Finnair

Eipä oo paljon kehumista Finnairin palveluista. Tultiin vaimoni kans viime viikolla Hong Kongista Hesaan ja palvelu koneessa oli vähintäänkin tylyä. Kentällä koneen takaovi oli auki ja koneessa lämmintä 30-40 astetta. Pyydettiin ilmastointi päälle ja vastaus oli, että viilenee, kunhan saadaan takaluukku kii. No, koneessa oli "valkoihoiselle" sopiva n.25 astetta, kun kone oli n. 8 km korkeudessa, eli n. 40 min päästä... Koneessa oli vissiin joku vika, koska jalkatila oli todella kuuma. Lentoemäntä tarjosi vain huovan "eristeeksi" kuumaa lattiaa vasten. Kuumuudesta kertoo jotain se, että ko. huopa alkoi kärytä (haisi todella pahalle) lattiaa vasten! Uusia paikkoja koneesta ei löytynyt, vaikka esim. business classissa vapaita penkkejä oli yllinkyllin! Kun asiasta valitti uudemman kerran, lähti lentoemäntä vihaisen tiuskinnan saattamana pois! Siis todella sikamaista toimintaa! Lennon pituus kun sentään oli yli 11 tuntia! Lisäksi ruokajuomat tarjottiin n. 20 min ruuan jälkeen. Jos juomaa olisi jäänyt odottamaan olisi muutenkin huono ruoka ollut vielä lisäksi kylmää. Lensimme reissulla myös muilla lentoyhtiöillä ja täytyy sanoa, että palvelu oli kuin toiselta planeetalta. Ainoa positiivinen asia Finskin koneessa olivat aasialaiset lentoemännät. Hymy irtosi ja palvelu pelasi vielä lähellä Hesaa, kun taas suomalaiset n. viiskymppiset lentoemännät näyttivät koko ajan nyrpeää pärstää. Ei pistä ihmetteleen, että suomalaiset lentoemot vastustavat aasialaisia kolleegojaan. Mielestäni ainakin nuo vanhat "raadot" vois korvata vaikka kaikki aasialaisilla!!! Kannatas finskin tehdä asialle jotain... Itse en ainakaan aio lähitulevaisuudessa käyttää finskiä ellei ole aivan pakko. Työni puolesta matkustan paljon ja en muista saaneeni koskaan yhtä huonoa kohtelua. Mainittakoon vielä, että alkoholia en käytä eli tällä asialla ei ole vaikutusta asiaan.
2319
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olen täsmälleen samaa mieltä.Ero Finnairin ja esim. Malesian Airlinesin välillä on todella kova.En oikeen ymmärrä minkälaisen koulutuksen ovat Suomessa saaneet ei se ainakaan asiakkaan palvelemiseen tähtää.Aina tuntuu siltä, että anteeksi kun oon olemassa, mutta voisinko saada....Mistä ne kaikki nyrpeet naikkoset on löytynyt."Mies"-puoliset ovatkin palvelualttiinpia, mutta joku niissäkin yleensä ärsyttää.Ainoa asia mihin Finnairilla luotan on lentäjien ammattitaito, mutta en ole tätä puutetta muuallakaan kohdannut. Aeroflotilla en ole letänyt, extreme-lajit ei kuulu mulle.

Äänestä
  • jeps allekirjoitan noi kummatkin. olen matkustellut useilla espanjalaisten lentoyhtiöiden koneilla ja palvelu on aina ollut finskiä parempaa. muuten hommat ovat kyllä usein toimineet, mutta emojen kommunikointitaidoissa on ollut kyllä parantamisen varaa. alkoholia en ole koneessa juonut, paitsi yhden annoksen yhdellä lennolla. Palvelu on ollut parempaa, viva air:illa, futuralla ja sittemmin konkurssin tehneellä oasiksella.
    ymmärrän kyllä hyvin ettei humalassa olevia ja ruikuttavia asiakkaita ole helppo palvella pitkällä öisellä lennolla, väsyneenä, kengät hankaavina ja jalat turvonneina, mutta harvoin lentävät asiakkaat kokevat matkan erikoistilaisuudeksi ja toivovat sen mukaista kohtelua. kumma kun vain finskin emoja vaivaavat nämä em ongelmat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


piu kirjoitti:

Eipä oo paljon kehumista Finnairin palveluista. Tultiin vaimoni kans viime viikolla Hong Kongista Hesaan ja palvelu koneessa oli vähintäänkin tylyä. Kentällä koneen takaovi oli auki ja koneessa lämmintä 30-40 astetta. Pyydettiin ilmastointi päälle ja vastaus oli, että viilenee, kunhan saadaan takaluukku kii. No, koneessa oli "valkoihoiselle" sopiva n.25 astetta, kun kone oli n. 8 km korkeudessa, eli n. 40 min päästä... Koneessa oli vissiin joku vika, koska jalkatila oli todella kuuma. Lentoemäntä tarjosi vain huovan "eristeeksi" kuumaa lattiaa vasten. Kuumuudesta kertoo jotain se, että ko. huopa alkoi kärytä (haisi todella pahalle) lattiaa vasten! Uusia paikkoja koneesta ei löytynyt, vaikka esim. business classissa vapaita penkkejä oli yllinkyllin! Kun asiasta valitti uudemman kerran, lähti lentoemäntä vihaisen tiuskinnan saattamana pois! Siis todella sikamaista toimintaa! Lennon pituus kun sentään oli yli 11 tuntia! Lisäksi ruokajuomat tarjottiin n. 20 min ruuan jälkeen. Jos juomaa olisi jäänyt odottamaan olisi muutenkin huono ruoka ollut vielä lisäksi kylmää. Lensimme reissulla myös muilla lentoyhtiöillä ja täytyy sanoa, että palvelu oli kuin toiselta planeetalta. Ainoa positiivinen asia Finskin koneessa olivat aasialaiset lentoemännät. Hymy irtosi ja palvelu pelasi vielä lähellä Hesaa, kun taas suomalaiset n. viiskymppiset lentoemännät näyttivät koko ajan nyrpeää pärstää. Ei pistä ihmetteleen, että suomalaiset lentoemot vastustavat aasialaisia kolleegojaan. Mielestäni ainakin nuo vanhat "raadot" vois korvata vaikka kaikki aasialaisilla!!! Kannatas finskin tehdä asialle jotain... Itse en ainakaan aio lähitulevaisuudessa käyttää finskiä ellei ole aivan pakko. Työni puolesta matkustan paljon ja en muista saaneeni koskaan yhtä huonoa kohtelua. Mainittakoon vielä, että alkoholia en käytä eli tällä asialla ei ole vaikutusta asiaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu