Meillä on 3kk:n ikäinen pentu ja 12v. vanha koira. Muuten yhteiselo sujuu hyvin, mutta pentu kiusaa vanhaa koiraa eikä se tunnu saavan pentua kuriin. Muutenkin ollut aina vähän "nössö". Odotanko, että se rohkaisee hurjan luontonsa vai laitanko pennun itse kuriin? Vanha koira kyllä murisee ja räyskii, mutta sillä ei ole suuremmin vaikutusta, pure se ei, vaikka pennun pääkin on välillä suussa. Kysymys kuuluu; onko sillä toivottavaa vaikutusta jos minä kiellän pentua vai onko se vanhemman koiran tehtävä itse?
Vanha ja pentu
Sekaannunko?
4869
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
talvella täälläkin on toivottavasti sama ongelma edessä=) vanha herra saa seuraksi oman "lapsensa" tai "lapsenlapsensa" tai "lapselapselapsen", luulis että joku onnistuis. ja jos "tuuri" käy niin seurassa on myös vanhan herran sisko=)
Kysymyksesi on hauska sattuma, sillä meillä on 12 v. vanharouva ja nelikuukautinen nuorineiti.
Pentu riekkuu, hyppii ja yrittää saada vanhukselta huomiota. Saa huomiota sen verran kuin vanhanrouvan mielentilaan sopii - esimerkiksi illalla nukutaan, joten komento on tarvittaessa kova. Mielestäni vanhemman komento riittää pennulle ja niiden keskinäiset kunnioitussuhteet ovat tässä vaiheessa ihan kunnossa. Minusta Sinun ei kannata varsinaisesti mennä väliin, vaan kehut vanhusta silloin kun se komentaa, koska se ei koiramaailman sääntöjen mukaan tee sitä turhaan. Näin tekemällä vahvistat pennun asemaa perheessa omalla paikallaan, vanhan hauvan asema vahvistuu kun hyväksyt sen opettamiset ja itse pääset joidenkin käytösjuttujen kanssa vähän helpommalla, kun annat vanhuksen komentaa.
Meillä käydään välillä kovaäänistä keskustelua, jolloin vanharouva saattaa murista ja haukkua kuono kiinni pennun päässä ylähampaat paljastettuina. Tilanne voi kestää tuskastuttavan kauan, mutta kun asia sitten tulee selväksi, vanha rouva hyväksyy pennun käytöksen nuolemalla kuonon, korvat ja kaulan. Vanhus ei ole koskaan edes näykkäissyt pentua, mutta on ottanut tassun tai kuonon suuhun ja murissut ja sitten heti perään nuollut ja hyvitellyt. Jätä huolehtiminen ja tarkkaile tilannetta rauhassa, niin näet todella paljon mielenkiintoisia asioita. Paljon iloa Sinulle ja karvakuonoille - on ne vaan niin hienoja!
MEILLÄ ON 9KK LAIKA PENTU JA 5V AJOKOIRA JA 3V HARMAAHIRVIKOIRA.VÄLILLÄ JOUDUN OLLA EROTUOMARI KUN PENTU KÄY KIINI KYNSIN JA HAMPAIN MUIHIN KOIRIIN.KANNATTAA JOSKUS VIEDÄ LENKILLE MUUT KOIRAT JA JÄTTÄÄ PENTU TARHAAN KUN TULETTE OLE VÄHÄN AIKAA ULKONA JA VIE SITTEN KOIRAT TARHAAN.JOS SE KÄY KIINI TORU SITÄ JA LÄPPÄSE (EI KOVAA)NIIN SE OPPII ETTÄ SAA TORUN JOS KÄY KIINI.
Just noin mä oon tehnytkin, kehunut vanhempaa sen vähän avuttomissa kurinpito-yrityksissä. Jos oikein tarkkoja ollaan, ehkä jonkinlaista edistymistä on jo tapahtunut! Välillä vaan tuntuu, että toi vanhempi saa "ärmentää" tosi kauan, ennenkuin pentu on millänsäkään. Jään mielenkiinnolla seuraamaan tilannetta, varsinkin kaikkien näiden kannustuksien saattelemana! Mukavaa, ettei meillä ollakaan outoja ja kummallisia;)))