Oireet

Hei,
en ole ennen kirjoittanut, vaikka olenkin lueskellut näitä kesäkuusta lähtien. Mulla oli kuparikierukka, jonka aikana oli normalaia runsasta vuotoa. Kun se poistettiin kesäkuussa, aloimme yrittämään kolmatta. Olen ollut todella yllättynyt mistä johtuu, mutta joka kierto sen poistamisen jälken, on ollut rinnat kipeinä puolesta välistä taas menkkojen alkamiseen asti. Menkat ovat tulleet normaalisti niukkina, niin kuin muistaakseni kuuluukin ilman kierukkaa. Mutta onko mulla alkanut jotain PMSoireita, vai onko se kierukka estänyt rintojen normalisoitumisen imetyksen kjälkeen. mutta nyt on kuppikokokin kasvanut selkeästi (rintojenhan pitäisi palautua puoli vuotta imetyksen jälkeen, mutta nytkö vasta se tapahtuu).

En oo koskaan edes kiinnittänyt huomiota ovulaatioon, olen naureskellen lukenut näitä juttuja. Mutta nyt oli tässä kierrossa, lauantai yönä hommailtiin, niin maanantaina tunsin ihan selkeää vihlomista ja ne rinnat tuli niin kipeiksi ja painaviksi että voi tuska.

Reilu viikko pitäisi vielä odotella niin näkee alkaako enkat vai ei.
2675
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Lisäilisin tähän vielä että nyt kp25/30 välillä ollut menkkamaisia tuntemuksia, kestävät muutaman tunnin kerrallaan. Rinnat edelleen arat. Syyläkin ilmestyi peukalooni, joita on tullut sormiini molempien raskausaikana. Saas nähdä ens viikolla miten käy. Sitä armotonta palelua odotan, joka oli vahva merkki esikoisen odotusta odottaessa.

Äänestä

nyt on pukannut ihan tolkuton väsymys. eilenkin simahdin vahingossa päiväunille, nuorempi poika oli kiivennyt jääkaappiin sillä aikaa. söi tyytyväisenä siellä jugurtteja.

Vähän ollut pahoinvointiakin, mutta voikohan se edes näin aikasin alkaa. Yököttää mehumaijalla mehujen teko ja ne marjajäänteet. roskis myös. Keskiviikkoon koitan jaksaa odotella ennen kuin testaan. Vieläkin on mahassa ollut menkkamaisia nippailuja. viime yönä yökötti ja mahaan sattui.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Voi ihme kirjoitti:

Hei,
en ole ennen kirjoittanut, vaikka olenkin lueskellut näitä kesäkuusta lähtien. Mulla oli kuparikierukka, jonka aikana oli normalaia runsasta vuotoa. Kun se poistettiin kesäkuussa, aloimme yrittämään kolmatta. Olen ollut todella yllättynyt mistä johtuu, mutta joka kierto sen poistamisen jälken, on ollut rinnat kipeinä puolesta välistä taas menkkojen alkamiseen asti. Menkat ovat tulleet normaalisti niukkina, niin kuin muistaakseni kuuluukin ilman kierukkaa. Mutta onko mulla alkanut jotain PMSoireita, vai onko se kierukka estänyt rintojen normalisoitumisen imetyksen kjälkeen. mutta nyt on kuppikokokin kasvanut selkeästi (rintojenhan pitäisi palautua puoli vuotta imetyksen jälkeen, mutta nytkö vasta se tapahtuu).

En oo koskaan edes kiinnittänyt huomiota ovulaatioon, olen naureskellen lukenut näitä juttuja. Mutta nyt oli tässä kierrossa, lauantai yönä hommailtiin, niin maanantaina tunsin ihan selkeää vihlomista ja ne rinnat tuli niin kipeiksi ja painaviksi että voi tuska.

Reilu viikko pitäisi vielä odotella niin näkee alkaako enkat vai ei.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu