HelsinginSanomat

Olipa kerran lehti nimeltä Helsingin Sanomat. Eräänä päivänä se kirjoitti Kajaanin pirtutrokareista, toisena vesurimiehestä, kolmantena odotettavissa olleesta "rasismista" ja tänään Tihisenniemen tuotantolinjan alasajosta.

Huvittavaa kaikki, mutta omituiseksi asian tämänpäivän osalta tekee se, että minkä takia kukaan järkevä kapitalisti ajaisi 160 000t/y tuotantoa alas ja rakentaisi SC- konetta joka sitten uudelleen tuottaisi 40 000t/y lisää?

Minkätakia kukaan järkevä kapitalisti pelkästään imagosyistä lopettaisi jonkin tuotantolinjan ja rakentaisi uuden vastaavan? Sillä eiväthän enää kait Kiinalaisetkaan rakententele vanhoja koneita uudestaan? Vaikka tuotantolinjoja -> vanhat koneet massa härvelit viedäänkin vielä maailmassa uusille sijoille joissa niistä voidaan saada tuottoa.

Toki voidaan todeta, että em. artikkelissa oli paljon spekulatiivistä "tottakin". Ja ymmärrän toki sen, että en lähde tätä asiaa sen enempää spekuloimaan ulkopuolisena. Toivon vaan, että asioihin voitaisiin perehtyä ja ratkaisevia positiivisiä tuloksia saadaan aikaiseksi.

Yleensä olen pitänyt Kajaanilaisia ja Kainuulaisia hieman nurkkapatriootteina. Mutta enpä pysty ulkopuolisena sanomaan muuta kuin, että olen todella yllättynyt siitä uudesta positivismin aallosta, järkevistä perusteluista ja maamiehen todellisesta järjestä, jota sielläpäin ollaan osoitettu yleistä "himphamppu" linjaa kohtaan. Jota vedetään mitä ilmeisimmin lähes jokapuolella muualla.

Sillä näinkait se menee:
1. Jumala & lähimmäisen rakkaus
2. Koti ja isänmaa
3. Oma maakunta
4. Muut maat
5. Höpöhöpö hommat
81208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Uutta kapasiteettia tule 400000 tonnia ja siksi joudutaan nykyistä tuotantoa supistamaan. 400000-120000=280000 tonnia.Tämä siis tulee uutta tuotantoa eurooppaan vaikka Kajaanin kone suljetaankin. Pidän tätä jo aika varmana sillä eihän täältä jumalan selän takaa kannata paperia roudata keski eurooppaan kun äijät vaan vielä lakkoilee vielä kuukausi tolkulla.

Summa summarum. Sitä saa mitä tilaa.

Äänestä
  • hei haloo! Kajaanin paperitehtaalla ei ollut yhtään miestä tai naista lakossa kuukausikaupalla. Sen sijaan UPM pisti tehtaan työsulkuun, mikä tarkoitti, että työmiehet eivät saaneet mennä töihin. Se ei ole lakko!!! Paperiliitto olisi hyväksynyt tupon niin ku kaikki muutkin, mutta työnantajat eivät hyväksyneet, kun halusivat leikata siivoojien palkoista 30 % veke. Ei siis lakko!!!

    Hauskinta tässä oli se, että kesätyöntekijät oli juuri palkattu ennen työsulkua ja työnantaja maksoi heille kuukauden palkkaa kotiin!!!!

    Äänestä

  • malla kirjoitti:

    hei haloo! Kajaanin paperitehtaalla ei ollut yhtään miestä tai naista lakossa kuukausikaupalla. Sen sijaan UPM pisti tehtaan työsulkuun, mikä tarkoitti, että työmiehet eivät saaneet mennä töihin. Se ei ole lakko!!! Paperiliitto olisi hyväksynyt tupon niin ku kaikki muutkin, mutta työnantajat eivät hyväksyneet, kun halusivat leikata siivoojien palkoista 30 % veke. Ei siis lakko!!!

    Hauskinta tässä oli se, että kesätyöntekijät oli juuri palkattu ennen työsulkua ja työnantaja maksoi heille kuukauden palkkaa kotiin!!!!

    Sama se sille lakko tai ei mutta paperia ei tuotettu Tihisenniemellä ja siitä seurauksena ollaan nyt yhtä konetta sulkemassa.

    Äänestä

kommarit lakkoili ja esitti poskettomia vaatimuksia.Olisi kannattanut hyväksyä myös osa-aika työt paperi alallekkin, se olisi tuonnut työantajan kaipaamia joustoja. Eikä se olisi ollut pois kapitalistin palkka vetävältä paperipojalta eikä haalari työläiseltä.
Tulisi ymmätää eurooppa yhdentyy, missä edullisimmat tuotantokustannukset, siellä suuryritykset.
Kapitalistin kosto, yksitehdas ajetaan alas eiköhän seuraavat palkkaneuvottelut mene ilman lakkoja.

Äänestä
  • Ei ne Saksan tuotantokustannukset sen pienemmät oo, mutta rullan rahtaaminen keskieurooppaan kyllä maksaa.

    Äänestä

  • Höpö höpö! Saksan työvoimakustannukset on ihan samaa luokkaa kuin Suomessa, ei se siitä ole kiinni. Kajaanin tehdas ei ole meren rannalla, se tässä kiikastaa ja puut koko ajan kauempana, kun kuusta ei täällä ole kovin paljoa! Saksan Greenpeacella oli oma lehmä ojassa, ovatkohan nyt yhtä aktiivisia puunkorjuutavoista kuin olivat täällä Suomessa. Tämä on taustalla.

    Jos työvoimakustannukset Suomessa alennettaisiin tsekin tai kiinan tasolle, jonne teollisuutta paljon siirretty, ei meillä olisi varaa enää tietokoneisiin, eikä laajakaistayhteyksiin, autoista tai omistusasunnoista puhumattakaan, kun palkka olisi niin alhainen ja eläkkeet pitäisi maksaa matalasta tilipussista itse etukäteen.

    Ottakaa selvää asioista!

    Äänestä

  • Totta turiset kostohan tämä on vaikka julkisesti muuta väittävätkin. Johan sen spesiaali sivouksen Ranekin tiesi että jos köyhä ei ole nöyrä kohta se on vielä köyhempi.

    Äänestä

on hieman alle 10% kokonaiskustannuksista niinpä ne ei ratkaise asiaa vaikka palkat pudotaan puoleen nykyisestä.

Tuskin koko tehdasta kuitenkaan lopetetaan.Ei puunkuljetus rannikolla sijaitseviin tehtaisiin ole sen halvempaa kuin valmiin paperin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Toimittaja . kirjoitti:

Olipa kerran lehti nimeltä Helsingin Sanomat. Eräänä päivänä se kirjoitti Kajaanin pirtutrokareista, toisena vesurimiehestä, kolmantena odotettavissa olleesta "rasismista" ja tänään Tihisenniemen tuotantolinjan alasajosta.

Huvittavaa kaikki, mutta omituiseksi asian tämänpäivän osalta tekee se, että minkä takia kukaan järkevä kapitalisti ajaisi 160 000t/y tuotantoa alas ja rakentaisi SC- konetta joka sitten uudelleen tuottaisi 40 000t/y lisää?

Minkätakia kukaan järkevä kapitalisti pelkästään imagosyistä lopettaisi jonkin tuotantolinjan ja rakentaisi uuden vastaavan? Sillä eiväthän enää kait Kiinalaisetkaan rakententele vanhoja koneita uudestaan? Vaikka tuotantolinjoja -> vanhat koneet massa härvelit viedäänkin vielä maailmassa uusille sijoille joissa niistä voidaan saada tuottoa.

Toki voidaan todeta, että em. artikkelissa oli paljon spekulatiivistä "tottakin". Ja ymmärrän toki sen, että en lähde tätä asiaa sen enempää spekuloimaan ulkopuolisena. Toivon vaan, että asioihin voitaisiin perehtyä ja ratkaisevia positiivisiä tuloksia saadaan aikaiseksi.

Yleensä olen pitänyt Kajaanilaisia ja Kainuulaisia hieman nurkkapatriootteina. Mutta enpä pysty ulkopuolisena sanomaan muuta kuin, että olen todella yllättynyt siitä uudesta positivismin aallosta, järkevistä perusteluista ja maamiehen todellisesta järjestä, jota sielläpäin ollaan osoitettu yleistä "himphamppu" linjaa kohtaan. Jota vedetään mitä ilmeisimmin lähes jokapuolella muualla.

Sillä näinkait se menee:
1. Jumala & lähimmäisen rakkaus
2. Koti ja isänmaa
3. Oma maakunta
4. Muut maat
5. Höpöhöpö hommat

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu