Onko kukaan saanut lukiosta paikkaa nyt elokuun ekaviikkojen aikana? Siis sellainen, joka ei päässyt yhteishaussa tai ei hakenut silloin lainkaan ja on tullut katumapäälle. Mistä päin Suomea?
Onko kukaan
???????????
4391
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Sain viime kesäkuussa tällä tavalla paikan Lahdesta Mukkulan lukiosta, ja nyt olen vankina lakkautettavassa lukiossa, kun ei muualta ole paikkaa löytynyt
kaverini sai tänä vuonna peruutuspaikan tossa pari päivää sitten pääkaupunkiseudulta. Ja edellisenä vuonna oli yks tuttu saanu vasta ekan viikon jälkeen paikan lukiosta. eli peruutuspaikkoja voi tulla vielä koulun alkamisen jälkeenkin.
Joo, toi on totta. Sisko muutti koulua kaksi kertaa koulun alun jälkeen. Eli ekaksi pääs vain 3 valintaan, mut sit sai peruutuspaika 2 valinnasta ja vielä perustuspaikka 1 valinnasta :D
Jos tiedät lähiseutusi lukioiden keskiarvorajoja (ollut sanomalehdissä) ja omasi ylittää sen, sinun kannattaa soittaa kyseisen lukion rehtorille jo huomenna ja kysellä paikkoja. Jos ensimmäisessä koulussa ei ole vapaita paikkoja, ksy kuitenkin rehtorilta tietääkö hän muiden koulujen vapaista paikoista,