Versoa vaimennettu -osa 2

Kyseessä on siis -04 Verso bensakoneella. Takaosan itse tehdystä vaimennuksesta kirjoitin jo aiemmin. Nyt teetin Stop Sonic- ja ruosteenestotäyskäsittelyn. Näiden hinnat 250 ja 590 e; yhteensä 800e. Sovimme, että jos Aven sisälokarit sopivat, niin ne laitetaan. Ainakin jotkut lokarit siellä nyt on sekä edessä että takana (100e).

Ja mikä oli koko shown vaikutus ajomeluun? Valitettavasti on todettava, että rengasmelu ei vähentynyt kovinkaan paljon. Karkealla alustalla jyrinää tuntuu olevan (lähes) kuten ennenkin. Kai se melu sitten johtuu rakenteita pitkin. Sisätilavuudeltaan pienemmässä autossa vaikutus voi toki olla selvempi; Versossa kaikupohjaa riittää. Esim. Corolla sedan on mielestäni hiljaisempi. Kostea tienpinta ei ehkä kuulu yhtä selvästi kuin aiemmin. En ole vielä ajanut soralla, joten siltä osin palaan asiaan myöhemmin.

Lopuksi on hyvä mainita, että olen melko allerginen melulle. Täytynee käydä ajamassa muita malleja että saisi hieman vertailukohteita. Tila-autosta/katumaasturista en kuitenkaan jatkossakaan luovu. Renkaat on muuten jotkut Michelinit.
151979
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

jo autoa ostaessa ja käydä koeajamassa muitakin autoja. Ei pidä mennä massan mukana ja elää mutu-maailmassa, ei se Toyotan ylivoimainen luotettavuus ja laatu ole muuta kuin Tojotan omistajien omaa harhakuvaa. Lähes kaikilla nykyautoilla ajaa 200 tkm ilman suuria ja kalliita murheita, monilla myös mukavammin kuin Tojolla.

Äänestä
  • tämä on minun taloudessani. Mutta jos vähänkään mietit vaihtoehtoja, niin huomaat, ettei niitä juuri ole. Pienet tila-autot (pituus n. 4.3m) ovat vähän turhan pieniä, Grand Scenicin automaatin kanssa en halunnut ottaa riskiä, isommat autot (etenkin Voyager) jo liiankin isoja ja tilastojen mukaan vika-alttiita. Ei minulla todellakaan ole Toyota-laseja päässä; Verso vaan tuntui sopivimmalta. Eikä tämä ole tila-autoista edes meluisimpia (testienkään mukaan). Eiköhän tämän kanssa pysty elämään seuraavat neljä vuotta.

    Äänestä

Saattaa sittenkin olla jotakin järkeä kokeilemassani strategiassa, eli ostaa uusi auto, olla tekemättä sille mitään muuta kuin takuun säilymisen kannalta välttämättömät, ja vaihtaa se vähän alle 3-vuotiaana kun takuuta on vielä jäljellä.

Vaikka kieltämättä tämänkin mielekkyys on kyllä välillä epäilyttänyt; vaihtaa nyt nipinnapin "sisäänajettua" autoa.

Äänestä

Omassani oli v-nopeusluokan Bridgestonet ensiasennuskumeina, kuluivat silmissä, olivat todella meluisat, ja auto oli uraherkkä. Vaihto matalamman nopeusluokan Micheliiniin muutti auton luonteen aivan toiseksi, huomattavasti hiljaisempi ja mukavampi ajaa.

Äänestä
  • renkaat. Voisiko muuten talvirenkaat olla 195 leveät vaikka rekisteriote tuntee vain 205? Tiedä sitten löytyykö riittävää kantavuutta (94) tuossa kapeammassa koossa.

    Äänestä

  • masa kirjoitti:

    renkaat. Voisiko muuten talvirenkaat olla 195 leveät vaikka rekisteriote tuntee vain 205? Tiedä sitten löytyykö riittävää kantavuutta (94) tuossa kapeammassa koossa.

    Itsellä on 205 kesärenkaat ja 195 talvirenkaat. Menee läpi katsastuksesta hyvin ja kantavuutta on tarpeeksi. Seuraavat kesärenkaatkin ovat 195.

    Äänestä

  • masa kirjoitti:

    renkaat. Voisiko muuten talvirenkaat olla 195 leveät vaikka rekisteriote tuntee vain 205? Tiedä sitten löytyykö riittävää kantavuutta (94) tuossa kapeammassa koossa.

    alkuperäisestä (=rekisteriotteessa merkitty) ilman muutoskatsastusta. Oheinen tarina on AKEn sivuilta:
    Renkaiden ja vanteiden muutokset

    Lmp auton rakenteen muuttamisesta 23.10.1998/779, luku 3, 10 §:
    Vanteiden vaihdon seurauksena akseliston raideväli saa muuttua enintään 30 mm alkuperäiseen verrattuna, ellei auton valmistaja muuta ilmoita.

    Auto on muutoskatsastettava, jos:

    vanteen nimellishalkaisija poikkeaa alkuperäisestä yli 26 mm
    renkaan leveys poikkeaa alkuperäisestä yli 30 mm
    muutoskatsastuksessa huomioitavaa:
    renkaan ulkohalkaisijaa ei saa suurentaa enempää, kuin 51 mm
    renkaan leveyttä ei saa suurentaa enempää, kuin 102 mm
    Vanteiden vaihdon seurauksena auton akseliston raideväli saa muuttua enintään 30 mm. Auton pyörännavan ja vanteen väliin saa asentaa vain auton tai vanteen valmistajan vanteen ja kyseisen automallin yhteydessä käytettäväksi tarkoittamia sovituskappaleita. Muutettaessa renkaan ulkohalkaisijaa on nopeusmittarin näyttämä korjattava tarvittaessa

    Äänestä

Sisälokarit on asennettu vain taakse.

Äänestä

Onko kattoverhoilun takana vaimennusainetta?
Jos ei, niin raskasmattoa ensin peltipintaan kontaktiliimalla ja sitten autohuopaa (8mm) vaikka Osaset liikkeestä verhoilun taakse.
Edelliskoppainen Ave kadotti suurimman osan tie jyrinästä tällä keinolla.

Katsos äänen johtuminen jousituskomponentteja pitkin ei riitä sen kuulemiseen sisällä kabiinissa. Ääni pitää johtua tarpeeksi isoon pintaan joka sovittaa mekaanisen värähtelyn ilmaan tehokkaasti kuten kattopelti.

Äänestä
  • tekevät katon irrottamisen hankalaksi. Tässähän on A-pilareissa tyynyt ja näyttää siltä, että pilareiden verhous pitäisi poistaa ennen kuin kattoverhoilun saa pois. Onko kenelläkään tietoa miten B-pilarin yläosan verhous poistetaan? Jos vaikka innostuisi... Toisaalta ehkä sisäkatto lähtisi pois hieman taivuttamalla? Mielessä on käynyt myös kovan tavaratilan peitteen rakentelu.

    Äänestä

  • masa kirjoitti:

    tekevät katon irrottamisen hankalaksi. Tässähän on A-pilareissa tyynyt ja näyttää siltä, että pilareiden verhous pitäisi poistaa ennen kuin kattoverhoilun saa pois. Onko kenelläkään tietoa miten B-pilarin yläosan verhous poistetaan? Jos vaikka innostuisi... Toisaalta ehkä sisäkatto lähtisi pois hieman taivuttamalla? Mielessä on käynyt myös kovan tavaratilan peitteen rakentelu.

    Vanhassa Avessa en ottanut verhoilua kokonaan pois. Sä jäi kattoon kiikkumaan kattovalon ja aurinkolasikotelo-valiastusboxin varaan. B-Pilarin yläosan verhoilua en myöskään irrottanut kokoaan. Sen sai yläosastaan vetämällä osittain irti, jäi turvavyösysteemin varaan.
    Noissa muoviosissa on sellaiset vetämällä irtoavat ja painalla takaisin menevät kiinnitysnappulat.

    Samaisen vaimennuksen eräs kaveri teki myös Almeraan ja vaikutus oli ihan sama, eli jyrinä vaimeni selvästi.

    Itse tein tuon ekan kerran Carina E:hen jossa myös jyrinä vaimeni, ehkä jopa enemmän kuin vanhassa Avessa.

    Äänestä

  • 2.4 STW kirjoitti:

    Seuraavat kaksi kuukautta menevät käytännössä kokonaan työmatkoilla, joten katsotaan loppuvuodesta jos motivaatiota löytyisi. Tietysti voihan joku muukin versoilija innostua kokeilemaan; vinkki, vinkki... Kävi jopa mielessä kysäistä merkkiliikkeestä ko. operaation hintaa.

    Äänestä

Saat Ave Verson tosi hiljaiseksi: Lainaa jostain Skoda120 ja aja sillä viikko. Tämän sokkihoidon jälkeen Ave on kuin kuiskaus...
;-)

Ei mutta oikeesti Masa sulla on tosi tiukat kriteerit. Itselläni on massaus ja StopSonic, laitoin heti uutena, joten en tiedä vaikutuksesta. Mutta jos autossa voi keskustella normaali äänellä edestä 3. riville ja kuunnella mankkaa suht normaalilla voluumilla, niin ei se nyt paha ole? Usein olen kyydissä selvästi meluisimmissa uusissa autoissa.

Eniten saat melua pois etsimällä markkinoiden pehmeimmät renkaat. Eihän sitä mekkalaa juuri koneesta tule. Mulla Michelin Energyt 205 ja talvella WinterViking kumit, jotka on nastoista huolimatta vähä-äänisemmät noin korvakuulolta!

Äänestä
  • toimii valitettavasti vain hetken. Eilen istuin kaverin 1. mallin Mondeo farkussa ja kylläpä tuntui oma auto taas hiljaiselta. Tämä auton vaimennus on kyllä osin harrastelua; kai sitä voisi vapaa-aikaa huonomminkin käyttää!? Nykyinen polttoaineen hinta tosin vaimentaa autoa varsin hyvin ihan ilmaiseksi.

    Äänestä

´Kävikö lokarit suoraan vai jouduttiinko niitä modifioimaan? Itse ajattelin myös laittaa...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

masa kirjoitti:

Kyseessä on siis -04 Verso bensakoneella. Takaosan itse tehdystä vaimennuksesta kirjoitin jo aiemmin. Nyt teetin Stop Sonic- ja ruosteenestotäyskäsittelyn. Näiden hinnat 250 ja 590 e; yhteensä 800e. Sovimme, että jos Aven sisälokarit sopivat, niin ne laitetaan. Ainakin jotkut lokarit siellä nyt on sekä edessä että takana (100e).

Ja mikä oli koko shown vaikutus ajomeluun? Valitettavasti on todettava, että rengasmelu ei vähentynyt kovinkaan paljon. Karkealla alustalla jyrinää tuntuu olevan (lähes) kuten ennenkin. Kai se melu sitten johtuu rakenteita pitkin. Sisätilavuudeltaan pienemmässä autossa vaikutus voi toki olla selvempi; Versossa kaikupohjaa riittää. Esim. Corolla sedan on mielestäni hiljaisempi. Kostea tienpinta ei ehkä kuulu yhtä selvästi kuin aiemmin. En ole vielä ajanut soralla, joten siltä osin palaan asiaan myöhemmin.

Lopuksi on hyvä mainita, että olen melko allerginen melulle. Täytynee käydä ajamassa muita malleja että saisi hieman vertailukohteita. Tila-autosta/katumaasturista en kuitenkaan jatkossakaan luovu. Renkaat on muuten jotkut Michelinit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu