Minulla on 16v kissa, jonka adoptoin 3 vuotta sitten
virstakivikroonikkona ja joka oli kärsinyt eri virtsakivistä lähes 7
vuoden ajan.
Hoidin kissan kuntoon puolessa vuodessa lähes täysin
käsittelemättömällä tuoreruoalla, antaen vain tuoretta kuten lihaa ja
kalaa ym. Nykyään se pystyy syömään lähes kaikkea :)
Kissa on aavikkoeläin eikä se koskaan juo. Valtavaksi paisunut
himoihin perustuva kuivamuona-raksuteollisuus on ollut toista mieltä
ja yrittänyt tehdä kissasta pikaevoluutiolla vettä litkivän
kummajaisen ja tuloksena on ollut katastrofi, mikä jyllää ja rääkkää
kissoja hengiltä virtsakivisairauksilla sellaista vauhtia että en
30 vuotta sitten jo silloisena kissanomistajana osannut kuvitellakaan.
Kysymys ei ole siitä että kuinka laadukasta kuivamuona on. Toinen
kissani sai virtsaamisongelmia jo kolmen kuukauden kuluttua,
nautittuaan ns hyvälaatuisia raksuja! Olin siis hölmö, annoin
raksuja, joihin se sekosi täysin lopettaen muun ruoan lähes kokonaan.
Sitten vain keskellä yötä taksilla lääkäriin kun pissaa ei enää tullut!
Mikä näissä raksuissa kissoja niin viehättää? Tietääkö kukaan? Se
tuskin on natrium-glutamaatti kuten meillä ihmisillä vaan jokin muu
mutta mikä ?! Mikä on se aine mitä kaupallinen kissanruokateollisuus
raksuihin laittaa niin että kissat sekoavat niihin täydellisesti,
eivätkä enää muuta tahdokaan?
Mikä on se järkyttävä mekanismi mikä on tehnyt 16v kissastani
täydellisen raksunarkkarin niin että sen huomio ja aktiviteetti on
täysin kohdistunut raksuihin, niin ettei se muuta näekään ja vonkuu
loputtomiin jos ei niitä saa vaikka lautasella olisi mitkä muut herkut?
Koska kissallani on lievää munuaisten vajaatoimintaa niin olen antanut
sille siihen vaivaan suunniteltuja raksuja vaikka se on ollut
virtsakivikroonikko. Syy on se, että tässä sairaudessa dieetti on
kovin kapea ja muutakin on siis pitänyt antaa ja mukaan keksiä.
Ymmärrän myös kissani kärsivän sisäkissalle tyypillisestä luonnollisen
toiminnan puutteesta ja se siksi syö ja raksuttaa suruunsa.
Varmaan edellinen omistaja oli jo varhain tuhonnut sen psykofyysisen
terveyden, tietämättään lähettänyt kissan varmaan kuolemaan
syöttämällä raksuja myös niin että se on ymmärtänyt sen aktiviteetiksi
ja jopa hellyydeksi ja siten täysin ehdollistunut niihin.
Itse en juurikaan kissojani paijaa kun ne ovat ruokakupilla, mutta
olen nähnyt sitä tapahtuvan muualla.
Lopputulos on nyt se, että kissani ei vanhoilla päivillään kerta
kaikkiaan enää pysty lopettamaan raksunhimoaan ja purkaa
turhautumisensa aina niihin väheksyen leikkiehdotuksiani lähes täysin.
Se on järkyttävää ja surullista katseltavaa enkä enää tiedä mitä
tekisin. Ei siihen auttaisi ulkoiluttaminenkaan koska raksuhimo on
niin suuri joka tapauksessa.
virstakivikroonikkona ja joka oli kärsinyt eri virtsakivistä lähes 7
vuoden ajan.
Hoidin kissan kuntoon puolessa vuodessa lähes täysin
käsittelemättömällä tuoreruoalla, antaen vain tuoretta kuten lihaa ja
kalaa ym. Nykyään se pystyy syömään lähes kaikkea :)
Kissa on aavikkoeläin eikä se koskaan juo. Valtavaksi paisunut
himoihin perustuva kuivamuona-raksuteollisuus on ollut toista mieltä
ja yrittänyt tehdä kissasta pikaevoluutiolla vettä litkivän
kummajaisen ja tuloksena on ollut katastrofi, mikä jyllää ja rääkkää
kissoja hengiltä virtsakivisairauksilla sellaista vauhtia että en
30 vuotta sitten jo silloisena kissanomistajana osannut kuvitellakaan.
Kysymys ei ole siitä että kuinka laadukasta kuivamuona on. Toinen
kissani sai virtsaamisongelmia jo kolmen kuukauden kuluttua,
nautittuaan ns hyvälaatuisia raksuja! Olin siis hölmö, annoin
raksuja, joihin se sekosi täysin lopettaen muun ruoan lähes kokonaan.
Sitten vain keskellä yötä taksilla lääkäriin kun pissaa ei enää tullut!
Mikä näissä raksuissa kissoja niin viehättää? Tietääkö kukaan? Se
tuskin on natrium-glutamaatti kuten meillä ihmisillä vaan jokin muu
mutta mikä ?! Mikä on se aine mitä kaupallinen kissanruokateollisuus
raksuihin laittaa niin että kissat sekoavat niihin täydellisesti,
eivätkä enää muuta tahdokaan?
Mikä on se järkyttävä mekanismi mikä on tehnyt 16v kissastani
täydellisen raksunarkkarin niin että sen huomio ja aktiviteetti on
täysin kohdistunut raksuihin, niin ettei se muuta näekään ja vonkuu
loputtomiin jos ei niitä saa vaikka lautasella olisi mitkä muut herkut?
Koska kissallani on lievää munuaisten vajaatoimintaa niin olen antanut
sille siihen vaivaan suunniteltuja raksuja vaikka se on ollut
virtsakivikroonikko. Syy on se, että tässä sairaudessa dieetti on
kovin kapea ja muutakin on siis pitänyt antaa ja mukaan keksiä.
Ymmärrän myös kissani kärsivän sisäkissalle tyypillisestä luonnollisen
toiminnan puutteesta ja se siksi syö ja raksuttaa suruunsa.
Varmaan edellinen omistaja oli jo varhain tuhonnut sen psykofyysisen
terveyden, tietämättään lähettänyt kissan varmaan kuolemaan
syöttämällä raksuja myös niin että se on ymmärtänyt sen aktiviteetiksi
ja jopa hellyydeksi ja siten täysin ehdollistunut niihin.
Itse en juurikaan kissojani paijaa kun ne ovat ruokakupilla, mutta
olen nähnyt sitä tapahtuvan muualla.
Lopputulos on nyt se, että kissani ei vanhoilla päivillään kerta
kaikkiaan enää pysty lopettamaan raksunhimoaan ja purkaa
turhautumisensa aina niihin väheksyen leikkiehdotuksiani lähes täysin.
Se on järkyttävää ja surullista katseltavaa enkä enää tiedä mitä
tekisin. Ei siihen auttaisi ulkoiluttaminenkaan koska raksuhimo on
niin suuri joka tapauksessa.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Mitä raksuja sä oikein syötät kissallesi?
Anteeksi, naurattaa. Yritän kuvitella omat kissani raksunarkkareiksi, mutta ei, en pysty.
Kissa aavikkoeläin, joka ei koskaan juo??? Käsittääkseni nisäkkäät juovat vettä tai ainakin saavat nestettä jossain muodossa. Mikäli kissa syö paljon kuivaruokaa, se tarvitsee vettä. Myös kesähelteillä vettä menee. Muutkin kissaeläimet juovat: leijona, tiikeri, ilves...
Et taida ihan tosissasi olla.
Minua ei naurata, sillä 7 vuotta virstakivihelvettiä kissaparan elämässä ei naurata.
Valitettavasti olen ihan tosissani:
http://www.felinefuture.com/nutrition/bpo_ch4.php
Kannattaa lukea!
Adoptoin kissani Hesyltä virtsakivikroonikkona 3v sitten. Kissani oli sitä ennen kärsinyt niin oksalaatti- kuin struviittikivistä noin 7v ajan, siltä oli poistettu virtsakivet neljä kertaa ja sitä oli yritetty hoitaa monenlaisilla teollisesti tuotetuilla virtsakiviruokavalioilla- mutta turhaan.
Minullekin suositeltiin että jatkaisin hoitoa Walthamin Urinary-ruokavaliolla, niin märkäruoalla kuin raksuilla.
Miksi raksuilla kun kerran nehän vaivan olivat synnyttäneet, ihmettelin.
Kissani ei kuitenkaan suostunut syömään Waltahmin Urinary- märkäruokaa, vain siihen kuuluvia raksuja, joten päätin vaistomaisesti pistää sen syömään pelkkää tuoreruokaa. Se ihastui välittömästi kaikkein eniten keitettyyn kanaan LIEMINEEN, jota se hotki reippaasti yli puolen vuoden ajan.
Ja ihme tapahtui! Virtsan ph on siitä lähtien ollut normaali 6,5, virtsa täysin puhdas, bakteeriton ja kiteetön jo parissakin testissä ja kaikki virtsavaivat ja oireet kadonneet kuin tuhka tuuleen, eivätkä enää koskaan palanneet.
Minun nuoruudessani yli 30 v sitten, toimiessani mm Suomen Rotukissayhdistyksessä, ei teollista kissanruokaa vielä tunnettu ja kissat ruokittiin pelkällä tuoreruoalla ja ne olivat terveitä kuin pukit. Tunnettiin vain kolme sairautta: kissanuha, kissarutto ja akuutti suolistotulehdus ja ulkomalaiset kisskirjatkin kiittelivät kissojen terveyttä.
Nykyään ovat kaikenlaiset sairaudet, varsinkin tämä virtsakiviongelma räjähtänyt täysin käsiin. Siitä voi lukea kaikilta lemmikkieläinpalstoilta jos haluaa. Ja usko teolliseen erikoisruokavalioonkin hoitokeinona markkinamiesten toimesta eikun pahenee, vaikka ne eivät nähdäkseni edes auta mitään. Kuulen näistä kroonistuneista tapauksista jatkuvasti.
Kaiken kokemani jälkeen siis suosittelen vakaasti, että kaikki Suomen pieneläinlääkärit ja kissanomistajat ottaisivat tuoreruoan parantavan vaikutuksen näissä virstakiviongelmissa erityisen huolella huomioon ja suosittelisivat kaikille kärsiville kissoille välitöntä keitettyyn kanaan ja muuhun tuoreruokaan siirtymistä.
Uskon vakaasti että alkaisivat hoitotuloksetkin välittömästi näkyä ja pahat, loputtomiin kärsivät kroonikotkin selvästi heti parantua!
Juu, kyllä Leijonat Afrikan kuumuudessa silloin tällöin juovat. Mutta meidän kylmässä Suomessamme ei minun kissani vapaaehtoisesti ole juurikaan vettä edes huomanneet -paitsi- silloin kun annan raksuja. Silloin vesikuppi alkaa tyhjetä.
Ei kaikki kissat sekoa kissanminttuun, eikä kaikki ihmiset natrium-glutamaattiin ;)
Mutta kokeilepa kissoillesi eläinkaupasta saatavia Royal Caninin nirsoille kissoille tarkoitettuja erikoisraksuja. Ostin huvikseni kerran ihan kokeeksi ja tarjosin toiselle, terveemmälle kissalleni, joka SYÖKSYI niiden raksujen kimppuun. Tajusin silloin että on tosiaankin olemassa jokin aine, jota raksuteollisuus käyttää, sillä reaktio kertoi kaiken. Ilmeisesti asiasta vain ei ole koskaan kunnolla puhuttu tai ne ovat liikesalaisuuksia.
Ilmeisesti se olen minä, joka alan kunnolla tutkia asiaa, jos kukaan muu ei sitä tee. Tihraan huonoilla silmilläni suurennuslasin avulla kaikki tuoteselosteet kaikista raksupusseista täältä Timbuktuun ja takaisin.
Ja jos nyt joku kissa rakastuu akvaarion veteen niin se johtuu siitä että se maistuu KALALLE tai jollekin muulle kiihottavalle aineelle.
Kissat leikkivät myös juoksevalla vesihanalla koska se on hauskaa ja lipittävät siitä.
Minun kissani eivät juoneet edes helteellä. En tiedä miksi.
En ole nähnyt ilveksien ja tiikereiden juovan ja leijonienkin vain telkkarissa, joten niihin en voi ottaa kantaa.
Olen vain sitä mieltä että järjetön, rahanhimoinen ja kaupallinen kissojen sairastuttaminen, kiduttaminen ja murhaaminen kissan elimistöön sopimattomalla kuivamuonalla on LOPUTTAVA!
Kissoihin erikoistuneen lääkärin tietopaketti virtsakivistä:
http://www.kolumbus.fi/birmankissa/virtsaamisongelmat.html
Oma kissani tykkää kyllä Royal Caninin nirsoille kissoille tarkoitetuista raksuista. Mutta syö muitakin raksuja mielellään. Ei sentään syöksynyt "ronkeliraksujen" kimppuun, mutta kelpasivat yhtä hyvin kuin märkäruoka, toisin kuin muut raksut. Sen sijaan reilun viikon meillä ollut pentu tulee aina syömään, kun kippoon laittaa jotain, laittoi sitten raksuja tai märkäruokaa tai lihaa, kaikki menee yhtä hyvällä halulla.
Tuo kissoja laadukkaissa kuivaruoissa houkutteleva aina on rasva - ja nimenomaan eläinperäinen rasva. Kissa tarvitsee paljon rasvaa esimerkiksi koiraan verrattuna.
Voithan tietysti alkaa ihan vakavissasi tutkia mitä kaikkea kuivaruokiin laitetaan, mutta tuo tutkimustyö vie kyllä kymmeniä vuosia. Tutkithan sitten samassa miksi huonolaatuisempiin kuivaruokiin laitetaan niin paljon väriaineita ja vehnää mutta vain riittämättömän vähäinen määrä lihaa ja eläinperäistä valkuaista sekä eläinperäistä rasvaa :)?
Kun sinä et ole nähnyt kissaeläinten juovan, olet sitä mieltä että ne eivät tosiaan juo? O-ou, onpa suppea käsitys eläinten käyttäytymisestä.
Juominen on kissakohtaista. Tiedän joitakin maalla eläviä kissoja, jotka eivät syö mitään muuta kuin lihaa (hiiriä, rottia jne.) koska niille ei yksinkertaisesti tarjota ruokaa. Silti nämä kissat lipittävät vettä sadevesiämpäreistä, vesilätäköistä jne. Vissiin sitten sen takia että vesi maistuu kalalta :D?
Kyllä kissa juo ihan janoonsa, ei se juo siksi, että vesi maistuisi jollekin tietylle. Tuskin sinäkään juot vettä koska siinä maistuu jokin kiihottava aine. Vai juotko? Ja jos nyt otetaan esimerkiksi vielä toinen aavikoilta kotoisin oleva eläin niin otetaan sitten gerbiili. Gerbiili kyllä juo päivittäin vaikka saisi tuoreruokaakin. Mutta kai gerbiilikin juo vettä vain siksi, että siinä maistuu jokin ah niin kiihottava aine.
Mihin se vesihana juoksee ;)? Meillä kissat leikkivät kyllä vesihanasta juoksevalla vedellä, mutta vesihanamme ei onneksi ole lähtenyt juoksemaan mihinkään :D
Pointtisi voisi olla ihan hyvä, MUTTA. Jos kuivaruoan syöttäminen loppuisi, ihmiset syöttäisivät kissoilleen paljolti lihaa ja unohtaisivat sitten kuitenkin jossain vaiheessa ne elintärkeät vitamiini-, hivenaine- ja kalkkilisät. Se johtaisi erilaisiin puutostauteihin, eikä niihin kuoleminen mielestäni ole yhtään sen parempi vaihtoehto kuin kuivaruoan syöttäminen.
Kovasti olisi köyfä ruokavalio esim. meidän Lakulla, joka ei ole koskaan suostunut syömään käytännössä katsoen mitään muuta kuin kuivaruokaa. Lihoja neiti syö onneksi melko hyvin, purkkiruokiin fiksuna kissana ei koskekaan.
Ensin kannattaisi yrittää keskittyä saamaan markkinoilta pois kalliit huonolaatuiset kuivaruoat, jotka aiheuttavat erilaisia sairauksia ja allergioita. Tällaisia ruokia ovat päivittäistavarakaupoissa myytävät väriainepommit.
"Kovasti olisi köyfä ruokavalio esim. meidän Lakulla, joka ei ole koskaan suostunut syömään käytännössä katsoen mitään muuta kuin kuivaruokaa."
Niinpä. Tätä minä juuri tarkoitan. Laku on siis hyvä esimerkki tyypillisestä, täydellisestä raksunarkkarista ;(
Näitähän riittää. Monien kissat eivät enää suostu syömään mitään muuta ja omistajat luopuvat kokonaan toivosta.
Kissojen juomiseen en ota enempää kantaa. Se on mielestäni asia, mikä pitäisi tutkia läpikotaisin, että selviäisi kunnolla.
Jos raksujen himotuksena on eläinrasva, niin minkä eläimen rasva ja miksi? Onko se kaikki samaa kaikissa raksuissa ja minkä eläimen rasva se on näissä erityisissä nirsojen kissojen raksuissa? Miksi jotkut raksut himottaa enemmän kuin toiset?
Menköön vaan koko loppuelämä asiaa tutkiessa. Se ei haittaa. Olen luvannut rakkaalle kissalleni että tämä asia selvitetään ja että sen ei koskaan enää tarvitse kärsiä helvetintuskia virtsakivien takia.
"Jos kuivaruoan syöttäminen loppuisi, ihmiset syöttäisivät kissoilleen paljolti lihaa ja unohtaisivat sitten kuitenkin jossain vaiheessa ne elintärkeät vitamiini-, hivenaine- ja kalkkilisät. Se johtaisi erilaisiin puutostauteihin, eikä niihin kuoleminen mielestäni ole yhtään sen parempi vaihtoehto kuin kuivaruoan syöttäminen."
Just joo,ihan varmasti. Miksi sitten 30v sitten kissat olivat terveitä kuin pukit ilman ainuttakaan teollista ruokaa tai raksua??!! Sitä ihmettelivät kansainväliset ja arvostetut kissatuomaritkin kirjoittamissaan kirjoissaan mm englantilainen kansainvälisesti tunnettu ja ravostettu sinisten persialaistenkasvattaja ja tuomari Mrs Brunton kirjassaan ?
Vai olisiko sittenkin niin että kaikki teolliseen kissanruokaan uskovat onkin markkinamiesten puolesta AIVOPESTY?
"Tutkithan sitten samassa miksi huonolaatuisempiin kuivaruokiin laitetaan niin paljon väriaineita ja vehnää mutta vain riittämättömän vähäinen määrä lihaa ja eläinperäistä valkuaista sekä eläinperäistä rasvaa :)?"
Tapasin pari vuotta sitten ohimennen Hannele Luukkaisen ja ehdotin että Hesy tukisi aiettani kerätä adressi raksujen poistamisesta markkinoilta kokonaan ja syystä, minkä ymmärrät, kun asian näin hyvin tunnet. Hän otti asian esiin Hesyn kokouksessa, mutta turhaan. Sain kieltävän vastaukseksi, että kasan tietämättömyyttä ja valheita.
Markkinavoimia vastaan on todella vaikea taistella. Ne jyräävät tämän maailman täysin ja ovat johtaneet pahenevaan ilmastokatasrofiin, ihmisten terveyden romahtamiseen ja muuhun kärsimykseen, jotka kaikki vain pahenee, eikä kukaan tajua tilanteen todellista vakavuutta tai osaa tai kykene tekemään mitään.
Tämä raksuongelma on vain pieni osa valtavaa syteemiä, joka jyrää lopulta meidät kaikki.
Mielestäni olisi ainakin kohtuullista, jos raksuja kerran myydään, että pakettien kyljessä olisi jokin varoituskolmio niiden mahdollisesta haitallisuudesta kissan terveydelle.
Pelkkä valistus ei mielestäni riitä, koska se on väärää ja satunnaista ja koska niin moni ihan tavallinen kissan omistaja ei etsi tietoa ennenkuin katastrofi on jo tapahtunut!
Oma huono terveyteni asettaa rajoituksia aktivismille. Toivon kuitenkin että ihmiset lukevat täältä nämä kirjoitukseni ja AJATTELISIVAT VAKAVASTI mitä kissoilleen syöttävät ja miksi.
"Oma kissani tykkää kyllä Royal Caninin nirsoille kissoille tarkoitetuista raksuista. Mutta syö muitakin raksuja mielellään. Ei sentään syöksynyt "ronkeliraksujen" kimppuun, mutta kelpasivat yhtä hyvin kuin märkäruoka, toisin kuin muut raksut. Sen sijaan reilun viikon meillä ollut pentu tulee aina syömään, kun kippoon laittaa jotain, laittoi sitten raksuja tai märkäruokaa tai lihaa, kaikki menee yhtä hyvällä halulla."
Tämä kertoo vain sen että kissat ovat erilaisia ja innostuvat eri asioista kuten me ihmisetkin. Vaikka itse inhoan hampurilaisia niin ymmärrän miksi jotkut niitä ahmivat niin että painavat lopulta 150 kiloa. Samoin käy joidenkin raksuihin sekoavien kissojen. Ruoka on tehty liian jolalin tavalla liian houkuttelevaksi!
Himoruokateollisuudessa sitä kutsutaan tuotekehittelyksi. Sillä yritetään saada aikaan tuotteita joihin -mahdollisimman moni- sekoaa ja joita tietty mahdollisimman laaja ryhmä ostaa ja käyttää, niin että firman omistaja rikastuu jopa miljardööriksi asti. Ja keinot ja panokset siinä pelissä ovat todella kovat! Aivan liian usein nämä keinot leikkivät niin ihmisten kuin eläinten terveydellä, luonnon tuhoamisesta puhumattakaan.
Ainut lisäravinne mitä kissat 30v sitten tuoreruoan lisäksi saivat oli Kitzyme. Useimmiten eivät sitäkään. Ja silti niistä tuli kansainvälisiä championeita :)
30 vuotta sitten kissat metsästivät hiiriä ja rottia ravinnokseen. Silloin ei oltu vielä tajuttu kissan kuulumattomuutta Suomen luontoon.
Muista en tiedä, mutta minua ei ainakaan yksikään ihminen tule aivopesemään. Omat mielipiteet ovat omiani ja olen muodostanut ne tässä vuosien saatossa ihan omien kokemusten pohjalta.
Ja sitten pieni vinkki: laadukkaita kuivaruokia ei edes mainosteta missään. Monestiko olet nähnyt vaikkapa Acanan mainoksen TV:ssä? Montako kertaa Whiskasin, joka on yksi huonolaatuisista kuivaruoista? ;)
"Tämä raksuongelma on vain pieni osa valtavaa syteemiä, joka jyrää lopulta meidät kaikki."
Joo, kamalaa jos jäisi raksujen alle :D
Kuule, kuivaruokapakkauksien kylkiin ei tarvita varoituskolmioita eikä pääkallojen kuvia. Juttu on niin, että kuivaruoat eivät kissaa tapa. Sen sijaan pelkkä lihan syöttäminen voi tappaa, mikäli omistaja ei laske mm. kalkki-fosfori -tasapainoa kohdilleen.
En ole vielä toistaiseksi törmännyt vääränlaiseen kuivaruokavalistukseen. Pääasia olisi saada huonolaatuiset, vakavia terveydellisiä haittoja aiheuttavat kuivaruoat pois myynnistä. Itsekin olen asian puolesta kerännyt adressia, mutta eipä tuntunut auttavan.
30v sitten Suomen Rotukissayhdistyksen kissat istuivat näyttelyhäkeissään silkkityynyillä ja söivät paistia, silakkaa ja joivat kermaa. Ei niitä päästetty ulkoilemaan kuin korkeintaan kesäisin kesämökillä. Ja SILTI ne olivat todella terveitä.
Ei Acanaa tarvitse mainostaa sillä lemmikkibisnes ja -buumi on nykyään joka kulmalla pikkukaupungeissakin, Musti& Mirri-ketjuineen ja mainokset on niiden ikkunoissa, joista ohikulkijat ne näkee. Se määrä rahaa mitä tässä bisneksessä nykyään pyörii ei tarvitse mainostajia.
Hienoa, että olet kerännyt !!!! Tabbyssa on selvästi ainesta !!!! Tiesinhän minä ;D
Millä kuitenkin selität sen että oma balineesini sai kolmen kuukauden hyvälaatuisella RC-kuurilla heti virtsatietukoksen ja kissa piti kiidättää keskellä yötä päivystävälle? Vehnää ei mailla halmeilla, joten se ei ollut tukoksen syy. Mikä siis oli ??
Kissa on 10v, eikä koskaan aiemmin syönyt raksuja, eikä myöskään sairastanut virtsakiviä, mutta kun aloitti raksut niin vei 3 kk kun heti tuli ongelmia !!
Juu, kyllä minäkin hullu idiootti paksukallo näille vielä munuaissairaan kissan raksuja annan, mutta vain leikin ohessa. Ne nimittäin juoksevat raksujen perässä niin vikkelään että sitä voi jopa kutsua liikunnaksi. Aktivointipallokin on käytössä.
MUTTA pääruokalajiksi en enää kelpuuta, vaikka naukuisivat vuorokausia putkeen niiden takia.
Kyllä sen näilläkin foorumeilla huomaa että mistään kuivaruokavalistuksesta ei ole ihmisillä hajuakaan, sillä sitä EI OLE ja vaikka olisi hajuakin, niin antavat kissalleen raksuja ja vesikupin kun "muu ei meidän mirrille kelpaa", voi voi.
Joo, kyllä se on niin että ihminen oppii narsistisessa mukavuudenhalussaan vain kantapään kautta ja ilmastonmuutoksenkin vasta kun on liian myöhäistä ja Suomestakin tullut melkein Siperia.
Niin me kuin ne muutkin.
"Juttu on niin, että kuivaruoat eivät kissaa tapa. "
Kyllä ovat tappaneet, tuhansittain ja miljoonittain ja tulevat tappamaan. Tapauksista kuulee jatkuvasti.
Mitenhän moni eläinkauppa myy Acanaa? Tietääkseni ei kovin moni. Yhden tiedän, enkä sen nimeä nyt tässä lähde mainitsemaan. Acanaa voi ostaa jälleenmyyjiltä, jotka usein ovat kissan- tai koirankasvattajia.
Entä kuinka moni myy Oriflamea? Ei Lidl´kään mainosta kuin Suomessa. Verkostomarkkinointi/Puskaradio toimii joskus jopa paremmin kuin mainokset.
Meillä sama ongelma! En tiedä mikä niissä raksuissa niin viehättää, vaikka vieressä olisi mitä herkkua, niin raksut se aina innolla vetää ekana....:) Oon nyt kylmästi yrittänyt jättää ne kokonaan pois...saa nähä...
Vieroitus onnistuu parhaiten pikku hiljaa. Pidä raksut kaapissa ja tarjoile niitä pikku hiljaa vähentämällä samalla kun etsit purkitettuja märkäruokia ja tuoreita joista kissasi todella pitävät.
Purkkiruoatko sitten ovat mielestäsi parempia? Mikäs siinä, jos haluaa kantaa kotiinsa säilöttyä vettä, väriaineita ja säilöntäaineita - ja maksaa siitä kovan kilohinnan. Kyllä raaka liha on aina huomattavasti parempi vaihtoehto kuin nuo suosittelemasi purkkiruoat, jotka eivät edes kaikille kissoille sovi (saavat ilmavaivoja, vatsat turpoavat, vatsakipua jne.).
Luepa mitä kirjoitit:
"Mikäs siinä, jos haluaa kantaa kotiinsa säilöttyä vettä,..."
VETTÄ!
Sinä sen sanoit.
Tosiaankin. Purkkiruoat sisältävät vettä. Ja sitä ei kuivamuonassa, siis -KUIVA-muonassa ole! Ja se on se pahin asia mikä kuivamuonassa, myös Royal Caninissä ym hyvissä raksuissa on että ne ovat KUIVIA ja rasittavat kissan elimistöä virtsakiviin asti!
En ole purkkiruokien kannattaja, mutta pidän niitä 1000 kertaa parempana vaihtoehtona kuin ainuttakaan raksua. Olen kuullut kissoista jotka ovat eläneet markettipurkkiruoalla ja Whiskasilla täysin terveinä 20- vuotiaiksi, joten sellaistakin ilmeisesti tapahtuu.
Kaikkein paras ruokavalio kissalle on hiiri ja raakana annettu tuoreruokakin jää siitä aina kakkoseksi. Joten turha puhua optimaalisuudesta, koska siihen emme tällä nykyisellä meiningillä pysty. Kissat ovat myös nirsoja, joten jos raakaravinto ei heti alkuun onnistu niin voi kokeilla vehnättömiä purkkiruokia, joihin alkaa sekoittelemaan mukaan kunnon raakaa lihaa,eikös vain.
Niistä lisäaineista puhuttaessa olet toki oikeassa ja ne aiheuttavat sairauksia, mutta jostakin pitää aloittaa, jos kissa pitää vieroittaa raksuista. Nälkäisenä ei saa kissaa pitää 2 vrk kauemmin ettei tule maksavaurioita.
"Kissat ovat myös nirsoja, joten jos raakaravinto ei heti alkuun onnistu niin voi kokeilla vehnättömiä purkkiruokia, joihin alkaa sekoittelemaan mukaan kunnon raakaa lihaa,eikös vain."
Kyllä meillä ainakin mieluummin syödään kunnollista raakaa lihaa kuin purkkiruokaa. Pätee ihan molempien kissojen kohdalla. Laku ei ole koskaan suostunut koskemaankaan purkkiruokiin, lihoja ja kaloja neiti sen sijaan syö oikein hyvällä ruokahalulla. Jokainen tietysti tyylillään, minä nyt vain satun tietämään mikä on _omille_ kissoillemme paras ruokavalio ja millä ne pysyvät terveinä. Siihen sinulla ei ole sananvaltaa vaikka miten yrittäisit. Harmi kun on tullut opiskeltua tuota kissan ruokintaa vasta neljän vuoden ajan ;)
Mulla syö kaikki kissat kuivaruokaa sekä lihaa silloin tällöin. Lihaa olisi tarjolla useammin mutta kun nämä eivät sitä syö kun pakosta ja kunhan sitä ei tarjoilla kahtena peräkkäisenä päivänä.Mulla on myös yksi neito mikä ei itseasiassa ole kovinkaan nirso mutta lihaa se ei syö, olen kokeillut kaiken mahdollisen sen kanssa eipä vaan syö.Yhden kanssa lihat syödään niin että kissa syliin istumuun, lihapalat laitetaan suuhun yksitellen niin se ne muristen syö yhtään rimpuilematta ja pois sylkemättä, mutta jos laittaa vaan lattialle kupissa niin sinne ne kuivettuu. Koin elämäni yllätyksen kun tarjosin yhdelle nirso"perseelleni" mikrossa aavistuksen lämmitettyä maksaa ja se meni ja söi sen. Märkäruokaa ostaisin jos joku sitä suostuisi syömään mutta sinne kippoon laitetaan keittiön matto, joten meillä syödään ainoastaan kunnon laadukasta kuivaruokaa ja pari kertaa viikossa lihaa vaihtelun vuoksi. Mä olen joskus kokeillut tuota että otetaan raksut vaan pois ja syödään sitä mitä tarjolla on, eipä toimi meillä, nämä eivät sitten syö mitään eikä niitä montaa päivää ilman ruokaa voi pitää kun turkit menevät niin huonoon kuntoon ja koska ovat näyttelykissoja niin se ei ole hirmu suotavaa:) Kaikki kissani voivat hyvin, ei ole mitään sairauksia eikä ongelmia hampaiden kanssa. Mun vanhin on 14 vuotias mammarainen joka on koko elämänsä syönyt pääasiallisesti kuivaruokaa ja eläinlääkärissä olleen käyty rokotusten ja muiden näyttely juttujen lisäksi vain steriloinnilla ja samalla putsattiin hampaat. Suosittelen kaikille pennun ostajillekkin vain kuivaruuan ja raa´an lihan syöttämistä enkä tunne mitään omantunnon tuskia näin tehdessäni. On valitettavaa että joillain kisoilla tulee virtsakiteitä helpommin kuin toisille, mutta se ei oikeuta "mustamaalamaan" kyseistä ruokaa, koska kiteiden/kivien syntyyn vaikuttavat monet eri asiat.
Oikeuttaa mustamaalaamaan silloin kun viimeisen 30v sisällä niitä virtsakiteitä on alkanut olemaan _huomattavasti_ eli 70% _enemmän_ koko kissapopulaatiolla aiempaan verrattuna.
Se, että sinun kissasi eivät ole sairastuneet tarkoittaa sitä että ne ovat erityisen onnekkaita. Kun taas 30v sitten ne olisivat olleet vakio.
Minäkin sain tässä yllätyksen:
Löysin kaupungissa käydessäni kauppahallista ihan kokonaisia silakoita.
Meillä on tuo kalansyönti ollut aikamoista nirsoilua. Mutta miten kävi kunnon kokonaisten silakoiden ??!! Ne meni kuin kuumille kiville!
Olinpa yllättynyt, sillä moniaan kalan kanssa on aiemmin ollut vaikeuksia.
Uskoisin kokonaisen silakan olevan ravintoarvoltaan ja luonteeltaan aika lähellä hiirtä, joten se voisi olla myös syynä.
Kissat osaa siis yllättää!
Tuli tässä mieleen että jos kerran se on eläinrasva kun raksuissa vetää, kuten Tabby väittää, niin eikös siihen himoon voisi yrittää mm possun suikaleita tai muuta läskiä, jos vain kelpaa. Meillä syödään aika ajoittain possua paljonkin ja nyt otin sen taas ruokalistalle kun vaihteeksi näyttää kelpaavan.
Silakka on sitten aika "likainen" kala, sisältää mm. paljon fosforia. Meillä ei silakkaa syödä lainkaan, vaikka se on _ennenvanhaan_ ollut oikein perinteinen kissanruoka. Kalahan ei kissan ruokavalioon kuulu oikeastaan ollenkaan. Muikkuja meillä kyllä syödään, mutta silakat sontineen ollaan jätetty ihan suosiolla ihmisten ruoaksi :)
Possunlihaa mieluummin kannattaa syötää nautaa. Possun rasvahappokoostumus ei ole kissalle oikein sopiva.
Eipä ne ole sitten näköjään sulla kuitenkaan niin hallinnassa nämä kissojen ruokintajutut kuin mitä olet antanut ymmärtää ;)