Pian koulut alkavat taas. Jos muisteltaisiin noita 50 vuoden takaisia koulumuistoja?
Muistan kansakouluajalta kun kouluun tuotiin eräältä syrjäkylältä pieni poika. Hänen piti jäädä koulukortteeriin aina viikoksi, joskus kauemmaksikin aikaa. Muistan vieläkin sen itkun kun hän itki kotiväkensä perään, kun nämä jättivät hänet ehkä ensi kertaa vieraisiin oloihin. Hän itkeskeli tuon tuostakin. Aapisessa oli kertomus Itku-Iikasta. Tuota poikaa ruvettiin nimittämään tällä nimellä.
Kyllä silloinkin kiusattiin toisia mutta mentiin heti sanomaan opettajalle jos joutui kiusattavaksi. Ei haitannut vaikka muut hokivat: - Juorukello, juorukello, juorukello. Sanottiin vain sehän se on juorukello joka toista sanoo.
Muistan kansakouluajalta kun kouluun tuotiin eräältä syrjäkylältä pieni poika. Hänen piti jäädä koulukortteeriin aina viikoksi, joskus kauemmaksikin aikaa. Muistan vieläkin sen itkun kun hän itki kotiväkensä perään, kun nämä jättivät hänet ehkä ensi kertaa vieraisiin oloihin. Hän itkeskeli tuon tuostakin. Aapisessa oli kertomus Itku-Iikasta. Tuota poikaa ruvettiin nimittämään tällä nimellä.
Kyllä silloinkin kiusattiin toisia mutta mentiin heti sanomaan opettajalle jos joutui kiusattavaksi. Ei haitannut vaikka muut hokivat: - Juorukello, juorukello, juorukello. Sanottiin vain sehän se on juorukello joka toista sanoo.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kaikki kouluaineet sujuivat mukavasti, olin oppinut lukemaan jo 5-vuotiaana ennen kouluun menoa. Koska olin pienin luokassa, niin liikunnasta tuli ongelma. Ei se tietenkään vielä alakoulussa ollut, mutta myöhemmin kyllä. Kun tarpeeksi kauan on saanut olla hännillä kokonsa ja voimiensa takia, niin menettää uskonsa omiin kykyihinsä. Liikunnasta tuli likipitäen painajainen.
Nykyisin on koulukypsyyskokeita sun muita, mutta mahdetaanko tätä ruumiin rakennetta ottaa niissäkään huomioon? Olen kyllä kuullut esim. TV:ssä voimistelunopettajien varoittaneen liian nuorena kouluun menemisestä.
Meidän koulussa oli myös lapsia, jotka olivat kortteerissa kaupungissa. - Kerran näin rautatieasemalla kohtauksen, kun koulutoverini itki ja kirkui aivan hysteerisesti, kun äiti oli nousemassa junaan. Naureskelin itsekseni, että onpa tyttö lapsellinen. Enpä naureskellut enää sen jälkeen, kun kuulin, etä tytön äiti hylkäsi tyttärensä ja lähti tiehensä sillä junalla lopullisesti. Vieläkin se tuntuu pahalta.
isokokoinen ja opin lukemaan ja laskemaan jo neljävuotiaana mutta en osannut sanoa ärrää.
Koulumme opettaja sanoi että jos opin sanomaan ärrän pääsen kuusivuotiaana kouluun, olin ollut jo edellisen talven keskiviikkoisin kuunteluoppilaana.
Voi sitä riemua kun ärrä vihdoin löytyi ja pääsin kouluun.
Liikunnassa peittosin koko koulun tytöt, olin joutunut kilpailemaan kotona veljien kanssa, parempi olis ollut jos minut olis laitettu poikien kanssa kilpasille.
He olivat kuunteluoppilaita ruotsalaisessa koulussa joka päivä. Molemmille heille jäi ruotsin kielen taju myös myöhemmäksi iäksi. Se oli sen ajan kielikylpyä.
Minun olisi varmaan pitänyt olla virallisesti myös kuunteluoppilas, silloin ei olisi ollut mitään vaikeutta aloittaa koulua uudestaan oikean ikäisenä. Mutta kun olin virallisesti koulussa oppilaana, niin ei ollut mitään syytä jättää minua luokalle. Se se vasta olisikin ollut jotain, jos minut olisi jätetty luokalle, kun olin parhaita oppilaita.
Olen kyllä sitä mieltä yhäkin, että kouluun pitää mennä oikean ikäisenä. Minä olin lähes kaksi vuotta nuoremepi kuin luokan vanhimmat oppilaat. Siinä iässä 1-2 vuotta merkitsevät paljon.
Ajat ovat muuttuneet. Vaikka lapset nykyisin joutuvat päiväkotiin, eivätkä saa olla kotona pieninä, niin tämä koulujuttu on kyllä paremmin hoidettu tänä päivänä.
Maalaiskylän kansakoulu itä-Savossa syksyllä 1946. Pikkusiskoni oli hiukan yli vuoden ikäinen, äitini odotti veljeäni, isäkään ei päässyt minua saattamaan kouluun, joten menin naapurin emännän ja hänen poikansa kanssa samaa matkaa. Äiti oli laittanut esiliinani taskuun paperilapun, jossa oli nimeni ja syntymäaikani ja niin minä tyttö kävelin parin kilometrin matkan pölyävää maantietä "ikä taskussa" kouluun. Muuta en siitä päivästä muista. Joitakin vuosia sitten kävimme katsomassa silloista kouluani, joka jo kauan oli ollut autiona. Oli juhannusilta ja kun ajoimme koulun luokse, pihassa oli autoja ja sisältä kantautui kauniiseen kesäiltaan: "On ihanata ylistää Sinua, Jumalamme." Kylätoimikunta piti siellä juhannusjuhlia! Menimme mukaan. Sain käydä luokassa, jossa lähes 60 vuotta sitten olin aloittanut koulutieni. Tuntui hyvältä, että rakennusta ei oltu purettu, että kylätoimikunta piti siellä mm. kudontakursseja yms.
kouluun vuotta liian aikaisin,opettaja pani toiselle luokalle suoraan kun osasin lukea,alakoulu oli vain lauantaisin,siinäkin liikaa,jouduin käytävään häirinnästä ,aika ei aina kulunut,sitten pojat veti letistä ja kun käännyin ja löin nyrkillä jouduin nurkkaan,
iso siskollani oli kauniita amariikan paketista saatuja leninkejä joissa oli pajetti kukkia rinnassa koko etuosa, minä olisin halunnut kansa sellaisen ,äiti osti uuden takin ,mutta yhdellä syrjästä tuodulla asuntolalaisella oli sellainen laitoin vain vängällä sen päälle ja kippuranokkaset saappaat,en huolinut,toinen sisko sai ptkän valkoisen takin sitä sanottiin lääkäriksi kun hiihtoi se päällä,
kyllä ennen vanhaan oli ,koulu kiusamista, ainaki köyhempiä lapsia kiusattiin
vähempiosaiset saaneet käydä kovemman koulun, jos oli iso sisarusparvi niin ne suojasivat toisiaan,päätälon kirjassakin se liisa tyttö kuoli kun koulukiusattiin ja se lähti asuntolasta kotiin ja paleltu jäälle