Hmm

Miksi olet satanisti? MIkä synkässä kiehtoo?
Olen huomannut, että ainakin tällä palstalla esiintyvistä sataneista suurin osa on vanhempiensa luona asuvia teinejä. He jakelevat sitten muille neuvoja, jotka on opittu kirjoista. Ovatko kaikki alle kolmekymppisiä vai löytyykö ketään vanhempaa. On normaalia, että juuri tuossa iässä aletaan kapinoida vanhempia vastaan. Pukeudutaa mustaan ja halutaa olla erilaisia.

Minusta on ihan hyvä ajatella maailmaa muultakin kuin uskonnolliselta kantilta katsottuna. Itseänikin toisinaan ärsyttää suvaitsemattomuus kristittyjen taholta. Muuten en juuri välitä muista ihmisistä. Olen oman elämäni herra.
7447
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ei synkkä mitenkään erityisemmin kiehdo. Kyllähän moni satanisti varmaan vanhempien luona asuukin, teinejäkin useat ovat, itse en ole teini enkä kyllä jakele muille neuvoja jotka olen oppinut kirjasta, elämästähän tervejärkiset ihmiset asiansa oppivat. Kapinointi vanhempia vastaan tapahtuu yleensä murrosiässä, jossa moni ei vielä edes myönnä olevansa satanisti. Kaikki satanistit eivät pukeudu mustaan ja eikös jokainen ihminen halua olla muista erilainen?

Äänestä

"MIkä synkässä kiehtoo?"

No voin vastata vain omasta puolestani... Synkkyys luo tunnelmaa, pelottavaa mutta mielenkiintoista, esim. kauhuelokuvassa kun astutaan pimeään huoneeseen...

"Olen huomannut, että ainakin tällä palstalla esiintyvistä sataneista suurin osa on vanhempiensa luona asuvia teinejä. He jakelevat sitten muille neuvoja, jotka on opittu kirjoista."

Satanistiksi ei tosiaan tulla mitään kirjoja lukemalla, mutta satanisti voi olla minkäikäinen tahansa. Jos vähänkin on nähnyt maailmaa ja elämää, niin tietää kyllä että maailmassa on paljon laumasieluja sekä siivelläeläjiä. Mutta onneksi individualismi on nyky-yhteiskunnassa sallittua ja suotavaa. Riippuen siitä kuinka löyhästi satanismi määritellään, niin voisin arvella että suomessakin on kymmeniätuhansia (enemmänkin?) satanisteja, kaikissa ikäryhmissä.
Monesti kuulee sanottavan, että "ajattelen kyllä aika paljon samalla tavalla kuin satanistit, mutta en kyllä itseäni satanistiksi sano".
Maailma on jatkuvasti menossa satanistisempaan suuntaan, vaikka LaVeyta ei koskaan olisi ollutkaan.

"Pukeudutaa mustaan"

No melko yleistämistä. Olen kuitenkin kehitellyt teorian, minkä takia moni satanistiksi itseään sanova pukeutuu mustaan ja kuuntelee metallia:
Pukeutuminen ja musiikkimaku eivät ole suorassa yhteydessä toisiinsa. Joitain kiehtoo pimeys enemmän kuin muita, tässä ei ole mitään ihmeellistä, se on synnynnäistä. Täten jotkut nauttivat enemmän vaikka kauhuelokuvista kuin toiset. Jos nämä asiat kiehtovat, niin eikö se ole aika normaalia että kiinnostutaan myös raskaammasta musiikista, sekä tummista vaatteista? Näillä kaikilla asioilla ei tosin ole mitään tekemistä sen kanssa, miten elämään suhtautuu, ja mihin aikoo elämänsä käyttää. Tosin, koska LaVey teki satanismista ns. synkän, niin täten muutenkin mustiin pukeutuvat ihmiset/nuoret löytävät helpommin satanismin kuin muut.
Loogista, eikö? Itse ainakin löysin satanismin erään bändin sanoituksien kautta...

"Minusta on ihan hyvä ajatella maailmaa muultakin kuin uskonnolliselta kantilta katsottuna."

Ehodottamasti, ja tätä satanismi nimenomaan korostaa.

"Muuten en juuri välitä muista ihmisistä. Olen oman elämäni herra."

Kuten myös satanistit.

Äänestä

Suurin osa ihmisistä elää satanistin tavoin tiedostamatta itse,sitä.
Tämän voi huomata maailman pinnallisuudesta,kaupallisuudesta ja siitä, että parhaat pärjäävät.Itse pyrin ainakin pois tuosta noidankehästä ,ja yritän olla huomaavainen ja hyvä muita ihmisiä kohtaan.

Äänestä
  • maailma on pinnallinen, jos sitä katsoo pintapuolisesti. siis mainokset jne., mutta ei sitä muuta olekkaan järkevää syöttää suurille massoille. ihmisetkin voivat olla pinnallisia, mutta olenpa melko varma että suvaitsevaisuus yms. on lisääntynyt hurjasti vaikkapa viimeisessä 50 vuodessa... tai 100 vuodessa! mutta... syvällisyyttä löytyy parhaiten kun osaa katsoa niinsanotusti syvemmälle... ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta, eli vaikka filosofisista keskusteluista ja rakkauden osoituksista. mutta niin, mitenkäs pinnallisuus liittyikään satanismiin?

    Kaupallisuus... nojaa... en nyt suoraa yhteyttä satanismiin näe tässäkään?

    Parhaat pärjäävät, no se on hyvä satanistinen merkki.

    Kyllä satanistikin on huomaavainen ja "hyvä" muita ihmisiä kohtaan... mutta ei välttämättä kaikkia kohtaan...

    Äänestä

  • kirjaudu sisään jos kirjoitti:

    maailma on pinnallinen, jos sitä katsoo pintapuolisesti. siis mainokset jne., mutta ei sitä muuta olekkaan järkevää syöttää suurille massoille. ihmisetkin voivat olla pinnallisia, mutta olenpa melko varma että suvaitsevaisuus yms. on lisääntynyt hurjasti vaikkapa viimeisessä 50 vuodessa... tai 100 vuodessa! mutta... syvällisyyttä löytyy parhaiten kun osaa katsoa niinsanotusti syvemmälle... ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta, eli vaikka filosofisista keskusteluista ja rakkauden osoituksista. mutta niin, mitenkäs pinnallisuus liittyikään satanismiin?

    Kaupallisuus... nojaa... en nyt suoraa yhteyttä satanismiin näe tässäkään?

    Parhaat pärjäävät, no se on hyvä satanistinen merkki.

    Kyllä satanistikin on huomaavainen ja "hyvä" muita ihmisiä kohtaan... mutta ei välttämättä kaikkia kohtaan...

    Tiedän kyllä,että satanistikin voi olla ystävällinen.Sen verran olen nimittäin La Veytä lukenut, että tiedän saatanan edustavan ystävällisyyttä rakkauden kiittämättömiin haaskaamisen sijaan.Itse en oikein La Veyn oppeja voi hyväksyä ,sillä olen aika kiltti luonteeltani, eikä minulle tulisi mieleenkään esimerkiksi kostaa,koska se ei hyödytä mitään.On vain parempi olla reagoimatta, jolloin toinen osapuoli huomaa kuinka typerästi tekikään.Tiedän myöskin etteivät kaikki satanistit La Veytä noudata.Ainut asia jonka La Veyn opista voin hyväksyä, ja tiedän muutenkin pitävän paikkansa, on se,että saatana on kirkon paras ystävä, ja pitää sen pystyssä.

    Tuossa edellisessä jutussa,kun mainitsin kaupallisuuden tarkoitin,että kaikkien noiden miljoonia tuottavien markkinoiden takana on joukko pahan puollella olevia ihmisiä.

    Äänestä

  • hyvän liittolainen kirjoitti:

    Nonniin, näytät tietävän satanismista yllättävänkin paljon! Se on nimittäin melkoisen harvinaista täällä.

    Joskus tuo reagoimatta oleminen on tapreeksi paha kosto, mutta ei aina. Se riippuu niin paljon tilanteesta.

    Ja eiväthän kaikki satanistit laveyta orjallisesti seuraa, lavey antoi ikäänkuin "kehykset" satanismille. Mukaan hän heitti sitten omaa juttuaankin, jota kaikki eivät täysin allekirjoita. Satanismi on niin pirun laaja käsite, on hankala sanoa että kuka on satanisti ja kuka ei.

    Satanisti ei näe että maailmassa olisi absoluuttista hyvää tai pahaa.

    Äänestä

  • kirjaudu sis..... kirjoitti:

    Nyt sitten rohkenin kirjoittamaan tänne oikealla nimimerkilläni.Saa nähdä, mitäköhän tästäkin seuraa...

    En nyt sentään mikään hyvän littolainenkaan ole.Oikeastaan olen aika kirkonvastainen,mutta onko se pahuutta?Kirkon mukaan kyllä.

    Itse olen harjoittanut wiccaa pari vuotta.Wiccalaisetkaan eivät usko absoluuttiseen hyvään tai pahaan vaan siihen,että ne ovat sekoittuneet.

    Onhan se varmaankin vaikea määritelle,että kuka sitten on satanisti ja kuka taas ei. Itse en ainakaan satanisti ole, vaikka joku kadulla liikkuva "kiihkokristitty" saatta pentagrammini vuoksi minut sellaiseksi luokitellakin.Pentagrammia käytän wiccalaisuuteni vuoksi ja kolme sakaraa ylös päin,mutta eihän ne uskikset sellasta huomaa.

    Tuosta zenin kysymyksestä sen verran että, eihän se satanismi mitään synkkyyden ihannoimista ole.Eivätkä todelliset satanistit varmaankaan synkkyyden takia satanisteja ole vaan sen uskonnollisen puolen vuoksi.

    Lopuksi vielä, että ihan vain mielenkiinnon vuoksi on noita satanismijuttuja tullu lueskeltua...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Zen kirjoitti:

Miksi olet satanisti? MIkä synkässä kiehtoo?
Olen huomannut, että ainakin tällä palstalla esiintyvistä sataneista suurin osa on vanhempiensa luona asuvia teinejä. He jakelevat sitten muille neuvoja, jotka on opittu kirjoista. Ovatko kaikki alle kolmekymppisiä vai löytyykö ketään vanhempaa. On normaalia, että juuri tuossa iässä aletaan kapinoida vanhempia vastaan. Pukeudutaa mustaan ja halutaa olla erilaisia.

Minusta on ihan hyvä ajatella maailmaa muultakin kuin uskonnolliselta kantilta katsottuna. Itseänikin toisinaan ärsyttää suvaitsemattomuus kristittyjen taholta. Muuten en juuri välitä muista ihmisistä. Olen oman elämäni herra.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu