Kamala

Lapseni käyvät lähellä paritalon pihassa toisten lasten kanssa leikkimässä. Talon toisessa päässä on välillä hoidossa Basenji. Kesällä lasten pallo oli leikkiessä pyörinyt juoksunarun luo ja koira oli päättänyt pitää sen. Toisten lasten äiti oli yrittänyt ottaa palloa, jolloin koira oli paljastanut kaikki hampaat ja murissut ja pallo jäi sinne.
Nyt koira on ilmeisesti muuttanut taloon ja helvetti on irti. Se ärisee ja ulisee ja hyökkäilee juoksunarustaan aina, kun liikettä näkyy naapurin puolella. Lapset eivät uskalla olla ulkona ja ovat ruvenneet pelkäämään koiria yleensä. En olisi ikinä uskonut sanovani yhdestäkään koirasta mitään pahaa, mutta tämä ko. rakki on KAMALA! Mitä teen, kun isäntäperheen mielestä pikku-mussukka on vain vilkas.
465204
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

riekkuu? Ei tarvii lasten toisten pihaan mennäkkään omin luvin ainakaan, vai?

Äänestä
  • Paritalossa on yhteistä pihaa ja yhteisiä alueita. Talon toisessa päässä asuva äiti oli puhunut asiasta. Koira oli fleksissä ja nappasi samantien ranteesta kiinni. Ja se on sitten vaan vilkas.

    Äänestä

Ei ole tullut mieleen keskustella asiasta naapurin kanssa...?

Äänestä
  • sinun pitää neuvoa ja opettaa lapsiasi,etteivät mene kohti,eivätkä koskemaan koiraa.Koirahan on omassa pihassa kytkettynä ja se on annettava olla rauhassa!

    Äänestä

  • kukkahattuinen kirjoitti:

    sinun pitää neuvoa ja opettaa lapsiasi,etteivät mene kohti,eivätkä koskemaan koiraa.Koirahan on omassa pihassa kytkettynä ja se on annettava olla rauhassa!

    Eivät mene omat lapseni lähelle eivätkä koske, mutta eivät mene talon toisessa päässä asuvan perheen lapsetkaan. Olen monta kertaa sanonut, että kyseessä on paritalo. Piha on YHTEISTÄ aluetta. Lähtökohtasi näyttää olevan, että lapset tekevät aina väärin.

    Äänestä

  • eivätkä koske kirjoitti:

    Eivät mene omat lapseni lähelle eivätkä koske, mutta eivät mene talon toisessa päässä asuvan perheen lapsetkaan. Olen monta kertaa sanonut, että kyseessä on paritalo. Piha on YHTEISTÄ aluetta. Lähtökohtasi näyttää olevan, että lapset tekevät aina väärin.

    Kyllä yleensä noissa paritaloissa pihat on jaettu.
    Ja tuo koira kun on kytketty, niin ei tarvi lasten mennä lähemmäksi mihin koira pääsee.Varmasti paritalon pihassa on tilaa toisen puoliskan lapsille ja toisen koiralle.
    Sinunko mielestäsi lapset sitten saa mellastaa mielinmäärin ? Ja kun, ja jos piha on yhteistä tilaa, niin siellä on sitten oltava kiljuvat kakarat ja haukkuvat koirat sovussa, et näin.

    Äänestä

jos koiran omistaja tietää tilanteen ja olisi "järkevä", niin hän voisi järjestää tapaamisen koiralle ja lapsille. edellyttäen tietenkin että koira on todellakin kiltti. ei se koira välttämättä paha ole vaikka se on käyttäytynyt noin, se on muuten vain kiinnostunut ympäristöstään.

Äänestä
  • Voihan sen tapaamisen järjestää, ei siinä mitään. Sattuipa vaan itselle vähän vastaavaa takavuosina. Täysin tuttu ja kiltti koira mulle. Kaverini kyllä sanoi että älä mene lähelle kun se on narussa kytkettynä ja mähän tietenkin että eihän se mulle nyt mitään tee..
    Menin sitten koiraa moikkaamaan ja seuraavaksi katsoinkin koiran hammastoa ja nielua. Oli nimittäin sentin päässä ettei käynyt pahasti. Sitten kaveri laski koiran irti ja olin ja koira oli kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan. Sekavasti selitetty mutta kytkettynä en sen lähelle mennyt, vapaana ei mitään ongelmaa. Tapauskohtaista tietenkin mutta mutta.

    Äänestä

Siis miksi basenjia ylipäätään pidetään juoksunarussa, ihmettelen suuresti! Eihän se mikään ulkokoira ole. Voi johtua jo siitäkin, että koira on niin hermostunut. Toisaalta omassa pihassaan saa tehdä melkein mitä vain, joten jos pallo on sattunut toisen pihaan vierimään niin ei siinä kannata mennä sitä sorkkimaan koiran luota, vaan ennemmin mennä soittamaan ovikelloa.
osoittakaa nyt hyvät ihmiset lapsillenne, että eivät kaikki koirat ole äksyjä ja selvittäkää, että basenji vain puolustaa pihaansa (se lienee järkevin selitys). Jos te nyt vaahtoatte että hyihyi, kamala koira, niin ei ihmekään että lapset kohta pelkäävät jokaista elukkaa.

Äänestä
  • Basenjit on kyllä muutenkin kamalin ja ärsyttävin koirarotu, minkä tiedän. Aina rähisemässä... eikä ulkonäkökään...no joo. En iiiikinä ottais vaikka maksettas.

    Äänestä

Ei kai pienet lapsoset(kakarat)vain härnää sitä
koiraa (rakkia)? saa kai se omalla pihallaan olla
narussaan ja lapset pysykööt omallaan pihallaan pallottelemassa ,varmasti se on paras ratkaisu
sopuun .?

Äänestä
  • En tiedä, mistä kakaroista puhut, mutta meillä lapset osaavat kunnioittaa eläimia ja hoitaa niitä. Omakin koira on ollut ja sukulaisilla niitä on. Ja ihanko oikeasti luulette, että kukaan sen lähelle haluaa mennä. Paritalossa on talon päätyjen kesken yhteinen piha, jonka käytöstä on sovittu ja nyt ei ystävä-äiti saa enää lapsiaan edes ovesta ulos silloin, kun koira on pihalla. Jos tilanne on teistä jotenkin kiva, niin tervetuloa kokeilemaan.

    Äänestä

Mä taidan tän tapauksen tietää. Se repii kaikki tavarat sisällä ja irvistelee, jos joku menee sen mielestä väärään paikkaan. Se käy kiinni kaikkiin.

Äänestä
  • Mahtaakohan tässä olla nyt kysymys kuitenkin tietämättömyydestä.Basenjihan on hyvin persoonallinen koira ja sen ääntelyn perusteella voidaan tehdä vääriä johtopäätöksiä.
    Naapurisovun säilyttämiseksi kannattaisi pyytää koiran omistajaa tutustuttamaan niin teidät aikuiset kuin lapsetkin tähän koiraan.

    Äänestä

  • kukkahattuinen kirjoitti:

    Mahtaakohan tässä olla nyt kysymys kuitenkin tietämättömyydestä.Basenjihan on hyvin persoonallinen koira ja sen ääntelyn perusteella voidaan tehdä vääriä johtopäätöksiä.
    Naapurisovun säilyttämiseksi kannattaisi pyytää koiran omistajaa tutustuttamaan niin teidät aikuiset kuin lapsetkin tähän koiraan.

    Eikö kukaan lue, mitä olen kirjoittanut. Ystävä-äiti kävi juttelemassa ja koira nappasi isäntäväkensä läsnäollessa häntä ranteesta kiinni niin, että veri tippui ja käsi meni mustelmille. Se on siis VILKAS! Eikö kenelläkään ole mitään muuta sanottavaa kuin hyi-hyi tuhmat lapset ja idiootit vanhemmat pois toisten ikiomasta paritalon pihasta.

    Äänestä

  • aika kirjoitti:

    Siis mitä ihmettä tämän koirakansan nyt sitten oletetaan sinulle sanovan? Olette siis yrittäneet neuvotella asiasta huonoin tuloksin, koira on päässyt puremaan ja uhkailee lapsia, ei anna näiden leikkiä omassa pihassaan. Asiahan on sitten selvä. Menkää poliisin juttusille ja kysykää heidän mielipidettä. Tämänkö halusit kuulla?

    Anteeksi hermostumiseni, mutta mielestäni asia on aika selkeä.

    Äänestä

  • aika kirjoitti:

    Eikö kukaan lue, mitä olen kirjoittanut. Ystävä-äiti kävi juttelemassa ja koira nappasi isäntäväkensä läsnäollessa häntä ranteesta kiinni niin, että veri tippui ja käsi meni mustelmille. Se on siis VILKAS! Eikö kenelläkään ole mitään muuta sanottavaa kuin hyi-hyi tuhmat lapset ja idiootit vanhemmat pois toisten ikiomasta paritalon pihasta.

    asiaa pohditaan koiran kannalta ja kuinka koiralle saataisiin kunnollinen koiran elämä. Kunnon koiran elämää ei ole narun päässä räkytys ja pelkääminen. Se nimittäin melko varmasti pelkää yhtä lujasti niitä muksuja kuin muksut sitä.

    Äänestä

  • Koirakko kirjoitti:

    Jumankauta, koiria on ja kissoja ja naapurit täynnä lapsia, joten laajemmin tässä on katsottava kuin vain koirien kannalta, eikä annettava koiran näköisiä vastauksia.
    Ootte varmaan kaikki törmänny hörhöihin, jotka vahtaa joka paskan ja tekemisen ja valittaa sitte, että koirat pitäs kaikki kieltää niistä tulevien "haittojen" takia. Jotkuthan on samaa mieltä lapsista. Mun mielestä meidän koiraihmisten pitää panna tosi kovasti hanttiin sellasille koiranpitäjille, jotka huonolla tai ymmärtämättömällä käytöksellä lisäävät näitä kielteisiä näkemyksiä. Musta Basenji ei oo mikään narunjatke ja lastenkin on saatava leikkiä. Koirat ja lapset mahtuvat samaan maailmaan.
    Hae paikalle kuka tahansa Basenji-kasvattaja toteamaan tilanne ja ilmota poliisille. Jos naapurukset nyt jo on panneet välit poikki, ni selvittäkää tilanne poliisille ja antakaa niitten hoitaa - ei teidän tartte olla paikalla (sun tai ystäväs) sillon kun poliisi käy. Koiraki saa paremmat olosuhteet jossain muualla. Entäs se purema? Eiks lääkäri käskeny ilmottaan poliisille, kai se ystäväs haki tetanus-piikin?

    Äänestä

  • nähtävä! kirjoitti:

    ärisemään. Olen samaa mieltä, että koiran paikka ei ole narun päässä pihan perällä... Oli rotu, mikä hyvänsä.

    Äänestä

  • Koirakko kirjoitti:

    ärisemään. Olen samaa mieltä, että koiran paikka ei ole narun päässä pihan perällä... Oli rotu, mikä hyvänsä.

    Etpäs itsekään lue aina koko ketjua ja ärinät taisivat tulla nyt sinun puoleltasi. Kun nyt vielä kertoisit, mistä kohtaa olit kirjoituksestani eri mieltä niin päästäis hieromaan näkemyksiä. Mulla on tässä ketjussa sympatiat molemmilla puolilla. Kaamee hätä äidillä, mutta ei oo hääppöset olot koirallakaan.

    Äänestä

  • nou hätä kirjoitti:

    tarvitsee. Ja kun koiraa hoidetaan asianmukaisesti, eikä pidetä pihan perällä narun jatkona ei ole lapsillakaan hätää. Eli aloittajan tilanteessa koiranomistaja on avainasemassa kaikkien hyvinvointiin.

    Äänestä

päässä pihalla yleensäkään? Ei kuullosta hyvältä. Jutelkaa sen naapurin kanssa, jospa pitäisi sisällä, ulkoiluttaisi kunnolla ja tarvittaessa rakentaisi ison häkin pihalle, ettei tarvitse koiran olla narussa. Kamalaa koiralle. Pelottaa varmasti sitä koiraa ja hampaita näyttää jokaiselle vieraammalle oli se sitten aikuinen tai lapsi.
Eihän sitä koiraa pysty siellä narussa kasvattamaan millekään tavoille...
Arkaa koiraa en lähtisi naapurin lapsiin totuttamaan ennenkuin on oma koti ja järjestys löytynyt sinne. Sanoithan, että kyseessä on kodinvaihtaja?

Äänestä
  • Se koira on ollut lyhyitä aikoja talon toisessa päässä asuvan pariskunnan kanssa jotain puolen vuoden aikana ja heinäkuusta lähtien joka päivä. Eikä sen käytöksestä voi erehtyä, kun se on alusta alkaen näyttänyt hampaitaan ja hyökkäillyt joka kerta, kun se näkee jonkun liikkuvan. Aluksi sillä ei ollut niin väliä, koska koira oli paikalla vain satunnaisesti. Nyt se on jatkuvasti ja itsekin pelkään, että se pääsee irti tai vetään päänsä pannan läpi. Mietipä miltä tuntuu alle kouluikäisistä, joiden suurin toive tähän mennessä on ollut hankkia perheeseen jälleen koira. Eivät enää oikein muista vanhuuteen kuollutta edellistä ihanaa karvaturria.

    Äänestä

  • Jos olen oikein ymmärtänyt, eikös se pihakin ole jaettu kuten talokin?

    Äänestä

  • Koirakko kirjoitti:

    Jos olen oikein ymmärtänyt, eikös se pihakin ole jaettu kuten talokin?

    Miksi ihmeessä minun pitää todistella olosuhteita? Tottakai talossa on molemmat päädyt varattu ns. yksityiseen käyttöön. Etupihalle mennään tieltä, jossa on mm. hiekkalaatikko, autopaikat, roskakatokset, pyörätelineet, varasto yms. yhteiset alueet. Koiran juoksunaru on toisen talon päätypuolella, mutta niin pitkä että on ihan sama, missä päin pihaa joku on, niin se ulvoo, irvistelee ja hyökkäilee. Enpä rakentanut sitä taloa ja pihaa, mutta eipä rakentanut ystävänikään.

    Äänestä

  • todistella? kirjoitti:

    asiat selvinnevät parhaiten. Jos et tiedä, onko koira kodinvaihtaja jne. ei voi sanoa kyllä mitään muuta kuin että se henkilö, joka koiran omistaa, on oikea kasvattamaan ja kouluttamaan koiraansa. Jos tämä on "hoitopaikka", missä koira haukkuu ja on narussa niin, eipä ole häävi hoitaja. Ota asioista selvää..

    Äänestä

  • todistella? kirjoitti:

    Miksi ihmeessä minun pitää todistella olosuhteita? Tottakai talossa on molemmat päädyt varattu ns. yksityiseen käyttöön. Etupihalle mennään tieltä, jossa on mm. hiekkalaatikko, autopaikat, roskakatokset, pyörätelineet, varasto yms. yhteiset alueet. Koiran juoksunaru on toisen talon päätypuolella, mutta niin pitkä että on ihan sama, missä päin pihaa joku on, niin se ulvoo, irvistelee ja hyökkäilee. Enpä rakentanut sitä taloa ja pihaa, mutta eipä rakentanut ystävänikään.

    Paritaloa koskee samat säännöt koirien suhteen kuin rivariakin. Jos koira on sidottu naruunsa niin että se pystyy häiritsemään muita siinä pihassa liikkujia, on se sidottu väärin. Mutta apua siihen on täältä kenenkään antaa. Ainoa keino on, että menet juttelemaan asiasta naapurisi kanssa. Sanot että sille on tehtävä jotakin ja heti.

    Äänestä

Tuo on aivan selvää että koira on vaarallinen ja selvää on myös se että se ei ole kytketty pihaan kuten vaarallinen koira on kytkettävä. Selvää on myös että koira ei ole isännän/emännän hallinnassa ja selvää on myös se että ne eivät edes ymmärrä että koiran käytös on ongelma. Tai sitten eivät vain piittaa mistään mitään.

Ainoa apu tuollaisessa tilanteessa on viranomaisten sotkeminen soppaan. Ei se mitään sotkemista ole, mutta niin se ikävä kyllä yleensä koetaan. Eli mars mars poliisiasemalle tekemään ilmoitusta vaarallisesta koirasta. Tuosta puremisesta on tietenkin myös ilmoitettava ja toivottavaa olisi siitä erikseen tehdä rikosilmoitus. Todennäköisesti poliisi käy tutustumassa ongelmaan ja pitää puhuttelun emännälle/isännälle. Tuosta puremasta ei kyllä pelkällä puhuttelulla selviä, mutta se onkin sitten eri asia se.

Ei tuo ongelma tosin ole koiran vika. Vastuullisen isännän/emännän käskynalla tuo koira olisi todennäköisesti mitä mainoin koira. Basenji on vaikea koira, etenkin kun isäntä/emäntä ei rotua ymmärrä tai on muuten vain vastuuton.

Äänestä
  • Että taitaapi olla taas yksi surullinen tapaus:
    koira väärissä käsissä!

    Basenjin luonteenpiirteisiin kuuluu tietty varautuneisuus,mutta aggressiivisuus ei.
    Jos se kerran on käynyt kiinni ihmiseen (luin vasta tuon kohdan),niin silloin onkin varmaan aihetta puuttua asiaan.

    Äänestä

koiraa kytkettynä pihalla, juuri tuosta samaisesta syystä. Koirani ovat kilttejä paitsi silloin kun ovat kytkettyinä ja ainakin Griffonilla on vahtimis vietti sen mielestä omaa reviiriään kohtaan. Ja jos siinä silloin juoksisi lapsia tai kulkisi aikuisia niin nehän kiroaisivat ja näyttäisivät varmasti hampaansakin.

Keskustelkaa naapurin kanssa. Tilanne on varmasti hankala. Toisaalta rotu ei ole mikään ns. pihakoira, jonka voisi pitää kytkettynä pihalla. Tämä on oma mielipiteeni. Toisaalta kyllä naapuritkin pitää ottaa huomioon niin koiran omistajan kuin lastenkin vanhempien.
Tsemppiä teille

Äänestä
  • ja tarjoa kerralla

    Äänestä

  • ei siinä taida auttaa puhuminen omistajan kanssa. Ellette halua lähteä viranomaisten juttusille ja sinun on varmasti vaikea lähteä, kun et asu siellä, mutta otappa ja tulosta koiran rotumääritelmä luonteen kohdalta ja postittakaa se omistajalle. Neuvo voi tuntua mitääsanomattomalta, muuta parempi sekin kuin ei mitään. Ja toinen juttu olisi jäljittää koiran kasvattaja, joka voisi kyllä tilanteeseen puuttua edes osittain. Häntä omistajat varmaan kuuntelevat. Kennelliiton hallituksessa istuu nyt myös Turkulainen Basenji kasvattaja ja harrastaja Leila Kärkäs. Hän on mukava ihminen joten hänelle kannattaisi soittaa ja kysyä neuvoa ongelmaan.

    Äänestä

  • old_profile_12660 kirjoitti:

    ei siinä taida auttaa puhuminen omistajan kanssa. Ellette halua lähteä viranomaisten juttusille ja sinun on varmasti vaikea lähteä, kun et asu siellä, mutta otappa ja tulosta koiran rotumääritelmä luonteen kohdalta ja postittakaa se omistajalle. Neuvo voi tuntua mitääsanomattomalta, muuta parempi sekin kuin ei mitään. Ja toinen juttu olisi jäljittää koiran kasvattaja, joka voisi kyllä tilanteeseen puuttua edes osittain. Häntä omistajat varmaan kuuntelevat. Kennelliiton hallituksessa istuu nyt myös Turkulainen Basenji kasvattaja ja harrastaja Leila Kärkäs. Hän on mukava ihminen joten hänelle kannattaisi soittaa ja kysyä neuvoa ongelmaan.

    En tiedä, mistä kasvattajan voisi löytää eikä normaali keskustelu taida tässä auttaa, kun naapurukset eivät enää juuri tapaa. Ymmärrän kyllä ystäväni loukkaantumisen oikein hyvin, kun itsellänikin on pinna tilanteesta kireällä. En oikein tiedä, miten asiaan pitäisi puuttua, kun pariskunta on tutustuttaessa ollut ihan mukavan ja järkevän oloinen. Vähän vetäytyviä ovat olleet. Koiran suhteen ovat ihan pihalla, puhuvat siitä ihan kuin se olisi polvenkorkuinen tenava, eivätkä olleet pitäneet puremaa mitenkään omituisena. Olivat vain pahoitelleet, kun se on niin vilkas.
    Kiitos turkulaisen nimestä, kysyn häneltä miten tästä nyt eteenpäin mentäisiin.

    Äänestä

vaikka haulikon.siitä olisi apua niin minä ainakin ratkasisin tilanteen.ei rakki hyökis monta kertaa

Äänestä

Niin siis onko se koira paritalohuoneiston omalla pihalla vai ylettyykö sen juoksunaru omalta pihalta yhteiselle alueelle asti?

Jos koiran on omalla pihalla, vaikkakin pihan rajalla, on sillä kyllä oikeus olla siellä ja haukkua. Eri asia on onko se kivaa. Jos pallo menee jonkun omalle pihalle ja siellä on koira, se vaan puollustaa reviiriään.

Jos koira ylettyy narun päässä yleiselle alueelle voitte, jos juttelu naapurin kanssa auta, soittaa isännöitsijälle. Ei naapuri saa omia yleistä aluetta omaan käyttöönsä, se on vähän sama jos hän aitaisi oman pihansa ja ottaisi yleistä aluetta käyttöön.

Aidatkoon siis oman pihansa koirallensa, tarpeeksi korkealla aidalla, niin eiköhän kaikki silloin ole tyytyväisiä.

Äänestä
  • hauku!

    Äänestä

  • eiei kirjoitti:

    hauku!

    Juu Basenji ei hauku, mutta ääntelee kyllä muuten siinä missä muutkin koirat. Sellaista omalaatuista kimeämpää kiljahtelua päästävät normaalin haukun sijaan.

    Tärkeämpää tässä jutussa on se, ettei Basenji sovi juoksunaruun laisinkaan. Alkukantainen, joskus erittäinkin metsästysviettinen rotu - toisaalta sosiaalisesti arka luonne. Tällainen tilanne jossa koiraa pidetään erillään laumastaan, kiinni sidottuna ja monenlaisten arvaamattomien ärsykkeiden ulottuvilla ei tosiaan sovi Basenjille. Luultavasti sillä on kova stressi päällä.

    Jos omistaja ei koiraansa (sen rotua) ymmärrä ja näin hermorauniota rakentaa, on ihan koiran edun mukaista päästä tuolta pois.

    Äänestä

  • eiei kirjoitti:

    hauku!

    No ihan sama vaikka laulaisivat, pointti oli ehkä jutussani joku muu.

    Äänestä

  • 808 kirjoitti:

    Juu Basenji ei hauku, mutta ääntelee kyllä muuten siinä missä muutkin koirat. Sellaista omalaatuista kimeämpää kiljahtelua päästävät normaalin haukun sijaan.

    Tärkeämpää tässä jutussa on se, ettei Basenji sovi juoksunaruun laisinkaan. Alkukantainen, joskus erittäinkin metsästysviettinen rotu - toisaalta sosiaalisesti arka luonne. Tällainen tilanne jossa koiraa pidetään erillään laumastaan, kiinni sidottuna ja monenlaisten arvaamattomien ärsykkeiden ulottuvilla ei tosiaan sovi Basenjille. Luultavasti sillä on kova stressi päällä.

    Jos omistaja ei koiraansa (sen rotua) ymmärrä ja näin hermorauniota rakentaa, on ihan koiran edun mukaista päästä tuolta pois.

    mielestäni mikään rotu ei sovellu olemaan juoksunarun päässä ilman, että siitä aiheutuisi koiralle stressiä! Voisin kertoa varsin pitkän tarinan oman rotuni edustajasta, jonka sijoutusperhe luokitteli reikäpääksi tuosta samaisesta syystä. Koirassa ei kuitenkaan ollut mitään vikaa, sillä oli vain niin julmetusti patoutunutta energiaa ja kun ne pääsi purkamaan omistajan luona, ei ollut enää mitään ongelmia!

    Äänestä

  • Kiitti kaikille mielipiteistä ja ennen kaikkea kanssaelämisestä, jonka rohkaisemana pantiin asian selvitys alulle. Kovasti olette kirjoittaneet. Ystävä-äiti kävi eilen lääkärissä, kun se purema tulehtui. Hän ei kuitenkaan halunnut tehdä rikosilmoitusta, kun ajatteli, ettei elämästä siinä talossa sitten tule enää mitään. Soitti kuitenkin poliisille ja kertoi tilanteen, jotta sai selville, miten sen koiran sääntöjen mukaan pitäis siellä olla. Kävi ilmi, että siitä koirasta on jo joku muu ilmottanu. Tilanne on vielä epäselvä, mutta se koira on vaan satunnaisesti hoidossa siellä. Nyt oli vaan ollu pitempään. Ikävä kyllä sitä jotenki heitellään paikasta toiseen, eikä sen omistajilla ole aikaa sille. Sitä ei ole totutettu pienenä ihmisiin eikä toisiin eläimiin ja siksi se varmaan on niin ärhäkkä.
    Kiitoksia tosi paljon kaikille vaivaa nähneille ihan kaikista sanoistanne. Tilanne oli niin tulehtunut ja jotenkin "outo" ja me kaikki niin sen pyörteissä, ettei osattu olla järkeviä.

    Äänestä

aina on tuollaisissa tapauksissa lupa tappaa häirikkö koira.soita vaan poliisi niin ne käy ampuun sen jos itse et uskalla tai ei satu oleen pyssyy.,,,minäkin ammuin naapurin kissan kun tuli rivarissa mun pihaan vaikka olin kieltäny.,,,se eukko ei puhunu vuoteen mitän mulle.,,hyvä vaan sain olla rauhassa

Äänestä

Sopu sijaa tekee..Neuvoisin että keskustele rauhanomaisesti koiran omistajien kanssa..tutustu koiraan ja sen omistajiin ilman että hyökkäät heti aiheeseen ja katso olisiko jotain sovittelun mahdollisuutta puolin ja toisin. Minkäikäinen koira on? Onko se vielä pentukoira?onko sille järjestetty tarpeeksi toimintaa, lenkkeilläänkö sen kanssa? Ärsyttävätkö lapsesi koiraa?
Ota huomioon että te asutte vierekkäin ja silloin on turha hakea riitaa: viihdytte vaan kummatkin sen jälkeen huonosti. :)
Muistakaa aina että niin ihmisten kuin eläintenkin kanssa pätee sama vain hyvällä saa hyvää ja tietyt rajat on aina asetettava ja kunnioitettava. Ollaan asioissa kerrankin aikuisia ja opetellaan käsittelemään asioita!

Äänestä

Puhun nyt tuon koirakaverini puolesta...olen vilkas koira myös ja toisinaan isäntäväkeni on laittanut minut liekaan. En pidä siitä kun en pääse kunnolla liikkumaan muuta kuin edes takaisin minne naru antaa myöten. Istuskelen tylsänä tunnin ja katselen kuinka pilvet menee taivaalla hoh hoijaa tylsii. Sitten alkaa tapahtumaan lapset tulee pihaan ja hiukan omivat minunkin reviiriäni. Päätän heti näyttää minä asustan täällä ja olen iso. Hau hau uskoivatkos?
Hauskaa nyt alkoi palloleikit..tai ei sittenkään en saakkaan tuot palloa kiinni nyyh Minä kans minä kans..hahaa pallo vierii tänne Tänne vain ja nyt en anna sitä takaisin. Se on minun ...taidan vielä murahtaa merkiksi että se on Minun Lällällää. Nyt ette saa sitä. Pahus taas se vietiin minulta..ärsyttää sikana eikun koirana :(

Äänestä
  • luulee olevansa jo koira

    Äänestä

  • lopullisesti sekaisin kirjoitti:

    luulee olevansa jo koira

    uman nykäisit?
    Yrittäisit nyt pariin kertaan miettiä, ennenkuin alat moista sontaa näpelöimään ja olemaan ite lopullisesti sekaisin!!

    Äänestä

  • issu56 kirjoitti:

    uman nykäisit?
    Yrittäisit nyt pariin kertaan miettiä, ennenkuin alat moista sontaa näpelöimään ja olemaan ite lopullisesti sekaisin!!

    Heeh heeeehh heh heh! Nyt kyllä repesin! Vedet valuu silmistä! Mitä keskustelua! Kiitos kun piristätte työpäivääni! ;)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

rakki kirjoitti:

Lapseni käyvät lähellä paritalon pihassa toisten lasten kanssa leikkimässä. Talon toisessa päässä on välillä hoidossa Basenji. Kesällä lasten pallo oli leikkiessä pyörinyt juoksunarun luo ja koira oli päättänyt pitää sen. Toisten lasten äiti oli yrittänyt ottaa palloa, jolloin koira oli paljastanut kaikki hampaat ja murissut ja pallo jäi sinne.
Nyt koira on ilmeisesti muuttanut taloon ja helvetti on irti. Se ärisee ja ulisee ja hyökkäilee juoksunarustaan aina, kun liikettä näkyy naapurin puolella. Lapset eivät uskalla olla ulkona ja ovat ruvenneet pelkäämään koiria yleensä. En olisi ikinä uskonut sanovani yhdestäkään koirasta mitään pahaa, mutta tämä ko. rakki on KAMALA! Mitä teen, kun isäntäperheen mielestä pikku-mussukka on vain vilkas.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu