onko parisuhde vaikeaa? Tai sen ylläpito yleensäkin...
itse olen eronnut nuoruuden liitosta jo 10v sitten, ihan sovinnossa eletään. Huolletaan"iltatähteä" 13v yksistuumin...mutta kolmekin suhdetta on ollut sen jälkeen, kestoltaan 1-3v, eikä "pelaa"...
En haikaile exän perän, suhde oli ja toimikin 20v,loppui tunteet toisiamme kohtaan.Ja nyt kavereita ollaan. Hänellä ok elämänkumppani, ja minullakin on ok kumppani...
MUTTA en ole tyytyväinen elooni ollenkaan...kaikki pitäisi olla hyvin, mutta jotain puuttuu...M I T Ä puuttuu???
Ja rakastan nyk. kumppaniani, mutta tuntuu, etten osaa rakastaa enää oikein! ...
itse olen eronnut nuoruuden liitosta jo 10v sitten, ihan sovinnossa eletään. Huolletaan"iltatähteä" 13v yksistuumin...mutta kolmekin suhdetta on ollut sen jälkeen, kestoltaan 1-3v, eikä "pelaa"...
En haikaile exän perän, suhde oli ja toimikin 20v,loppui tunteet toisiamme kohtaan.Ja nyt kavereita ollaan. Hänellä ok elämänkumppani, ja minullakin on ok kumppani...
MUTTA en ole tyytyväinen elooni ollenkaan...kaikki pitäisi olla hyvin, mutta jotain puuttuu...M I T Ä puuttuu???
Ja rakastan nyk. kumppaniani, mutta tuntuu, etten osaa rakastaa enää oikein! ...
Vastaukset 13
Vanhimmat
kannattanut jaksaa siina ensimmaisessa?
usea eronnut on sanonut minulle nain..kun kerran lahdetaan--ei useinkaan osata enaa asettua aloilleen.
sitä mitä luulet...En haikaile nuoruuden tai menetetyn rakkauden perään... se elämä oli ja meni ilman kaipausta jälkeenpäin, eli siis se asia on ok !
Mutta ehkä tämä on vain 50-villityksen alkusoittoa??? Miltähän se tuntuu...tältäkö ?
diuuuuuuuuuuu...viuuuuuuuuuuuuuuH ?
En tietenkään tiedä miten asut, mut tuli eka mieleen että tekis varmaan hyvää ilmaston vaihdos. Joskus voi riittää että aloittaa uuden harrastuksen (pianhan kaikki kerhot taas alkavat). Katso paikallista kataloogia ja valitse vaikka se joka tuntuu kaikista hulluimmalta. Aina sen voi lopettaa tai sitten löytää tyyppejä, joita ei muualta olisi tavannutkaan.Tuli vain mieleen.
silloin,jos ei kemiat pelaa.
Tuskin silloin suhteeseen pystyy kaikkeaan antamaan ja siitä tyydytystä ja harmoniaa elämäänsä saada.
Pienetkin seikat,jotka eivät natsaa,voivat olla silloin suuri kivi,että suhde voisi syventyä ja tulla nautittavaksi yhteiseloksi.
Saatta jäädä suhde,mitenkä sen sanoisi,jotenkin "virkasuhteeksi"tai ehkä tuntua 'ankkuripaikalta' eikä kotisatamalta,jonne tulo yleensä antaa mielelle levon ja rauhan.
Kai nuorena mieli on jollain tapaa herkempi aistimaan yhteisen kemian ja ainakin suhteeseen siinä iässä on helppo paneutua sata lasissa,kun ei ole lapsia tai iän ja ympäristön ja kokemusten tuomaa painolastia "taakkana".
(Eiköhän se ensirakkaus ole se kaikkein"helpoin" ehdottomin rakastuminen)
Muuttuko tilanne sitten myöhäisemmällä iällä paremmaksi,kun oma pesä on jälkikasvun suhteen jo omillaan ja on taas aikaa itselle ja uudelle suhteelle jos siihen'ajautuu'.
Luulisi,että silloin voisi olosuhteet ainakin olla helpommat,joku kertokoon,jos kokemusta kellä on.
sanasi pistää oikein, ihan "sytäntä" lämmittää minullakin.
ihminen tupaa valitsemaan kumppaneikseen saman tyylisiä partnereita kuin edellisetkin ovat olleet, tästä on jnkl. tutkimuskin olemassa, eikä tietoisestikaan erilaisen etsiminen kulema tahdo oikein aina onnistua.
. . . tuntuu aika hassulta tuo lauseesi. Että samanlainenko uudelleen ?
Naiset usein valitsevat isänsä tyylisen,jos isä oli naisenhakkaaja/alkoholisti luullaan usein sellaisen käytöksen olevan normaalia?
normaalia, mutta että se kuuluu asiaan.
hieman niin, että kullakin yksilöllä on omanlaisensa utopistinen haavekuva jostain "oikeasta" rakkaudesta ja rakastamisesta, mutta ikä ja sen mukana tulleet elämänkokemukset ja realiteetit latistavat kummasti - ikuisen rakkauden hakeminen on kuin ajaisi virvatulta takaa...
Joskus masennus aiheuttaa mielialan laskua ja siihen kyllä kannattaisi käydä hakemassa apua lääkäriltä (alko ei ole oikea paikka..:).
Toisinaan taas kannattaa kysyä itseltään "mitä minä elämältäni ihan oikeasti haluan", vaikka vastaus kysymykseen olisi sitten kuinka kipua aiheuttava tahansa...
vanhalla sanonnalla: ei onni tule etsien, se tulee eläen... Eiköhän asiat loksahtele paikoilleen ihan omia aikojaan, kun ei niin paljon mieti etukäteen tulevia - lähinnä ihmissuhteiden kannalta ajatellen. Tuosta oikeasta rakastamisesta - mitä se sitten onkin - tuskin meistä kukaan osaa neuvoa antaa. Kaiken se antaa... ehkäpä tämän ikäiset, jo omiin kuvioihinsa "kangistuneet", eivät enää niin mielellään anna tilaa omasta reviiristään. Kun ottaa vierelleen uudeen kumppanin tässä iässä, pitää taas ottaa "koko paketti" hyvine ja huonoine puolineen. Nuorena sitä näki vaan kaikki hyvät puolet, nyt osaa olla kriittisempi.
sanonnoissa on viisaus. Omakohtaisesti tuosta sanonnasta "ei onni tule etsien, se tulee eläen..." ; se sydänystävä ei ole koskaan etsimällä löytynyt, vaan ikäänkuin "kypsänä omenana" eteen sattumoisin jostain pudonnut.
Ihmissuhteissa taas on käynyt joilekuille niinkin että joku piirre siinä toisessa on alkujaan ollut mikä on viehättänyt suuresti, ja se onkin yllätäin ajan mittaan muuttunut ärsyttäväksi, edelleen siitä aina eron "syyksi" (todelliseksi tai haetuksi). Tai ehkä toisella on jo alkujaankin ollut jokin hiukan ärsyttävä piirre, sen vain ei ole ajateltu häiritsevän, mutta siitä onkin sitten muodostunut/kasvanut "härkänen" joka sen oljenkorren taittaa.
Molemmat tarvitsevat oman liikkumatilansa ja ykrityisyytensä parisuhteessakin,toisen kunnioitus yksilönä on tärkeää,hyvin on pelannut jo 37 vuotta!