Mietiskelin, että mitäköhän mieltä te olette näistä Tolkienin perinnettä - enemmän ja vähemmän tökerösti - jatkavista kirjailijanpuolikkaista.
Lista on vuosikymmenien mittaan venähtänyt melkoiseksi, ja täällä koto-Suomessa näemme ilmeisimmin vain pienen osan kaikesta suuren maailman fantasiavyörytyksestä. Ja onpa meiltä noussut joitakin yritteliäitä alkuja meiltäkin.
Otetaan vaikka Hyvösen Viivi, tuo Suomen fantasian armoton teinikuningatar, joka säälimättömän surumielisillä puolipastisseillaan pitää maata pelon vallassa. Nimittäin sen pelon, että mitä tästä seuraa. Ja naisten sarjassa pysytelläkseni, onhan meillä vaikkapa Anu Holopainen, hän, joka keksi yhdistää fantasiaan vaikka mitä atlantiksesta amatsooneihin. Jos R. Jordan saa vaikutteita Kauniista ja rohkeista, niin Holopaisella paistaa läpi joku pirteän keveä amerikkalainen rantateinisarja.
Ja sitten täältä löytyy joitakin todellisia kirjailijoita, jotka kirjoittavat omalla tyylillään jotakin fantasiansekaista pelottavaa nuorisokirjallisuutta, jota kukaan ei tosin lue.
Ja sitten raskaan sarjan Best seller-mestareihin, joita kukaan itseään kunnioittava ei lue, mutta kukapa olisikaan koskaan väittänytkään, että me suomalaiset itseämme liikaa kunnioittaisimmekaan. Mutta valitettavasti on näin, että tällainen hömppä uppoaa kansaamme kuin veitsi voihin. Ehkä kysymys olisi sittenkin vain paremman tarjottavan puutteesta...
On Eddings, hän jolla on ihailtava taito yhdistää kliseet kliseiseksi kliseekokoelmaksi ja saada se myymään. On Jordan, heppu, joka rakentelee massiivista ja muhkeaa mahtipontista kroniikkaa ja yrittää sisällyttää siihen koko maailman. On ihmissuhdesotkua ja taikuutta ja taistelua. (Jordanin uusimman suomennetun kanteen on näköjään poimittu Frederik valkoisessa avokauluspaidassaan.)
Sitten on Salvatore, tuo akrobatiantäyteisten sapelinsivaltelujen taitaja, jonka kirjoista sisältöä saa hakea kuin JFK:n ampujaa. Ja Weiss, joka edustaa höttöä parhaimmillaan. Ja on paljon muita, joiden välillä taso vaihtelee melkoisesti.
Mutta antakaa minulle anteeksi, minä olen tylsistynyt, kertokaa te omia mielipiteitänne fantasiakirjailijoista.

Vastaukset 16
Vanhimmat
on aukaistu. Mistä johtuu, että fantasia-
kirjallisuus, Fantasiataide ylipäätään on best
sellerlistojen kärjessä? Se uppoaa kuin kuuma veitsi voihin
juuri tässä ajassa. Eikö kysymys ole
todellisuudessa aika pelottavasta muoti-illmiöstä.
Yksi Pandoran box on auennut. Kysymys voi olla yksi keino, jolla hyvä saadaan näyttämään pahalta
ja paha hyvältä.
Eikö kysymys ole orwellilaisuudesta, jossa:
musta on valkoista
valhe on totta
sota on rauhaa.
En ole aivan varma menikö täsmälleen oikein,
mutta asioitten päälaelleen kääntämisestä,
jonkinlaisesta aivopesusta on kysymys.
Yksi
vaikka siitä, että ihmisistä on hauskaa käyttää mielikuvitustaan ja uppoutua tarinoiden maailmaan. Tarkennapa hieman viestiäsi, on aika vaikeata lähteä keskustelemaan moisten epämääräisyyksien ja hämärien viittausten pohjalta.

Miksi sinä lähtetit näin monta kertaa saman asian ? Spammin tekeminen ei ole hyvää keskustelupalstan etiikkaa noudattelevaa.
Osa huonoja.
Kaiken laisia fantasiakirjailijoita löytyy, niin hyviä, kuin huonojakion. itse en pidä Eddings tai salvatoren kirjoista, mutta kannatan MArgaret Weisin ja Tracy HIcmanin teoksia...
holopaisen teokset ovat pers*****!
HAUSKAA KESÄÄ!