AAVE JÄÄLLÄ
Katuvalot taakse jäivät
vuoden miltei viimeiset päivät
kun lumessa tänään läpi vuoden taas kahlasin
täällä tyhjensin pääni niin täyden
tie kapeni poluksi käyden
valot välkkyivät valkean Helsingin kaupungin
Yllä Vanhankaupunginlahden
kuunsirppi kanssani kahden
loisti valoaan ylitse sinisen Hertsikan niemen
Lammassaaresta Orion nousi
tähtitaivaan säihkyvä jousi
tuo viikate Väinön, niittäjä neitoni pienen
Metsät saarten sinertää valkoista hämärää
näin äkisti eessäni nousevan valkoisen kilven
horisontissa edessäin
näin kohoovan taivasta päin
talonkorkuisen aaveen, haamun, jättiläispilven
”Sä aaveko lie
mitä kertomaan käyt
minun käydä sä käsketkö kohti
vai pelottaa poisko sä toivotko
tieltä joka mut luoksesi johti?”
Siinä haamu harsoinen
nousi jäällä valkoinen
-se hänkö, merkki rakkaan ystävän?
Ei vastannut se vaan
jäin turhaan toivomaan
mä näin vain varjon usvan peittämän
Se metsän rajaa vastaan
siinä seisoi ainoastaan
sitä synnikseni suurimmaksi luulin
mutta vaikka kuinka koitin
ja ääntänsä tavoitin
vain tähtein tuikkeen korvissani kuulin
Vaikka aivan hyvin näin
tuon aaveen silmissäin
vielä palas mieli akateemisin
kas, selityshän tää
siellä vesi höyryää
se pakkashöyry avoviemärin
Ja taakse jättäen
avoveden suolaisen
mä käännyin Hämeentielle miettien
unohtui valoon sen
miete keskiaikainen
lumi narskui alla reippaan askelen
Katuvalot taakse jäivät
vuoden miltei viimeiset päivät
kun lumessa tänään läpi vuoden taas kahlasin
täällä tyhjensin pääni niin täyden
tie kapeni poluksi käyden
valot välkkyivät valkean Helsingin kaupungin
Yllä Vanhankaupunginlahden
kuunsirppi kanssani kahden
loisti valoaan ylitse sinisen Hertsikan niemen
Lammassaaresta Orion nousi
tähtitaivaan säihkyvä jousi
tuo viikate Väinön, niittäjä neitoni pienen
Metsät saarten sinertää valkoista hämärää
näin äkisti eessäni nousevan valkoisen kilven
horisontissa edessäin
näin kohoovan taivasta päin
talonkorkuisen aaveen, haamun, jättiläispilven
”Sä aaveko lie
mitä kertomaan käyt
minun käydä sä käsketkö kohti
vai pelottaa poisko sä toivotko
tieltä joka mut luoksesi johti?”
Siinä haamu harsoinen
nousi jäällä valkoinen
-se hänkö, merkki rakkaan ystävän?
Ei vastannut se vaan
jäin turhaan toivomaan
mä näin vain varjon usvan peittämän
Se metsän rajaa vastaan
siinä seisoi ainoastaan
sitä synnikseni suurimmaksi luulin
mutta vaikka kuinka koitin
ja ääntänsä tavoitin
vain tähtein tuikkeen korvissani kuulin
Vaikka aivan hyvin näin
tuon aaveen silmissäin
vielä palas mieli akateemisin
kas, selityshän tää
siellä vesi höyryää
se pakkashöyry avoviemärin
Ja taakse jättäen
avoveden suolaisen
mä käännyin Hämeentielle miettien
unohtui valoon sen
miete keskiaikainen
lumi narskui alla reippaan askelen
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.