Perheeseeni kuuluu itseni lisäksi äiti, isä ja pikkusisko. Asumme ihan mukavassa kerrostaloasunnossa. Vanhempani ovat olleet naimisissa kuusitoista vuotta. Itse olen lukion aloitteleva opiskelija, pikkusiskoni aloittaa yläasteen.
Isäni on tavallinen suomalainen ns. juromies. Ei puhu paljoa, mutta puhuessaan puhuu asiaa. Käy töissä keskivertopalkkaisessa työssä. Hän käyttää joka viikonloppu alkoholia, joskus enemmän, joskus vähemmän. Kuten suurin osa muistakin suomalaisista miehistä rankan työviikon jälkeen. Ei ole kuitenkaan mikään alkoholisti.
Äitini on työkyvyttömyyseläkkeellä. Lapsuudessaan joutui kokemaan äitinsä ja isänsä menettämisen. Eli täysi-ikäiseksi asti uskovaisessa kasvattikodissa, jossa hänet suoraan sanoen lellittiin pilalle rahalla. Ei ole juonut alkoholia kuin kerran. Eri osatekijöiden takia on sairastanut yli kymmenen vuotta skitsofreniaa.
Meidän (minun ja siskoni) elämä ei ole ollut helppoa. Olemme joutuneet ja joudumme edelleenkin kuuntelemaan vanhempiemme riitoja, joita on lähes joka viikonloppu. Huudoissa sanotaan paljon asioita, joita eivät ole lasten korville soveltuvia. On ollut itsemurha-aikeita, seksielämää koskevia loukkauksia, kehuskelua vierailla miehillä, eroaikeita jne. Myös väkivaltaa on ollut ja on. Väkivallan takia olemmekin kaikki käyneet psykologien luona juttusilla yrittäen parantaa olosuhteitamme.
Voisin sanoa itseäni suhkot hyväksi lapseksi. En käytä alkoholia, en polta, en käytä huumeita. Päättötodistuksen keskiarvo oli 9, sain yhden stipendin. Olen isäntyttö. Äitini kanssa minulla on melko huonot välit. Se ei johdu murrosiästäni (jota minulla ei ole enkä ole huomannut aikaisemminkaan olevan).
Huonot välit johtuu äitini sairaudesta ja siitä mitä se saa hänessä aikaan. Liian monta kertaa hän on pyytänyt anteeksi, ja olen antanut anteeksi. Anteeksipyytäminen on menettänyt merkityksensä. Äiti on pettänyt luottamukseni.
Olen hyvin huolissani siskostani. Hän on 12-vuotias. Hän on seurustellut muutaman pojan kanssa. Ensimmäisen seurustelukumppanin kanssa hän meni ensimmäisillä treffeillä sänkyyn. Hän on joskus kokeillut tupakkaa kavereiden kanssa. Alkoholia ei tietääkseni ole käyttänyt.
Olemme siskoni kanssa todella läheisiä. Hän kertoo minulla lähes kaiken. Ei olla ainoana, joka tietää asioita, joista kuuluisi muidenkin tietävän. Esimerkiksi tämä yhdyntä. Minä tiesin, perheeni vanhempani eivät. Aluksi. Ilmeni, että siskollani oli alapäässä rakkula. Sairaalassa epäiltiin sukupuolitaudiksi. Vanhemmat saivat tietää. Voi Luoja sitä aikaa! Siskoni sai kyllä useita huutoja niskoilleen. Myös minä jouduin kärsimään tästä. Vanhempani menettivät tavallaan samalla myös luottamuksen minuun. Se harmittaa.
Tässä tulee sitten se, josta tarvitsen mielipidettänne. Kai teini-ikään kuuluu kokeilla kaikkea. Henkilökohtaisesti tuo ei kyllä pitänyt minulla paikkaansa. Siskoni oli kokeillut aikaisemmin kaikkea, melkein. Varastaminen puuttui. Hän, yhdessä kaverinsa kanssa varastivat lähes sadan euron arvosta tavaraa paikallisesta tavaratalosta. He jäivät kiinni ja joutuivat poliisitalolle. Kotiin tuli soitto, äidille. Äiti haki tyttärensä asemalta kotiin. Isä ei saanut tietää. Äiti kielsi, että isälle ei kerrota. Isä ei tänä päivänäkään tiedä. Mielestäni molempien vanhempien kuuluisi tietää. Ottaen vielä huomioon, että äiti on mielisairas. Jos kertoisin isälle, saisin rakkaan siskoni ja äitini vihat ylleni. En haluaisi, että siskoni alkaisi vihata minua.
Eli siis olisiko teidän mielestänne isällä oikeus tietää tyttärensä varastelusta?
Ja toinen asia koskee poikaystävääni. Isälläni ja äidilläni (varsinkin isällä) on ollut hieman vaikeata hyväksyä lähes neljä vuotta vanhempaa poikaystävääni. Vanhempani tuntevat pojan vanhemmat. Tietävät, että poika on kiltti poika. Ei hyväksikäyttäjä. Mikä on totta. Olemme olleet yhdessä jo lähes viisi kuukautta. Haluaisin mennä joskus pojan luokse yöksi. Mutta en tiedä, antaisivatko vanhempani luvan tähän. Kolmesti poika on ollut meillä yötä. Kaks kertaa isän tietämättä, kolmannella kerralla hän joutui keskellä yötä häipymään, kun isä juovuksissaan toisessa huoneessa laukoi mielipiteitään.
Millä tavoin saisin vanhempani helpoiten suostumaan yökyläehdotukseen? En haluaisi valehdella heille.
Kertokaa muutenkin mielipiteitänne. Mitä tahansa mieleen vain nousi. Olisi mukava lukea niitä! :)
Isäni on tavallinen suomalainen ns. juromies. Ei puhu paljoa, mutta puhuessaan puhuu asiaa. Käy töissä keskivertopalkkaisessa työssä. Hän käyttää joka viikonloppu alkoholia, joskus enemmän, joskus vähemmän. Kuten suurin osa muistakin suomalaisista miehistä rankan työviikon jälkeen. Ei ole kuitenkaan mikään alkoholisti.
Äitini on työkyvyttömyyseläkkeellä. Lapsuudessaan joutui kokemaan äitinsä ja isänsä menettämisen. Eli täysi-ikäiseksi asti uskovaisessa kasvattikodissa, jossa hänet suoraan sanoen lellittiin pilalle rahalla. Ei ole juonut alkoholia kuin kerran. Eri osatekijöiden takia on sairastanut yli kymmenen vuotta skitsofreniaa.
Meidän (minun ja siskoni) elämä ei ole ollut helppoa. Olemme joutuneet ja joudumme edelleenkin kuuntelemaan vanhempiemme riitoja, joita on lähes joka viikonloppu. Huudoissa sanotaan paljon asioita, joita eivät ole lasten korville soveltuvia. On ollut itsemurha-aikeita, seksielämää koskevia loukkauksia, kehuskelua vierailla miehillä, eroaikeita jne. Myös väkivaltaa on ollut ja on. Väkivallan takia olemmekin kaikki käyneet psykologien luona juttusilla yrittäen parantaa olosuhteitamme.
Voisin sanoa itseäni suhkot hyväksi lapseksi. En käytä alkoholia, en polta, en käytä huumeita. Päättötodistuksen keskiarvo oli 9, sain yhden stipendin. Olen isäntyttö. Äitini kanssa minulla on melko huonot välit. Se ei johdu murrosiästäni (jota minulla ei ole enkä ole huomannut aikaisemminkaan olevan).
Huonot välit johtuu äitini sairaudesta ja siitä mitä se saa hänessä aikaan. Liian monta kertaa hän on pyytänyt anteeksi, ja olen antanut anteeksi. Anteeksipyytäminen on menettänyt merkityksensä. Äiti on pettänyt luottamukseni.
Olen hyvin huolissani siskostani. Hän on 12-vuotias. Hän on seurustellut muutaman pojan kanssa. Ensimmäisen seurustelukumppanin kanssa hän meni ensimmäisillä treffeillä sänkyyn. Hän on joskus kokeillut tupakkaa kavereiden kanssa. Alkoholia ei tietääkseni ole käyttänyt.
Olemme siskoni kanssa todella läheisiä. Hän kertoo minulla lähes kaiken. Ei olla ainoana, joka tietää asioita, joista kuuluisi muidenkin tietävän. Esimerkiksi tämä yhdyntä. Minä tiesin, perheeni vanhempani eivät. Aluksi. Ilmeni, että siskollani oli alapäässä rakkula. Sairaalassa epäiltiin sukupuolitaudiksi. Vanhemmat saivat tietää. Voi Luoja sitä aikaa! Siskoni sai kyllä useita huutoja niskoilleen. Myös minä jouduin kärsimään tästä. Vanhempani menettivät tavallaan samalla myös luottamuksen minuun. Se harmittaa.
Tässä tulee sitten se, josta tarvitsen mielipidettänne. Kai teini-ikään kuuluu kokeilla kaikkea. Henkilökohtaisesti tuo ei kyllä pitänyt minulla paikkaansa. Siskoni oli kokeillut aikaisemmin kaikkea, melkein. Varastaminen puuttui. Hän, yhdessä kaverinsa kanssa varastivat lähes sadan euron arvosta tavaraa paikallisesta tavaratalosta. He jäivät kiinni ja joutuivat poliisitalolle. Kotiin tuli soitto, äidille. Äiti haki tyttärensä asemalta kotiin. Isä ei saanut tietää. Äiti kielsi, että isälle ei kerrota. Isä ei tänä päivänäkään tiedä. Mielestäni molempien vanhempien kuuluisi tietää. Ottaen vielä huomioon, että äiti on mielisairas. Jos kertoisin isälle, saisin rakkaan siskoni ja äitini vihat ylleni. En haluaisi, että siskoni alkaisi vihata minua.
Eli siis olisiko teidän mielestänne isällä oikeus tietää tyttärensä varastelusta?
Ja toinen asia koskee poikaystävääni. Isälläni ja äidilläni (varsinkin isällä) on ollut hieman vaikeata hyväksyä lähes neljä vuotta vanhempaa poikaystävääni. Vanhempani tuntevat pojan vanhemmat. Tietävät, että poika on kiltti poika. Ei hyväksikäyttäjä. Mikä on totta. Olemme olleet yhdessä jo lähes viisi kuukautta. Haluaisin mennä joskus pojan luokse yöksi. Mutta en tiedä, antaisivatko vanhempani luvan tähän. Kolmesti poika on ollut meillä yötä. Kaks kertaa isän tietämättä, kolmannella kerralla hän joutui keskellä yötä häipymään, kun isä juovuksissaan toisessa huoneessa laukoi mielipiteitään.
Millä tavoin saisin vanhempani helpoiten suostumaan yökyläehdotukseen? En haluaisi valehdella heille.
Kertokaa muutenkin mielipiteitänne. Mitä tahansa mieleen vain nousi. Olisi mukava lukea niitä! :)
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hei!
olet rohkea tyttö.,kun pärjäät perheesi kanssa noinkin hyvin, ja eihän vanhempiaan voi valita, että sitä pitää elää vaan niillä eväillä mitä on sattumalta saanut. Minusta isän pitäs tietää siskosi varastelusta, sillä siskosi ehkä tarvitsee hieman aikuisen apua ja eihän isäs voi auttaa jos ei tiedä mitään asiasta, vaikka toisaalta en tunne isääsi enkä tiedä onko isällä kykyjä siihen, mutta aina voi kokeilla, kun kumminkin useimmat vanhemmat rakastavat lapsiaan ja haluavat heille hyvää, vaikka kaikki eivät kykene siihen. Siihen sinun yöksi menemiseen poikaystäväsi luokse voisit ensin puhua isäsi kanssa ja kertoa miksi haluat tehdä niin, ja jos ei lupaa tule niin voittehan tavata muulloinkin, sillä ei se niin maailman tärkein juttu ole nukkua yhdessä, kyllä sitä kerkee myöhemminkin. Ei tämä nyt niin , ehkä pätevä neuvo ole, mutta niin minä olisin tehny sinun iässä ,jos olisin ollut varustettu samalla kokemuksella kun nyt. Hyvää kesän jatkoa.
Olen pahoillani etten osaa auttaa tässä asiassa.Mutta iloitsen kuitenkin, että olet hyvä ihminen! Kohta sinun täytyy aikanasi irtoutua siskosi hoidosta ja elää omaa elämääsi. Kuitenkin pysyt aina ja ikuisesti siskona ja ehkä mahdollisesti uskottuna. Älä murehdi liikaa vaan elä omaa elämääsi ja pienen hetken osana siskosi elämässä. Se on pääasia! Kultainen keskitie. Tsemppiä!
Monet lapset hakevat vanhemoiensa huomiota sillä, että esim. varastavat. Tunnen useita tällaisia tapauksia, perheistä, joista ei mitään puutu, muuta kuin aikaa lapsille. Ehkä se on myös siskosi menettelyn perimmäinen syy (vaikak ei hän sitä itsekään ehkä myöntäisi).
Kyselit siitä yökyläilystä. Se, että molemmat vanhemmat ovat tietoisia lastensa toimista on normaalin perhe-elemän lähtökohta. Sitä täytyy tietysti joskus vähän soveltaa, mutta jos lähdetään salaislun tielle, se saa aikaan entistä suuremmat ongelmat, epäluottamusta, vihanpurkauksia, ehkäpä kostoakin. Ilmeisesti kuitenki isäsi on se, jonka hyväksyminen on se tärkein. Voitko keskustella hänen kanssaan siitä, mitä hän pelkää. Onko se vain se, että te menette kuitenkin sänkyyn yhdessä, vai onko se sitä, että hän ei halua 'menettää' tytärtään, ei ole henkisesti valmis siihen, että joku poika vie hänen pikkutyttönsä...
SEKAISESSA MUODOSSA MIELIPITEITÄNI
Olet aivan nuori kaikkeen muuta kuin päiväsaikaan keskusteluun kavereiden kanssa.
Se murrosikä on toisaalta kurja asia, kun todellisuudessa sinun pitäisi olla vain innokas koulukäynnistä ja opiskelusta.
Tärkeintä olisi paljon HYVIÄ KUNNOLLISIA KAVEREITA ja silloin olisi mahdollisuus oleilla niiden HUONOMAINEISIEN kanssa hieman vähemmän.
Tupakin mainitsit, kannattaisi hieman miettiä mihin maailma on menossa.
Kaikkialla tupakointikielto ja vain vähemmistö nuoristakin polttaa.
Hyvin suuri osa nuorista yrittää lopettaa, vaikka ei sitä tunnustakkaan.
Myös alkoholia ei kannattaisi aloittaa, ennen kun on täyttänyt 16 v., tietysti ei silloinkaan kannata.
Älä tee liikaa historiaa ja seurustele, koska varmaan myöhemmin kadut.
POIKAYSTÄVÄSTÄSI
Kyllä se ”kiltti” poika siltikin voi olla jotain muuta, sellaisia ne miehetkin ovat.
Toivottavasti poikaystäväsi vähän opiskelee, ettei ole kolmivuorotyössä.
Eli etsi hyvämaineista seuraa, se saa olla tylsää tai hiljaistakin, muta se ei johda huonoille poluille.
Vältä huonomaineista seuraa, vaikka he keksivätkin mukavia iltoja he tarjoavat sinulle ”joskus jotain”, josta et kehtaa kieltääntyä ja taasen astut askeleen sivuun oikeasta tiestä.
Kaksikymppisenä et kadu, jos olet käyttänyt aikasi opiskeluun ja yleiseen jutteluun.
Tiedän että on kurjaa katsella kun toisilla on kavereita (poikakavereita),
mutta siitä kavereiden vaihtamisestakin tulee kierre, jota on vaikea katkaista koskaan.
PIKKUSISKOSI on kaikkein herkimmässä tilassa, kunpa hän ymmärtäisi koulunkäynnin tärkeyden.
On vaikea mennä seuraaviinkin kouluihin jos on heikko pohja.
Hei! Luin nyt vasta viestisi, en tiedä onko tilanteesi muuttunut mutta haluaisin kertoa mielipiteeni kysymyksiisi. Ensinnäkin mielestäni olet todella järkevä ja sympaattisen tuntuinen nuori nainen. Olet huolissasi kaikista perheenjäsenistä, jotka sinulle ovat varmasti rakkaita. Pikkusiskosi vaikka hän oirehtiikin tekemällä asioita jotka eivät ole hänelle hyväksi, on siinä onnellisessa asemassa että hänellä on tälläinen sisko johon voi turvautua ja luottaa. Sinuna en kertoisi siskosi varastelusta tässä vaiheessa, mutta jos asia toistuu niin siinä vaiheessa ottaisin asian esille, sillä onhan siskosi myös opittava että asioilla en seuraukset ja hänen on myös opittava itse vastaamaan niistä! Toivottavast itselläsi on kavereita tai ihmisiä, joiden kanssa pystyt keskustelemaan näistä vaikeuksista, sillä sinäkin tarvitset sitä olkapäätä ja ymmärtäjää että jaksat näitä vaikeuksia. On ihana asia jos olet löytänyt kunnollisen poikaystävän, toivottavasti hänen kanssaan pystyt myös keskustelemaan murheistasi!? Isäsi on varmasti tällähetkellä vain huolissaan "ns. pikkutytöstään", ehkä hän on huolissaan niin kuin on ihan ymmärrettävää asioista jotka väistämättä seuraa siinä vaiheessa kun ruvetaan viettämään yhteisiä öitä jatkuvasti. Itselläni on sinun ikäinen poika ja ymmärraän isäsi pelot esim. ehkäisy asioiden suhteen että ne on vrmasti kunnossa siinä vaiheessa kun suhde etenee pitemmälle. uskon kyllä että ajan kanssa hän oppii luottamaan sinuun ja myös poikakaveriisi varsinkin jos pystyt keskustelemaan näistä asioista vaikka ne arkaluontoisia ovatkin. Itse muuten olen seurannut melko läheltä ns. samanlaisessa asemassa olevan perheen elämää melko läheltä. Veljeni vaimo sairastaa samaa tautia kuin äitisi. Veljelläni on ollut välillä todella vaikeaa hänen kanssaan, heillä on myös yksi yhteinen, poikani ikäinen lapsi. Nostan todellakin veljelleni hattua että hän on jaksanut kaikki vastoin käymiset hänen kanssaan, eikä ole häntä jättänyt vaikka ulkopuoliset paineetkin tälläisessä sairaudessa ovat kovat. Me ihmiset kun emme ymmärrä henkistä sairautta, ikävä kyllä. Ihminen joka sairastaa syöpää tai muuta ruumiillista sairautta saa kaikkien ihmisten empatiat mutta jos sairaus on aivoissa niin se asia on meille niin vierasta että tietämättömyydessämme helposti vain tuomitsemme. tästä aisiasta voisi rupatella vaikka kuinka mutta nyt on pakko lopettaa.. Kaikkea hyvää sinulle elämässäsi, toivottavasti tästä oli jotain apua..