Olen asunut ihan liian kauan yksin maalla.
Kavereitakin vähän, mutta sitäkin arvokkaampia.
Olen 19. Olen kovin hiljainen, ajattelen miljoona kertaa enemmän kuin sanon ääneen. Keksin aika huonosti juttua ja teen tilanteesta jotenkin ahdistuneen jos joudun olemaan vieraan kanssa kahdestaan. Porukassa on helpompaa kyllä.
Monesti jos joku tyttö sanoo jotain, hymyisin vaan tai sanon "mm-m", harvoin keksin mitään sanoja, ehkä joskus jotain tyhmiä sanoja kuten "jassoo" tai "jahas".
Kavereiden kanssa, ketkä olen tuntenut vuosia, olen aivan eri ihminen, puhun, nauran, kerron juttuja jne. Voisinpa olla samanlainen vieraan ihmisen kanssa.. olematta kovin humalassa..
Voiko kukaan tyttö ihastua hiljaiseen, mietteliääseen mieheen joka on vain ja on.. joka sanoo vain jos on jotain tärkeää, ei muuten.. ?
Yleensä on vähän sellainen olo, ettei ainakaan selvin päin ole kiinnostusta jutella ihmisille, liikaa olen tottunut siis olemaan yksin. Haluaisin kyllä tutustua ihmisiin, mutta mitkään puheet eivät kunnolla kiinnosta ja "jonnin joutavassa" puheessa olen siis äärimmäisen huono.
Asia yleensä muuttuu jos tyttö osaa "avata" minut eli juttelee kunnes rauhotun ja uskallan rennommin käyttää ääntäni, mutta hankala näin on tutustua uusiin ihmisiin.
Tarvitsen myös melko mielenkiintoisen jutun aiheen, jotta osaisin olla kiinnostuneen oloinen.
Jos joku tyttö kysyy, "Mikä fiilis?" Niin vastaan, "Mitäs tässä, ihan OK" ja juttu päättyy siihen. Eli en ollenkaan osaa tätä juttua...
Liian hiljainen ja sisään päin kääntynyt olen kai.
Voiko minua neuvoa millään tavoin?
Olenko hyvä näin vai kannattaisiko sosiaalisia taitoja parantaa, veikkaisin jälkimmäistä? Jos, niin miten voisi olla fiksuinta?
Kavereitakin vähän, mutta sitäkin arvokkaampia.
Olen 19. Olen kovin hiljainen, ajattelen miljoona kertaa enemmän kuin sanon ääneen. Keksin aika huonosti juttua ja teen tilanteesta jotenkin ahdistuneen jos joudun olemaan vieraan kanssa kahdestaan. Porukassa on helpompaa kyllä.
Monesti jos joku tyttö sanoo jotain, hymyisin vaan tai sanon "mm-m", harvoin keksin mitään sanoja, ehkä joskus jotain tyhmiä sanoja kuten "jassoo" tai "jahas".
Kavereiden kanssa, ketkä olen tuntenut vuosia, olen aivan eri ihminen, puhun, nauran, kerron juttuja jne. Voisinpa olla samanlainen vieraan ihmisen kanssa.. olematta kovin humalassa..
Voiko kukaan tyttö ihastua hiljaiseen, mietteliääseen mieheen joka on vain ja on.. joka sanoo vain jos on jotain tärkeää, ei muuten.. ?
Yleensä on vähän sellainen olo, ettei ainakaan selvin päin ole kiinnostusta jutella ihmisille, liikaa olen tottunut siis olemaan yksin. Haluaisin kyllä tutustua ihmisiin, mutta mitkään puheet eivät kunnolla kiinnosta ja "jonnin joutavassa" puheessa olen siis äärimmäisen huono.
Asia yleensä muuttuu jos tyttö osaa "avata" minut eli juttelee kunnes rauhotun ja uskallan rennommin käyttää ääntäni, mutta hankala näin on tutustua uusiin ihmisiin.
Tarvitsen myös melko mielenkiintoisen jutun aiheen, jotta osaisin olla kiinnostuneen oloinen.
Jos joku tyttö kysyy, "Mikä fiilis?" Niin vastaan, "Mitäs tässä, ihan OK" ja juttu päättyy siihen. Eli en ollenkaan osaa tätä juttua...
Liian hiljainen ja sisään päin kääntynyt olen kai.
Voiko minua neuvoa millään tavoin?
Olenko hyvä näin vai kannattaisiko sosiaalisia taitoja parantaa, veikkaisin jälkimmäistä? Jos, niin miten voisi olla fiksuinta?
Vastaukset 5
Vanhimmat
No toi kuulostaa musta jotenkii houkuttavalta...enemminku joltai ongelmalta! =)
Oon tottunu jo ehkäpä liikaakii jätkii jotka on perus juntteja ja puhuu kyllä koko ajan mutta jutut ei sitte oo mitää erikoista luokkaa! Kyllä me tytöt digataan hiljasistakii jäbist...!
Sun pitää vaa kohata enemmän uusii ihmisii ni kyllä se siitä! :) Tsemppii sulle ja oikee hauskaa kesää! =)
Olo parani kummasti =)
Löytyy just heitä paljon puhuvia, mutta mitään kunnon asiaa ei, mutta sittenhän on myös näitä huumorimiehiä joilla juttua riittää myös ja jopa hauskaa juttua, hepä usein ovatkin jo varattuja.
Heidän kanssaan on helppo jutella jonka takia ilmeisesti vetävät usein naisia puoleensa.
Usein tuntuu siltä, että tässä ja nyt ehkä joku lepertelijä elää parempaa elämää ja nauttii suosiosta, mutta.. sitten myöhemmin koittaa aika jolloin naisen on mukavampi käpertyä minun kainaloon, saa nähdä, hassu kuvitelma!
Saa nähdä, eiköhän tämä tästä!
Joskus kun istun hiljaa ja tarkkailen tilannetta ja joku tyttö hymyilee tai kysyy jotain niin tuntuu, että hän vain haluaa olla kohtelias eikä halua, että joku vain istuu hiljaa, eipä oikeastaan ikinä käy mielessä, että hän haluaisi tutustua.. tai olisi kiinnostunut.. tuntuu joskus vähän, ettei kukaan kelpuuta meikäläistä, mutta pitäisiköhän sitä sitten yrittää muuttaa tätä käsitystä.
Aina vaan kun käy ulkona niin näkee kun useat tytöt roikkuu näissä "menevissä" miehissä ja sitä rataa. Sitten myöhemmin illalla usein kyllä näkee kuinka nämä "menevät" saavat kassista päähän.. tai viimeistään täällä palstalla kerrotaa miten hän petti jne. Katellaan ja ihmetellään vielä tässä tovi =) eiköhän joskus vielä jotain tapahdu.
Hauskaa kesää sinulle myös!
Mä ole vuoden sua nuorempi ja naispuolinen, mutta muuten kuulostaa varsin tutulta tunteelta. Mä en mielelläni sano mitään tyhjänpäiväistä, en jaksa jauhaa paskaa kaikkien kanssa, kaikkialla. Ehkä mäkin olen ajattelija, joidenkin pitkäaikaisten hyvien ja rakkaiden ystävien kanssa juttu luistaa, yleensä syvällisemmällä tasolla. Muuten olen hiljaa.
Tosin, tuosta hiljaisuudesta ja vieraiden tuttavuuksien kammoamisesta mä olen pikkuhiljaa pääsemässä eroon. Tänäänkin, lähes täysin vieraassa porukassa (tunsin sen yhden, jonka takia tilanteeseen jouduinkin) oli pakko jutella jotakin, kommentoida jotakin. Ja niin vaikeaa kuin se alkuu olikin, vähitellen ne alkoivat tottua minunkin läsnäolooni. Ja loppujen lopuksi oli yllättävän hauskaa.
Sosiaalisuus on ehkä yliarvostettu piirre, mutta joka tapauksessa tarpeellinen. Mä kuitenkin henk. koht. arvostan enemmän niitä miehiä, joilla on jotakin sanottavaa ja muuten ovat hiljaa, kuin niitä joka paikassa suuna päänä (yleensä vielä uhoamassa) riehuvia, joilta juttua tulee, mutta missään ei ole päätä eikä häntää ja aivotkin tuntuvat joskus jääneen pahasti unohduksiin.
..hyvin samanlainen kuin minä näiltä osin.
Itsekin tykkään jutella kaikesta syvällisestä parhaiden kavereiden kanssa.
Sellaiset asiat kiinnostavat tai ainakin niistä on oikein mukava jutella.
Yksi päivä kaverit kerto miten ne aina herkistää korvat kun oon sanomassa jotain ihan sen takia kun ne on tottunu, että kun sanon jotain niin se jotain jännää tai tärkeetä.
Se asettaa kyllä vähän paineitakin.. =)
Ehkä voisin hieman rentoutua ja jutella edes vähän semmoista "small talkia", mutten silti ikinä mitään puuta-heinää.
Täällä kun kuulen saman aaltopituuden naishenkilöitä, saavuttaa mieleni toivo paremmasta huomisesta.
Mukava olisi moneen tutustua, mutta olen vaivannut jo tarpeeksi =) Kiitos.
Small talk on kai loppujen lopuksi vain opeteltava taito. Ja hieno taito silloin, jos sen osaa tekemättä itsestään tyhjäpäistä vaikutelmaa.
Mutta toivoaan ei koskaan saa menettää. Mä ainakin uskon, että kyllä tämä tästä.
Ja muuten, tuskin sä ketään häiritset.