'kapteenit': 'perseet olalle vie'

Mr neverend

Arvatkaas mitä, Mr neverend. Olin juuri kirjoittamassa palautetta Teiltä, siis suunnilleen samalla sekunnilla kun viestinne oli monitorissa.

Olen mielessäni leikkinyt ajatuksella, kiusannut
itseäni, että kohta Otava tai WSOY tai Tammi
esittää optiota- ajankohtaisriimittäjälle -ja sitten heti perään REALISTINA ajatellut: onkohan ne hullun 'hullut' riimitykset jo vedetty pois
kun seuraavan kerran avaan pc:ni.

Minua on myös 'riivannut' muisto siitä,
kun ensimmäisen kerran näytin runojani - olikohan niitä peräti kaksi: tähdistä ja kuusta, omalle isälleni isän vintissä, jossa muuten oli ihan oma hajunsa, isäni otti runot (varmaan ne pukkikirjaimin) vakavasti karkeisiin isän käsiinsä
luki ne vakavana silmälasit päässään siinä isän ihan omassa työtuolissa, siinä isän ihan oman
mustan kirjoituspöytänsä luona, antoi ne minulle takaisin ystävällisesti hymyillen ja sanoi:
Jatka tyttösein. Nämä ovat ihan hyviä runoja.
-Olikohan niissä kolme tai neljä riviä kummassakin runossa.-

Muistan tilanteen hyvin selvästi tai se on palautunut juuri tänään niin selvänä, peilikirkkaana mieleeni: Muistan mitä minulla oli päällä, isällä oli aina jatsarihousut (semmoset
pussihousut ja mustat saappaat ja henkeselit).

Tilanne on täytynyt olla pikkutytön elämässä hyvin tärkeä, koska muistan, mitä isä sitten teki.
Isä otti taskustaan karkkipussin ja antoi minulle karkin ja sanoi: Kirjoita näitä lisää. Tästä saat vanhanpiian kirkkokaramelleja. Isä antoi karkit
'isän tavalla', vähän kömpelösti- mutta isän valoisan hymyn muistan ja muistan, miten livahdin isänvintin ovesta ulos onnellisena ja 'otettuna'.
Isä oli hellinyt minua oikein karkilla, joka oli meille lapsille suuri tapaus. Ei meillä ollut mitään karkkipäiviä. Se oli suuri tilaisuus, jos saimme karkkia. Näin isässä sitä isän ylpeyttä, jota jokainen lapsi tarvitsee. Isä oikein hymisi
ilosta, jonka pikku tyttärensä tuotti.

ONNEKSI isäni ei elä, en ikinä tahtoisi hänen tietävän, mitä pikkutyttönsä sitten....
onkaan kirjoittanut. Ei antaisi isäni karkkia,vaan selkään antaisi ja kovaa vielä sittenkin- ensimmäisen kerran- ja tottavie olisin sen ansainnut. Olisin ansannut että elossa olevat sukulaiseni antaisivat porukalla sellaisen selkäsaunan, että siihen kuolisin. Niin paljon kärsimystä heille olen aiheuttanut. He ovat minun
henk.koht. ongelmiini täysin syyttömiä, ne ovat minun henk.koht. ongelmia.

Varmaan se oli silkkaa suuruudenhulluutta,
että Teillekin kirjoitin, oikein pommitin Teitä, täysin sivullista ihmistä- ja millaisilla 'pommeilla'. Hävetä saan koko loppuelämäni- oli ne varmaan sen verran törkeitä ja hävyttömiä kirjeitä, että normaali ihminen olisi vienyt ne suoraan poliisilaitokselle ja
ottanut hyvät rahat kotirauhan jatkuvasta, pitkään jatkuvasta rikkomisesta. Ette ole sitä kuitenkaan vielä tehnyt.

Olen pottuillut Teille täällä netissäkin, joskus kai ihan tosipahastikin. Huonoin luonteenpiirteeni on (ollut) pitkävihaisuus, joka on hirveä luonteenpiirre. Yritän siitä päästä eroon keinolla millä hyvänsä. Miten snl sanookaan: älä anna auringon laskea vihasi ylle.

Teidän kohdalla vihanpurkauksillani on ollut täysin väärä osoite! Tehän olette syytön minun ongelmiini. Ne ovat minun ikiomiani! Ette
Te ainakaan ole niitä aiheuttanut!

Luin tämän päivän riimityksen uudelleen läpi.
Virheet sieltä pomppasi silmilleni. Toisella kerralla se näytti jo oikein huonolta. Onkohan se hyvä merkki? Siinä jäi jaotteluja- useammaksi riimitykseksi jakamiset liian vähille ja momia kohtia olisi pitänyt hioa ja viilata useampaan kertaan. Välillä teksti on kömpelöä ja takkuista, ilman rytmiä ja sanottavakin on vähän sekavaa.

________________________


Taidatte vain valehdella? Ei teidän tasoisenne
TODELLINEN RUNOILIJA JA KIRJAILIJA voi sanoa,
että kokonaisuus oli hyvä! Ehkä se huomenna olisi hyvä, mutta en tiedä, miten pc:hen voi tallentaa 'keskeneräisen' runon.

Kyllä muutkin ajankohtaisriimitykset ovat minun.
Itse tykään siitä Napolin Kummitäti-riimityksestä eniten.

Mielessäni kävi; muniikohan aapiskukko yön aikana
karkkia tyynylle. Ne aamut jäivät pikkutytön mieleen suloisen suloisina aamuina. Karkki tyynyllä tiesi, että olen ollut kiltti, hyvä.
Tänään sain kuitenkin kokonaisen suklaarasian kuin pikapostissa.

Kyllä Taivaan Isä Teidät ja perheenne pelastaa kuitenkin, vaikka Te kuinka vastaan hangoitteltte.
(MUistan runoistanne erittäin hyvin sen, jossa lääkärin pätevyydellä kerroitte mitä ruumiille kuoleman jälkeen tapahtuu. Se on vaikuttava runo, niin kuin niin älykkään, viisaan ja monipuolisesti kokeneen ja lahjakkaan miehen runot vain voivat olla.)

Nyt olen kuin se pikkutyttö isänvintissä: vanhanpiian kirkkokaramellit kädessä ja ovesta onnellisena uloslivahtamassa- hyvin hämmästynyt mutta myös hyvin onnellinen hymy kasvoilla.

Isä kehui minun runojani ja sanoi, että sinun kannattaa kirjoittaa niitä lisää ja tuoda ne isälle uudelleen näytettäväksi.

Kyllä Te varmaan valehtilitte! Ei VOI OLLA TOTTA, ETTÄ TEIDÄNTASOISENNE RUNOILIJA on kehunnut jo toistamiseen tämmöttist riimejä.

Varmaan se saa tämän runosuonen vielä pulputtamaan.
Olen Teitä todella väärin kohdellut. Rupean ymmärtämään sen vasta vähitellen- miten väärin olen Teitä ja PERHETTÄNNE kohdellut. Ei siinä taida olla anteeksipyynnöille enää sijaa.

Ähä kutti, pelastaa Taivaan Isä kuitenkin
Jeesuksen uhrikuoleman tähden. Ähä kutti, joudutpa kuitenkin taivaaseen- sinä ja Sinun koko perhekuntasi. Ähä kutti, siitäs sait.

kokonaan punastun. kirjoitti:

Mr neverend

Arvatkaas mitä, Mr neverend. Olin juuri kirjoittamassa palautetta Teiltä, siis suunnilleen samalla sekunnilla kun viestinne oli monitorissa.

Olen mielessäni leikkinyt ajatuksella, kiusannut
itseäni, että kohta Otava tai WSOY tai Tammi
esittää optiota- ajankohtaisriimittäjälle -ja sitten heti perään REALISTINA ajatellut: onkohan ne hullun 'hullut' riimitykset jo vedetty pois
kun seuraavan kerran avaan pc:ni.

Minua on myös 'riivannut' muisto siitä,
kun ensimmäisen kerran näytin runojani - olikohan niitä peräti kaksi: tähdistä ja kuusta, omalle isälleni isän vintissä, jossa muuten oli ihan oma hajunsa, isäni otti runot (varmaan ne pukkikirjaimin) vakavasti karkeisiin isän käsiinsä
luki ne vakavana silmälasit päässään siinä isän ihan omassa työtuolissa, siinä isän ihan oman
mustan kirjoituspöytänsä luona, antoi ne minulle takaisin ystävällisesti hymyillen ja sanoi:
Jatka tyttösein. Nämä ovat ihan hyviä runoja.
-Olikohan niissä kolme tai neljä riviä kummassakin runossa.-

Muistan tilanteen hyvin selvästi tai se on palautunut juuri tänään niin selvänä, peilikirkkaana mieleeni: Muistan mitä minulla oli päällä, isällä oli aina jatsarihousut (semmoset
pussihousut ja mustat saappaat ja henkeselit).

Tilanne on täytynyt olla pikkutytön elämässä hyvin tärkeä, koska muistan, mitä isä sitten teki.
Isä otti taskustaan karkkipussin ja antoi minulle karkin ja sanoi: Kirjoita näitä lisää. Tästä saat vanhanpiian kirkkokaramelleja. Isä antoi karkit
'isän tavalla', vähän kömpelösti- mutta isän valoisan hymyn muistan ja muistan, miten livahdin isänvintin ovesta ulos onnellisena ja 'otettuna'.
Isä oli hellinyt minua oikein karkilla, joka oli meille lapsille suuri tapaus. Ei meillä ollut mitään karkkipäiviä. Se oli suuri tilaisuus, jos saimme karkkia. Näin isässä sitä isän ylpeyttä, jota jokainen lapsi tarvitsee. Isä oikein hymisi
ilosta, jonka pikku tyttärensä tuotti.

ONNEKSI isäni ei elä, en ikinä tahtoisi hänen tietävän, mitä pikkutyttönsä sitten....
onkaan kirjoittanut. Ei antaisi isäni karkkia,vaan selkään antaisi ja kovaa vielä sittenkin- ensimmäisen kerran- ja tottavie olisin sen ansainnut. Olisin ansannut että elossa olevat sukulaiseni antaisivat porukalla sellaisen selkäsaunan, että siihen kuolisin. Niin paljon kärsimystä heille olen aiheuttanut. He ovat minun
henk.koht. ongelmiini täysin syyttömiä, ne ovat minun henk.koht. ongelmia.

Varmaan se oli silkkaa suuruudenhulluutta,
että Teillekin kirjoitin, oikein pommitin Teitä, täysin sivullista ihmistä- ja millaisilla 'pommeilla'. Hävetä saan koko loppuelämäni- oli ne varmaan sen verran törkeitä ja hävyttömiä kirjeitä, että normaali ihminen olisi vienyt ne suoraan poliisilaitokselle ja
ottanut hyvät rahat kotirauhan jatkuvasta, pitkään jatkuvasta rikkomisesta. Ette ole sitä kuitenkaan vielä tehnyt.

Olen pottuillut Teille täällä netissäkin, joskus kai ihan tosipahastikin. Huonoin luonteenpiirteeni on (ollut) pitkävihaisuus, joka on hirveä luonteenpiirre. Yritän siitä päästä eroon keinolla millä hyvänsä. Miten snl sanookaan: älä anna auringon laskea vihasi ylle.

Teidän kohdalla vihanpurkauksillani on ollut täysin väärä osoite! Tehän olette syytön minun ongelmiini. Ne ovat minun ikiomiani! Ette
Te ainakaan ole niitä aiheuttanut!

Luin tämän päivän riimityksen uudelleen läpi.
Virheet sieltä pomppasi silmilleni. Toisella kerralla se näytti jo oikein huonolta. Onkohan se hyvä merkki? Siinä jäi jaotteluja- useammaksi riimitykseksi jakamiset liian vähille ja momia kohtia olisi pitänyt hioa ja viilata useampaan kertaan. Välillä teksti on kömpelöä ja takkuista, ilman rytmiä ja sanottavakin on vähän sekavaa.

________________________


Taidatte vain valehdella? Ei teidän tasoisenne
TODELLINEN RUNOILIJA JA KIRJAILIJA voi sanoa,
että kokonaisuus oli hyvä! Ehkä se huomenna olisi hyvä, mutta en tiedä, miten pc:hen voi tallentaa 'keskeneräisen' runon.

Kyllä muutkin ajankohtaisriimitykset ovat minun.
Itse tykään siitä Napolin Kummitäti-riimityksestä eniten.

Mielessäni kävi; muniikohan aapiskukko yön aikana
karkkia tyynylle. Ne aamut jäivät pikkutytön mieleen suloisen suloisina aamuina. Karkki tyynyllä tiesi, että olen ollut kiltti, hyvä.
Tänään sain kuitenkin kokonaisen suklaarasian kuin pikapostissa.

Kyllä Taivaan Isä Teidät ja perheenne pelastaa kuitenkin, vaikka Te kuinka vastaan hangoitteltte.
(MUistan runoistanne erittäin hyvin sen, jossa lääkärin pätevyydellä kerroitte mitä ruumiille kuoleman jälkeen tapahtuu. Se on vaikuttava runo, niin kuin niin älykkään, viisaan ja monipuolisesti kokeneen ja lahjakkaan miehen runot vain voivat olla.)

Nyt olen kuin se pikkutyttö isänvintissä: vanhanpiian kirkkokaramellit kädessä ja ovesta onnellisena uloslivahtamassa- hyvin hämmästynyt mutta myös hyvin onnellinen hymy kasvoilla.

Isä kehui minun runojani ja sanoi, että sinun kannattaa kirjoittaa niitä lisää ja tuoda ne isälle uudelleen näytettäväksi.

Kyllä Te varmaan valehtilitte! Ei VOI OLLA TOTTA, ETTÄ TEIDÄNTASOISENNE RUNOILIJA on kehunnut jo toistamiseen tämmöttist riimejä.

Varmaan se saa tämän runosuonen vielä pulputtamaan.
Olen Teitä todella väärin kohdellut. Rupean ymmärtämään sen vasta vähitellen- miten väärin olen Teitä ja PERHETTÄNNE kohdellut. Ei siinä taida olla anteeksipyynnöille enää sijaa.

Ähä kutti, pelastaa Taivaan Isä kuitenkin
Jeesuksen uhrikuoleman tähden. Ähä kutti, joudutpa kuitenkin taivaaseen- sinä ja Sinun koko perhekuntasi. Ähä kutti, siitäs sait.

Ensinnäkin, en ole herra, vaan neiti.
Ja muutenkin vaikuttaa hiukan siltä, että olet henkilöstä erehtynyt...
Kaunis tarina, tuo viesti, mutta tuskin minulle tarkoitettu.