Kani ja pasteurella

Omistan vuoden ikäisen hermeliini pojan joka sairastaa pasteurellaa. Sairaus puhkesi jo neljän kuukauden iässä ja siitä lähtien on lääkitystä ollut säännöllisen epäsäännöllisesti (Baytril). Oireina on nuhaa, aivastelua ja silmien rähmimistä. Pahimmassa tapauksessahan pasteurella voi aiheuttaa välikorvan tulehduksen. Meillä kani on nyt jonkin aikaa vapaana ollessaan heilutellut päätään puolelta toiselle ja olen tulkinnut sen juuri välikorvan tulehdukseksi, mutta kun kani on muuten niin hyväkuntoinen ja eläväinen olen hieman hämmentynyt. Se heiluttelee päätään yleensä innostuessaan juoksemaan ja hyppimään, mutta myös jos yritän silittää sitä eikä kani innostukaan ajatuksesta.
Itse kysymys kuuluisi siis: heiluttelevatko/pyörittelevätkö teidän (terveet) kaninne päätään esim. juostessaan tai hyppiessään?
7259
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Hei

Meilläkin on pupupotilas joka sairastaa pasteurellaa, sillä on myös nuhaa ja silmänvuotoa ja se ei syö mitään kovaa se syö vain vauvanruokaa. Lisäksi sen pitiäisi saada poikaset ;(

Se ei kyllä heiluttele mitenkään päätä ollessaan vapaana... se nyt tästä viellä puuttuisi..

Äänestä
  • Mun molemmat kanit kyllä innostuessaan heilauttelevat korviaan, hirveä hyppy ja spurttaus kämpän toiseen nurkkaan: )!! Sun tapauksesshan voi olla tulehduksesta kysymys, kun on muutenkin kipeä kani, voihan sitä aina soittaa eläinlääkärille ja varmistaa asia!!

    Äänestä

  • Toivottavasti kaikki menee hyvin tulevan synnytyksen ja poikasten kanssa!

    Oireet ovat ihan samat paitsi, että meillä kyllä syödään ihan normaalisti kaikkea kovaakin porkkanasta näkkileipään ja omenapuun oksiin.
    Yksi asia jäi askarruttamaan... annatko pasteurellaa sairastavan kanisi olla muiden kanien kassa tekemisissä? Itse olisin juuri ollut ottamassa kanillemme kaveria tai kahta, mutta sitten eläinlääkäri teki diagnoosin pasteurellasta ja suositteli, ettei toista kania kannattaisi ottaa tartuntavaaran takia. Nyt poikamme elelee yksikseen, mikä on kovin sääli.

    Äänestä

Meidän nykyinen pupu ei kyllä päätään heiluttele ikinä, mutta onhan se varmasti vähän yksilöllistä. Toivottavasti teillä kaikki selviää. Edellinen pupuni jouduttiin lopettamaan pasteurellan aiheuttaman välikorvantulehduksen takia :(

Äänestä
  • Niin, millaisia oireita kanisi sai välikorvantulehduksesta tai miten taudin pahentuminen näkyi sen käytöksestä?
    Haluaisin vain tietää mistä voisin mahdollisesti tunnistaa jos tauti meilläkin etenee kovin pahaksi. En halua kanimme kärsivän omistajan tietämättömyyden vuoksi.
    Nyt meillä on päivittäin tuota pään heiluttelua ja korvien rapsuttelua. Ei kyllä näytä hyvältä.

    Äänestä

  • Nelli kirjoitti:

    Niin, millaisia oireita kanisi sai välikorvantulehduksesta tai miten taudin pahentuminen näkyi sen käytöksestä?

    ...joka on tietääkseni ihan terve. Sekin välillä heiluttelee päätään ja sen jälkeen alkaa kova korvan/korvien rapsuttelu. Usein se tekee noin kun olen itse ensin rapsutellut, ilmeisesti kutina lisääntyy rapsutuksesta :) Nyt se ei kyllä ole vähään aikaan heilutellut päätään/korviaan tuolla tavalla. Eipä se ole kyllä pahemmin tullut lähiaikoina silityksiäkään pyytämään, se on sellainen epäsosiaalinen ja arka kani. :(

    Äänestä

  • Nelli kirjoitti:

    Niin, millaisia oireita kanisi sai välikorvantulehduksesta tai miten taudin pahentuminen näkyi sen käytöksestä?
    Haluaisin vain tietää mistä voisin mahdollisesti tunnistaa jos tauti meilläkin etenee kovin pahaksi. En halua kanimme kärsivän omistajan tietämättömyyden vuoksi.
    Nyt meillä on päivittäin tuota pään heiluttelua ja korvien rapsuttelua. Ei kyllä näytä hyvältä.

    Meillä se meni kovin nopeasti. Pää vain yhtenä aamuna oli ihan vinossa mikä tietysti vaikeutti pupun liikkumista. Ensimmäisellä kerralla selvittiin lääkityksellä, mutta valitettavasti tulehdus uusiutui kuukauden kuluttua. Silloinkin yhtenä aamuna kani vain makaili häkissä. Viikon päästä se ei enää pääsyt ylös ja sitä piti syöttää ruiskulla. Lääkkeet eivät enää tehonneet, joten päästimme pupun vihreille niityille - olisi ollut väärin pakottaa vilkas eläin makaamaan kyljellään.

    Eläinlääkäri osaa varmasti parhaiten kertoa miten vakava tilanne on. Tsemppiä ja hyvää kesää ! Toivon että kaikki selviää..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nelli kirjoitti:

Omistan vuoden ikäisen hermeliini pojan joka sairastaa pasteurellaa. Sairaus puhkesi jo neljän kuukauden iässä ja siitä lähtien on lääkitystä ollut säännöllisen epäsäännöllisesti (Baytril). Oireina on nuhaa, aivastelua ja silmien rähmimistä. Pahimmassa tapauksessahan pasteurella voi aiheuttaa välikorvan tulehduksen. Meillä kani on nyt jonkin aikaa vapaana ollessaan heilutellut päätään puolelta toiselle ja olen tulkinnut sen juuri välikorvan tulehdukseksi, mutta kun kani on muuten niin hyväkuntoinen ja eläväinen olen hieman hämmentynyt. Se heiluttelee päätään yleensä innostuessaan juoksemaan ja hyppimään, mutta myös jos yritän silittää sitä eikä kani innostukaan ajatuksesta.
Itse kysymys kuuluisi siis: heiluttelevatko/pyörittelevätkö teidän (terveet) kaninne päätään esim. juostessaan tai hyppiessään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu