Mitä sanoi Clausewitz?

Chattaaminen on korostetun verbaalia. Ainoa tapa, millä kommunikoimme keskenämme, on kirjoitettujen sanojen käyttäminen. Emme kuule toistemme äänensävyjä, emme näe toistemme ilmeitä, eleitä, hymynhäivähdyksiä, otsanrypistyksiä, ja ties mitä kaikkia kansainvälisen merkkikielen ilmentymiä jäämmekään paitsi. Tuon hankaluuden lisäksi kirjoittamamme tekstirivit jäävät ikuisiksi ajoiksi chattitovereidemme ruuduille todisteiksi hengentuotteistamme, kunhan vain erehdymme painamaan ENTERiä. Ainakin minä olen 52186781685 kertaa kaivannut jonkinlaista ANTI-ENTER-namikkaa, jolla voisi kumota näppäimistöltä näpyttelemänsä sammakon. ANTI-ENTER-mahdollisuuden puuttuminen on omiaan aiheuttamaan kaikenkokoisia väärinkäsityksiä, joiden tuhovaikutus vaihtelee 0:n ja 100:n prosentin epämääräisessä välimaastossa. Lumivyöryilmiö saa aikaan totaalista hävitystä -- A sanoo B:lle jotain hyväntahtoisen näsäviisasta; B:llä ei ole paras päivänsä; B kommentoi A:ta C:lle; C vierittää 50 ruudullista taaksepäin... C toteaa että aivan, A on omituinen hyypiö; herkulliseen sanaharkkaan liittyvät D ja E ynnä kaikki aakkoset Z:aan ja ties vaikka Ø:hön asti... soppa on valmis. Kun sopan annetaan muhia muutama päivä, meillä on edessämme tarpeeksi aineksia ryhtyä virtuaaliseen neutronipommisotaan. Mitä sanoikaan Karl Clausewitz? "Kun sota syttyy, ensimmäinen uhri on totuus".
6432
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ei voi muuta kuin yhtyä Sinun ajatukseen :-)
Pilkettä simmuun ja jokaisesta hengenvedosta nauttien.

Muistakaa, että elämä voi olla yllättävän lyhyt ja katketa kesken kaiken.Eläkää niinkuin eläisitte viimeistä päivää, sillä koskaan ei tiedä valkeneeko seuraava aamu

Lämpimin ajatuksin..... suukkis

Äänestä
  • kyllä kait jokainen tajuaa, että sätti on huumoria. silti on piristävää että jotkut jaksavat myös pitää yllä keskustelua senkin uhalla, että saavat siitä kuulla. itseäni ärsyttää pikemminkin toi lässytys ja jatkuva jankuttaminen jostain pilkkeestä silmäkulmassa. jos ei muuta sanottavaa ole, niin senkin voi jättää sanomatta.

    lässynlässynlämpiminhalipussjoojoo-terkuin...

    Äänestä

  • ei jaksa kirjoitti:

    kyllä kait jokainen tajuaa, että sätti on huumoria. silti on piristävää että jotkut jaksavat myös pitää yllä keskustelua senkin uhalla, että saavat siitä kuulla. itseäni ärsyttää pikemminkin toi lässytys ja jatkuva jankuttaminen jostain pilkkeestä silmäkulmassa. jos ei muuta sanottavaa ole, niin senkin voi jättää sanomatta.

    lässynlässynlämpiminhalipussjoojoo-terkuin...

    Sinäpä sen sanoit!! Todella kuvottavaa 40 ihmisiltä tuo jatkuva haliminen ja pusiminen.Jotkut ei itse asiassa muuta osaa huudellakaan.Jotenkin naisilta tuon ällön ymmärtäisi,mutta miehetkin..."hih,pusiii" voi paska!!
    Itse en viehettyisi noin naismaisesta miehestä edes chattijuttukaverina.
    Mutta -hih- iiiiihanan -hihihiii- lämmintä -iiiih- kesäääää -MUIS-

    Äänestä

  • plaap,plaap,plaap... kirjoitti:

    ...kiitos nauruista... et olisi voinut tota asiaa paremmin tai hauskemmin sanoa!
    olen kanssasi ihan samaa mieltä...
    ...vieläkin hymyilyttää...

    Äänestä

chattaaminen plaa plaa...fakta
ainoa tapa plaa plaa, muuten paitisi hymiöt=)
äänensävyt jne...plaa plaa...ihan faktoja=)
erehtyy painamaan enteriä...? eli kun kirjoitat jotain ajattele...ota vastuu sanoistasi...ei sen kummempaa=)pahat sanat voi kumota selittämällä ja jos ei voi niin mitä sitten... niinhän käy "oikeassakin elämässä"=)
Lumivyöry-ilmiö vert:juoruilu "juoruämmät" pahanpuhujat...ihan tuttu ilmiö reaalimaailmassa;?
Ja mitä sotaan tulee lähinnä naurettava vertaus tällaiselle reaalikirjeenvaihdolle...koneen voi laittaa kiinni ei ole pakko sotia=)
Toisaalta joku toinen viisas on sanonut totuus ei pala tulessakaan=)en haluaisi olla epäkohtelias ehkä olen hieman tyhmä mutta kaiken kaikkiaan aika tyhjänpäiväinen juttu=)

Äänestä

ja totuudenmukaista, chatissa. Anti-Enterin pitäisi kyllä tyhjentää lukijoiden muisti tietyiltä osin, heh:=)

Mun on enään turha toivoa mitään anti-enteriä:=)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kissapöllö ® kirjoitti:

Chattaaminen on korostetun verbaalia. Ainoa tapa, millä kommunikoimme keskenämme, on kirjoitettujen sanojen käyttäminen. Emme kuule toistemme äänensävyjä, emme näe toistemme ilmeitä, eleitä, hymynhäivähdyksiä, otsanrypistyksiä, ja ties mitä kaikkia kansainvälisen merkkikielen ilmentymiä jäämmekään paitsi. Tuon hankaluuden lisäksi kirjoittamamme tekstirivit jäävät ikuisiksi ajoiksi chattitovereidemme ruuduille todisteiksi hengentuotteistamme, kunhan vain erehdymme painamaan ENTERiä. Ainakin minä olen 52186781685 kertaa kaivannut jonkinlaista ANTI-ENTER-namikkaa, jolla voisi kumota näppäimistöltä näpyttelemänsä sammakon. ANTI-ENTER-mahdollisuuden puuttuminen on omiaan aiheuttamaan kaikenkokoisia väärinkäsityksiä, joiden tuhovaikutus vaihtelee 0:n ja 100:n prosentin epämääräisessä välimaastossa. Lumivyöryilmiö saa aikaan totaalista hävitystä -- A sanoo B:lle jotain hyväntahtoisen näsäviisasta; B:llä ei ole paras päivänsä; B kommentoi A:ta C:lle; C vierittää 50 ruudullista taaksepäin... C toteaa että aivan, A on omituinen hyypiö; herkulliseen sanaharkkaan liittyvät D ja E ynnä kaikki aakkoset Z:aan ja ties vaikka Ø:hön asti... soppa on valmis. Kun sopan annetaan muhia muutama päivä, meillä on edessämme tarpeeksi aineksia ryhtyä virtuaaliseen neutronipommisotaan. Mitä sanoikaan Karl Clausewitz? "Kun sota syttyy, ensimmäinen uhri on totuus".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu