Taudit linnassa

Onko tautiset ja terveet samoilla osastoilla?

Meinaan väkivaltarikolliset, joilla on joko HIV tai C-hepatiitti on varmaankin melkoinen riskiryhmä jos tulee tilanteita, terveille vangeille(ja vartijoillekin)??
4743
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

taudinkantajaa,muita ei suojaa kukaan.

Äänestä

luuletko sinä että suomen valtiolla on resursseja erotella sairaat ja terveet vangit erikseen? vankilat ovat niin täys rikollisia ja kun poliisit eivät edes ehdi tarkistella tutkinta vaiheessa epäillyn fakta liikkeitä. itse sain bakteeri peräisen tulehduksen ollessani toukokuussa pidätettynä kolme vuorokautta. rikos josta minua epäiltiin tehtiin kun olin töissä. eikä poliisien "resurssit" riittänyt soittamaan työn antajalleni ja kysymään kopiota työvuorolistasta. niin että vastaus kysymykseesi on sairaat ja terveet ovat samassa tilassa vankilassa valitettavasti.

Äänestä

ja minulla on hiv,mutta työkaverit ei edes tiedä sitä.Kaikki ei edes tiedä,että itsellä on hiv ja sellaisia löytyy varmasti paljon.

Äänestä
  • käyttää kortsua kun ryhtyy vankilassa anaalihommiin. Myös suihin ottaessa on suositeltavaa tai ainakin välttää mällin ottamista suuhun.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kamreer kirjoitti:

Onko tautiset ja terveet samoilla osastoilla?

Meinaan väkivaltarikolliset, joilla on joko HIV tai C-hepatiitti on varmaankin melkoinen riskiryhmä jos tulee tilanteita, terveille vangeille(ja vartijoillekin)??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu