yhteisomistus?

Onko teillä kokemuksia yhteisomistuksesta? Mitä tuommoinen sopimus yleensä pitää sisällään? Mihin asioihin pitäisi kiinnittää huomiota, mitä välttää? Toimiiko se tuntemattomien ihmisten kesken?

Itse voin taata mahdolliselle koiralleni runsain mitoin rakkautta ja hyvän hoidon. Mitä voin edellyttää sopimuskumppaniltani?
2311
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

on ystävän kanssa koira yhteisomistuksessa. Kyseessä on tuontiuros. Koira asuu ystäväni luona. Maksoimme koiran puoliksi ja kaikki kulut ruuasta alkaen laitetaan puoliksi. Molemmilla on oikeus käyttää urosta ilman kustannuksia jalostukseen omistamilleen nartuille. Vieraista nartuista keskustellaan yhdessä ja sitten mahdolliset astutusmaksut laitetaan puoliksi. Mä otan koiran tarvittaessa hoitoon ilman hoitokuluja. Jos ystävälleni sattuisi jotain, siinä tapauksessa koira muuttaisi meille. Muuten en voi mennä vaatimaan koiraa luokseni asumaan. On jo koirankin kannalta parempi, että se asuu vain yhdessä kodissa.
On toiminut ihan hyvin.

Kannattaa tehdä kirjallinen sopimus, missä eritellään tarkasti oikeudet ja velvollisuudet ja sekin kumman luona koira asuu ja ettei toinen osapuoli voi yhtäkkiä vaatia koiraa luokseen asumaan. Kaikki kulut tietysti puoliksi. Lisäksi kannattaa ottaa vakuutus.

Äänestä

Koiran yhteisomistus on tavallaan samanlaista kuin yhteishuoltajuus lapsesta.. MELKEIN! Koira tosin asuu yhden ihmisen luona, jotta turha stressi saadaan vältettyä... UM`kei...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


leidi kirjoitti:

Onko teillä kokemuksia yhteisomistuksesta? Mitä tuommoinen sopimus yleensä pitää sisällään? Mihin asioihin pitäisi kiinnittää huomiota, mitä välttää? Toimiiko se tuntemattomien ihmisten kesken?

Itse voin taata mahdolliselle koiralleni runsain mitoin rakkautta ja hyvän hoidon. Mitä voin edellyttää sopimuskumppaniltani?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu