kuulla,onko muita samanlaisia kun minä.Reilut kolme viikkoa ollut kesiksellä,ja suurimman ajan ihan iteksein kotona.Ei ole tehnyt mieli terassille,ei rantaan,ei tanssilavoille.Olen sen sijaan nukkunut pitkään,valvonut myöhään yöhön.Lukenut kaikkea hömpästä dekkariin.Katsonut kerrankin tarpeeksi töllöä.En kaipaa ketään seurakseni,enkä kärsi siitä.En edes kuuntele musiikkia.Pärjään hyvin oman itseni kanssa.Silti en ole kuitenkaan mikään erakkoluonne enkä epäsosiaalinen.Juttelen ihmisten kanssa ja nautin myös siitä.Joskus tuntuu,että en kuulu yhteiskunnan normeihin mitä ne sitten lieneekään.Ensi viikolla lähden taas töihin ja nautin siitäkin.Löytyykö muita samanhenkisiä?
nyt haluttaa
utelias
9899
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Samat on ilveet.
Kuulostat tosi hyvältä, ei stressiä lomalla, maailma kulkee, hyppäät takaisin milloin haluat, ei mitään vahinkoa vaikka kahden viikon lehdet jäi väliin
Loma alkaa olla loppusuoralla. En ole reissannut, enkä käynyt ravintoloissakaan. Kovin paljon en ole edes vieraillut tuttavien luona. On vain ihanaa, kun ei ole aikatauluja. Ajoissa en millään ehdi nukkumaan, enkä kovin aikaisin aamulla ylöskään. Jotenkin se aika vain luisuu käsistä.
En minäkään itseäni erakkona pidä. Kyllä sitä päivittäin ulkona vaihtaa kuulumisia naapureiden ja tuttavien kanssa. Tavallisessa arjessa ei kait löydy tarpeeksi aikaa vain olemiseen. Nyt lomalla haluan ottaa sen takaisin.
Useat tuttavani käyvät paljon matkoilla. Yleensä aina kun aika antaa myöten. Minä olen ollut sen verran rauhaton sielu nuorempana, että olen ehtinyt menemisistä saada tarpeekseni.
se pirun hyvä,kun löydän sukulaissieluja,joskus tuntuu,että on joku kummajainen,kun ei ole mitään lomasuunnitelmaa valmiina,ja silti aika kuluu mukavasti.En silti tunne itseäni mitenkään laiskaksi.Päinvastoin nyt on taas energiaa tehdä duunia uusilla voimilla.Toivottavasti teilläkin.Musta elämä on paljon mukavampaa kun ei ole mitään ihme aikatauluja,eikä suorittamisen pakkoa.Olen nimittäin käynyt elämässäni senkin vaiheen läpi.Siksi nautinto on sen suurempi.
Jari Tervon mukaan.
sen verran poikkean sun kaavoihin, että menen viikoksi pois sivistyksen parista, katoan korpeen.
Syön silloin kun on nälkä, nukun kun nukuttaa.
Kuuntelen luontoa ja kerään voimia syksyyn ja talveen.
Huomata, että on muitakin kuin minä!!!
Siis vietin lomani juuri noin, enkä potenut huonoa omaatuntoa, vaikka jäi joitain "kotihommiakin" välillä tekemättä. Noin se loma pitääkin viettää!!!
Juu korvessa oltu miehen kanssa 2 viikkoo.Mökki pienessä saaressa 7 km mantereesta.2 kertaa käytiin kaupassa ja muun ajan oltiin saarella.Ihmisiä ei näkynyt kuin joku satunnainen veneilijä silloin tällöin putputti ohi.Ihana rauha..nukuttiin puoleenpäivään ja valvottiin myöhään,lämpimät elokuun yöt ja ulkokynntilöitä..Romanttista...Kyllä hermot on levänneet = ) Moni ihmettelee,miten me voidaan kahestaan olla noinkin kauan pikkuruisessa mökissä,mutta meille se sopii,ollaan lomalla tosiaankin oman rauhan tarpeessa.Ilman mitään mukavuuksia,suoraansanoen "mettäläisinä"Kyllä nyt jaksaa maanantaina taas töihin mennä.
Korpeen kaipaisin minäkin. Ihan vaan yksin ajatuksineni. Johonkin mökin mörskään,ilman mukavuuksia. Ulkohuussi ja vesikuoppa tai kaivo mistä käyttövetensä ammentaa.
Vaan todellisuus on toinen. Tosin ei kovin aktiivinen sekään. Kotona tuli loma vietettyä,ilman pakollisia ohjelmanumeroita. Jälkikasvu ehti tympääntyä,itse nautin siitä oleilusta ilman aikataulua. Tosin stressin saa siitäkin kun katselee toisten turhautumista. Kaikkein parhainta oli kun loma loppui ja sai palata töihin.