Ehkä tämä saattaa kuulostaa joidenkin mielestä typerältä, mutta täytyy saada purkaa itseäni jonnekin.
Eli. Huomenna sitä alkaisi toinen lukiovuosi. Kuvittelin viime syksynä, että seuraavat vuodet tulevat olemaan paljon mukavampia, mutta eipäs niin vain käynytkään. Olin alunperinkin kavereistani oikeastaan ainoa, joka meni lukioon. Ei se minua silloin häirinnyt, ajattelin toki että löydän helposti kavereita uudesta koulusta.
Alku menikin oikein kivasti, tutustun mukaviin ihmisiin jne. Sitten olin sairauden takia poissa koulusta noin kuukauden. Juuri sen ajan, jona uudet ihmiset tutustuvat toisiinsa ja luovat uusia kaverisuhteita. Palattuani kouluun huomasin, että olenkin ihan yksin. Porukoihin väkisin mukaan tunkeminen ei oikein onnistunut, enkä pidä siitä muutenkaan. Ja sama jatkuu.
En ole mitenkään syrjitty. Minulla on hyviä ystaviä, mutta he ovat muualla koulussa. Myös tuolla koulussa minulla on "moikkaustuttuja". Mutta ei ketään, kenen kanssa viettää aikaa välituntisin, ruokailussa, jonka kanssa höpötellä ennen tunnin alkua.
Tiedän. Se on koulu, ja koulun pääasiallinen tarkoitus on opiskelu. En vain jaksa opiskellakaan kun en viihdy siellä, lintsaan, koska en jaksa mennä paikkaan, jossa olen kuin ilmaa ihmisille.
Olen yrittänyt hankkia kavereita. En ole mitenkään ujo, vaan ennemminkin ulospäinsuuntautunut. Kaikilla tuolla vain on jo se "oma porukkansa", hyvin harvassa tuolla ovat yksinäiset ihmiset.
En enää tiedä mitä tehdä. Tuntuu, että jos tilanne jatkuu tällaisena, en välttämättä jaksa käydä tuota koulua edes loppuun.
Onko minulla kohtalotovereita?
Eli. Huomenna sitä alkaisi toinen lukiovuosi. Kuvittelin viime syksynä, että seuraavat vuodet tulevat olemaan paljon mukavampia, mutta eipäs niin vain käynytkään. Olin alunperinkin kavereistani oikeastaan ainoa, joka meni lukioon. Ei se minua silloin häirinnyt, ajattelin toki että löydän helposti kavereita uudesta koulusta.
Alku menikin oikein kivasti, tutustun mukaviin ihmisiin jne. Sitten olin sairauden takia poissa koulusta noin kuukauden. Juuri sen ajan, jona uudet ihmiset tutustuvat toisiinsa ja luovat uusia kaverisuhteita. Palattuani kouluun huomasin, että olenkin ihan yksin. Porukoihin väkisin mukaan tunkeminen ei oikein onnistunut, enkä pidä siitä muutenkaan. Ja sama jatkuu.
En ole mitenkään syrjitty. Minulla on hyviä ystaviä, mutta he ovat muualla koulussa. Myös tuolla koulussa minulla on "moikkaustuttuja". Mutta ei ketään, kenen kanssa viettää aikaa välituntisin, ruokailussa, jonka kanssa höpötellä ennen tunnin alkua.
Tiedän. Se on koulu, ja koulun pääasiallinen tarkoitus on opiskelu. En vain jaksa opiskellakaan kun en viihdy siellä, lintsaan, koska en jaksa mennä paikkaan, jossa olen kuin ilmaa ihmisille.
Olen yrittänyt hankkia kavereita. En ole mitenkään ujo, vaan ennemminkin ulospäinsuuntautunut. Kaikilla tuolla vain on jo se "oma porukkansa", hyvin harvassa tuolla ovat yksinäiset ihmiset.
En enää tiedä mitä tehdä. Tuntuu, että jos tilanne jatkuu tällaisena, en välttämättä jaksa käydä tuota koulua edes loppuun.
Onko minulla kohtalotovereita?
Vastaukset 8
Vanhimmat
porskutteli koulun kuitenkin loppuun asti,vaikka kovin hauskaa se ei ole yrittäisit kuitenkin.
Minulla sentään on yksi kaveri, jonka kanssa voi jutella välitunneilla yms. Mutta hänelläkin on oma kaveriporukkansa, ja minä jään sen takia helposti takasijalle. Olen hänen muille kavereillensa kuin ilmaa, hyvä jos edes saan puheenvuoroa heidän läsnäollessaan!
Otsikossahan tuo jo tulikin. Saa nähdä miten menee nyt syksyllä.(aloitin kouluni viime syksynä) Onneksi kihlattuni muuttaa kanssani opiskelupaikkakunnalle, että on edes joku, eikä tarvi olla yksin iltaisin.
Mul ei oo ees moikkaus tuttuja =/
myös yksi kohtalotoveri. Ystäviä on kyllä koulun ulkopuolelta, mutta koulussa välitunnit ja muu aika kuluu lähinnä yksin. Itselle käynyt vähän samallalailla kuin sullekkin, kaikilla ent. kavereilla alkoi sitten olla jo omat porukkansa.
Moikkaustuttuja löytyy, mutta ei ketään ns. kunnon kaveria.
Jos jotain positiivista haluaa hakea, niin tän myötä on oppinut arvostamaan paljon enemmän ihmissuhteita ja muiden ihmisten seuraa..
Mukava kuulla, etten ole ainoa. Siis en tarkoita, että on mukavaa kun joku muukin on joutunut samaan tilanteeseen, jollain hullulla tapaa vaan tuntuu paremmalta kun tiedän että teitä on muitakin.
Tämä päivä ei ollut niin paha kuin olisi voinut olla, tosin eipä siellä montaa tuntia oltukaan. Lyhyen välitunnin sain kulumaan lähinnä moikkailemalla näitä puolituttuja, ja vaihtamalla muutaman sanan heidän kanssaan. Saa nähdä, kuinka tämä tästä lähtee.
Niinkuin joku tuossa sanoikin, tässä todellakin alkaa huomata hyvien ihmissuhteiden arvon. Minulla on muutama todella hyvä ystävä, ja poikaystävä joka on oikeastaan samalla myös paras ystäväni (en tiedä, ehkä kuulostaa hullulta), joita ilman en tiedä mitä tekisin.
mä taas pelkään joutuvani tuohon tilanteeseen... olen aloittanut jo uudessa koulussa ja kaikki tuntuu tuntevan jo toisensa. koulukin on vaativampi ja olen hiukan tyhmä. pelkään että nolaan itseni. pääsisin kyllä toiseen lukioon joka alkaisi tiistaina, ja siellä olisi jo tuttuja. mutta se on kuulemma huonompi koulu. ja siellä on jo myös omia piirejä joihin en pääsisi ehkä mukaan... tämä uusi lukio toisi mahdollisuuden päästä piireihin mutta se on varmaan vaikeampaa... ehkä ette tajua mitään.. mutta mulla on nyt kovat paineet valita kumpi koulu!! :'((
Olen yks yhteen täsmälleen samassa tilanteessa. Paitsi että olen miespuolinen.
Siinämielessä astetta ikävämpi tilanne että ihmisiin tutustuminen meni silloin 1. vuonna ohi lähinnä koska silloinen tyttöystäväni osui samalle luokalle ja rakkaus tietysti kukoisti blah blah.
Noh, nyt sitten ei olekkaan niin lystikästä kun tyttö jätti. Nyt sen huomaa että tunnen hänen lisäkseen tasan 2 ihmistä koko lukiosta.
Suunnitelmana on käyttää välitunnit lukemiseen ja musiikin kuunteluun. Ehkä se vähän auttaa.
Noh, enää pari vuotta. Sisulla se on kestettävä...