Kehitysmaa

Olen sitä mieltä että turkki on euroopan kehitysmaa... se ei mielestäni kuuluisi EU maaksi vielä moneen vuoteen.
Maana turkki on kyllä kiva tykkäsin olla siellä lomalla, elintaso on toista kuin Suomessa mutta vaihtelu virkistää :P ja jaksaa niitä yli innokkaita ihmisiäkin viikon katsella :D me suomalaiset olemme niin sulkeutuneita eikä siinkän kyllä mitään pahaa ole.
Turkki ja suomi on molemmat ainutlaatuisia maita enkä lähtisi haukkumaan kumpaakaan molemmilla on omat hyvät ja huonot puolensa, omat tavat ja kulttuuri.
6649
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ei ole Turkista vielä EU:iin. Paikallisten puheista päätellen vain hallitus ja virkamiehet sitä haluat, ei niinkään tavalliset ihmiset ja yrittäjät. Kivahan Turkissa on käydä kerran pari vuodessa, vähän vaihtelua läntisen Välimeren kohteisiin. Ihmiset ovat iloisia ja avoimia. Maassa on paljon nähtävyyksiä, kulttuuri ja tavat vanhoja. Usein juuri ihmisten vieraanvaraisuus ja iloisuus ja avoimuus saa myös meidät sulkeutuneet suomalaiset myös avoimemmaksi. Maa kaikenkaikkiaan on tosi mielenkiintoinen ihmisine, tapoineen, kultuureineen, mutta ei todellakaan vielä EU-kelpoinen. Oikein mukavaa lomaa kuitenkin teille, jotka vielä tänä vuonna lomailette Turkissa!

Äänestä
  • Kuka maksaa Turkin laskun EU:ssa? nettomaksajat tienkin. Siihen tulee kaatumaan vielä koko Euroopanunioni. Minua se ei haittaa vaikka EU kaatuukin. Mutta maksakoon jokainen vätysvaltio itse kulunsa!

    Äänestä

  • ei suomikaa 50-luvulla EU:hun liittyny... vasta reilut 40 vuotta myöhemmin kun tilanne oli ihan toinen. Olen kuitenkin sitä mieltä että Turkillekin annetaan mahdollisuus mutta ei ihan vielä kenties parin vuoden päästä...

    Äänestä

  • Ekonomisti kirjoitti:

    Kuka maksaa Turkin laskun EU:ssa? nettomaksajat tienkin. Siihen tulee kaatumaan vielä koko Euroopanunioni. Minua se ei haittaa vaikka EU kaatuukin. Mutta maksakoon jokainen vätysvaltio itse kulunsa!

    totta et rikkaammat jäsenmaat joutuu kärsimää köyhien liittyessä unionii... suomi menettää rahaa... ihan kun tappiota ei olis jo mm-kisoista tullu tarpeeks...

    Äänestä

  • tco kirjoitti:

    ei suomikaa 50-luvulla EU:hun liittyny... vasta reilut 40 vuotta myöhemmin kun tilanne oli ihan toinen. Olen kuitenkin sitä mieltä että Turkillekin annetaan mahdollisuus mutta ei ihan vielä kenties parin vuoden päästä...

    Aivan, en kirjoittanutkaan, että Turkille pitäisi heti antaa mahdollisuus, mutta eikös tavoite olekin 2012 tai jotain, joten ei ihan tämän päivän asia.

    Paljon on parannettavaa, mutta ilman tarkoitusperää heillä tuskin on "tarvetta" edes yrittää parantaa asioita.
    Toisaalta olen myös sitä mieltä, että useat EU-maat saattavat tuntea olonsa hieman "turvallisemmaksi", kun EU:n raja kulkisi Turkin itäpuolella.

    EU:hun liittymisestä pitäisi kysyä myös Turkin kansalta. Useat tuttavani siellä ovat sitä mieltä, ettei EU:hun liittymisessä ole mitään mieltä. EU-hössötyksen alettua hinnat (mm. vuokrat) ovat nousseet kovaa vauhtia, mutta palkkataso ei.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


tco kirjoitti:

Olen sitä mieltä että turkki on euroopan kehitysmaa... se ei mielestäni kuuluisi EU maaksi vielä moneen vuoteen.
Maana turkki on kyllä kiva tykkäsin olla siellä lomalla, elintaso on toista kuin Suomessa mutta vaihtelu virkistää :P ja jaksaa niitä yli innokkaita ihmisiäkin viikon katsella :D me suomalaiset olemme niin sulkeutuneita eikä siinkän kyllä mitään pahaa ole.
Turkki ja suomi on molemmat ainutlaatuisia maita enkä lähtisi haukkumaan kumpaakaan molemmilla on omat hyvät ja huonot puolensa, omat tavat ja kulttuuri.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu