sain marsun, ja se on söpöin näkemäni marsu! se on uros. se on nyt luovutus ikänen ja on syntyny heinäkuun 8. päivä. se on enimmäkseen musta, mutta siinä on myös valkoista ja ruskeaa. valkoinen on kaulan ympärillä, aivan kuin sillä olisi kaulahuivi :). oon antanu sen olla eilisen ja annan tämän päivänkin sen olla rauhassa tutustumassa häkkiinsä, mutta huomenna otan sen ekaa kertaa vapaaksi! kertokaa tekemis vinkkejä marsuni kanssa, joohan?
sain marsun!
Palikka123
6437
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ei kannata vielä huomenna päästää vapaaksi. Tarjoa sille ensiksi vaikka jo tänään esim. kurkkua ja porkkanaa kädestä. Kun se antaa sinun silittää itseään kaikkialta ja ei enää ole kovin säikky voit päästää sen vapaaksi.
Älä ihmeessä päästä marsuasi niin pian vapaaksi. Kiinniottamiseen saattaa meinaan kulua hetki jos toinenkin, ja jahtaaminen taas aiheuttaa marsulle turhaa stressiä. Syliin marsun voi ottaa oman mielen mukaan, kun se mielestäsi on sinuun ja kotiisi tottunut. Mutta älä päästä vapaaksi, ihan paitsi marsusi myös itsesi takia. Ja onneksi olkoon uudesta perheenjäsenestä. :>
Meillä on marsuja alettu käsittelemään ihan normaalisti heti ensimmäisestä päivästä lähtien (kunhan ensin ovat saaneet hetken tutustua häkkiinsä), otettu syliin ja päästetty huoneeseen jaloittelemaan (alue rajattu, pikkumarsu kun mahtuu pujahtamaan noista pienistä koloista, mistä aikuinen marsu ei pysty). Eikä meidän marsuilla sen kummempia "traumoja" ole ollut ja kesyjä ovat kuin mitkä ;)
minäkin aloin kesyttään jo seuraavana päivvvänä.eli pesämökki pois päiväks ja muutenki paljon seuraa ja sylissä pitämistä..
onnea marsustasi
Onnea onnea......
Marsulle virikkkeitä:
-sokkeloita joissa ei ole umpikujia
-1 tai 2 pehmustettua piilopaikkaa
-tunneleita ynms.
Ps. Häkin olisi hyvä olla niin että maasukkasi pääsee sinne ja pois milloin tahtoo.