Vanhemmat ja lesbous

Minkälaisia kokemuksia teillä on siitä, että kerroitte perheellenne olevanne lesboja? Itse en ole uskaltanut kertoa, kun vanhemmat koko ajan odottaa poikaystävää ja kyselee miehen perään... Olen 22-vuotias selvyyden vuoksi, ja screenilläni on naisia puolipukeissa tai siltä väliltä. Äiti ei vaan ole halunnut yhdistää faktoja keskenään tai ei ole tajunnut... Ja hän on jo kertoillut suvulle, että haluan isäni kaltaisen miehen!...Että siksi minulla ei ole (vieläkään) miestä!
123726
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Yhteiskunnasamme vallitsee vahva hetero-oletus. Varsinkin jos lähipiiristä ei löydy muita "vinokkaita" ei asia välttämättä tule edes mieleen. Vanhemmat vaan osaavat olla tosi sinisilmäisiä joskus.
Jos olet asiastasi varma, sinuna kertoisin asian oikean laidan.
Kun itse kerroin asiasta vanhemmilleni, oli sota valmis. Asian hyväksymiseen heillä meni n. vuosi. Nyt asiat kuitenkin ok. Sen voin sanoa että minulta ainakin vaadittiin suurta kärsivällisyyttä...vuosi on kuitenkin melko pitkä aika. Tiedän monia kavereideni vanhempia jotka ovat hyväksyneet lastensa erilaisuuden huomattavasti nopeammin...se on puhtaasti kiinni siitä millaiset vanhemmat on. Toki on olemassa myös niitä jotka eivät pysty hyväksymään sitä koskaan.

Äänestä

Joskus joo tuli täräytettyä vanhemmille kun tuli sopiva rako hommata uus pitkäkestonen riita ja huoli vanhempien perään.. Let's fight unless mom forget's.
jees, siinähän sitä meni puoli vuotta, kunnes asiat sovittiin niin ettei meirän perheessä ikinä enää asiaa mainita.
Ongelmia tästä on tietysti tullu oman rakkaan kanssa, kun hän ei voi eikä pysty ymmärtämään miksen kerro suhteestamme vanhemmilleni. Asiat on sovittu niin kun on sovittu ja mun puolelta ei avautumista tapahdu.
Eikä siinä ole kyse mistään pakoilusta, kaappeilusta, salailusta, piilottelusta tjv, kyseessä on vain entende gordinale.

heh, joo sukulaiset välillä kysyy kans että onkos mulla jo mies.. tai miksei sulla vielä ole. Mutta diplomaattina on helppo vastata; nyt on elämässä pääasiana opiskelu ja urheilu, sekä niissä menestyminen. Poikaystävät ja niiden metsästämisen kaltaiset haihatukset voi siirtää hamaan tulevaisuuteen.

Äänestä

Päätin aloittaa kertomisen äidistäni (vanhempani ovat eronneet eivätkä ole tekemisissä toistensa kanssa), koska koin hänet "helpommaksi palaksi". Kertomista vauhditti se, että löysin uuden naisen uudella opiskelupaikkakunnalla (entisessä suhteessani salasimme seurustelun exän toiveen mukaisesti).

Tämän naisen kanssa suhdetta ei ole liiemmin salailtu, vaan esiinnytty esimerkiksi yöelämässä luontevasti parina. Vaikka välimatkaa on useampia satoja kilometrejä, joidenkin kuukausien seurustelun jälkeen tuli tarve kertoa... Kuitenkin pidän parhaampana sitä, että kerron asiasta itse, kuin että vanhempani saavat sen muuta kautta tietää.

Perheessämme ei ole kovinkaan korkeaa kommunikointikulttuuria... Koin hyvin vaikeaksi puhua asiasta suoraan, ja siksi päätin kirjoittaa äidilleni mailia, jossa kerroin asiasta - ja liitinpä vielä uuden tyttöystävän kuvankin. :)

Ehkä hieman tyly veto, mutta näin asian hoidin. No, selvisi että äidin veli on homo, minkä äitikin on minulta salannut koko elämäni ajan. Veljen homouden myötä äiti oli jo päässyt kosketuksiin asian kanssa, mikä ei ollut hyvä asia... Hän oli ehtinyt muodostaa oman kantansa asiasta, eikä se ollut myönteinen.

Äitini on nyt tiennyt lesboudestani noin puoli vuotta, ja alun tekstiviestien lähettelyn ja yhden sanallisen keskustelun lisäksi emme ole asiasta puhuneet. Äiti yksinkertaisesti uskoo, että huono lapsuuteni ja hänen huono suoriutumisensa äitinä ovat tehneet minusta lesbon, ja etsin muista naisista äitiä... Hän uskoo, että sisäinen minäni on rikkonainen, ja menemällä naisterapeutille voisin eheytyä. Naisen kanssa en joka tapauksessa voi koskaan olla yhtä onnellinen kuin miehen kanssa. Se, että nyky-yhteiskunnassa monet ihmiset ja tahot suvaitsevat lesbouden, kertoo äidin mielestä vain siitä, kuinka ihmiset on aivopesty ottamaan maailmassa yhä lisääntyvä pahuus ja rikkonaisuus (siis huonot perheolot, jotka tekevät lesboja) positiivisena asiana.

Että tällaista meillä. Enpä voi muuta sanoa, kuin että tällaisen aloituksen jälkeen en ole vielä uskaltanut kertoa isälleni. Itse asiassa luulen, että hän voisi suhtautua hieman paremmin, mutta siitä ei ole mitään takeita.

Äiti ei sinänsä syytä asiasta minua, ja on sanonut että tyttöystävänikin on meille tervetullut. Puhun hänestä ja tekemisistämme avoimesti äidinkin kuullen. Äidin sanat onnellisuudesta koin loukkaaviksi, mutta muuten en ole jaksanut ottaa asiasta hirveästi stressiä. Välillä surettaa, mutta... Tunnen äitini ja hänen mustavalkoisen ajattelutapansa, ja vuori siirtyy helpommin kuin äitini näkee uusia näkökulmia. Lähinnä tunnen sääliä häntä kohtaan, sillä hän syyttää itseään lesboudestani koko loppuelämänsä ajan. Onneksi minulla on myös paljon itseäni huomattavasti vanhempia ystäviä, joka tukevat minua.

Tytär 22, äiti 44

Äänestä
  • Luin viestiäsi, ja tuli pala kurkkuun. Jos noin sanavalmiin tyttären mama meni mykäksi, se hälle suotakoon. Mutta hyvä jos hän hyväksyi sen jälkeen asian, ja aina pitää muistaa pieni sulattamistauko vanhemmille. Usein asiat luistavat omalla tahdillaan eteenpäin,kunnes ne ovat saatettuja päivänvalon. Itse olen ollut kunnioitettu saadessani tuntea pari tyttö- ja poikaparia elämässäni, ja voi, miten ne ovat avartaneet elämänkatsomustani. Paljon enemmän, kuin jotkut hölmöt heterot toilauksineen. Jaksamista sinulle ja muista olla oma itsesi, muista viis!

    Äänestä

Ota jonakin sopivana päivänä itseäsi niskasta kiinni, ja kerro että olet lesbo. Kauan meni minullakin, mutta sitten kun asian saa sanottua, niin näkee kuka oikeasti välittää. Karkea teko ,mutta joskus pakollinen. Koita jaksaa ja kerätä rohkeutta, koska piilossa on raskas elää.
T:Onnellinen

Äänestä

Eli, minä olen kyllä jo tullut kaapista ulos ja aikaakin on kulunut tapahtumasta jo jonkun verran, mutta ongelmana on edelleen se että äitini kieltää koko asian! Kerroin hänelle lesboudestani hyvin hienovaraisesti ja ihan juurta jaksaen selittäen, mutta hän aloitti tiukan linjansa heti minun kerrottua asiani!

Sisarukseni ovat puhuneet äitini kanssa lesboudestani ja yrittäneet sitä kautta saada asiaa tuntumaan hänelle normaalimmaksi. Myöhemmin kerroin myös seurustelevani, mutta äitini ei reagoi näihin asioihin oikein mitenkään, kuuntelee vain hiljaa ja vaihtaa puheenaihetta johonkin ihan täysin turhaan esimerkiksi päivän säähän!! Itse ainakin haluaisin elämän, että minä voisin normaalisti esimerkiksi tyttöystäväni kanssa käydä kotonani ja elää ihan avoimesti minun perheenikin osalta. Äitini vain aiheuttaa minulle käytöksellään todella paljon mielipahaa ja tuntuu, että hänen käytöksensä ei ota muuttuakseen ollenkaan parempaan suuntaan ja minulta alkavat olla keinot lopussa... En toisaalta haluaisi menettää hyviä välejäni äitiinikään, mutta minkäs teet jos hän ei halua olla osa minun elämääni juuri tälläisenä kuin itse olen! Muu perhe kyllä hyväksyy minut ihan täysin, mutta eivät edes hekään saa äitiäni hyväksymään saati sitten keskustelemaan minun lesboudestani.

Olisiko kenties jollakin jotakin hyviä keinoja miten pitäisi menetellä? Hyvät neuvot olisivat ihan tervetulleita =) Ajan olen kyllä antanut tosiaan jo kulua, että ajatukseen pitäisi olla jo äitinikin tottunut. Selvennykseksi vielä, että en ole enää mikään kovin nuorikaan, jos se nyt jotenkin tuohon tilanteeseen edes kuuluu....

Äänestä
  • Kun seurustelin ensimmäisen tyttöystäväni kanssa, tuli sellainen olo, että on kerrottava äidille ja sassiin. Äiti sai sanottua sen verran, että kyllä hän sen arvasi. Sitten seurasi jäätävä hiljaisuus. Hän oli pettynyt minuun ja elämänvalintoihini ja lesbouteni oli siihen vielä kruununa. Hän sanoi epäonnistuneensa kasvattajana yms. Tämä kaikki on johtanut siihen, että mulla ei ole mitään tarvetta kilua lesbouttani maailmalle, mutta en sitä peittelekään.

    kaikki se jauhanta siitä kaapista ulos tulemiseksi on turhaa. Jokainen tekee minkä parhaaksi näkee. Mun ei tarvii silti hylätä perhettäni ja anoppi on suhtautunut meikäläiseen kuin omaan tyttäreensä, joten niiltä osin homma on reilassa. Ihmisten homofobisuus on vain niin käsittämätöntä. Rakkauttahan me kaikki etsimme ja onnea, niin kuin homot ja heterotkin

    Äänestä

Joo, kiitoksia kaikille kommenteista. Tänään oli taas yhdet juhlat suvun kesken ja kummitäti ja äitini puivat minun miesasioitani, joita ei ole kuin mailikavereiden muodossa (Ja yhdestä hairahduksesta harva tietää)... Eikä enää niitäkään, mailikaverini kun ovat löytäneet tytön. Olen siinä mielessä onnellinen, että useimmat ystäväni tietävät lesboudestani ja saan näin ollen olla oma itseni ainakin opiskelupaikkakunnallani.

Kotikonnuillani "joudun" tosin salaamaan asian. Olen yrittänyt kertoa siellä olevalle ystävälleni asioiden oikean laidan, mutta eipä siitä ole tullut mitään, kun hän taas tänään sanoi, että häntä ällöttää kaksi naista suutelemassa...

Olisin tosiaan luullut, että vanhempani olisivat tajunneet, mikä mä olen, vaan ei. Ajattelen, että kerron sitten viimeistään heille lesboudestani, kun alan seurustella jonkun naisen kanssa vakavasti... Luotan siihen, etteivät he mua hylkää, olenhan heidän ainut lapsensa, mutta luulen sopeutumisen olevan vaikeaa heille. Meilläkään kun ei koskaan ole asioista puhuttu suoraan eikä pahemmin tunteita näytetty, ja homoseksuaalit ovat heistä vähintäänkin outoja.

Äänestä

Mäkin olen en kehtaa myöntää tuunu sekasin kupista mä haluan olla miehen kanssa tai naisen yksi kaveri nimi SANDLLE lotta pari suudelmia ja teehin seksiä mä tykkäsin niin paljon mä haluan lopettaa miesten etsmitä mä kiinnostunut naista haluaisin kertoa totuuden perheelle oli niin vaikeaa en van uskollu paljastaa salaisuutensa että en ole koskaan kiinnostanut miehen . muuta tykkäsi LOTTA SANDLLE haluan olla lebso en vaan osaa sanoa suoraan kellekään on kerran näy uinia naista kun oli pahjin unin kosa perhe ja Jari VUOLLET ja sukulaiset kavereita haukkuu minua kiusataan mua haluan teetä naisten kanssa seksiä

Äänestä
  • Hoh, hieno (huono) käännösteksti

    Äänestä

älä arvoista ketänä mä saan kirottan kun huvitaa

Äänestä

jokaisela on oikeus kirotaa olla oma itseän ei tarvise arvoista ei ketän menkö jakelu

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Heisi kirjoitti:

Minkälaisia kokemuksia teillä on siitä, että kerroitte perheellenne olevanne lesboja? Itse en ole uskaltanut kertoa, kun vanhemmat koko ajan odottaa poikaystävää ja kyselee miehen perään... Olen 22-vuotias selvyyden vuoksi, ja screenilläni on naisia puolipukeissa tai siltä väliltä. Äiti ei vaan ole halunnut yhdistää faktoja keskenään tai ei ole tajunnut... Ja hän on jo kertoillut suvulle, että haluan isäni kaltaisen miehen!...Että siksi minulla ei ole (vieläkään) miestä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu