Opiskelen itse Vantaan Laureassa sosiaalialalla. Opettajat ovat mielestäni enimmäkseen mukavia ja päteviä, joillain tunneilla tosin tuntuu, ettei millään saa kiinni siitä, mitä tässä oikein ollaan muka opiskelemassa. Mutta eiköhän joka koulussa ole eritasoisia ja erilaisia opettajia ja pääasiallisesti sehän on rikkaus. Välillä tosin ottaa pattiin, kun muutama melko epäpätevä on osunut kohdalle. Tunneista sen verran, että ainakin meillä viime vuonna oli melko paljon sellaisia 4 oppitunnin päiviä ja loppuaika on tavallaan varattu sit ryhmätöille sun muille. Ryhmätöihin saatkin varautua, sillä varsinkin ensimmäisenä vuonna niitä on paljon ja melkein liikaakin. Aikatauluja saa tosissaan sovitella yhteen. Mutta kun ryhmätöihin asennoituu oikein, ne antavat paljon ja niissä tutustuu mukavasti opiskelukavereihin. Meillä sosiaalialalla viime vuonna oli heti 2.periodissa harjoittelujakso ja koko eka vuosi hurahti todella nopeasti. Itse olen viihtynyt koulussa, mutta tiedän monia, jotka lopettivat ihan huonon ryhmähengen takia. Meidän ryhmässä mitään suurempia konflikteja ei ollut, mutta se on aina ryhmän jäsenistä ja tuurista kiinni.
0Äänestä
vielä...
Kiitos paljon kommenteista:).Vielä minulla olisi muutama kysymys. Itse tosin olen suuntautumassa sairaanhoitajapuolelle, mutta eiköhän nämä muut opintojutut ole suht. samat kuin muillakin opiskelijoilla...
Miten muut vapaasti valittavat opinnot on järjestetty? Löytyy ne Laurean Vantaan yksiköstä vai joutuuko lähtemään myös Espoon puolelle? Entä onko lukujärjestys tehty valmiiksi ja kuinka paljon saa itse vaikuttaa? Tiedonkulku ym.? Millaisesta ikähaitarista porukkaa koostuu? Ovatko kaikki tuoreita ylioppilaita? Tiedätkö millainen uusi rakennus on, esim. tilat? Ja missä muuten oli sosiaalipuolen ensimmäinen harjoittelupaikka? Hurjasti kysymyksiä, mutta toivottavasti saisin joihinkin vastauksen.
Ja jos täällä on sh puolen opiskelijoita, niin mielelläni kuulisin teidän kokemuksia, vinkkejä ym.!
- Ninni-
0Äänestä
...
...joo, kyllähän siellä vaikka minkälaista "opettajaa" on näkynyt. Mielestäni ei todellakaan ole rikkaus, jos joukossa on opettajia jotka eivät hommiaan osaa. Kukaanhan ei opettajien tasoa valvo, se jää täysin opiskelijoiden tehtäväksi. Viime vuoden perusteella voisin itse sanoa että taso oli useimman opettajan kohdalla täysin ala-arvoinen. Tämä nimenomaan sosiaalialan puolella. Luojan kiitos itseni ei tarvitse enää koskaan astua ko. oppilaitokseen. Yksi vuosi riitti, kiitos.
0Äänestä
sairaanhoitaja
... kirjoitti:

puolelta ketään? Mielelläni kuulisin teidän kokemuksia?!
0Äänestä
Opiskelija
sairaanhoitaja kirjoitti:

Olen Laureassa sairaanhoitopuolella. Nythän Laurea muuttaa Tikkurilaan uuteen rakennukseen, eli ainakin opiskeluolosuhteet parantuvat huomattavasti! Opettajat ovat ihan mukavia, toiset hyvin päteviä, toiset taas vähän vähemmän päteviä. Ekaa vuotta sanotaan tosi rankaksi, itselläni alkaa nyt toinen vuosi. En nyt sanoisi että se niin rankkaa oli, mutta monen mielestä oli erittäin.
Tosiaan aika pian alussa sinne vanhainkotiin kentälle sännätään.. Siitä se sitten lähtee. Lukkari on melkein aina sellasta 8-16 tyyliin ja luettavaa kyllä riittää ihan mukavasti. Läpi tenteistä kyllä oikeastaan pääsee helpolla eikä vitosta ole vaikeaa saada.
Kysy vaan lisää ihmeessä jos on mielessä jotain..

Vielä vähän lisää kun luin nyt vasta nuo sun kysymykset. Eli lukkari on ainakin ekana vuonna täys ja valmiiksi suunniteltu, sama varmaan tokanakin. Eli ei millään mahdu valinnaisia väliin ellet verkkokursseja ota. Sitten niitä valinnaisia saa alkaa ottaan kun mahtuu lukkariin. Toisissa instituuteissakin saa suorittaa opintoja, mutta kyllä tuossa meijän instituutissa kait ihan kattava valikoima niitä on.
Opiskelijat on kaiken ikäisiä, itse olin viime vuonna ihan tuore ylioppilas. Mutta itse asiassa me tuoreet yo:t olimme siellä jokseenkin junioreita. Eli enemmän varmaan oli sellasii muutaman vuoden vanhempia ja sitten muutama aika rajusti vanhempikin joukossa.
Uusia tiloja Tikkurilassa en ole vielä nähnyt, mutta mikä vaan on upeaa Koivukylän paikkaan verrattuna.
Missä pääsykokeet pidettiin tänä vuonna muuten jos olit niissä? Mitä juttuja siellä oli?
0Äänestä
riittää:D
Opiskelija kirjoitti:

Pääsykokeet olivat Karsikkokujalla( (se mistä Laurea muuttaa/muutti pois). Se sisälsi motivaatio täyttö jutun, psykologin(?) haastattelun ja ryhmätilanteen. Näin ainakin sh puolella. Minkälainen pääsykoe oli aikaisempina vuosina? Mitä ensimmäinen viikkoa pitää sisällään? Ja mistä kirjat kannattaa hommata? Montako harjoittelua on ensimmäisenä vuonna? Mitä sisältävät? Onko sh opinnoissa paljon(!) ryhmätöitä? Miten luokat jaetaan, onko erikseen esim. ylioppilaat ja ei-ylioppilaat? Onnistuuko ulkomaille vaihto myöhemmissä opinnoissa(Englanti, Saksa)? Osaatko sanoa minkä ikäistä porukka on suunnilleen sh linjalla? Tippuuko porukkaa pois ensimmäisen vuoden jälkeen (sh opinnot)?
Itse en valitettavasti pääse vielä tänä vuonna aloittamaan opintoja, kun ei voi puoleksi vuodeksi ilmoittatua poissaolevaksi:/. Toivottavasti ensi vuonna täydessä opiskelurytmissä. Hyvä, etten sitten ole ainoa "vanha"(siis 21v) oppilas:).
-Tuleva sh-
0Äänestä
ex-sossu
riittää:D kirjoitti:

Olen samaa mieltä tuon yhden kirjoittajan kanssa; huonoja opettajia löytyy. Opiskelu sosionomipuolella oli ainaki varsin huuhaata ja höpönlöpöä. Ryhmätöitä tehtiin, sitten tehtiin vähän lisää ryhmätöitä, ja mikä pahinta; osa tenteistäkin tehtiin ryhmässä tai parin kanssa! Vuosi riitti mullekin, kiitos siitä.
Vastaukset 9
Vanhimmat
olen suuntautumassa.... Kenelläkään kokemuksia?
Opiskelen itse Vantaan Laureassa sosiaalialalla. Opettajat ovat mielestäni enimmäkseen mukavia ja päteviä, joillain tunneilla tosin tuntuu, ettei millään saa kiinni siitä, mitä tässä oikein ollaan muka opiskelemassa. Mutta eiköhän joka koulussa ole eritasoisia ja erilaisia opettajia ja pääasiallisesti sehän on rikkaus. Välillä tosin ottaa pattiin, kun muutama melko epäpätevä on osunut kohdalle.
Tunneista sen verran, että ainakin meillä viime vuonna oli melko paljon sellaisia 4 oppitunnin päiviä ja loppuaika on tavallaan varattu sit ryhmätöille sun muille. Ryhmätöihin saatkin varautua, sillä varsinkin ensimmäisenä vuonna niitä on paljon ja melkein liikaakin. Aikatauluja saa tosissaan sovitella yhteen. Mutta kun ryhmätöihin asennoituu oikein, ne antavat paljon ja niissä tutustuu mukavasti opiskelukavereihin. Meillä sosiaalialalla viime vuonna oli heti 2.periodissa harjoittelujakso ja koko eka vuosi hurahti todella nopeasti. Itse olen viihtynyt koulussa, mutta tiedän monia, jotka lopettivat ihan huonon ryhmähengen takia. Meidän ryhmässä mitään suurempia konflikteja ei ollut, mutta se on aina ryhmän jäsenistä ja tuurista kiinni.
Kiitos paljon kommenteista:).Vielä minulla olisi muutama kysymys. Itse tosin olen suuntautumassa sairaanhoitajapuolelle, mutta eiköhän nämä muut opintojutut ole suht. samat kuin muillakin opiskelijoilla...
Miten muut vapaasti valittavat opinnot on järjestetty? Löytyy ne Laurean Vantaan yksiköstä vai joutuuko lähtemään myös Espoon puolelle? Entä onko lukujärjestys tehty valmiiksi ja kuinka paljon saa itse vaikuttaa? Tiedonkulku ym.? Millaisesta ikähaitarista porukkaa koostuu? Ovatko kaikki tuoreita ylioppilaita? Tiedätkö millainen uusi rakennus on, esim. tilat? Ja missä muuten oli sosiaalipuolen ensimmäinen harjoittelupaikka? Hurjasti kysymyksiä, mutta toivottavasti saisin joihinkin vastauksen.
Ja jos täällä on sh puolen opiskelijoita, niin mielelläni kuulisin teidän kokemuksia, vinkkejä ym.!
- Ninni-
...joo, kyllähän siellä vaikka minkälaista "opettajaa" on näkynyt. Mielestäni ei todellakaan ole rikkaus, jos joukossa on opettajia jotka eivät hommiaan osaa. Kukaanhan ei opettajien tasoa valvo, se jää täysin opiskelijoiden tehtäväksi. Viime vuoden perusteella voisin itse sanoa että taso oli useimman opettajan kohdalla täysin ala-arvoinen. Tämä nimenomaan sosiaalialan puolella. Luojan kiitos itseni ei tarvitse enää koskaan astua ko. oppilaitokseen. Yksi vuosi riitti, kiitos.
puolelta ketään? Mielelläni kuulisin teidän kokemuksia?!
Olen Laureassa sairaanhoitopuolella. Nythän Laurea muuttaa Tikkurilaan uuteen rakennukseen, eli ainakin opiskeluolosuhteet parantuvat huomattavasti! Opettajat ovat ihan mukavia, toiset hyvin päteviä, toiset taas vähän vähemmän päteviä. Ekaa vuotta sanotaan tosi rankaksi, itselläni alkaa nyt toinen vuosi. En nyt sanoisi että se niin rankkaa oli, mutta monen mielestä oli erittäin.
Tosiaan aika pian alussa sinne vanhainkotiin kentälle sännätään.. Siitä se sitten lähtee. Lukkari on melkein aina sellasta 8-16 tyyliin ja luettavaa kyllä riittää ihan mukavasti. Läpi tenteistä kyllä oikeastaan pääsee helpolla eikä vitosta ole vaikeaa saada.
Kysy vaan lisää ihmeessä jos on mielessä jotain..
Vielä vähän lisää kun luin nyt vasta nuo sun kysymykset. Eli lukkari on ainakin ekana vuonna täys ja valmiiksi suunniteltu, sama varmaan tokanakin. Eli ei millään mahdu valinnaisia väliin ellet verkkokursseja ota. Sitten niitä valinnaisia saa alkaa ottaan kun mahtuu lukkariin. Toisissa instituuteissakin saa suorittaa opintoja, mutta kyllä tuossa meijän instituutissa kait ihan kattava valikoima niitä on.
Opiskelijat on kaiken ikäisiä, itse olin viime vuonna ihan tuore ylioppilas. Mutta itse asiassa me tuoreet yo:t olimme siellä jokseenkin junioreita. Eli enemmän varmaan oli sellasii muutaman vuoden vanhempia ja sitten muutama aika rajusti vanhempikin joukossa.
Uusia tiloja Tikkurilassa en ole vielä nähnyt, mutta mikä vaan on upeaa Koivukylän paikkaan verrattuna.
Missä pääsykokeet pidettiin tänä vuonna muuten jos olit niissä? Mitä juttuja siellä oli?
Pääsykokeet olivat Karsikkokujalla( (se mistä Laurea muuttaa/muutti pois). Se sisälsi motivaatio täyttö jutun, psykologin(?) haastattelun ja ryhmätilanteen. Näin ainakin sh puolella. Minkälainen pääsykoe oli aikaisempina vuosina? Mitä ensimmäinen viikkoa pitää sisällään? Ja mistä kirjat kannattaa hommata? Montako harjoittelua on ensimmäisenä vuonna? Mitä sisältävät? Onko sh opinnoissa paljon(!) ryhmätöitä? Miten luokat jaetaan, onko erikseen esim. ylioppilaat ja ei-ylioppilaat? Onnistuuko ulkomaille vaihto myöhemmissä opinnoissa(Englanti, Saksa)? Osaatko sanoa minkä ikäistä porukka on suunnilleen sh linjalla? Tippuuko porukkaa pois ensimmäisen vuoden jälkeen (sh opinnot)?
Itse en valitettavasti pääse vielä tänä vuonna aloittamaan opintoja, kun ei voi puoleksi vuodeksi ilmoittatua poissaolevaksi:/. Toivottavasti ensi vuonna täydessä opiskelurytmissä. Hyvä, etten sitten ole ainoa "vanha"(siis 21v) oppilas:).
-Tuleva sh-
Olen samaa mieltä tuon yhden kirjoittajan kanssa; huonoja opettajia löytyy. Opiskelu sosionomipuolella oli ainaki varsin huuhaata ja höpönlöpöä. Ryhmätöitä tehtiin, sitten tehtiin vähän lisää ryhmätöitä, ja mikä pahinta; osa tenteistäkin tehtiin ryhmässä tai parin kanssa!
Vuosi riitti mullekin, kiitos siitä.