Pallo

Junailija Tolosen taskumatti oli tyhjä. Hän istui veturin vessassa ja katseli perunapolviensa välissä kiiltelevää leijonamattiaan kiukkuisin silmin. Hän ei ymmärtänyt miten on mahdollista, että Las Palmasista sai leijona-kaulakoruja ja leijona-taskumatteja jokaiselta rihkamamyyjältä.

Hän oli niin isänmaalliinen että se tuntui halventavalta taivaallisuudelta.

Mutta hän oli silti ne ostanut itselleen, koska hän oli pohjanmaalta ja heitti rautakankea kevätpellolla yli kaksikymmentä metriä - vaikka humalassa - ja halvalla saatana.

Juna oli rynkyttänyt kuin huono pano ohitse lakeuksien, ohitse Tampereen. Ja oli lähestymässä kovaa vauhtia Helsinkiä. Tolonen haistoi sillille haisevia sormiaan ja voi huonosti - oksensi pieneen lavuaariin Reposen kalakukonpuolikkaan. Hän ei tiennyt kumpi häntä oksetti enemmän: se, että hänen kollegansa
tarjosi hänelle kalakukkoaan, vai se: että kollega näytti aivan Vesa Vierikolta.

Reponen söi hankalassa asennossa seisten ohjaamossa Oulusta ostamaansa kalakukkoa. Hän ei ollut muistanut, että heillä ei ollut puukkoa - saati veistä veturissa. Joten Reponen oli joutunut improvisoimaan ruokailuvälineiksi ruuvimeisselin ja pienen muovilusikan.

Hän tökki ruuvimeisselillä kalakukkoa pehmeämmäksi. Ja veteli sitten kukon muikkusisuksia ja vetistä kuorta muovilusikalla kitaansa.
Hän oli sotkenut koko ohjauspöydän ja lattian kalaan ja leivän mureniin - taiteili ahnaasti sapuskansa kanssa huomaamatta, että Pasilan asema lähestyi jo kovaa vauhtia. Ehkä tähän ammattitaidon puutteeseen oli alitajuisesti syynä hänen ja Reposen lakeuksien pimeydessä käymä keskustelu, jossa he olivat leikkimielisesti ajatelleet ajavansa täyttä vauhtia lävitse Helsingin rautatieaseman, ylitse puomien ulos pääovista, läpi Makkaratalon aina Mannerheimintien Mäkkärille asti. Siinä olisi tempaus joka muistettaisiin.

Reponen, saati Tolonen, ei kuullut jymähdystä joka kuului veturin puskureista heidän ajettuaan ylitse jonkin mustan varjon, varjon joka seisoi raiteiden välissä. Tämä siksi, että Reponen liukastui samaan aikaan lattialla ajelehtiviin muikkuihin ja löi päänsä ohjauspaneeliin, ja Tolonen oksensi vessassa uudestaan.

Laulaja Antti Tuisku sai päähänsä lähteä Opastinsillan bileistä haahuilemaan Helsingin yöhön, kunhan hän vain ensin löytäisi sen jostain.
Pasila oli aivan liian hiljainen yön pimeydessä.

Yksinäinen taksi herätti laulajassa kaihoisan tunteen rakkaudesta - rakkaudesta jossa ei ollut hämärässä suherrettuja taksikuitteja, tai jatkuvaa penkinselkämyksen pesua hätäisistä siemensyöksyistä kaupungin kiireisissä ja ahnaissa valoissa.

Ei.

Vain surullisia tunteita ja kyyneliä, joita vuodattivat viattomat sydämet toisilleen merenrannoilla ja puistoissa - eronsa hetkellä.
Kuvitteellisen eron tuska raastoi nuoren taiteilijan sydäntä. Ja hän tiesi miltä tuntuu kun sielu värisee kuin lehdet puiston mustissa puissa.

Hän oli hieman humalassa. Boolissa oli ollut jotain ylimääräistä joka toi hänelle mieleen huumeet. Mutta hänellä oli silti hyvä olo, vaikka hänen kenkänsä olivatkin märät, ja mielessä kummittelivat kaikki ne oudot kasvot jotka olivat hänelle olleet niin kilttejä ja ystävällisiä...Paitsi se Marika joka oli tarttunut hänen etumuksiinsa ja yrittänyt vetää häntä siittimestä makuuhuoneeseen. Se oli ollut liikaa!
Tuisku tunsi olevansa erilainen kuin muut, yksinäisempi kuin muut...ja lahjakkaampi kuin muut. Hän lähti yöhön kuin tuttuun kohtaloonsa, kuin sydänystävänsä käsikynkkään ja poistui Helsingin menomestoista omaan runolliseen rauhaansa.
Kun Tuisku näki junan tulevan, hän ei heti tajunnut missä oli. Hän oli juuri laulanut kaihoisan ja surumielisen rakkaudentunnustuksensa Marikalle - kun juna osui häneen kuin liian iso viinipullo viimekesäisessä Kaivarin konsertissa.

- Makkonen. Örisin puhelimeen.
-Mikä vitun Makkonen? Kuului langanpäästä.

Katsoin kelloa ja tajusin olevani myöhässä aivan kaikesta. Minun piti muistaakseni hakea lapset tänään Turusta, ja puhua exälleni taas pakkoruotsia. Hän ei ollut minulle soitellut näköjään ollenkaan...tietenkään. Raavin muniani ja tuijotin kelloa kädessäni: 06:21. Ei jumalauta voi olla totta? Mikä päivä tänään on?

- Haloo! Kuului kädessäni tärisevästä puhelimesta. Tarkistin että olin kotonani, ja ettei huoneistossa ollut ketään muuta. Vessasta kuului jotain lorinaa. Siellä on varmaan joku isotissinen missi - tai sitten olin taas ollut yöllä vähällä nukahtaa suihkuun. Mikä se oli paljon todennäköisempää kuin isotissinen missi. En uskaltanut kuitenkaan mennä katsomaan, sillä toivossa on hyvä elää.

- Saatanan satiaiset. Mölisin puhelimeen.
- Täh? Oletko sä tajuissas dorka? Mulla olis sulle jymyuutinen.

En halunnut mitään "jymyuutista" tähän. Olin näköjään kussut sänkyyni. Urani toimittajana oli ollut todella antoisa. Olin menestykselliseti jo kolmatta vuotta AA-kerhossa ilman tulosta. En osaa edes kuvitella mikä tulos voisi olla.
Istuuduin kuitenkin sängynlaidalle ja huomasin että joku oli roikkunut verhoissani. Lieden levy oli päällä ja jokapuolella leijaili itämainen savu, joka haisi aivan palaneille nakeille.Ei vittu taas!

- Mitä sä haluut? pölisin puhelimeen oudolla äänellä. Tilaan huomenna manaajan luukkuuni, täällä kummittelee.
- Rane täällä. Mitä pallinaama? Mulla olis sulle tosi hyvä juttu ennenkuin soitan kytät paikalle. Ei maksa paljon.

Puhelimesta kuului typerää naurua. Ja tunnistin soittajan yhdeksi niistä idiooteista jotka elättävät minutkin. Tämä oli se linnakundi Vallilasta, se luutamies VR:ltä. Sillä oli tatskoja otsassaankin.
Muistin juuri ja juuri, että olimme joskus tavanneeet työnmerkeissä Iloisessa Katupojassa. Ja juuri kun joku vittuili, että olen joku kirjailija kirjoittaessani muistiin edes jotain sykähdyttävää tämän sankarin sepustuksista Sörkan huumemaailmasta, niin sain turpiini tältä samalta puolikaljulta ponnaripäältä.
Muistikuva oli huono. Olin sulkea puhelimeni, mutta ajattelin, että nenäni oli jälleen oikeassa. Oli liian aikaista puhua paskaa toimittajalle. Pahinkin juoppo nukkuu vielä sikeästi. Jotain on täytynyt tapahtua, eikä se tällä kertaa luultavasti vaatisi loputonta lätinään ja kaljan tarjoilua.

- Kahdella sataa saat jotain tosi messevää. Karvani nousivat pystyyn. Jeesus sentään mikä ahneus ihmisiä riivaa.
- Haista paska! Soita Iltsuun. Sanoin, ja tiesin ettei Iltsuun ollut soittamista. Niillä oli eilen ollut kemut tornissa. Ja paikalla toimituksessa oli vain anonyymejä kesätoimittajia jotka eivät löytäneet talosta edes vessaa. Muut makasivat ympäri Helsinkiä kuka missäkin. Muistin juuri missä olin ollut. Aamun positiivisin ilmiö leimahti päähäni kuin ikuinen liekki. Ajattelin että minulla on vielä jotain toivoa. Minä muistan!

- Kolmesataa! Tää on kuule kova juttu. Täällä radanvarrella makaa pää kuin potkupallo. Mä olin lakaisemassa vaihdetta kun kattelin: että mikäköhän tuo tuossa oikein on. Ja kato vittu: Päähän se siinä.
- Ei vois vähempää kiinnostaa.
- Sä et kuule nyt tajuu! Tää pää on ollu sunkin telkussa...viissataa. OK?
- Mä en oo ajokunnossa.
- Ota taksi.
- Pitäs ottaa velaks. Oli vitun kallis ilta eilen.
- Millon sä omilla rahoillas oot juonnu.

Puhelimesta kuului sikamaista naurua, josta en pitänyt. Omatunto soimasi minua hetken, mutta olin yhtä ja samaa kuin elämä muutenkin: elimme toistemme kustannuksella.
Päätin ottaa taksin, kameran, pullon, ja muovipussin mukaan. Minne ikinä sitten pitikin mennä.

Taksissa suljin silmäni ja avasin takaikkunan. Kuski oli kyrpiintynyt MM-kisojen fanaattinen seuraaja. Ajoi kuin hullu vaikka minulla ei ollut mikään kiire minnekään. Hän selitti väsymättömästi siitä, miten Banditokset kärhämöivät jonkin uuden jengin kanssa persereikäsotiaan. Ehdotin kärhämöinnin muuttamista avioliitoksi, niin se olisi siten laillistettua ja yleisesti hyväksytympää. Mutta kuski vain lörpötteli paskaa ja kaahasi ohi Hartwall-areenan Hakaniementien liittymään. On kummallista, että aina kun joudun poistumaan kantakaupungin alueelta, alan ajattelemaan lehmiä ja lomaa - en ole vuosiin sellaisia nähnyt.

Kurvasimme kummalliselle omakoti- ja rivitaloalueelle joka nukkui aamussa ryhminä järjestelmällisemmin kuin minä Töölössä epäjärjestyneessä yksiössäni.

Mikä saatana minäkin täällä oikein olen kameroineni ja takseineni: Voyeristi? Minusta tuntui että minä olen jollain lailla elämän ulkopuolella, ikään kuin puussa jossa on lahot oksat. Täältä minä katselen miten ilmasto lämpenee ja keskiluokkaisuus mätänee valkoisien tiilitalojensa sisään typerine televisioineen ja visailuineen. Tämänkö takia minä jouduin kaikki ne sukupuolitaudit kärsimään ja hoidattamaan opiskeluaikoinani, jotta pääsisin katselemaan jonkun tontun päätä kiskojen välissä keskellä reality-tv:n formaattia?

Oksensin muovipussiin jossa oli SynSamin logo. Ne saatanan piilarit pitäsi hakea. Enhän minä enää nähnyt mitään, kun nukun linssit päässä viikot läpeensä.

Taksi kirjoitti minulle kuitin ja raahasin kamani ulos. Taksi paahtoi tiehensä.

Ulkona odotti jo ahne luutamies. Tämä nojaili harjaan ja veteli tupakkaa keltaisilla sormillaan.

- Oot sitten muuttanut tänne. Mites bisnekset?

Kysyin, ja sylkäisin inhottavanoloisen limpin kuivalta kieleltäni ojaan. Joku nutipää muija haki Hesarin laatikostaan ja katseli meitä kuin koiranpaskaa pihallaan. En tajua miksi minua vituttaa Nike-verkkareihin sullotut timmiperseet.
Kun kytät sitten saapuisivat myöhemmin, he luultavasti koluaisivat kaikki lähitalot ja kyselisivät näkymiä ja tapahtumia. Silloin meidätkin yhdistettäisiin tähän sontaan. Voivottelin ääneen. Syytin eukkoa juoruilusta? Minä, juorutoimittaja? Vihaan amatöörejä.

- Huono olo? Luutamies käkätti. Ja lähti kulkemaan löydöstään innoissaan, edelläni pajupuskien lävitse ratapenkalle päin. Hän meni aika ketterästi ylitse alumiiniverkkoaidan. Minulla se kesti hieman kauemmin. Kiipesin viimeksi aidan ylitse Upinniemessä. Jumalauta siitä on aikaa. Housuni ratkesivat.

Penkalla oli pää. Nuorenmiehen irtileikkautunut pää. Se oli kummallisen tyytyväisen näköinen, aivankuin sillä olisi jotain sanottavaa minulle.
Kenties laulettavan jokin laulu?
Minulta kesti hetken ennenkuin tajusin, että olen nähnyt sen ennenkin jossain. Jep! Kaivarin kesäkonsertissa viime vuonna. Minulla oli kuraiset housut ja Carita kainalossani. Minä muistan, että konsertti oli keskeytetty kun tätä päätä oli viskattu viinipullolla vahingoittamistarkoituksessa. Carita oli suivaantunut nuorisohuligaaneille, ja mennyt repimään yhtä kaljupäätä tukasta. Minä olin mennyt väliin ja saanut sitten koko joukolta turpiini. Silloinkin ratkesivat housut - ja koko suhde Caritaan. Hänen mielestään minä en osaa valvoa yhteiskunnan etua ja puolustaa maailmanrauhaa, sen yksilöiden yksilöllisyyttä? Hän lähti vitomaan ja vei kissansa mukanaan. Olin tyytyväinen kun se kuseksija katosi elinpiiriäni merkkailemasta.

Rane tökkäsi päätä kengänkärjellään, ja se vieri aivan vahingossa pitkin ratapenkkaa pajupusikkoon. Hän ryntäsi hädissään sen perään, ja minä liukastelin hänen jäljessään samaan pusikkoon.

Viereisellä pyörätiellä hölkkäsi seitsenkymppisen oloinen, viisikymppinen mies Adidaksissaan valkoinen pipo päässään ja huomasi meidät pusikossa - pysähtyi, ja tuli aidalle venyttelemään jäseniään.
- Jumalauta jätkät hyvä ilmä! Mä lenkkeilen nykyään joka aamu yhdeksän ja puoli kilometriä samaa reittiä. Joskus kyllä vaihdan suuntaa etten tylsisty, mutten keskenkaiken. Täällä kun on vain yksi hyvä lenkkipolku. Mä en sitten kestä noita rullaluistelijoita. Ne vie jumalauta koko pyörätien leveyden niillä vehkeillään. Pannaan pyörä ja luistelija samaan aikaan mun kanssa tielle, niin siinä saa juosta ojaan niitä pakoon. Kellojaankin kilkuttelevat vielä saatanat. Ei saa eläkkeellä enää rauhassa juoksennella perkele! Mä jäin tänäkesänä eläkkeelle tosta TKP:stä ja oon kun uus ihminen. Juoksen joka aamu tään lenkin ja vedän sisään raitista ilmaa ennenkuin ilma taas päivällä pilaantuu kaikista pakokaasuista ja läähättäjistä. Hei jätkät! Mä oon vasta viiskytkaks ja elämä edessä. Munakin seisoo ja akka näyttää hyvältä vaikka on synnyttänyt kolme pätevää poikaa. Yksi on Otaniemessä ja toinen Nokial....

Äijä polotti ja venytteli reisiään nojaillen aitaan niin että luulin sen kaatuvan. Me tuijotimme sen suuhun kuin televisioon hämärässä olohuoneessa. Kävimme hänen mökillään Päijänteellä ja kalastimme ahvenia kirkkaissa ja tuulisissa vesissä. Istuimme saunassa sen kanssa ja joimme hyvää konjakkia sen kanssa terassilla. Taisin siipasta sen akkaakin, mutta kun se oli niin fitness, niin en saanut sitä pururadalla kiinni. Emmä mikään kateellinen sille ollut. Seisoin muuten vain laulajasankarin runollinen pää jaloissani ja katselin kohti omaa tulevaisuuttani - onneksi se oli vielä aidan toisella puolella. Nyky-eläkeläisten silmät kuitenkin toimivat paremmin kuin tavallisten talliaisten, hän nimittäin äkkäsi pään jaloissani ja jatkoi...

- ...Katos jonkun pää! Musta on kyllä tärkeetä että pää kestää harteilla nykyajan työpaineissa.
Mulla oli todella vaikeita kausia TKP:ssä ajoittain, kato kun olin projektinvetäjänä isossa lafkassa. Onneksi mulla oli järkeä urheilla aina kun siihen tuli tilaisuus. Mikään penkkiurheilija mä en todellakaan ole, vaikka kyllä MM-kisoja seuraankin innokkaasti. Aika hyvät säät. Vettä satanut koko kisojen ajan. Mutta ei se kuule kovakuntoisia urheilijoita paljoa hetkauta. Vaikka onhan se vähän niinkin, että nykyurheilijat on vähän sellaisia mainospellejä, sokeria saatana. Mainostavat kaikkea mahdollista rahoittaakseen harjoittelunsa ja ajelevat Stadikalle Ferrareilla. Mutta se on puhdasta kapitalismia ja musta se on aivan oikein. Jos ei ole Keniasta kotoisin, niin millä muullakaan sä juoksun huipulle pääset kuin rahalla, mitä? Et millään. Siksi suomenkin juoksu on niin kuppasessa tilasssa, kun täällä ei osata markkinoida mitään, myydä edes persettään. Urheilija on tuote, ei mikään fiilistelijä perkele.

Kaveri katsahti sykemittariinsa ja heitti meille kättään ja lähti kiitämään aamuhämäriin.

- Pitäiskö tää lanttu roudata takas radalle. Eihän tätä tästä kukaan löydä? Emmä ainakaan tohon koske! Pakko se on mukaan ottaa. Joku rakki vielä syö sen tai varikset nokkii silmät päästä.

- Missäs loput tästä hepusta oikein on?

Rane kohautti olkapäitään. Tästä oli tulossa ongelma. Otin pari kuvaa lisää kallosta ja yritin saada siihen jotain draamantajua mukaan. En ole kovin hyvä siinä. Mutta uskoin onnistuneeni tarppeeksi hyvin tuhlattuani siihen kolme rullaa.

- Pane se tohon muovikassiis. Siinähän se menee mukavasti kun etsitään loppu heppu.
- Mä oksensin tähän taksissa.
- No mitä vitun väliä sillä on? Luuletsä että se alkaa yskimään?
- Ok. Nosta sitä vaikka korvasta. Sen tukka näyttää ihan limaselta. Siinä on varmaan jotain geeliä.
Pidin pussia auki, kun Rane ottin vastentahtoisesti korvasta kiinni ja nosti pään maasta tupsautten sen pussiiin.

- Plop. Hän hönkäisi. Vedimme savut ja mietimme kumpaan suuntaan ohikiitänyt juna oli mennyt. Sitä oli todella vaikea päätellä. Joten lähdimme erisuuntiin, tonkien ratapenkkoja niin tarkasti kuin vain osasimme.
Siinä kohtaa taisin tehdä virheen. Nimittäin minä valitsin kuin selkärangasta tien takaisin Helsinkiin, Rane maaseudulle. Ehkä se oli hänelle parempi vaihtoehto kuin minulle. Emme nähneet enää koskaan. Se oli hyvä, sillä hän unohti rahansa.

Aamu kiiti Stadiin kuin junat ohitseni, tuli voimalla päälle takinliepeissä hulmuten. Olin tunnissa kävellyt jo Töölönlahdelle asti. Laineet liplattivat mukavasti. Ja minulla oli kummallisen kevyt olo. Ajattelin itsekin aloittaa lenkkeilyharrastuksen heti kun tästä alhosta nousisin takaisin elävien kirjoihin. Jättäisin persereikätyöni ja ryhtyisin hoitamaan sieluani. Päätös tuntui hyvältä. Sillä en menettäisi siinä mitään muuta kuin sen, ettei minulla ollut tässä työssä mitään tulevaisuutta. Ajatus varhaiseläkkeestä alkoi kuulostaa erinomaiselta. Kaivoin pullon esiin poplarini taskusta ja imaisin itseeni vahvistavat hörpyt.

Ohikulkevien ihmisten mielestä näytin varmaan spurgulta muovikasseineni ja poplareineni. Mutta luulisin että kaulassani killuva Nikoni antaisi minusta hieman toisenlaisen kuvan. Ei antanut. Joku oli soittanut Poliisit vastaani juuri kun olin saavuttanut Eläintarhanlahden. Heitä ei kuitenkaan oltu soitettu minun vuokseni, vaan yleisen järjestyshäiriön vuoksi. Tokoinrannassa oli ollut tappelu. Ja koska Maija näytti olevan jo täysi. Minua vain haastateltiin ja kehoitettiin menemään kotiin, koska en ollut sen enempää juovuksissa kuin olin. Muuten minulle tuli täysin selväksi ettei ratapihalla saa kävellä. Sitäpaitsi heillä oli nyt muitakin kiireitä. Yöllä oli pikajuna ajanut lävitse rautatieaseman ja päätynyt aina Mannerheimintielle asti. Kaaos Helsingin kisakeskuksessa oli valtava.
Oli kummallista, ettei minua kiinnostanut vanhat jutut ollenkaan. Olin luultavasti liian rutinoitunut toimittaja. Mutta jonkinlaisen piston minä tunsin sydämessäni. Ja funtsin, että minussa on jossain vielä ehjä pala ihmisyyttä, kun muistan ajatella itseäni.

Olin juuri lähteä Töölöön, kotiini, etsimään raunioista vakuutuskirjojani. kun tajusin etten voinut kassiani kotiin raahata. Joten oikaisin kohti ympyrätaloa, pitkin lahden rantaa, ajatukseni viedä Antin pää postiin.

Nurmikot olivat täynnä urheiluhulluja kestävyysurheilijoita. Kilinä ja rähinä oli jo aamusta kovempaa kuin lokkien huuto pollareiden päissä.
Jouduin kolmessa minuutissa kaljarinkiin pusseineni. Sakki oli mahtavaa. Kaikki olivat Kouvolasta tai Anjalankoskelta. Tuttu mesta. Siellä oli kaikki yhtä rähjäistä kun täälläkin - silloin kun kävin kirjoittamassa jonkun reportaasin jostain sopupelisotkusta - josta en itsekään ymmärtänyt yhtään mitään.
Tästä en heille maininnut mitään. Kerroin vain miten hieno paikka Anjalankosken jalkapallokenttä on. Ja miten hyvin siellä palaa valot illalla. Ja olin hiiskumatta siitä että olin metamorfoosissani muuttunut täysin HJK-faniksi. Sellaiset ovat heidän mielestään näyttelijöitä ja luusereita jotka vaihtavat jalkapallokenttänsä toiseen, muuttivat he sitten vaikka Madridiin tai Milanoon.

Ei mennyt kovinkaan pitkään, kun he äkkäsivät että olen iltapäivälehden toimittaja ja humalassa. Ensin minulta tietenkin pummattiin viinat pois, ja kohta sain hakea selvimpänä lisää kaljaa S-Marketista.
Kun tulin takaisin kasseineni, he pelasivat Antilla palloa nurtsilla. Toimittajanvaistoni heräsivät heti. Unohdin hetkessä olevani menossa eläkkeelle ja jättäväni nämä hommat. Ja juoksin eri kuvakulmisssa ottamassa kuvia kun Antilla tehdään muutama hämärä maali.

Puolisäännöllisestä pelistä aiheutunut kauhea kina ja tappelu oli ohitse kulkevien japanialais-turistien mielestä hyvin piristävää, ja hekin ottivat paljon kuvia suvulleen ja ystävilleen urheilullisesta suomesta.

Japanialaiset olivat ystävällisiä minulle - niin kuin aina kaikille - varsinkin silloin, kun he tajusivat että kannoin mukanani Nikonia kalliilla objektiivilla. En tiennyt paljonko se maksoi, koska se ei ollut minun. Mutta tiesin ettei se japaniassa maksanut siitä edes puoltakaan.

Vittuilin heille hienovaraisesti siitä että heillä oli Nokian kännykät. He kaikki nauroivat, ja ottivat siitä toisilleen muistoksi kuvia.
Kiitin Sami Garam'ia lanseeraamastaan "Japanialaisuudesta". Lanseerasin Samin samoin tein grammaksi Silmälasikirsipihaa. Ne piilarit! Jumalauta! Olen kohta sokea!

Sitten sattui kömmähdys. Anjalankoski vs. Koria-peli päättyi huimaavaan maalipotkuun, joka lennätti laulajan mereen - mereen josta hän oli aina itkenyt, ja jota hän oli siteerannut.niin monissa runoissaan. Pallo katosi kaaressa ylitse pelaajien ja maalin, putosi kuin hidastettuna kohti laineita ja molskahti mereen ja sen aaltoihin.

Tuijotimme typertyneenä miten se kellui hetken pinnalla, sitten vajosi pohjaan kuin kivi.
4532
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Aivan hervoton tarina... :)

Tuisku soi taustalla...

Äänestä

Taitavasti kirjoitettu.

Vou.

Äänestä

Ja taas kerran pääs bilishai yllättämään!
Vaikka kirjoittamisessa mut hakkaatkin, niin ysipallossa tulee turpiin!

Äänestä
  • Ensin juodaan, sitten pelataan - ja vasta sitten katotaan kuka voitti.

    Kohta kuuluu... Kuuntele postilaatikkoas!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

R.O.C kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu