Ajattelin kirjottaa tänne ja sanoa että jos olet yksinhuoltaja äiti ja tuleva sellainen niin tulee olemaan vaikeeta!
tulin raskaaksi ja poikaystävä ei halunnut lasta ja jäin yksin ja haaveilen että onpas kivaa kasvattaa lasta ja olla hänelle se "ainut" johon hän luottaa..ym..
elin haavemaailmassa 9kk ja ajattelin että kivaa ja kyllä jaksan.
nyt on mennyt 8kk ja tämä on ollut kauheeta.
poikani huusi koliikkia kolme ekka kuukautta,yksin oli kauheeta ja väsyttävää hoitaa öisin :(
ja nyt huutaa hampaita..jotenka vaikeeta on,yrität jaksaa kasvattaa lasta ja hoitaa taloutta ja olen ollut masentunut pari kertaa kaiken tämän takia.
onneksi äitini hoitaa poikaani usein joten jaksan jotenkuten eteenpäin.
onnea tietysti mutta muistakaa että ei se ole ruusuilla tanssimista ja aina niin ihanaa :D
tulin raskaaksi ja poikaystävä ei halunnut lasta ja jäin yksin ja haaveilen että onpas kivaa kasvattaa lasta ja olla hänelle se "ainut" johon hän luottaa..ym..
elin haavemaailmassa 9kk ja ajattelin että kivaa ja kyllä jaksan.
nyt on mennyt 8kk ja tämä on ollut kauheeta.
poikani huusi koliikkia kolme ekka kuukautta,yksin oli kauheeta ja väsyttävää hoitaa öisin :(
ja nyt huutaa hampaita..jotenka vaikeeta on,yrität jaksaa kasvattaa lasta ja hoitaa taloutta ja olen ollut masentunut pari kertaa kaiken tämän takia.
onneksi äitini hoitaa poikaani usein joten jaksan jotenkuten eteenpäin.
onnea tietysti mutta muistakaa että ei se ole ruusuilla tanssimista ja aina niin ihanaa :D
Vastaukset 11
Vanhimmat
siitä että yh:na oleminen olisi vaikeeta. Ehkä se joillakin on, sitä en kiellä, mutta itse olen aikoinani ollut kahden pienen lapsen yh ja mielestäni se oli ihanaa aikaa. Itselläni ei ainakaan ollut pinna suuremmin kireällä vaan nautin siitä ajasta. Ei ollut sukulaisia tai ystäviä auttamassa lastenhoidossa, itse hoidin lapseni koko ajan. Öisin sai herätä monta kertaa imettämään toista ja samalla vaihtamaan vaippoja kummallekin lapselle. Mutta mielestäni se kuului asiaan. Talous tuli hoidettua ilman hampaidenkiristelyä ja mielestäni olin silloin energisempi kuin koskaan. Ihanaa aikaa.
Hienoa että sinulla on äitisi, joka voi välillä hoitaa lastasi että saat levättyä. Jos tuntee itsensä väsyneeksi tai masentuneeksi, kannattaa hakea ulkopuolista apua. Tukiverkosto on tärkeä.
Toivon voimia sinulle Mindy!!
Itse olen kokenut poarisuhteessa elämisen huomattavasti rankemmaksi asiaksi kuin viiden lapsen yksinhuoltajana olemisen.
Mulla sama tilanne.
poitsu nyt 2kk ja huutaa öisin.todella rankkaa..poikaystävä lähti lätkimään kun kuuli et pentu tulos :(
en halunnu aborttii joten pidin lapsen ja en oo kyl katunu päätöstä mut hoito on yksin todella rankkaa.
mun mutsi asuu täst 150 kilsaa et ei oo paljon muita jotka hoitais poitsuu..
todella rankkaa mustakin on tää teiniäitiys ja muutenkin äitinä olo näin nuorena ja ääh..poitsu huutaa taas =(
mut jees..jaksamisia..=)
Olen tuleva 17 vuotias äiskä ja vauva syntyy lokakuun alussa.
pelottavaa tuo sinun kirjotus oli lukea.
siis jäiks =(
olen tuleva yksinhuoltaja myös.
poikaystävä jätti ja muutti toiselle paikkakunnalle opiskelemaan ja yksin kituutan tässä.
vasta olen saannut ostettua sängyn vaikka kohta jo syntyy..rahat tiukilla.
äiskä pisti välit poikki kun sai tietää lapsesta joten yksin olo on nyt vielä kivaa mutta katotaan sitten kun vaaveli syntyypi.
toivottavasti ei hirveesti valvota tai muutenkaan huuda =/
Älä vaan ota tuollaista asennetta!Kyllä se ihanaa aikaa on vaikka rahaa olisi vähän.
Itse sain lapseni 16 vuotiaana ja olin kymmenen kuukautta sen isän kanssa ja se vasta oli kamalaa aikaa se oli aivan hirveä!
Kun vihdoin uskalsin erota huomasin kuinka ihanaa oli yksin olla. Ja hyvin on pärjätty.Jaksoin käydä ammattikoulun ja olen sen jälkeen olut töissä.
Onhan se välillä rankaakin ollut,mutta nyt lapseni on jo yhdeksän ja muistan vain hyviä hetkiä elämästämme!
Nyt on toinen tulossa lokakuun lopussa ja yksin nyt kokonaan.Niin olen huomannut että tämä odotusaika on aika inhottava!Pitää olla hyviä ystäviä jotka jaksaa kuunnella!
Ja muista jos tuntuu todella pahalta kirjottele tänne niin saattaa tulla ne lauseet mitä haluat kuulla ja taas jaksaa eteenpäin!
Joten oikein paljon voimia jatkoa varten!
Hyvin se menee!
ensin vingutte lapsia, kun lapsi on syntynyt, alatte himoita rahaa (elatusmaksut, yksinhuoltajan korotettu lapsilisä, asumistuki...) ja sitten äijä pihalle. Varmasti menee tämän jälkeen hyvin.
Minulla se oli tuota molempien lasten kanssa, vaikka oli mieskin. Vauvavuosi on aina voimia vievä ensimmäisen kanssa, erityisesti jos on koliikkia tai muita vaikeuksia.
Nyt lapseni ovat jo isoja ja omatoimisia ja rankat vauva-ajat ovat osittain unohtuneet. Kyllä se sinullakin helpottaa. Tsemppiä! Pyydä vain rohkeasti hoitoapua äidiltäsi tai muilta. Ei yksin tarvitse loputtomasti jaksaa, ei yksinhuoltajien eikä muidenkaan.
Miksi te, hyvät nuoret naiset, ette huolehdi syntyvyydensäännöstelystänne?! Ei se nykyaikana ole niin kamalan vaikeeta! Poikaystäväthän ei siitä tietysti välitä tuon taivaallista, pääasia heille on, että pääsee naimaan. Mutta kun sitten myös palaa pohjaan, niin nämä nuoret uroot luikkivat tiehensä ja jättävät epäkypsät äidit huolehtimaan jälkikasvusta yksinään. Miksi te ette ehkäise?! Tai hanki aborttia, ei sekään enää nykyisin ole niin suuri juttu kuin ennen - ellette sitten ole kaikki sen sortin uskovaisia, ettei omatunto anna periksi keskeyttää raskautta?
Suomessa on jo tarpeeksi näitä keskenkasvuisia
äitireppanoita, jotka eivät jaksa kestää edes vauvansa itkua...Ja jos avun hakeminen on yhtä
vaikeata kuin ehkäisystä huolehtiminen, niin kohta
luetaan lehdistä aina vain enemmän lapsensa pahoinpidelleistä tai jopa tappaneista äideistä.
Surullista.
Ja tällä hetkellä luetaan niistä perheensä tappaneista isistä!
Kyllä me äitireppanat selvitään!
Tämä viimeisin isä oli varmaankin epätoivoissaan ja
neuvoton, ahdistunut sen takia, että perheen äiti
oli parhaillaan syöpähoidossa leukemian takia. Entä
jos äidin tapaus olikin vaikea, eikä toivoa parantumisesta annettu? Isä saattoi vastuunsa tuntevana mutta särkyneenä ihmisenä ajatella, että ehkä kaikkien olisi paras poistua elämästä. Ehkä hän ei vain toteuttanut tekoaan loppuun asti?
Mä oon ollu yh jo aiemmin pariin otteeseenkin. Silloin ei peloittanut niin paljon, eikä ollut nii raskasta kun lapsia oli vaan kolme. Nyt on viides tulos syksyllä ja mies lähti lätkimään vaikka yhdessä tätä lasta haluttiin ja tehtiin kaveriks pienimmälle! Oon ollu aivan romuna! Todella uskoin meihin vaikka ongelmiakin on ollut. En tiedä kaun tää suru kestää, pakko vaan yrittää eteenpäin, vaik yöt on täynnä painajaisia ja valvomista. Todella rukoilen että vauva olis helppo!