Markus oli juuri työntänyt uutuuttaan kiiltävän BMW 352i DeLuxe:nsa talliin, kun kaarsin maastopyörällä orapihlaja-aidan takaa pihaan. Ilma oli kostea ja niinpä tiukka, valkoinen urheilutoppini oli liimautunut kiinni kiinteään kehooni. Terhakat nännini suorastaan paistoivat topin läpi - aivan kuin olisivat halunneet huutaa olemassaoloaan koko maailmalle. Hyppäsin notkeasti satulasta ja pysäköin Kawamurani. Katselin Markusta, joka juuri sytytti rennosti huulesta roikkuvaa savuketta. Hänen treenattu kroppansa uhkui verevää miehekkyyttä. “Hei, eiksun pitäny lopettaa?”, sanoin leikkisästi ottaen samalla neonvihreät wristbandini pois. Markuksen katse mittaili minua kuin halpaa makkaraa. “Joo, niinhän mun piti”, hän murahti. Tuo tyly asenne sai minut miettimään miksi taas alun perin tulinkaan Markuksen luo. Tunsin kiukun puuskan kumpuavan jostain sisältäni. Sain kuitenkin hillittyä itseni, purkaus olisi vain saanut minut näyttämään idiootilta, kuten niin monta kertaa aiemmin. Markus stumppasi savukkeensa auringon paahtamalle soralle ja lähti kävelemään sisälle. “ Otatko kahvia?”, hän tokaisi vaivautumatta edes kääntymään minua kohti. Mitään sanomatta seurasin Markusta sisälle, vaikka mieleni olisi tehnyt kommentoida nasevasti hänen käytöstään.
Uudehko Phillips Café Arome-kahvinkeitin päästi viimeiset pihaukset ja Markus vääntäytyi ylös pirtinpenkiltä. Hän kantoi nenäni eteen kupillisen höyryävää sumppia sen kummemmin elehtimättä. Kiitin ja heitin sekaan pari palaa Sirkkua. Hieman kahvia ryöpsähti pöydälle. Huomasin Markuksen tympeän katseen ja jälleen koin tunnekuohun. Palan noustessa kurkkuun hörppäsin kahvia suruuni. Se maistui kieltämättä yllättävän hyvältä. Taisin vaipua ajatuksiini tai jostain syystä keskittymiseni herpaantui. Vetäisin kahvia keuhkoon ja tunsin kuinka yskänpuuska nousi pitkin henkitorveani. Kahvit pärskyivät pitkin pirtinpöytää ja vasta asennettua laminaattilattiaa. Olin kuin transsissa köhien kahvia hengityselimistäni. Nielua kirveli ja haukoin henkeä kuin sammakko kuivalla maalla. Markus katseli typertyneenä vuoroin minua ja vuoroin kahvin ja rään sekaista pöytää. Juuri kun hän aikoi tapansa mukaan laukoa jotain tylsämielisen tympeää, itsekurini petti täysin. “Mitä siinä tuijotat homonaama! Ala siivoamaan mammari!”. Markus nousi pöydästä kuin taikaiskusta ja poistui keittiöstä. Kuulin kuinka harppovat askeleet nousivat narisevia omakotitalon rappusia pitkin yläkertaan.
Istuin edelleen hieman epätietoisena keittiössä. Äksy olotilani ehti jo hieman laantumaan siinä odotellessa. Alkoi kuulua vienoa kopsahtelua ja sitten outo ilmestys saapui keittiön ovelle. “Miten voin palvéllaa, madam?” Markus kysyi ranskalaisittain sortaen. Hiljalleen nostin katseeni lattiasta ylöspäin. Mustat korkokengät, nilkat sääret ja nuo, ah, niin miehekkään urheilulliset pohkeet verkkosukkahousujen verhoamina. Sitten musta, pitsinen hameenhelma, lähes hävyttömän korkealla. Mustat stringit vilkkuivat helman alta. Raamikasta yläruumista koristi musta satiinimekko, jossa oli muhkeat puhvihihat, ja pieni pitsireunuksinen essu, jonka kulmaan oli kirjailtu iloinen delfiini. Markuksen katse oli kuin palavaa napalmia ja hänen raskas hengityksensä kaikui korvissani. Päässään hänellä oli pieni pitsinen päähine, joka kruunasi hänen yltiö seksikkään olemuksensa. Hetken saatoin vain tuijottaa tuota näkyä, joka sai jonkin sykkimään sisälläni. Kuin salaman iskusta avasin suuni ja huudahdin: “Mitä luulet tyhmä hutsu? Kontillesi ja siivoamaan!”. Markus totteli välittömästi, ja pian pikkupiika kuurasi lattiaa kokenein ottein. Mieltäni alkoi kalvamaan kysymys. Miksi kutsua tuota sutturaa? Jos sanon arkisesti Markus, se varmasti latistaa tunnelman täysin. Silloin keksin: “Margarethe, senkin pikku lutka!”, komensin topakasti. Huomasin Markuksen sulkevan silmänsä ja päästävän värähtävän henkäyksen. Tuollainen sensuelli nautinnon osoitus herkisti minutkin sekunniksi. Markus, tai paremminkin “Margarethe” teki jo korkkarit kopsahtaen asentoa. Jatkuu…
Uudehko Phillips Café Arome-kahvinkeitin päästi viimeiset pihaukset ja Markus vääntäytyi ylös pirtinpenkiltä. Hän kantoi nenäni eteen kupillisen höyryävää sumppia sen kummemmin elehtimättä. Kiitin ja heitin sekaan pari palaa Sirkkua. Hieman kahvia ryöpsähti pöydälle. Huomasin Markuksen tympeän katseen ja jälleen koin tunnekuohun. Palan noustessa kurkkuun hörppäsin kahvia suruuni. Se maistui kieltämättä yllättävän hyvältä. Taisin vaipua ajatuksiini tai jostain syystä keskittymiseni herpaantui. Vetäisin kahvia keuhkoon ja tunsin kuinka yskänpuuska nousi pitkin henkitorveani. Kahvit pärskyivät pitkin pirtinpöytää ja vasta asennettua laminaattilattiaa. Olin kuin transsissa köhien kahvia hengityselimistäni. Nielua kirveli ja haukoin henkeä kuin sammakko kuivalla maalla. Markus katseli typertyneenä vuoroin minua ja vuoroin kahvin ja rään sekaista pöytää. Juuri kun hän aikoi tapansa mukaan laukoa jotain tylsämielisen tympeää, itsekurini petti täysin. “Mitä siinä tuijotat homonaama! Ala siivoamaan mammari!”. Markus nousi pöydästä kuin taikaiskusta ja poistui keittiöstä. Kuulin kuinka harppovat askeleet nousivat narisevia omakotitalon rappusia pitkin yläkertaan.
Istuin edelleen hieman epätietoisena keittiössä. Äksy olotilani ehti jo hieman laantumaan siinä odotellessa. Alkoi kuulua vienoa kopsahtelua ja sitten outo ilmestys saapui keittiön ovelle. “Miten voin palvéllaa, madam?” Markus kysyi ranskalaisittain sortaen. Hiljalleen nostin katseeni lattiasta ylöspäin. Mustat korkokengät, nilkat sääret ja nuo, ah, niin miehekkään urheilulliset pohkeet verkkosukkahousujen verhoamina. Sitten musta, pitsinen hameenhelma, lähes hävyttömän korkealla. Mustat stringit vilkkuivat helman alta. Raamikasta yläruumista koristi musta satiinimekko, jossa oli muhkeat puhvihihat, ja pieni pitsireunuksinen essu, jonka kulmaan oli kirjailtu iloinen delfiini. Markuksen katse oli kuin palavaa napalmia ja hänen raskas hengityksensä kaikui korvissani. Päässään hänellä oli pieni pitsinen päähine, joka kruunasi hänen yltiö seksikkään olemuksensa. Hetken saatoin vain tuijottaa tuota näkyä, joka sai jonkin sykkimään sisälläni. Kuin salaman iskusta avasin suuni ja huudahdin: “Mitä luulet tyhmä hutsu? Kontillesi ja siivoamaan!”. Markus totteli välittömästi, ja pian pikkupiika kuurasi lattiaa kokenein ottein. Mieltäni alkoi kalvamaan kysymys. Miksi kutsua tuota sutturaa? Jos sanon arkisesti Markus, se varmasti latistaa tunnelman täysin. Silloin keksin: “Margarethe, senkin pikku lutka!”, komensin topakasti. Huomasin Markuksen sulkevan silmänsä ja päästävän värähtävän henkäyksen. Tuollainen sensuelli nautinnon osoitus herkisti minutkin sekunniksi. Markus, tai paremminkin “Margarethe” teki jo korkkarit kopsahtaen asentoa. Jatkuu…
Vastaukset 18
Vanhimmat
mitä p...a ei tartte jatkaa
Heti joku arvostelemassa. Haluaisinpa nähdä arvon kriitikon oman ensimmäisen novellin. Olisin odottanut jotain tahdikkuutta tai edes hiljaista sympatiaa, mutta ei. Ehkäpä en jatkakaan. Ja maailma ei koskaan saa tietää minun ja "Margarethen" kohtaamisen suloista kliimaksia. Syyttäkää sitten "hra. straight-to-your-motherfucking-face:ia" ja hänen yli-innokasta lattiaanpolkemista.
Kun ei ole tasoa,miksi pitäisi kehua :-(
Masentavasta ja mielestäni kaikinpuolin epähumaaninkin karskista palautteesta huolimatta olen tehnyt henkilökohtaisen päätöksen julkaista myös loppupuoliskon esikoisnovellistani "Kesä henkäys". Syteen tai saveen, olkoon vaikka sitten samalla viimeinenkin novellini.
Äidilläni oli tapana sanoa: "Kultaseni, olet juuri niin lahjakas, kuin uskot olevasi. Sinun pitää vain löytää sisimmästäsi se, mitä haluat sanoa ja sano vain se". Uskon, että olen sen löytänyt, oman sanomani. En jaksa enään taistella vastaan - olen siihen liian hauras. Joten tässä, olkaa hyvät:
Kesän henkäys, osa II
“Margarethe” seisoi ryhdikkäänä kuin muinainen kreikkalainen ihmisfiguuri, tosin perinteistä klassista tyyliä hieman rikkovankin jämäkästi. Hänen väräjävät lihaksensa houkuttelivat minut nousemaan keimailevasti pirtinpenkiltä. Keinahtelevin askelin kävelin hänen eteensä. Annoin etusormeni kulkea viehkosti pitkin maskuliinista rintakehää, joka nyt mustaan satiiniin verhottuna sai aivan uuden ilmeen. “Nyt sinä, äidin pikku puunaajahoro, haet eteisen siivouskaapista pölyhuiskan ja alat siistimään tätä läävää”, komensin ja annoin vielä läksiäisiksi adidaksesta pikku stringiperseelle vauhtia. “Margarethe” kipitti korkkarit kopisten kaapille ja minä menin olohuoneeseen katsomaan amerikkalaista sit-comia. Makasin sohvalla riettaissa asennoissa samalla kun “Margarethe” tepasteli seksikkäästi ympäri rakennusta. Välillä keksin hänelle erilaisia tehtäviä, kuten tuo minulle se ja se aikakausilehti ja tilaa pizza jne… Erityisen topakan puhuttelun jouduin pitämään huonekasvien hoidon pitkäaikaisesta laiminlyönnistä. Siitä hyvästä “Margarethe”, tuo huorahtava kotitalousihme, saikin kuurata useamman neliön laminaattilattiaa.
“Margarethe” olisi varmasti jaksanut touhottaa koko illan, sellainen siivousintoilija kun on, mutta minulle alkoi tulla aika helvetin tylsää. Kutsuin “Margarethen” luokseni. “Oui, Madam. Mika oon tahtonné?”, hän sönkötti. Jouduin ajattelemaan kahdesti, ennen kuin sain puristettua huulieni välistä, jotain mitä vielä viime keväänä en olisi koskaan uskonut kehtaavani lausua. Lähes neitseellisen arasti kysäisin: “Margarethe, kultaseni, pikku transupervo… Haluaisitko mahdollisesti yhtyä kanssani tänä yönä?”. Päästessäni lauseen loppuun olin jo varmasti aivan tulipunainen enkä kehdannut katsoa “Margaretheen” päinkään. En tiedä kauanko siinä seisoimme, menetin tunteiden tuoksinassa ajantajuni ihan täydellisesti. Joka tapauksessa pieneltä ikuisuudelta se kuitenkin tuntui hupsun toiveikkaassa pikku mielessäni.
Siinä me sitten teimme sen, olohuoneen sohvalla, minä ja “Margarethe”. Näin jälkikäteen ajateltuna ei se kovinkaan kummoista ollut. Itse asiassa aktin jälkipuoliskolla aloin jo toivomaan, että koko touhu olisi pikkuhiljaa ohi. Ja aika pian se olikin. “Margarethe”, tai nyt jo pikemminkin “Markus vaan” käännähti ähkäisten päältäni. Hän lysähti viereeni sohvalle ja näin hänet yllättäen aivan uudessa valossa. Siinä hän oli, musta satiiniasu ryppyisenä, naama hiestä märkänä ja mascarat poskilla. Verkkosukat haaroista revenneinä hän huohotti ja selaili TV:n kanavia. Silloin sisälläni syttyi ajatus. Kuin pieni, mutta kirkas tähdenlento tuo ajatus pyyhkäisi mieleni läpi. Tuossa istuu mies, jonka kanssa haluan viettää elämäni. Hän se on - Markus…
Painauduin vasten hänen olkaansa ja suljin silmäni raukeina. Tuossa puhtauttaan hohtavassa talossa, tuona tähtikirkkaana kesäyönä sain kokea palan ikuisuutta.
Fín
että loppui :-)
Tarkoitatko, että olisi ollut harmillista jos tarina olisi jäänyt avoimeksi, vai kuinka? Päättelen tuosta hymyilevästä merkkinaamasta, että jäi hyvä mieli. Menikö nyt ihan metsään?
Tulipa mukava olo, sellainen loppu hyvin, kaikki hyvin-fiilis tuosta sinun palautteesta. Ehkä nyt uskaltaudun julkaisemaan muitakin tuotoksiani.
Hyvä että LOPPU
Olemme kyllä tajunneet ironiantaitosi vastauksistasi - se on oikeastikin arvokas ominaisuus. Muilta osin löytyykin sitten petrattavaa.
Tarinasi ei omasta mielestäni täytä niitä tavoitteita, joita hyvän novellin tulisi sisältää - edes näillä palstoilla. Kielitaitosi ei ole aivan kärkitasoa. Tyyli, jota tavoittelet mm. luettelemalla tuotemerkkejä, ei kuitenkaan ota oikein tulta, koska et osaa viedä sitä ansiokkaasti ja taitavasti täyteen paloonsa. Kiihottavuusaspekti on alhaisella tasolla - asia, joka on paha puute eroottisessa tarinassa.
Mutta tokihan voit jatkaa kirjoitteluasi - eihän näitä kenenkään ole pakko lukea. Ei minunkaan. Jokuhan voi tykätäkin. Siispä jätän kuitenkin itse nimimerkkisi tuotokset tästä lähtien rauhaan.
En tiedä enään miten suhtautua näihin palautteisiin alá "Nimetön". Ne saavat vain minut sekaisin ja tunteiden kirjon esittäytymään koko komeudessaan. Suloisen katkera on se näky! Kuin pyrstö kuolleen riikinkukon.
Hyvä että loppu? Mitä haluat sanoa? Outo lauserakenne. Onko siihen mahdollisesti tullut yksi ylimääräinen että-sana? Se selittäisi paljon.
No nyt ymmärrän minäkin missä olen mennyt harhaan. Pelkäsinkin aihepiirin olevan liian avant garde tälle palstalle. En myöskään ole koskaan pitänyt itseäni varsinaisena seksinovellistina, joten ymmärrettävästi ns. perusseksualisti ei koe kuvaamaani erotiikkaa erityisen stimuloivana. Itse kirjoitusprosessi oli minulle henkilökohtaisesti ehkä yllättävänkin kiihottava kokemus.
Eniten hämmennyin tuosta tyyliin liittyvästä kommentista. Se on aina ollut omasta mielestäni vahvin osa-alueeni.
Kiitos nyt kuitenkin nimimerkille "Palautetta". Ikävä kuulla, että aiot pistää minut heti boikottiin. Ehkä niin on kuitenkin paras.
..!
Olet selvästikin ottanut jostain kumman syystä minut ns. silmätikuksi. Onko käynyt jälleen kerran niin, että tuttu asetelma, taide kontra kärsimys on mitä suuremmalla todennäköisyydellä nostanut päätään?
Oletkos, arvoisa "Nimetön", koskaan kuullut sanontaa: "If you can't stand the art, get out of the kitchen"? Olen lopen kyllästynyt syyttävään sormeen, jonka sinä olet, luoja paratkoon, minua kohtaan nostanut. Toivonkin että tämä julkisesti esitettäväksi antamani avoin kirje, saa ihmiset kiinnostumaan tästä tragediasta. Enkä nyt tarkoita vain omaa henkilökohtaista tapaustani, vaan yleisestikin ottaen toivon taiteeseen, oli se sitten mitä taidetta tahansa, kohdistuvien hyökkäysten saavan enemmän huomiota nyky-yhteiskunnassa.
Kunnioittaen
Jean d'Arsch, novellisti
Philipsin keittimestä Sirkku -sokerilla. Mutta mitä kahvia? Presidenttiä varmaan, arvelisin.
Oikeesti, tökeröä tekstiä. Älä jatka, kiitos.
Älä toki lopeta kirjoittamista.
Novellisi oli piristävä poikkeus tällä palstalla. Olen hiukan väsynyt lukemaan tusinanovelleja, joissa heti toisessa kappaleessa housut pullottavat/kostuvat ja kolmannessa jo kliinisen tarkasti kuvataan miten "ohjasin kiimasta kivikovan kaluni hänen lemmennesteistä liukkaille häpyhuulilleen".
Ideaa ja juonta on hyvä olla. Yllättävät juonenkäänteet vain lisäävät lukijan kiinnostusta. Paras eroottinen lataus syntyy aivan muusta, kuin itse aktin lapsellisen huolellisesta kuvauksesta. Lukijan mielikuvitukselle täytyy jättää tilaa.
Jatka ihmeessä!
kuin Reiska. Siis jatka ihmeessä kirjoittamista. Tekstissä on vielä sellaista töksähtävyyttä, joka on aloittelijalle ominaista. Uskon vahvasti, mitä enemmän kirjoitat, sitä sujuvampaa tekstisi tulee olemaan.
Tarina oli hyvä ja erilainen, kiitos!
Ei kaikista ole kirjoittajaksi. Älä välitä, voit ottaa mallia vaikka minusta ja oppia vielä kirjoittamaan hyvin.
Eiköhän jokainen jo tiedä että -JX- on nykyään dionysosjx, joten älkää yhdistäkö tuota nimimerkkiä novellien kirjoittajaan.
Noin ala-arvoiseen kommentointiin en sorru.