Kysymys

Milloin L "hajoitettiin" L:ksi ja E:ksi ? Ja kuinka paljon vaikeammaksi tuli saada L ? Olisi erittäin hyvä asia, jos jollain olisi pisterajoista esimerkkejä.
3453
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

että päättäjien mielestä tuli liikaa älliä.

Aiemmin noin 20 % kokelaista sai laudaturin, ja kun tuli E, niin laudaturin osuudeksi jäi noin 5 % kaikista arvosanoista, eli noin paljon se hankaloitui.

Pisterajat vaihtelevat niin paljon eri vuosina, ettei niitä oikein voi käyttää viitteenä.

Äänestä
  • kymmenkunta vuotta sitten, eli muistaakseni 1995 tai 1996.

    Äänestä

Yo-kirjoitusten arvosanojen pisterajat määräytyvät kunkin kirjoituskerran kaikkien kirjoittajien tason mukaan siten, että laudaturin saa aina 5% parhaimmisto ja eximian saa laudaturin saaneista 15% "alaspäin", jos tajuat mitä tarkoitan.

Muiden arvosanojen prosentteja en muista, mutta kuitenkin cum laude on prosentuaalisesti yleisin arvosana, magna toiseksi yleisin.

Uskoisin että vanha laudatur hajoitettiin kahteen osaan siksi, että haluttiin saada terävin huippu erottumaan muista suhteellisen hyvistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


In Your Skin kirjoitti:

Milloin L "hajoitettiin" L:ksi ja E:ksi ? Ja kuinka paljon vaikeammaksi tuli saada L ? Olisi erittäin hyvä asia, jos jollain olisi pisterajoista esimerkkejä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu