua eikä kuullut mitään
C. Nils on varma ettei häntä voida tuomita ilman murha-asetta tai tavaroita
1. Ase lienee tuhottu
2. Tavarat tuhottu myös
3. Nils korostaa että moottoripyörillä olisi ajettu yöllä ja että hän ei olisi kyennyt piilottamaan tavaroita

Haluaisinpa kuulla hyvät selitykset näihin, vaikkapa siellä oikeudessa
71005
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kyllä se on aika selvää että Nils Gustafsson valehtelee. Ongelma on se, että velehtelu ei riitä todistamaan häntä syylliseksi murhiin.

Äänestä

Kohta A: Mitä ilmeisimmin Gustafssonilta pelkkä päätelmä kun kirvestäkään ei paikalta löydelty. Päättely käy vastaukseksi useimpiin muihinkin hänen poliisille esittämiin arvioihin yli 40-vuoden takaa. Monet kohdat Gustafsson on yksinkertaisesti kertonut kuulleensa jälkeenpäin muilta eli kyseessä on tällöin jo valmiiksi tulkittua juttua. Lisäksi tuo kuulustelussa Gustafssonin esittämä ajatus puukosta ja tavaroista riittävinä syyllisyyden osoittamiseen kuulostaa maallikonkin korvaan naivilta: saman vastauksen saisi varmaan kymmenvuotiaalta pojalta tai tytöltä - ainakin surma-ase ja sormenjäljet. Gustafsson on varmasti käyttänyt puukkoaan muuhunkin kuin kaverien listimiseen ja sormenjälkiä puukosta löytyisi ilman näinkin rajua käyttöä.

Äänestä

Se mitä Nils on humalapäissään teosta puhunut, vaikuttaa lähinnä siltä, että hän on vain tehnyt omia johtopäätöksiään ja sitten humalassa puhunut niitä.

Siis vielä tarkennettuna Nils on puhunut vain omia arvailemiaan versioita totena, niin kuin jokainen tällä palstalla.

Siinä ne hyvät selitykset sulle!

Äänestä
  • Et vastannut väitteisiin A ja B.

    miksi Nils olisi ollut humalassa kun muutkaan ei olleet? Joiko Nils saatuaan pakit ja tappoi koko seurakunnan?

    Äänestä

  • todistelija kirjoitti:

    Et vastannut väitteisiin A ja B.

    miksi Nils olisi ollut humalassa kun muutkaan ei olleet? Joiko Nils saatuaan pakit ja tappoi koko seurakunnan?

    Mun ajatus ois että Boisman ja Irmeli olis ollut"hommissa"teltassa jossain vaiheessa ja Mäki ja Nisse teltan ulkopuolella.Siinä sitten Boissman illemmalla kehuskellut josta Nils suuttuneena vahingossa tappoi Boismannin.Joten ei tainnut jäädä muuta vaihtoehtoa kun tappaa tytöt myös,ja näin ollen lavastaa koko juttu.Tappelu siellä on varmaankin ollut ja siitä myös Nissen jäljet.Kumotkaa?

    Äänestä

tai sitten

D. taksikuski puhuu paskaa

Äänestä
  • Nilssi ei oo missään taksissa oo ollukkaa,linkkarissa vaan hih=9

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


todistelija kirjoitti:

A. Taksinkuljettajan todistajalausunnon mukaan Nils kertoi että puukkoa alkoi tulla telttaan.
1. ei ollut tajuton
2. muisti pelasi
B. Nils tietää missä asennossa murhaaja teki teon - X-asento.
1. Miten sen voi havaita teltasta, jos tainnutetaan
2. Nils ei tuntenut kipua eikä kuullut mitään
C. Nils on varma ettei häntä voida tuomita ilman murha-asetta tai tavaroita
1. Ase lienee tuhottu
2. Tavarat tuhottu myös
3. Nils korostaa että moottoripyörillä olisi ajettu yöllä ja että hän ei olisi kyennyt piilottamaan tavaroita

Haluaisinpa kuulla hyvät selitykset näihin, vaikkapa siellä oikeudessa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu