Ilmaiset hirsihuvilat AKK:n opettajille kurssilta

Hirrenveistokurssit ovat loistava bisnes aikuiskoulutuskeskuksen opettajille.

Ensinnäkin he työllistävät itsensä hyvällä palkalla.Eikä siinä vielä kaikki.

He teettävät kurssilaisilla,ilman minkäänlaisia palkkakustannuksia ja veroja itselleen Lappiin upeita hirsilinnoja.

Esimerkiksi "Kitkanpiilo" niminen hirsilinna Kuusamossa on yksi sellainen. Se on tehty "ammattiin kouluttamisen" nimikkeellä.

Kuljetukset on hoidettu aikuiskoulutuksen kuljettaja kurssina,luultavasti ilmaiseksi.

Pystytys ja valmiiksi teko Kuusamossa on tehty "avaimet käteen" koulutuksena. Muuraukset muurauskoulutuksena.

Ja kaiken maksaa yhteiskunta verovaroista. Työministeriön siunauksella.

Kaikki tämä on pois veronsa ja velvoitteensa maksavilta yrittäjiltä ja heidän työntekijöiltään.

Näin työllistämisvaroja hussataan.Opettajakunnalle se on miljoonabisnes. Hienosti on osattu homma organisoida. Eikä kukaan huomaa mitään.
31035
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mistä ovat tietosi peräisin? Kuinka paljon siinä on noita "luultavasti ilmaiseksi".

Vaikka joskus jossain olisi näin tapahtunut, niin yleistää ei ainakaan voi. Normaali järki sanoo, että tuollaiset tapaukset tulevat ilmi ja ainakin verottajan tietoon kovin helposti ja aivan varmasti ne tulisivat ilmi, jos niitä olisi useampia.

Äänestä
  • Kuusamoon Seinäjoen aikuiskoulutuskeskuksen opettajien itselleen kurssilla teettämä upea miljoonahuvila.

    Kuljetukset on hoitanut Jalasjärven aikuiskoulutuskeskus,joka kouluttaa autokuskeja.

    Puskaradio kertoo,että myös Ähtäriin on rakennutettu kurssilaisilla upea kotkanpesä ammattikasvatushallinnon korkealle virkamiehelle.

    Nämä rakentamiset on tapahtuneet jo 90-luvulla,saattavat olla juridisesti vanhentuneita. Onko sitten uudempia,siitä ei ole tietoa?

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Kuusamoon Seinäjoen aikuiskoulutuskeskuksen opettajien itselleen kurssilla teettämä upea miljoonahuvila.

    Kuljetukset on hoitanut Jalasjärven aikuiskoulutuskeskus,joka kouluttaa autokuskeja.

    Puskaradio kertoo,että myös Ähtäriin on rakennutettu kurssilaisilla upea kotkanpesä ammattikasvatushallinnon korkealle virkamiehelle.

    Nämä rakentamiset on tapahtuneet jo 90-luvulla,saattavat olla juridisesti vanhentuneita. Onko sitten uudempia,siitä ei ole tietoa?

    tiedoksi vain kaikille, että kitkanpiilon teossa on ovat olleet mukana kaikki opettajat perheineen. Tiedän, sillä isäni oli tekemässä huvilaa kaiken mahdollisen vapaa-aikansa, ja ajoi itse lavetilla sinne kaivurit- ei oppilaat!
    t.Mökistä nauttiva.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jarrumies kirjoitti:

Hirrenveistokurssit ovat loistava bisnes aikuiskoulutuskeskuksen opettajille.

Ensinnäkin he työllistävät itsensä hyvällä palkalla.Eikä siinä vielä kaikki.

He teettävät kurssilaisilla,ilman minkäänlaisia palkkakustannuksia ja veroja itselleen Lappiin upeita hirsilinnoja.

Esimerkiksi "Kitkanpiilo" niminen hirsilinna Kuusamossa on yksi sellainen. Se on tehty "ammattiin kouluttamisen" nimikkeellä.

Kuljetukset on hoidettu aikuiskoulutuksen kuljettaja kurssina,luultavasti ilmaiseksi.

Pystytys ja valmiiksi teko Kuusamossa on tehty "avaimet käteen" koulutuksena. Muuraukset muurauskoulutuksena.

Ja kaiken maksaa yhteiskunta verovaroista. Työministeriön siunauksella.

Kaikki tämä on pois veronsa ja velvoitteensa maksavilta yrittäjiltä ja heidän työntekijöiltään.

Näin työllistämisvaroja hussataan.Opettajakunnalle se on miljoonabisnes. Hienosti on osattu homma organisoida. Eikä kukaan huomaa mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu