Sisäpiirin tietona, kun ette kerro kellekään. Vain Suomessa Nokian johto on toistaiseksi ollut suomalaisia. Pikkupomoja on täälläkin jo aivan muista maista. Muilla tehtailla, kuten Unkarissa johtoporras on yhtä lukuunottamatta paikallista väkeä. Se poikkeus on saksalainen.
Nyt kun opitte olemaan kertomatta kellekkään, niin Nokian pääkonttorissa on nähty jo monta tummaihoista johtajaa. Ellen aivan erehtynyt kuulin juuri töistä lähtiessäni, että heille suunnitellaan jotokuntapaikkoja. He ovat tummaihoisia. Heidän sukunsa epäilemättä periytyy Afrikan maista. Pääasia kuitenkin on, että me oppisimme tekemään vielä parempia puhelimia, verkkotuotteita ja myymään niitä vielä enenmmään. Nokian päämarkkina alue on aivan muualla kuin Suomessa.
Sen omistaa lähes 90%:sti ulkomaalaiset ja vain sattumalta sen pääkonttori on vielä toistaiseseksi Suomessa. Ollila on isänmaallinen mies. Liekkö sueraaja.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.