Ongelmani on seuraavanlainen:
Ihastun helposti miehiin ja haluaisin PITKÄN suhteen miehen kanssa, en mitään yhden illan panoa, mutta en kuitenkaan ole kiinnostunut seksistä miesten (enkä naisten) kanssa. Ihastumiseni kohteet ovat lähes poikkeuksetta varattuja, heteroita tai muutenvaan miehiä jotka vaikuttavat saavuttamattomilta.
Jos kuitenkin tavalla tai toisella saan "suhteen" hiukankin vakavammaksi niin kiinnostukseni lopahtaa heti, vaikka olisin aluksi ollut kuinka ihastunut ja onnellinen viettäessäni aikaa kyseisen henkilön kanssa. Usein vielä uusi ihastus on entisen ihastuksen hyvä ystävä tai tuttu. Vaikka tunteeni kestäisikin niin luultavasti suhde kaatuisi siihen kun en halua seksiä (sängyssä ongelma ei ole se ettenkö saisi "sitä" toimimaan, heti ottaa eteen kun toinen vähänkin hipaisee). Olen tämän vuoksi usein masentunut, koska satutan vain itseäni ja muitakin...
Tällainen käytös on mielestäni lähes vastenmielistä ja inhoan itseäni usein sen takia.
Miksi teen näin? Vikaa päässä? Sitoutumiskammoa? Vai enkö vain ole löytänyt "sitä oikeaa"? Mitä ja miten pääsen siitä eroon?
Haluaisin vain että kerrankin tunteeni säilyisi ja voisin olla onnellinen, mutta se tuntuu kovin mahdottomalta...
Ihastun helposti miehiin ja haluaisin PITKÄN suhteen miehen kanssa, en mitään yhden illan panoa, mutta en kuitenkaan ole kiinnostunut seksistä miesten (enkä naisten) kanssa. Ihastumiseni kohteet ovat lähes poikkeuksetta varattuja, heteroita tai muutenvaan miehiä jotka vaikuttavat saavuttamattomilta.
Jos kuitenkin tavalla tai toisella saan "suhteen" hiukankin vakavammaksi niin kiinnostukseni lopahtaa heti, vaikka olisin aluksi ollut kuinka ihastunut ja onnellinen viettäessäni aikaa kyseisen henkilön kanssa. Usein vielä uusi ihastus on entisen ihastuksen hyvä ystävä tai tuttu. Vaikka tunteeni kestäisikin niin luultavasti suhde kaatuisi siihen kun en halua seksiä (sängyssä ongelma ei ole se ettenkö saisi "sitä" toimimaan, heti ottaa eteen kun toinen vähänkin hipaisee). Olen tämän vuoksi usein masentunut, koska satutan vain itseäni ja muitakin...
Tällainen käytös on mielestäni lähes vastenmielistä ja inhoan itseäni usein sen takia.
Miksi teen näin? Vikaa päässä? Sitoutumiskammoa? Vai enkö vain ole löytänyt "sitä oikeaa"? Mitä ja miten pääsen siitä eroon?
Haluaisin vain että kerrankin tunteeni säilyisi ja voisin olla onnellinen, mutta se tuntuu kovin mahdottomalta...
Vastaukset 1
Vanhimmat
Oletkohan sivustaeläjä. Haet jotain sellaista haavekuvaa, jollaista tuskin onkaan muualla kuin unelmissasi.