Meillä on n puolivuotias poikamarsu. Emme ymmärtäneet heti aluksi ostaa kahta kerralla, mutta nyt jälkikäteen olemme tulleet katumapäälle, ja olemme ajatelleet hankkia toisen pojan. Jossain vakuutellaan kahden pojan sopeutuvan yhteiseloon ihan hyvin, ja jossain toisaalla sanotaan sen olevan sula mahdottomuus. Kumpaa uskoa??? Emme haluaisi viedä marsuamme "turhaan" kastroitavaksi. Sanokaas ja kertokaas nyt viisaat, mitä kannattaa tehdä; jatkaa eloa yhden marsun kanssa vai uhkarohkeasti hankkia toinen poika ja alkaa totuttaa niitä toisiinsa???
ikuisuuskysymys:
yks vaan
6288
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
eikai sitä tiijä jos ei kokeile,mielipiteitä on yhtä paljon kun on eläviä..
varma,että eivät tule toimeen,mutta hankkikaa ehdottomasti marsulenne kaveri,tyttö siis,pitää vain sit kastroida!
Riippuu luonteista ;) Toiset tulevat toimeen keskenään, toiset eivät, mutta niin se voi olla naaraidenkin kesken. Jos et halua kastroida urostasi, voi sille minun mielestäni aivan hyvin kokeilla kaveriksi toista luovutusikäistä urosta.
Jonkin verran kokemuksia uros-uros yhdistelmistä läytyy mm. täältä: http://forum.marsut.net/forum/phpBB2/viewtopic.php?t=830
..ja jos eivät tule toimeen laita häkkin keskelle verkko..:) siiten ne ovat toisaalta kaksin ja toisaalta yksin..
Eli itse olen myös miettinyt ostavani kaverin, tosin 2 vuotiaalle urosmarsulleni. Olen myös tuota verkkoa mietttinyt, onnistuisiko se käytännössä, että ison häkin jakaisi verkolla keskeltä puoliksi, jolloin marsut näkisivät toisensa ja pääsisivät verkon lähellä juttelemaanb, mutta eivät pääsisi toisiaan hengiltä syömään jos eivät toimeen tulisi..
on kaksi nuorta urosta. olemme koittaneet niitä toisiinsa siedättää, mutta jostain syystä he eivät tule toimeen. välillä jo näytti lupaavalta, kunnes viimeisellä yhteisellä "vapaalla" tuli toiselle reikä kylkeen ja toiselta "halkesi" huuli. pojat ovat eri häkeissä, mutta ihan vieretysten, siinä ne juttelevat kovasti,eikä mitenkään uhittele, kun on turvallinen verkko välissä.. (huom muutaman sentin väli, koska toista pääsee kyllä nappaamaan jos nenät on kiinni samassa verkossa.) ja jos toinen on vaikka sylkyssä, niin kaveri jo huutelee kovasti että "hei! minne katosit,kui kui" on heistä kovasti siis seuraa toisilleen vaikka eivät leikkiä voikaan yhdessä. "vinoilla kuitenkin voivat :O) voi kun ymmärtäisi mitä ne sanovat......heh!